Vaalien lähestyessä nuorten poliittinen passiivisuus nousee mediaotsikoihin. Kuluvan talven aikana tullaan pohtimaan eri foorumeilla, miten uudet sukupolvet saataisiin uurnille, kampanjoimaan, ehdolle ja näin vaikuttamaan. Keskusteluissa ei monesti jäädä miettimään, mitä poliittisuus nuorten elämässä tarkoittaa ja miten nuoret vaikuttavat yhteiskuntaan jokapäiväisessä toiminnassaan. Me esitämmekin tulevien vaalien osalta toiveen: Voitaisiinko kiinnittää enemmän huomiota nuorten poliittiseen aktiivisuuteen? Tiedä vaikka nuoret innostuisivat äänestämään, jos aikuiset ilmaisisivat kiinnostusta heidän toimijuuttaan kohtaan.
Kun poliitikot ja media puhuvat nuorista ovat tyypillisiä aiheita huolta aiheuttavat nuoret sekä nuoret sukupolvet tulevaisuuden vastuunkantajina. Muun muassa alkuvuodesta 2018 julkaistussa Sitran Kansanvallan peruskorjaus, kaikki voimavarat käyttöön -raportissa käsitellään nuoria näistä näkökulmista. Liisa Hyssälän ja Jouni Backmanin toteuttaman selvitystyön tavoitteena oli löytää keinot, joilla Suomesta tehdään (jälleen) demokratian mallimaa, jossa kaikki tulevat kuulluiksi ja voivat vaikuttaa. Tämä vaatii Hyssälän mukaan institutionaalista muutosta, esimerkiksi eduskunnassa, puolueissa, valtioneuvostossa, ministeriöissä, järjestöissä ja yliopistoissa.
Kun huomio kohdistetaan tähän tapaan rakenteisiin, voi kansalaisten arkinen toimijuus jäädä katveeseen. Nuoret, jotka eivät pääsääntöisesti toimi näissä instituutioissa lainkaan, päätyvät erityisen helposti näkymättömiin. Selvityksessä ei juurikaan pohdita, miten nuoret toimivat aktiivisina kansalaisina arjessaan ja vaikuttavat elinympäristöjensä asioihin. Sitran mukaan toimintakyky saattaa kuitenkin olla tulevaisuudessa ikää merkittävämpi asia: Yhteiskunnan toimintojen ylläpitämiseen voivat osallistua eri-ikäiset kansalaiset, joilla on toisiaan täydentävää tietotaitoa ja toimintamahdollisuuksia. Tämän näkökohdan olisi suonut suuntaavan Hyssälän ja Backmanin huomiota nuorten toimijuuteen – tässä ja nyt, osana yhteiskuntaa, digitaalisissa ja fyysisissä elinympäristöissä.
Esimerkkejä nuorten arkipoliittisesta toimijuudesta ovat vaikkapa vastuunkanto perhe- ja ystäväverkostoissa. Nuoret eivät ole vain huolenpidon kohteita, vaan ottavat aktiivisia rooleja ylläpitääkseen ja kehittääkseen hyvää elämää. Muffinssien leipominen marraskuisen maanantai-illan piristykseksi on koko perheen hyvinvointiin vaikuttava teko ja ystävälle tarjottu tuki sosiaalisten paineiden kaatuessa päälle on sotea parhaimmillaan. Myös vallitsevien toimintatapojen kyseenalaistaminen ja vaihtoehtojen esittäminen käytännössä ovat nuorille tyypillisiä tapoja vaikuttaa yhteiskunnalliseen muutokseen, vaikkapa ajankohtaiseen ilmastonmuutokseen liittyen. Moni nuori pyöräilee ja käyttää bussia omasta valinnastaan, ekologisista syistä. Herkullisen aterian jättäminen väliin ruoan tuotantotavan ympäristövaikutusten vuoksi on toinen tapa ottaa kantaa ilmastonmuutokseen, samoin kuin vaatteiden kierrättäminen ja ylikansallisten ystävyyssuhteiden ylläpitäminen virtuaaliyhteisöissä. Nuoret pitävät monimuotoista luontoa arvossa myös oleilemalla viherympäristöissä, esimerkiksi helposti saavutettavissa kaupunkipuistoissa ja -metsiköissä ystävien kanssa sekä mökkimaisemissa perhepiirissä. Vaikkapa metsähakkuita ja tiivistysrakentamista koskevalle julkiselle keskustelulle löytyy siis kyllä resonanssipintaa nuorten kokemusmaailmasta.
Vaikka nuorten vaikuttamisen tavat ja muodot ovat toisinaan erilaisia kuin aikuisilla, eivät he ole vähemmän aktiivisia kansalaisia. Demokraattisen yhteiskunnan kannalta arkinen toimeliaisuus on vähintään yhtä olennaista kuin instituutioiden kautta toteutuva poliittisuus. Tämä jää usein huomaamatta yhteiskunnallisessa keskustelussa, esimerkiksi lähestyvien vaalien yhteydessä. Nuorten arkipoliittista toimijuutta eivät sivuuta ainoastaan poliitikot ja muut vaikuttajat, vaan myös politiikan toimittajat ja tutkijat.
Mitä politiikka ja aktiivinen kansalaisuus ovat ihmisten elämässä?
YLE julkaisi huhtikuussa tekemänsä selvityksen tuloksia nuorten suhteesta politiikkaan. 18–34-vuotiaille tehtyyn puoluekannatuskyselyyn perustuvaan uutiseen oli pyydetty kommentaattoriksi politiikan tutkija Heikki Paloheimo, jota pyydettiin avaamaan nuorten suhdetta politiikkaan. Jutussa tuodaan esille nuorten kiinnostusta ja aktiivisuutta kaikenlaiseen toimintaan, mutta kaiken muun kuin puoluepolitiikkaan liittyvän toimeliaisuuden poliittisuus kiistetään. Paloheimo puhuu kotien ja koulujen epäpolitisoitumisesta – puoluepolitiikka ei ole tällä hetkellä kummassakaan vahvasti läsnä.
Puolueistako politiikassa siis lähinnä on kysymys, vakiintuneista rakenteista ja julkishallinnon pyörittämisestä? Tämä pelkistää poliittisuuden varsin kapeaan rakoon. Laajemmassa katsannossa politiikka on kaikkeen ihmisten, yhteisöjen ja yhteiskuntien elämään liittyvä tärkeä ulottuvuus. Politiikan filosofi Hannah Arendt onkin muotoillut poliittisen elämän olemuksen mainiosti: Kysymys on erilaisten, mutta yhdenvertaisten ihmisten yhdessä elämisestä.
Kapea ymmärrys nuorten poliittisuudesta näkyy myös kyselytutkimuksissa, jotka pyrkivät kartoittamaan heidän asenteitaan, näkemyksiään ja toimijuuksiaan. Olemme tarkastelleet kolmen laajan kyselyn aineistoja, tuloksia ja näistä tehtyjä tulkintoja. Havaitsimme niiden saaneen paljon vaikutteita ’demokratiavajeen’ ajatuksesta, johon liittyy käsitys nuorten poliittisesta apaattisuudesta. Termi viittaa demokraattisen yhteiskunnan rapautumiseen, jossa yhtenä merkittävänä tekijänä pidetään poliittisista yhteisöistään vieraantuneita kansalaisia.
Kyselyissä keskityttiin nuorten jokapäiväisen elämän kannalta melko etäiseen toimintaan, julkisen hallinnon prosesseihin ja käytäntöihin sekä yleisesti politisoituneisiin teemoihin. Poikkeuksen muodosti Unicefin kysely, joka otti esille arkipäiväisiäkin asioita. Analyyseissä tuloksia tulkittiin kapeista politiikkanäkökulmista, mikä saa nuoret näyttämään passiivisilta ja välinpitämättömiltä. Itse tarkastelimme kyselyjä eletyn kansalaisuuden näkökulmasta. Tässä Engin F. Isin’n ajatteluun perustuvassa katsannossa kansalaisuus nähdään kolmen ulottuvuuden kautta: aseman, käytäntöjen ja tekojen.
Asemalla Isin tarkoittaa kansalaisuutta, jonka pohjalta ihmiset saavat oikeuksia poliittisissa yhteisöissään. Käytännöillä hän viittaa institutionalisoituun kansalaisuuteen, kuten vaaleihin, kuulemistilaisuuksiin ja mielenosoituksiin. Kansalaisuuden teot liittyvät asemasta riippumattomaan epämuodolliseen toimijuuteen, joka toteutuu eletyssä yhteiskunnassa. Valtion sijaan tekojen kontekstina on arkipoliittinen yhteiskunta, jossa ihmiset kokemuksellisesti elävät. Huomio siirtyy näin poliittisen systeemin jäsenestä politiikan tekijöihin.
Siinä missä kansalais-jäsenyys toteutuu vaikkapa passin haltijuutena, kansalais-tekijyys ilmenee käytännön osallistumisen kautta. Vahvan statuksen ilmaisevasta passista on iloa tullissa, missä paperiton maahanmuuttaja on heikoilla kansalaisuuden ilmaisemisen suhteen. Mielenosoituksessa siitä ei sen sijaan ole apua – siellä osanottajat ilmaisevat näkemyksiään rinnakkain tai vastakkain, asemasta riippumatta. Tekoihin perustuvan tulkinnan kautta kansalaisuus laajeneekin käsittämään virallisten asemien ja muodollisten käytäntöjen ulkopuolelle rajautuvia ihmisiä ja ilmiöitä, sekä auttaa tunnistamaan epämuodollisia, yhteiskunnallisesti merkityksellisiä toiminnan muotoja. Niiden huomioiminen on erityisen hedelmällistä nuorten muotoutumassa olevan kansalaisuuden tarkastelussa.
Politiikkaa eletään, ei suoriteta
Tutkimistamme politiikkakyselyistä selviää, että osa nuorista näkee politiikan arkisena päätöksentekona. Nämä nuoret kertovat ’politikoivansa’ esimerkiksi keskustellessaan omaan elämäänsä liittyvistä asioista niiden ihmisten kanssa, jotka ovat läsnä heidän elämässään – mukaan lukien virtuaaliyhteisöt. Tällaisia voivat olla esimerkiksi sosiaalisen median rajatut ryhmät ja avoimet keskustelupalstat, joilla käsitellään nuoria kiinnostavia ilmiöitä ja käydään keskustelua heitä kuohuttavista asioista. Vaikka moni nuori ei puhukaan arkisesta toiminnastaan politiikan termein, päätyi suuri osa kyselyihin vastanneista painottamaan arkisen toimintansa merkitystä isinilaisittaisin politiikan tekoina. Nuorten toteuttaman poliittisuuden näkeminen edellyttää siis kurkottamista arkikielen läpi, niiden kokemusten ja tekojen merkityksiin, joissa poliittisuutta eletään – ei suoriteta.
Outi Lepola ja Venla Kokko ovat esittäneet politiikan suppeiden tulkintojen uusintavan jakoa aktiivisiin ja passiivisiin kansalaisiin. Näin ne voivat tarkoittamattomasti päätyä syventämään yksilöiden ja ryhmien välisiä epätasa-arvoisuuksia. Kriittisen tutkimuksen piirissä esitetäänkin toisinaan, että nuorten kannustaminen systeemisen politiikan toimijoiksi on väärin. Se liittää heidät osaksi olemassa olevia järjestyksiä ja ohjaa nuorten sukupolvien poliittista toimijuutta suuntiin, jotka eivät edesauta poliittista muutosta. Vaikkapa ilmastonmuutokseen liittyvien haasteiden osalta voisi toivoa, että nuoret sukupolvet eivät päädy seuraamaan tämänhetkisen valtionpolitiikan latuja vaan etsivät motivaationsa toisaalta.
Systeemistä ja arkista politiikkaa ei kuitenkaan ole tarpeen erottaa toisistaan omiksi sfääreikseen, joista jommankumman toimijoina nuoria tulisi tukea. Nuoret voivat toimia aktiivisesti molemmissa merkityksissä ja pyrkiä vaikuttamaan erilaisin keinoin itselleen tärkeisiin asioihin. Esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyvät kysymykset voivat politisoitua nuorille vaikkapa kaveripiirissä vaihdettujen kokemusten ja näkemysten kautta, julkisessa keskustelussa ilmenevien vaihtoehtoisten totuuksien myötä tai vaikkapa tulevissa vaalidebateissa, joita käydään toivon mukaan myös nuorten suosimissa medioissa. Näihin keskusteluihin nuoret voivat osallistua kasvokkain ja virtuaalisissa ympäristöissä, muodostaen ja mobilisoiden näkemyksiään eri foorumeilla ja eri ryhmissä – aivan kuten muutkin ihmiset. Mutta halutaanko nuorten kanssa keskustella, heidän olemassa olevaa poliittista toimijuuttaan kunnioittaen? Pitäisi varmaankin haluta, jos demokratian käytäntöjen toivotaan jatkossakin legitimoivan yhteiskunnan johtamista. Eli ei kun tunnistamaan kansalaisuutta nuorten arkisista teoista, sieltä kansalaisuuden käytäntöihin osallistuminenkin pontensa saa!
Kirjoitus perustuu Sosiologia-lehdessä 1/2018 julkaistuun tutkimusartikkeliin Opittua käsitteistöä vai koettua yhteiskunnallisuutta? Pohdintoja nuorten kansalaisuudesta politiikkakyselyjen valossa. Se on laadittu Anni Rytiojan pro gradu -tutkielman Kansalaisuuden rajanvetoa – kansalaisuuden ulottuvuudet aikuisten ja nuorten kertomina pohjalta, joka toteutettiin osana Kirsi Pauliina Kallion johtamaa Poliittinen osallisuus lapsen oikeutena tutkimushanketta.
Kitrjoitus on muokattu versio aiemmin Ilmiössä julkaistusta tekstistä.
Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Lähteet
Isin, Engin F. 2009. “Citizenship in the flux: the figure of the activist citizen.” Subjectivity 29:1, 367–388.
Lepola, Outi & Venla Kokko. 2015. Nuoret poliittisina toimijoina – äänestäminen ei riitä. Näkökulma 2015, nro. 5. Nuorisotutkimusseura ry. Nuorisotutkimusverkosto. (Luettu 6.7.2016)
Lue lisää:
Youth apathy is not the general trend
Miten tulevat sukupolvet voitaisiin ottaa huomioon demokraattisessa päätöksenteossa?
Kommentit