Opiskelijat vertaisarvioijina

Palautteen antaminen ja vastaanottaminen ovat tärkeitä taitoja akateemisessa maailmassa. Vertaispalautteen rooli tieteellisten julkaisujen arvioinnissa on keskeinen. Taannoisessa yliopiston kirjaston seminaarissa Fennia-lehden päätoimittaja Kirsi Pauliina Kallio toi mainiosti esiin sen, miten näkymätöntä työtä vertaispalautteen antaminen on tärkeydestään huolimatta.

Vertaisarviointiin ei ole juuri muita kouluja ollut kuin kokemus, ja kuten tätini sanoi ‘kokemuksen tie on raskas’. Itse olen tuon tien kulkenut, antamalla ja ottamalla palautetta liki 30 vuotta. Mielenkiintoinen matka. Kaikista kirjoittamistani arvioinneista en voi olla ylpeä. Joskus olen kirjoittanut ympäripyöreitä kommentteja, joskus ollut liian kriittinen. Tekemällä on kuitenkin oppinut. Palautteen vastaanottaminen on välillä ollut myös vaikeaa. Pahimmillaan referointi kesti kolmisen vuotta ja referoijat vaihtuivat välillä. Ehdotukset korjauksiksi vaihtuivat referoijien myötä. Paras kokemus oli paperin saaminen ‘sukkana läpi’ eli ilman korjauksia. Kaverilta kuultua -osastossa mielenkiintoisimpia kommentteja on se, että referoija tarjoaa itseään paperin tekijäksi, sekä kommentti ‘I don’t like this paper’.

Kustantajat ja konferenssien järjestäjät ovat viime vuosina alkaneet kiinnittää asiaan huomiota julkaisemalla ohjeita hyvän palautteen kirjoittamiseen. Tiivistäen voisi sanoa: pysy asiassa, ole kohtelias, perustele, äläkä ole kohtuuton. Näillä pääsee ainakin hyvään alkuun. Mutta voisiko arviointia harjoitella osana opintoja? Kokeilin tätä syksyn opintojaksolla antamalla opiskelijoiden tehtäväksi arvioida toistensa harjoitustöitä.

Otimme käyttöön konferenssialustan. Harjoitustyöt palautettiin nimettöminä ja opiskelijat kutsuttiin referointitoimikuntaan. Jokainen sai arvioitavakseen kolme työtä, joista yhdelle hän oli vastuullinen referoija. Vastuullisen referoijan tehtävänä oli avata keskustelu referointiajan loputtua ja tehdä yhteenveto eli metareferointi muista referoinneista ja keskusteluista. Kaikki referoinnit olivat nimettömiä. Vertaisarvioinnit olivat osa kurssin suoritusta, jotka myös otettiin huomioon arvosanoissa. Referointi oli strukturoitu ja ohjasi kiinnittämään huomiota tiettyihin seikkoihin harjoitustyössä. Näille kohdille annettiin numeerinen arviointi. Lisäksi tuli kirjoittaa sanallinen palaute ja antaa kokonaisarvosana.

Minua jonkin verran jännitti, miten referointi opiskelijoilta sujuisi, koska vaarana voisi olla liiallinen kriittisyys tai jopa asiattomuus. Turha oli huoleni, opiskelijat osoittautuivat erinomaisiksi referoijiksi ja keskustelijoiksi. Vertaispalaute oli asiallista, perusteltua ja keskimääräiseltä pituudeltaan veti vertoja tutkijoiden palautteille. Myös opiskelijoiden keskustelut olivat pitempiä ja perustellumpia kuin mitä olen nähnyt tutkijoiden käyvän konferenssireferoinneissa. No, rehellisyyden nimissä on sanottava, että jotkut opiskelijat olivat referoijina paneutuneempia kuin toiset, jotkut lyhytsanaisia, jotkut vähän myöhässä, aivan kuten verrokkiryhmänsä tutkijat. Kokonaisuus oli kuitenkin kiitettävä.

Oliko hyvän lopputuloksen syy opiskelijoiden tottumus someen vai korona-ajan aiheuttama kommunikaatiovaje? En osaa sanoa, mutta jos tutkijaelämän kilpailullisuus ei pilaa tulevia tutkijoita, luvassa on parempia referointeja.

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *