Kuinka vastustaa salaliittoteorioiden houkutusta?

Piirroskuva, jossa henkilö on tietokoneen ruudun äärellä. Ruudulla näkyy yksi iso silmä.
Kuvitus: Jonne Renvall

Teksti: Tutkija Elina Tolonen, Tutkimuskeskus Comet, Tampereen yliopisto

Kansainvälisen lukutaitopäivän 8.9. Mediatutkimustunnilla pohdimme salaliittoteorioita ja niiden suosion syitä.

Salaliittoteoriat ovat viime aikoina olleet säännöllisesti esillä uutismediassa. Tätä blogitekstiä kirjoittaessani Yleisradio käsitteli teemaa otsikoimalla tunnin mittaisen ohjelmansa Illuminati-Aktiksi. Salaliittoteoriat houkuttelevatkin helposti tekemään repäisevää ja ällistelevää journalismia, joissa kummastellaan outoja teorioita ja niihin uskovia, hieman höyrähtäneinä pidettyjä ihmisiä.

Tällaiset jutut eivät välttämättä ole ongelmattomia. Ne ovat toki viihdyttäviä, mutta samalla ne helposti uusintavat stereotyyppisiä uskomuksia, joita teorioihin liitetään.

Mediatutkimustunnilla kävimme läpi, ettei salaliittoteorioihin uskovia tule pitää mieleltään järkkyneinä tai kaninkoloon sukeltaneina foliohattuina. Ihmisen ajatteluun vaikuttavat kognitiiviset vinoumat tekevät jokaisesta meistä alttiin salaliittoajattelulle. Esimerkiksi intentionaalisuusharha saa ihmisen helposti näkemään tahallista toimintaa ja syy-seuraussuhteita sielläkin, missä niitä ei ole.

Julkisuus ja tutkija kiinnittävät huomiota eri asioihin

Mediatutkimustunnin jälkeen keräämässämme palautteessa jokunen opiskelija toivoi, että aihetta olisi käsitelty kiinnostavammin. Veikkaan heidän toivoneen, että tunnilla olisi sukellettu syvemmälle jonkun teorian maailmaan: lavastiko esimerkiksi Yhdysvallat itse WTC-tornien iskut käyttämällä edistyksellistä hologrammiteknologiaa? Syyskuun 11. päivän terrorismi-iskuista on virinnyt kymmeniä vastaavia salaliittoteorioita.

Mediatutkimustunnilla käsittelimme ilmiötä yleisemmällä tasolla, sillä tutkijankin näkökulmasta salaliittoteorioille annettuun huomioon liittyy myös riskejä: liian yksityiskohtainen ja lennokas esittely saattaakin toimia sisäänheittäjänä salaliittoteorioiden maailmaan.

Tutkimuksessa ilmiöön tulee suhtautua muutenkin tietyllä vakavuudella, koska salaliittoteoriat liittyvät usein poliittiseen ääriajatteluun, propagandaan, kansanmurhiin, salamurhiin tai traagisiin onnettomuuksiin. Aihetta ei tule trivialisoida tai leikitellä liikaa hassuilla tarinoilla.

Julkisuudessa huomio kiinnittyy helposti sellaisiin salaliittoteorioihin, jotka on suhteellisen helppo määritellä älyttömiksi. Tutkimuksessa taas yritetään tehdä näkyväksi sellaista salaliittoajattelua, jolla voi olla vakavia yhteiskunnallisia seurauksia.

Esimerkiksi Prinssi Charlesia vampyyriksi väittävä salaliittoteoria tuskin saa ketään tekemään oman tai läheistensä kannalta vahingollisia päätöksiä. Sen sijaan teoria, jonka mukaan koronarokote sisältää ihmisten valvontaan tähtäävän mikrosirun saattaa johtaa rokotteesta kieltäytymiseen ja pahimmillaan jopa kuolemaan.

Miksi salaliittoteoriat kiinnostavat mediatutkijaa?

Palautteessa moni opiskelija kysyi myös, mitkä olisivat minun mielestäni kiinnostavimmat salaliittoteoriat tai uskonko itse johonkin niistä. Mediatutkijana minua kiinnostaa yksittäisiä hurjia teorioita enemmän salaliittoajattelun arkipäiväistyminen yhteiskunnassa, sen pujahtaminen tavallisen poliittisen puheen osaksi sekä se, millaisia vaikutuksia salaliittoajattelun yleistymisellä on.

Esimerkiksi vihjailu toimittajien suunnitelmista hallituksen kaatamiseksi on omiaan rapauttamaan luottamusta uutismedian toimintaan. Yhteiskunnallisen luottamuksen nakertaminen onkin yksi salaliittoajattelun haitallisimmista vaikutuksista, sillä luottamus keskeisten instituutioiden toimintaan on yhteiskuntia koossa pitävä liima.

En usko salaliittoteorioihin, mutta en myöskään ajattele olevani niille immuuni – kukaan meistä ei ole. Kahlattuani tutkimustyössäni läpi lukemattomia salaliittoteorioita ja niihin liittyviä nettikeskusteluja ymmärrän varsin hyvin, miten ihminen voi tempautua vaihtoehtoisen tiedon sokkeloihin niin, että niistä lopulta rakentuu hänen maailmanselityksensä.

Salaliittoteorioiden houkutus piilee siinä, että ne vetoavat tunteisiin, tarjoavat yhteisöllisyyttä, lisäävät turvallisuudentunnetta ja ehdottavat syntipukkeja, johon voi projisoida negatiivisia tunteita. Näiden houkutusten vastustaminen edellyttää kykyä tarkastella niin maailmaa kuin omaa itseäkin kriittisesti: Mikä taho mahdollisesti hyötyy tällaisen teorian kertomisesta? Millaisin keinoin minuun yritetään vaikuttaa? Miten kognitiiviset vinoumat vaikuttavat omaan ajatteluuni? Millaisia tunteita koen tietyn tapahtuman tai teorian äärellä?

Salaliittotarinoiden houkutusta voi vastustaa myös muistuttamalla itseään siitä, että monimutkaiset teoriat pitävät harvoin paikkansa yksinkertaisesti siksi, että ne ovat liian monimutkaisia. Oikeat historialliset ja pimentoon jääneet salaliitot ovat yleensä olleet muutamien ihmisten tekosia. Jos salaliittoteoria esittää, että salaisen suunnitelman takana on satoja tai tuhansia ihmisiä, joku lenkki taatusti pettäisi: liittolaiset alkaisivat riidellä, joku vuotaisi salaisuuden, tekisi virheen tai yrittäisi kaapata vallan vain itselleen. Ihmiset eivät yksinkertaisesti pysty tällaiseen yhteistoimintaan.