Millainen on opiskelijan viikko – etänä?

Etäopiskelu on mielestäni lisännyt kursseilla erilaisten pienempien tehtävien määrää, jolloin itsenäistä opiskelua luentojen ulkopuolella on kalenterissani huomattavasti aiempaa enemmän.

Yliopistossa on hyvin tyypillistä, että jokainen viikko on erilainen. Luentojen ajankohdat voivat vaihdella ja niitä voi myös olla mahdollista katsoa itsenäisesti tallenteilta.

Itse olen aikamoinen aikatauluhiiri ja kalenteri tuntuu yliopistossa elinehdolta. Luentojen osuus itse opiskeluviikosta on yleensä huomattavasti itsenäistä opiskelua vähäisempi.

Itse olen aikamoinen aikatauluhiiri ja kalenteri tuntuu yliopistossa elinehdolta.

Suosin itse neljäpäivästä opiskeluviikkoa. Tämä tarkoittaa käytännössä, että opiskelen pitkiä päiviä maanantaista torstaihin, pidän perjantain rästipäivänä ja viikonlopun vapaana (ainakin opinnoista). Rästipäivä tarkoittaa mahdollisuutta tehdä viikolla rästiin jääneitä tehtäviä.

Opintojen ohella teen myös jonkun verran töitä. Olen hyvin onnekas, että voin valita työmäärän viikoittain opintojen kiireellisyyden mukaan ja tehdä töitä kotoa käsin.

Maanantai

Yritän herätä arkisin yhdeksältä, vaikka en ole ollenkaan aamuihminen. Aloitin aamun syömällä puuroa ja tekemällä vähän töitä. Kahdessa tunnissa ehdin tehdä kahden kurssimainoksen raakaversiot. Lounaan jälkeen aloitin opiskelut katsomalla markkinoinnin perusteet -kurssin tallennetta kuluttajakäyttäytymisestä tehden luentojen pohjalta active recall -taulukkoa.

Muistiinpanoja teen nykyään hyvin harvoin. Katson myös luennot aina nopeutettuna, jos se on mahdollista. Luennon katsomisen jälkeen luin aiheeseen liittyvät kurssikirjan kappaleet ja oheismateriaalin Moodlesta. Maanantai-ilta oli neljän jälkeen käytännössä vapaa ja sovimme kavereiden kanssa Facetime-päivälliset viideltä. Illalla osallistuin vielä 45 minuutin online pilates -tunnille.

Maanantai-ilta oli neljän jälkeen käytännössä vapaa ja sovimme kavereiden kanssa Facetime-päivälliset viideltä.

Tiistai

Jouduin heräämään aikaisen ruotsin luennon vuoksi jo puoli kahdeksalta, jotta ehdin syödä aamupuuron ja lähinnä oikeasti herätä ennen Zoom-tapaamista. Sen loputtua lähdin pienelle aamukävelylle, tein hieman töitä ja söin lounaan ennen klo 12.15 alkavaa saksan Zoom-tapaamista.

Luennon jälkeen päätin opiskella hieman itsenäisesti kertaamalla aiemman kurssin asioita ja tehden annettuja kotitehtäviä. Valmistelin tämän jälkeen vielä seuraavan päivän puheviestinnän ryhmätehtävää ja hissipuhetta. Opiskeluiden jälkeen osallistuin 40 minuutin online-tanssitunnille.

Keskiviikko

Taas aikainen puoli kahdeksan herätys tieteellisen kirjoittamisen Zoom-tapaamisen vuoksi! Saatoin hieman luistaa heräämisestä ja söin lopulta puuroa kuunnellessani luennon alkua. Jatkoin luennon jälkeen itsenäisesti kurssin teemojen opiskelua ja tehtävien tekoa ja ehdin juuri ja juuri syödä lounaan ennen ”Tiimi toimii” -puheviestinnän luentoa.

Luento kesti neljä tuntia, jonka jälkeen oli pakko lähteä ulkoilemaan, sillä olin niin pyörällä päästäni. Kävelylenkin jälkeen tein vielä kurssin projektiin liittyviä valmistelutöitä. Loppuillasta kertailin vähän ruotsia Duolingon ja Quizletin avulla ennen 45 minuutin online-balettituntia

Torstai

Otin vähän rauhallisemman aamun. Vaikka heräsin jo yhdeksältä, aloitin opiskelun vasta kymmenen aikaan. Aloitin tekemällä ruotsin kurssin kotitehtävät ja kertailin myös sanastoa Quizletin avulla. Lounaan syöminen meni hieman saksan Zoom-tapaamisen kanssa päällekkäin. Tein tapaamisen jälkeen taas heti kotitehtävät ja kertailin Moodlen aineiston avulla kielioppia. Kun päivän opinnot oli saatu loppuun, lähdin noin tunnin hiihtolenkille ensimmäistä kertaa tänä talvena!

Kun päivän opinnot oli saatu loppuun, lähdin noin tunnin hiihtolenkille ensimmäistä kertaa tänä talvena!

Perjantai

Perjantaina on aina pakko herätä yhdeksäksi ihanaan Fiilis Fitneksen Facebook -online-joogaan, jonka jälkeen otan aina rauhallisen aamun puuron ja kahvikupin kanssa ennen kuin alan tarkastelemaan, onko viikolta jäänyt tehtäviä rästipäivälle. Nyt, kun minulla on koko kevät täynnä kielten opintoja, perjantaille jää yleensä sanastojen kertausta ja mahdollisesti seuraavien luentojen ryhmätöiden valmistelua. Yritän kuitenkin pitää perjantaista vapaana niin monta tuntia kuin mahdollista.

Viikonloppu

Lauantai ja sunnuntai ovat minulla ”virallisia” opiskeluvapaapäiviä, jolloin usein näen ystäviä ja perhettä. Viikonlopulle jätän myös yleensä hieman työjuttuja ihan tarkoituksella, niin se keventää vähän viikoilta päivien pituutta.

Alla olevasta lukujärjestyksestä voi hahmottaa työmäärän jakautumista viikolle!

Jennin lukujärjestys.

– Jenni

Kirjoittajasta: Minä olen Jenni, 20-vuotias toisen vuoden historianopiskelija Tampereen yliopistosta. Tampere on aina ollut unelmaopiskelukaupunkini ja olinkin hyvin onnekas päästessäni heti lukion jälkeen tänne opiskelemaan. Olen kiinnostunut sotahistoriasta, politiikasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Harrastan ratsastusta ja balettia, josta jälkimmäisen pääsin aloittamaan vasta muutettuani Tampereelle. Myös ensimmäistä olen pystynyt jatkamaan opiskeluiden ohella yliopiston mahtavan harrastekerhotarjonnan myötä!

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi