Teollisessa yhteiskunnassa, jonka onnistuneeseen kehittämiseen perustui Suomen vaurastuminen, julkisen hallinnon ja tehtaiden roolit olivat selkeät. Tehdas teki tuotteita, tarjosi töitä ja loi vaurautta. Yhteiskunta tuotti verojen vastineeksi palveluita esimerkiksi koulutuksessa, sairaanhoidossa ja sosiaalityön alalla. Tehtaassa tarvittiin liiketoimintaosaamista sekä tuotteiden suunnittelun ja valmistuksen osaamista kun taas kaupungissa tarvittiin varsinkin palveluihin liittyvää osaamista.
Tietotyön määrä alkoi kasvaa Suomessa sekä teollisella että julkisella sektorilla erityisesti 1990-luvulla. Tuottavuuden nostamisessa hyödynnettiin yhä enemmän tietotekniikkaa. Teknologia jalostui sellaisiksi ilmiöiksi kuin internet, digitaalisuus ja alustatalous. Teollinen sektori kulki edellä ja julkinen sektori seurasi nopeasti perässä.
Suomen julkinen hallinto olikin pitkään maailmassa edelläkävijä digitalisaatiossa. Tilanne kuitenkin muuttui muun muassa tietojärjestelmien yhteensovittamisen ongelmien ja vain teknologialähtöisiin ratkaisuihin keskittymisen takia. Viime vuosina suomalainen julkinen sektori on edelleen jäänyt kehityksestä jälkeen alustatalouden esiinmarssin myötä.
Itse asiassa koko Suomi, teollinen sektori mukaan lukien, on pudonnut kehityksen kyydistä ja tyytynyt ihmettelemään, päivittelemään ja hieman kauhistelemaankin Googlen, Amazonin, Alibaban ja Facebookin kasvua. Tavarateollisen tekemisen tilalle on syntynyt digitaalinen palveluteollisuus ja sen alustat, jotka rohmuavat tietoa ja jotka ilmenevät kappaletavaraa tai paperirullia tuottavan tehdaslaitoksen sijasta isoina palvelinkeskuksina. Näissä alustatalouden malleissa toimijat tarjoavat alustan, jonka päällä palveluiden tuottajat tai käyttäjät voivat tehdä lisäarvoa tuottavaa toimintaa. Tämä digitaalinen liiketoiminta kasvaa ja kahmii suuremman osan arvosta sekä alistaa tavaran ja palvelut digitaaliseen ohjaukseen.
Tämän kehityksen rinnalla yhteiskunnallisissa rakenteissa on tapahtunut toinenkin merkittävä muutos. Kansainvälisesti tarkasteltuna kaupungeista ja kaupunkialueista on tullut yhä merkittävimpiä menestymisen vetureita. Samalla – kuten tunnetut paikallisuuden tutkijat Bruce Katz ja Jeremy Nowak ovat todenneet – hyödynnetään tyypillisesti vain 50-60 prosenttia kaupunkien potentiaalista. Bruttokansantuotteesta Suomessa tulee jo noin 80 % palvelusektorilta. Teollinen tekeminen palveluistuu juuri nyt kovaa kyytiä, joten palvelusektorin valta-asema vain vahvistuu.
Vaikka julkisen ja yksityisen sektorin perustarkoitus ja -arvot eroavat toisistaan, ne tuottavat ja kehittävät palveluita yhä enemmän samalla logiikalla. Niissä tarvitaan dataa, tiedonkäsittelyä, tietoliikenneyhteyksiä. Sekä teollinen että julkinen palvelutuotanto tehdään samoilla välineillä. Tällöin myös tarvittava osaaminen on samaa. Kannattaako näitä lohkoja yrittää pitää erillään?
Teollisen vaiheen rakenneajattelu ei ole enää tämän päivän todellisuutta. Ajatus siitä, että yhteiskunta tai kaupunki mahdollistavat erillistä teollista osaamisen kehittämistä on vanhentunut. Vahvistuvassa palvelu- ja digitaalitalouksessa julkisen sektorin ja yksityisen sektorin osaamisten kehittyminen kytkeytyvät toisiinsa. On vaikea kuvitella digitaalisia palveluita kehittävää “älykästä kaupunkia”, jonka alueella ei olisi korkeatasoisia alan yrityksiä.
Onneksi digitaalisen teollisuuden sektorilla ei olla pysähdytty kunnioittamaan veteen piirrettyjä viivoja julkisen sektorin ja yksityissektorin osaamisen välillä vaan kehittämistä on viety eteenpäin koko ajan. Sen toistaiseksi paras liiketoimintamalli, alustatalous, kehittyy ja alkaa haastaa valtion ja kaupunkien toimintoja. On menossa palvelukilpailu, jossa lopulta tuottavin tapa on se mihin päädytään. Alustatalous luo tämän tuottavimman tavan.
Kysymys oikeastaan kuuluu, onko kaupungeilla lopulta oikeutusta tuottaa palveluita, jos ne tekevät ne kalliimmalla kuin alustatalouden toimijat. Onko kaupungeilla tässä kilpailussa joku salainen kehitysohjelma, jossa ne luovat vielä tuottavamman alustatalouden haastajan?
Kaupungit alustatalouden osaajiksi
Päästäkseen palvelutuotannon kilpailussa edes samalle tuottavuusviivalle kaupunkien ja julkisen sektorin on laajemminkin ryhdyttävä alustatalouden osaajiksi ja käyttäjiksi. Kysymys ei ole pelkästään siitä, kuten nykyisin usein ajatellaan, että kaupunki tukee alustoillaan liiketoimintaa. Kaupunki tarvitsee myös itse omat alustansa palveluidensa tehokkaaseen tuottamiseen. Se kaupunki, joka tuon alustan tekee, voi tarjota sitä muillekin kaupungeille, jopa vientiin. Kaupunki voi vaurastua lisää alustaviennillä, ja jotta se todellisuudessa voisi näin tehdä, sen täytyy ehkä jopa yhtiöittää alustansa.
Suomessa on kaupungeissa ja julkisella sektorilla valtavasti rahanarvoista osaamista, joka on tuotettu verovaroin. Suomen suurin kansallinen varanto ei ole metsässä tai kiinteistöissä vaan osaamisessa. Osaamisvarantoa olisi mahdollista kaupallistaa alustatalouden keinoin. Samalla täytyy pitää huolta siitä, että varallisuuden luojat eli veronmaksajat saavat osuutensa arvonnoususta.
Hyvään alkuun tuon osaamisen hyödyntämisessä päästään ottamalla alustatalous käyttöön kaupungeissa, sopivan kokoisissa ja toimivissa yksiköissä ja tekemällä osaamisesta digitaalista palveluvientiä. Osaaminen on tänä päivänä dataan verrattava varanto – sitä voidaan luoda lisää ja sen varassa voidaan luoda uutta vaurautta.
Kommentit