Työ, Työvoima & Politiikka -kirja julkaistiin ja Kansan Uutisten -verkkolehti uutisoi asiasta näin:
”Uutuusteos arvostelee nykyistä työllistämispolitiikka
Tutustu kirjaan lukemalla sen johdanto:
Johdanto
Työelämän muutosten tahti on tihentynyt, ja muutokset ovat kasvaneet paikallisista koko globaalia taloutta koskeviksi ilmiöiksi. Tämä asettaa yhä suurempia vaatimuksia työntekijöiden, yritysjohtajien, asiantuntijoiden ja poliittisten päätöksentekijöiden tiedoille ja taidoille. Heidän tulisi tunnistaa työelämän muutosten takana olevat syy- ja seuraussuhteet sekä yhteiskunnallisen ohjauksen mahdollisuudet.
Tiedon tarpeen lisääntyessä ovat myös työvoimapolitiikkaan kohdistuvat odotukset kasvaneet. Työnantajat toivovat, että heidän tarpeisiinsa soveltuvan ja kohtuuhintaisen työvoiman saanti turvattaisiin ja että hyvän ammattitaidon omaava työvoima auttaisi yrityksiä tuottamaan tulosta sekä vahvistamaan yritysten kilpailuasemaa. Työntekijät puolestaan odottavat, että hyvin toimivat työmarkkinat ja laadukkaat työolosuhteet turvaisivat toimeentulon, ammatillisen kehityksen mahdollisuudet, työhön perustuvat sosiaaliset oikeudet ja sitä kautta hyvinvoinnin edellytykset.
Yhteiskunnan verotulot ja hyvinvointipoliittisten järjestelmien rahoitus ja toimivuus ovat puolestaan kiinni työllisyyden suotuisasta kehityksessä ja siitä, että työmarkkinat tarjoavat työikäiselle väestölle työtä ja toimeentuloa. Hyvinvointivaltiossa on myös monia sellaisia ryhmiä, joiden hyvinvointi ja tulevaisuus riippuvat siitä, että työvoimaan kuuluva väestö on työllinen ja kasvattaa yhteiskunnan varallisuutta. Työn tuottavuuden huikea kasvu sekä toisaalta sosiaalipoliittisten järjestelmien, kuten kasvatus- ja koulutusjärjestelmien, vanhempainvapaa- ja omaishoitojärjestelmien, sekä sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmien kehittyminen mahdollistavat sen, että merkittävä osa työikäisestäkin väestöstä elää osan elämästään työmarkkinoiden ulkopuolella. Hyvinvointivaltio mahdollistaa myös sen, että yksilöt voivat vapautua määräaikaisesti tai kokonaan markkinariippuvuudesta ja elää ansiotyön ulkopuolella. Kyse ei ole vain siitä, että merkittävä osa työikäisestä väestöstä on vapautunut markkinariippuvuudesta, vaan myös siitä, että osa väestöstä tekee työtä markkinamekanismin ulkopuolella. Kun mukaan lasketaan vielä ne, jotka saavat toimeentulonsa ”ilman työtä”, sijoittamalla ja keräämällä pääomatuloja, voidaan sanoa, että kiinnostus työvoimapolitiikkaan on nyky-yhteiskunnassa monien ristiriitaisten intressien sävyttämää. Työvoimapolitiikkaa ei siis sovi tarkastella vain työllisyyden ja ansiotyön, vaan siihen laajemmin kohdistuvien, kilpailevien ja eriytyvien odotusten näkökulmasta.
Kirjassa pyritään tunnistamaan ne keskeiset rakenteet, toimijat ja instituutiot, jotka vaikuttavat työllisyyteen, työmarkkinoiden toimintaan ja työntekijöiden hyvinvointiin. Kirjassa määritellään tärkeimmät työpolitiikan käsitteet ja teoriat ja avataan keskustelua myös työvoimapolitiikan uusista tehtävistä. Työvoimapolitiikan resurssien kasvaminen ja institutionalisoituminen ovat luoneet edellytyksiä ratkaista ristiriitoja, joita taloudellisen kehityksen epävarmuus sekä toisaalta taloudellisen hyötynäkökohdan ja sosiaalipoliittisten tavoitteiden yhteensovittaminen aiheuttavat. Työvoimapolitiikka voidaankin nähdä useiden politiikan alueiden, kuten talous-, koulutus-, sosiaali- ja työvoimapoliittisten tukiohjelmien, sekä useiden eri toimijoiden, kuten työmarkkinajärjestöjen, valtion, kuntien ja kansalaisjärjestöjen, välisenä institutionalisoituneena vuorovaikutuksena. Toimintojen institutionalisoituminen on tuonut työvoimapolitiikkaan vakautta, ennustettavuutta ja resursseja, mutta toisaalta työvoimapolitiikan urautuminen kansallisiin uomiinsa on ollut esteenä työvoimapoliittisille uudistuksille. Nostan kirjassa esille nämä jännitteet, mutta samalla pyrin hahmottamaan, miten väestömuutokset sekä yhteiskuntien sisäinen ja sosiaalinen eriytyminen haastavat työvoimapolitiikan.
Teos on tarkoitettu ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kurssikirjaksi sekä käsikirjaksi täydennyskoulutukseen ja asiantuntijakäyttöön. Korkeakoulujen ja yliopistojen oppikirjana sekä työvoimapolitiikan piirissä toimiville asiantuntijoille ja tutkijoille kirjoitettuna käsikirjana teos johdattaa myös teoreettiseen ajatteluun, eli työvoimapolitiikan teorioihin. Teoreettinen kehys on mukana kirjan jokaisessa luvussa, mutta erityisen keskeisessä asemassa se on silloin, kun käsitellään työttömyyden ja aktiivisen työvoimapolitiikan teorioita. Teoreettinen ajattelu on kuitenkin hyvä nähdä laajemmin teoksen tapana hahmottaa työvoimapolitiikan kehitystä.
***
Rakenne:
Työvoimapolitiikkaa voidaan tarkastella sekä sen kohdentumisen että yhteiskunnallisen merkityksen mukaan. Pyrin yhdistämään nämä näkökulmat tässä kirjassa. Kirjassa on johdannon lisäksi seitsemän päälukua. Ensimmäisessä luvussa ”Työllisyys ja taloudellinen kehitys” tarkastelen taloudellisen kehityksen ja työllisyyden suhteita. Pääpaino on taloudellisen kehityksen suurten linjojen hahmottamisessa. Pyrin kuvaamaan, millaisessa asemassa työvoimapolitiikka on eri aikoina ollut ja mitkä ovat olleet sen kulloisetkin tehtävät. Samalla osoitan työllisyyden ja taloudellisen kehityksen keskinäisen yhteyden, sillä se auttaa ymmärtämään yhteiskunnallisen kehityksen yleistä logiikkaa.
Toisessa luvussa ”Työmarkkinoiden rakenteet ja insituutiot” tarkastelen työmarkkinoita jatkuvasti muotoutuvina ja eri toimijoiden muovaamina rakenteina, sosiaalisena konstruktiona. Modernissa yhteiskunnassa toimijoiksi voidaan mieltää sekä työntekijät ja yrittäjät että näiden yhteistoimintajärjestelmät, yhteiskunnalliset instituutiot, kansalais-
toiminta ja kansalaisjärjestöt. Toimijoilla on suoria ja välillisiä vaikutuksia työmarkkinoiden toimintaan. Teoreettisesti luku johdattaa toimijalähtöiseen, konstruktivistiseen ja institutionaaliseen käsitykseen työmarkkinoista.
Kolmannessa luvussa ”Työvoiman kysyntä, tarjonta ja työllisyys” palataan työvoimapolitiikan klassisiin aiheisiin eli kysymyksiin työvoiman kysynnästä, tarjonnasta ja työllisyydestä. Niitä voitaisiin pitää jopa työvoimapolitiikan ydinkysymyksinä, mutta silloin unohdettaisiin, että työvoimapolitiikassa on kyse muustakin kuin vain työvoiman kysynnästä ja tarjonnasta. Avaan heti luvun alkumetreillä näkökulman yhteiskunnallisesti hyödyllisen työn kokonaisuuteen ja yhteiskunnallisen työn muotoihin. Tarve laajentaa työn käsitettä teoreettisesti ja metodologisesti korostuu, kun myöhemmin tarkastellaan työllisyyden tasoa ja rakennetta kuvaavia käsitteitä ja mittareita. Kun tähän kokonaisuuteen lisätään työvoiman ammatillisen, alueellisen ja sosiaalisen liikkuvuuden analyysi, on pääpiirteissään hahmoteltu tekijät, joista työllisyys riippuu ja keinot, joilla työllisyyteen voidaan vaikuttaa. Samalla luku johdattelee seuraavaan lukuun, jonka aiheena ovat työttömyys ja työttömyysteoriat.
Neljäs luku ”Työttömyys, teoriat ja mittaaminen” alkaa työllisyyden ja työttömyyden käsitteiden määrittelemisellä sekä katsauksella niitä koskeviin tilastoihin ja tilastotuotantoon. Työttömyyden eri muotojen määritteleminen ja ymmärtäminen on välttämätöntä, jotta osattaisiin erottaa toisistaan esimerkiksi suhdannevaihteluista ja työmarkkinoiden rakenteellisesta jäykkyydestä johtuva työttömyys. Käsitteiden määrittelyssä ei ole kyse vain tästä käytännöllisestä tavoitteesta, vaan se on myös teoreettisesti ja metodologisesti tarpeellista esimerkiksi silloin kun vertaillaan eri maiden työllisyyslukuja toisiinsa. Teoreettisesti neljännen luvun vaativin osa on kuitenkin työttömyysteoriat. Luvussa esitellään kuusi taloustieteellistä työttömyysteoriaa sekä luodaan katsaus sosiaalitieteellisiin työttömyysteorioihin. Teorioista esitellään vain keskeisimmät ja niistäkin vain teorioiden lähtökohdat ja historia. Kuitenkin jo näiden teorioiden peruslähtökohtien hallinta auttaa ymmärtämään, miten monimutkainen kysymys työttömyys on ja miten erilaisia näkemyksiä tutkijoilla on siitä.
Viidennessä luvussa ”Työ, tulot ja tulonjako” tutkitaan työn, tulonmuodostuksen sekä tulonjaon suhteita. Tulonjako nähdään pääoma-, yrittäjä- ja palkkatulojen sekä tulonsiirtojen muodostamana kokonaisuutena. Näitä tekijöitä ohjaamalla yhteiskunnassa vaikutetaan säästämiseen, kulutukseen ja hyvinvointiin ja niiden jakautumiseen. Tulonjako voidaankin nähdä monella eri tasolla ilmenevänä ja toisistaan poikkeaviin tavoitteisiin tähtäävänä yhteiskunnallisena ohjaamisena. Luvussa pohditaan esimerkkien avulla myös tulonjaon ajankohtaisia ongelmia.
Kuudennessa luvussa ”Työsuojelu ja työntekijöiden sosiaaliset oikeudet” tarkastellaan työntekijän suojelemista ja sosiaalisia oikeuksia. Luvussa liikutaan kahdella tasolla: toisaalta siinä käsitellään työntekijän suojelemista ja työhön perustuvien sosiaalisten oikeuksien historiallisia juuria ja toisaalta siinä hahmotellaan työsuojelun ajankohtaisia ongelmia. Luvussa jatketaan edellisessä luvussa esiin nostetun oikeudenmukaisen tulonjaon kysymyksen tarkastelemista, mutta sitä laajennetaan sosiaaliturvan, työllisyysturvan ja työsuojelun alueille. Työelämän muutos on purkanut perinteistä palkkatyötä sekä siihen perustuvaa sosiaaliturvaa ja työsuojelua. Luvun lopussa esitellään esimerkkien avulla ongelmia, joita kohdataan, kun näissä oloissa kehitetään työhön perustuvaa sosiaaliturvaa. Varsinkin taloudellisen kehityksen käännekohdissa ja kriisiaikoina, kuten finanssikriisin jälkimainingeissa, työvoimapolitiikaksi mielletään vain työllisyyden edistäminen. Se on kuitenkin kapea ja riittämätön näkökulma. Työvoimapolitiikkaa on myös työntekijöiden sosiaalisten oikeuksien kehittäminen.
Seitsemännessä luvussa ”Aktiivisen työvoimapolitiikan idea ja mahdollisuudet” määritellään aktiivisen työvoimapolitiikan käsitettä sekä siihen perustuvaa työvoimapolitiikkaa. Luvun alussa käydään läpi aktiivisen työvoimapolitiikan syntyhistoria ja sen yhteydet keynesiläisyyteen ja Rehnin–Meidnerin-malliin sen 1950-lukulaisessa muodossa. Aktiivisen työvoimapolitiikan sisältö ja toteuttamisen muodot ovat kuitenkin muuttuneet yhteiskunnan mukana. Niinpä esimerkiksi kun 1970-luvulta lähtien talouspolitiikkaa ja tutkimusta ovat ohjanneet liberalismin ja uusklassisen synteesin mukaiset opit, on myös työvoimapolitiikan käsite kaventunut työvoiman tarjontaa ja yksilöiden aktivointia korostavaksi opiksi. Seitsemännessä luvussa arvioidaan, miten uusklassinen käänne muutti työvoimapolitiikan oppia, strategiaa ja käytäntöjä. Luku päätyy arvioon työvoimapolitiikan ajankohtaisista haasteista.
Kirja koostuu leipätekstistä ja tietopaketeista. Tietopaketit sisältävät kokonaisuuden kannalta tärkeitä käsitteitä ja määritelmiä sekä aihetta syventävää informaatiota. Jokaisen luvun lopussa on tehtäviä, joiden tarkoituksena on kerrata luvun teemoja ja houkutella lukijaa jatkamaan niiden pohdintaa. Kirjan lopussa on käsite- ja nimihakemisto.
Kommentit