Nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyydestä on tullut krooninen ongelma niin Suomessa kuin muissakin Euroopan maissa. Sitä on lääkitty purkamalla työntekijöiden työllisyys- ja sosiaaliturvaa ja niin työvoimapalveluja kuin sosiaaliturvaakin on muutettu vastikkeelliseksi. Nyt vuorossa ovat keinot, jotka tähtäävät palkkojen sopimuspohjaisten alarajan poistamiseen sekä työttömyysturvan entistä tiukempaan sääntelyyn. Kaiken tämän takana on ajatus, että työllisyysturvan ehtojen kiristäminen ja tilapäisten töiden vastaanottamisen helpottaminen madaltamalla työnantajan velvoitteita, rohkaisee työnantajia palkkaamaan työntekijöitä ja auttaa työttömiä integroitumaan takaisin työelämään. Mutta perustuvatko tällaiset reseptit faktoihin vai onko kyseessä vain ideologinen ajatus? Ainakin uusimpien tutkimusten mukaan hallitus syöttää työttömille väärää lääkkettä.
Fiktio – kireä työllisyysturva ylläpitää korkeaa työttömyyttä
Poliittisessa keskustelussa on jo parikymmenen vuoden ajan ollut vallalla ajatus, että tiukka työllisyysturva – työntekijöiden irtisanomissuoja ja uuden työvoiman palkkauksen korkeat kustannukset – olisi keskeinen syy siihen, etteivät työnantajat ole halukkaita solmimaan uusia työsuhteita (Bessinger& Möller 2000). Työsuhdeturvassa ja työttömyyden tasossa onkin Euroopan maiden kesken huomattavia eroja ja työsuhdeturvan ja työttömyyden kesken on osoitettu olevan riippuvuutta. Kireän työllisyysturvan – irtisanomissuoja ja uuden työvoiman palkkauksesta aiheutuvat kustannukset – on puolestaan ajateltu johtaneen siihen, että työnhakijoiden on vaikea päästä kiinni työmarkkinoille edes tilapäisiin ja osa-aikaisiin työtehtäviin (Blanchard & Diamond 1992). Tähän teoreettiseen näkökulmaan perustuen hallitukset ovat 1990 –luvun alusta alkaen systemaattisesti ajaneet politiikkaa, joka on tähdännyt siihen, että työllisyysturvaa on purettu niin työsuhteiden solmimisen kuin purkamisenkin osalta ja tämän lisäksi sosiaaliturvan ehtoja muutettu niin, että työn vastaanottaminen tulisi kannustavaksi ja ensisijaiseksi vaihtoehdoksi (Bonolli 2010). Tätä reseptiä on ajettu kuin käärmettä pyssyn piippuun olipa kyse nuorista ensikertaa työmarkkinoille hakeutuvista tai vanhemmista työttömyyden jälkeen uudelleen työmarkkinoille hakeutuvista työntekijöistä (Bennett 2011; de Lange, Gesthuizen & Wolbers 2014). Erityisesti ensikertaa ja pitkän työttömyyden jälkeen työmarkkinoille hakeutuvien kohdalla on tavoitteena pidetty sitä, että työnhakijat saisivat jalansijaa työelämässä ja etenisivät lyhytkestoisten työsuhteiden kautta pysyvämpään työllisyyteen (Asplund & Koistinen 2014). Säännösten helpottamista on pidetty avainasemassa ja ay-liikkeen edustajatkin ovat olleet valmiita tätä harkitsemaan. ”Palkkajoustolla ei tilannetta pelasteta. Mutta jos tästä apua on työpaikkojen pelastamiseksi, kaikki kivet käännetään.” (Jyrki Virtanen 20.10.2016).
Mutta onko tällaisesta politiikasta ja sen toimivuudesta näyttöä?
Fakta – työllisyysturvan höllentäminen ei ratkaise työttömyysongelmaa
Euroopan maissa eletään sikäli onnellisia aikoja, että nykyään tutkijoiden käytössä on entistä enemmän kattavia ja monipuolisia ainesitoja, jotka mahdollistavat yhteiskuntien keskinäisen vertailun, ilmiöiden pitkäaikaisen seurannan ja sellaistenkin kysymysten asettamisen, joihin ennen ei ollut mahdollisuuksia. Esimerkkinä voi mainita harmonisoidut työvoimatilastot (LFS, labour force micro survey), politiikkaa kuvaavat hallinnolliset rekisterit (EPL; ALMP index) sekä rekisteriaineistot, jotka luovat edellytyksiä tutkittavien ilmiöiden pitkittäisseurannan. Datan ohella yhtä jalkaa ovat kehittyneet myös tutkimusmenetelmät ja tutkijoiden metodologinen osaaminen. Poliittisen päätöksenteon tueksi onkin tuotettavissa näin entistä relevantimpaa tutkimustietoa.
Hyvänä esimerkkinä tästä on Michael Gebelin ja Johannes Giesecken (2016) tutkimus, jossa selvitettiin, miten työllisyysturvan ehtojen heikentäminen on vaikuttanut Euroopassa nuorisotyöttömyyden tasoon ja määräaikaisten työsuhteiden kehitykseen. Tähän kysymykseen on pyritty vastaamaan jo aikaisemmissakin tutkimuksissa, mutta Gebelin ja Gieseckin tutkimuksen uutuusarvo on siinä, että se hyödyntää Eurostatin harmonisoimaa työvoimatutkimuksen mikroaineistoa (LFS) ja yhdistää siihen työllisyysturvaa (EPL index), talouden kehitystä (BKT) ja globalisoitumisen astetta kuvaavia tietoja. Näin muodostetun aineiston avulla Gebel ja Giesecke (2016) rakentavat tilastollisen mallin (monitasomalli), jossa he tarkastelevat yksilötason, instituutioiden ja makrotalouden tason tekijöitä toinen toisiinsa vaikuttavina tekijöinä. Käytännössä se tarkoittaa, että he voivat arvioida missä määrin yksilötasolla havaittava työttömyys on yhteydessä työllisyysturvan muutoksiin ja toisaalta talouden kehityksessä havaittaviin tekijöihin. Tutkimuksessa selvitettiin miten työllisyysturvan tason ja siinä tehdyt muutokset ovat vaikuttaneet nuorisotyöttömyyden tasoon ja määräaikaisten työsuhteiden osuuteen vuosina 1992-2012.
Tutkimuksen tulosten mukaan yhä useammat nuoret ovat kokeneet työttömyysriskin, joskin riski jakautuu eri tavoin eri maissa. Mitä tulee työllisyysturvan höllentämisen työllisyysvaikutuksiin, sillä ei näytä olevan tilastollisesti merkitsevää vaikutusta nuorten työttömyysasteen kehitykseen. Sen sijaan irtisanomisten yhteydessä kireä työttömyysturva näyttää johtavan määräaikaisten työsuhteiden osuuden kasvuun. Maiden välisessä vertailussa työttömyysturvaindeksin (EPL index) nousu yhdellä pykälällä (asteikko 1-6) nostaa määräaikaisten työsuhteiden osuutta 6-8% nuorten työikäisten keskuudessa. Toinen merkittävä havainto oli se, että työllisyysturvan kiristys nostaa määräaikaisten töiden osuutta, mutta se ei kuitenkaan merkinnyt nuorten syrjäytymisen kasvua. Kolmanneksi tutkimus osoitti, etteivät työllisyysturvan höllennykset, jotka helpottavat määräaikaisten työsuhteiden käyttöä, vähennä nuorisotyöttömyyttä vaan asiassa voi käydä jopa niin, että varsinkin matalan koulutuksen omaavien miesten työttömyysaste kasvaa. Ylipäätään tutkimuksen tulokset osoittivat, että määräaikaisten työsuhteiden sääntelyn höllentäminen on tehoton keino alentaa työttömyyttä. Työttömyysturvaindeksin aleneminen yhdellä pykälällä ennakoi määräaikaisten työsuhteiden kasvua 2-3 prosenttiyksiköllä.
Selvittääkseen edelleen, miten työllisyysturvan kireys tai sen höllentäminen ovat yhteydessä talouden dynamiikkaan, tutkijat ottivat ennustemalliin tiedot bruttokansantuotteen kehityksestä. Tulosten mukaan yhden prosentin bruttokansantuotteen kasvu ennakoi vastaavasti yhden prosenttiyksikön alenemista työttömyydessä kaikilla koulutustasoilla ja niin miehillä kuin naisillakin. Finanssikriisi näytti iskevän erityisesti alemman ja keskitason koulutuksen omaaviin nuoriin miehiin muttei niinkään nuoriin naisiin. Toiseksi finanssikriisin vaikutukset näkyvät ensisijaisesti työttömyyden kasvuna muttei määräaikaisten työsuhteiden kasvuna.
Johtopäätöksiä
Euroopassa on 1990 -luvun talouskriisin jälkeen ajateltu, että sitkeän työttömyyden syynä olisivat työmarkkinoiden jäykkyydet ja kireä työllisyysturva. Tähän ajatteluun vedoten Euroopan maat ovat yksi toisensa jälkeen muokanneet niin työvoimapolitiikkaansa kuin sosiaaliturvaansakin niin, että tilapäisten töiden vastaanottaminen olisi kannustavampaa kuin passiivisten työttömyys- ja sosiaaliturvaetuisuuksien käyttö.
Michael Gebelin ja Johannes Giesecken (2016) tutkimus heittää suuren epäilyn siihen, voiko työllisyysturvan höllentäminen ylipäätään olla tehokas ja toimiva keino alentaa työttömyyttä. Se antaa myös vahvan viitteen siitä, että toimenpiteet jotka toimivat mahdollisesti pysyvässä työsuhteessa oleviin, kuten irtisanomissuoja, ei välttämättä toimi epävakaissa työsuhteissa oleviin. Toisaalta, höllennykset määräaikaisten työsuhteiden solmimiseen voivat merkitä sitä, että avoin työttömyys korvautuu epävakaisilla työsuhteilla. Jos määräaikaisten työsuhteiden osuus kasvaa ja määräaikaisuudesta tulee pysyvä tila, se johtaa sosiaalisten jakojen syvenemiseen työmarkkinoilla. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa, että mitään yleisesti toimivaa reseptiä ei ilmeisesti ole olemassa eivätkä työntekijöiden sosiaalisia oikeuksia rajaava politiikka tuota yhteiskunnan edun kannalta toivottua tulosta. Pitkäaikaistyöttömyyden katkaisemiseen ja puskurointiin tarvitaan useita eri keinoja. Kollektiivisten riskien aiheuttamien työllisyysongelmien ratkaisemiseen tarvitaan muutosturvaa, mutta tämän lisäksi tarvitaan myös makrotaloudellisia toimia. Yritystoiminnan tukemisessa, jos missä olisi mitä ilmeisemmin käännettävä kivi jos toinenkin ja työntekijöille tarjottava piiskan sijasta positiivisia kannustimia. Silloin perustulo voisi varteenotettava vaihtoehto niin työttömien kuin epävakaissa työmarkkina-asemissa olevien työllisyyden tukemiseen.
Mutta aivan samalla tavalla kuin tarvitaan tervettä epäilyä sen suhteen mikä politiikassa toimii ja mikä ei, tarvitaan myös työmarkkinoiden toiminnan kannalta entistä relevantimpaa tutkimusta. Edellä viitatun. Gebelin ja Giesecken kaltaisten tutkimusten innovatiivinen arvo kahtalainen. Yhtäältä niissä rakennetaan siltaa yksilötason, instituutioiden ja taloudellisen suhdanteen välille ja toisaalta tarkastellaan näiden tekijöiden keskinäistä vuorovaikutusta kansainvälisen vertailun avulla. Suomen omat aineistot antavat mahdollisuuksia jopa tätäkin pidemmälle meneviin askeliin. Voimme vastata moniin sellaisiin kysymyksiin, jotka aiemmin ovat jääneet avoimiksi. Olisi tärkeää ja uutta tutkimusta kannustavaa, että poliittiset päätöksentekijät myös pyrkisivät hyödyntämään näitä mahdollisuuksia ennen kuin ryhtyvät poliittisiin uudistuksiin, joiden vaikuttavuudesta ei ole varmuutta.
Lähteitä
Asplund, Rita& Koistinen Pertti (2014) Onko työmarkkinoilla tilaa? Katsaus erityisryhmiin kohdistetun politiikan tuloksiin ja haasteisiin. Työ ja elinkeinoministeriön julkaisuja 22:2014.
Bennett, Jenny (2011) Unemployment Risks for Low- and Highly-Skilled Individuals and the Role of Employment Protection Legislation. Http://doku.iab. de/veranstaltungen/2011/ws_flex2011_ bennett.pdf.
Beissinger, Thomas & Möller, Joachim (2000) Unemployment: Theoretical Explanations. Teoksessa Helmut Wagner (toim.) Globalization and Unemployment. Berlin: Springer, 89–133.
Blanchard, Olivier Jean & Diamond, Peter (1992) The Flow Approach to Labor Markets. Http://www.nber.org/ papers/w4000.pdf.
Bonoli, Giuliano (2010) The Political Economy of Active Labour Market Policy. Politics & Society 38:4, 435–457.
Gebel, Michael & Giesecke, Johannes (2016) Does Deregulation Help? The Impact of Employment Protection Reforms on Youths’ Unemployment and Temporary Employment Risks in Europe. European Sociological Review, 2016, 1–15 doi: 10.1093/esr/jcw022
Virtanen Jyrki (HS 20.10.2016) Yrityksen pelastaminen voi vaatia palkkojen ja etujen heikentämistä (http://www.hs.fi/kotimaa/a1476856683255) Viitattu 21.10.2016
Kommentit