EKG-video avuksi arjen työhön

Toteutimme yhteystyössä erään hoitotahon kanssa opiskelijaprojektin, jossa tehtiin käytännönläheinen video EKG-rekisteröinneistä. Hoitajat, joilla EKG:n rekisteröinnistä on jo aikaa, voivat kerrata videosta EKG:n perusteet. Videossa käydään ensin läpi mihin EKG-rekisteröinti perustuu. Toisessa osassa käydään läpi rekisteröinnin suoritus ja viimeisenä vielä muutamia esimerkkejä yleisimmistä ongelmista, joita rekisteröinnin aikana saatetaan kohdata. Video tehtiin vastaamaan kyseisen osaston erityistarpeisiin.

Mitäs sitten tehtiin?

Videon luominen alkoi siitä, että idea esiteltiin hoitoyksikölle. Ryhmän jäsen oli ollut aiemmin töissä hoitoyksikössä, joten hän otti yhteyttä esimieheen ja kertoi ideasta. Hoitoyksikkö oli kiinnostunut ideasta ja yhteistyö alkoi. Ryhmän jäsen kirjoitti passipisteitä vastaan materiaalin, jonka perusteella video rakennettiin. Materiaali perustuu suureksi osaksi Hanna-Maarit Riskin EKG-rekisteröinti-kirjaan, joka on ilmestynyt vuonna 2019. Toisaalta videossa on myös nostettu esille ryhmän jäsenten käytännön työssä oppimia vinkkejä.

Materiaalin kirjoittamisen jälkeen, sitä alettiin hioa. Materiaalia luettiin useita kertoja ja se kävi myös fysiologian opettajalla luettavana. Fysiologian opettaja antoi palautetta työstä ja kertoi näkemyksiään. Hän auttoi kohdentamaan ja selkeyttämään materiaalia. Kun materiaali oli kirjoitettu ja siihen oltiin tyytyväisiä, projektin aloittaja rekrytoi ryhmään muita luokan opiskelijoita.

Video kuvattiin hoitoyksikön tiloissa ryhmän toimesta, käyttäen hoitoyksikön EKG-laitetta. Kaikkea kuvamateriaalia, joka oli videota varten tarpeellista ei voitu kuvata. Tämä kuvamateriaali luotiin piirtämällä ja muilla tavoin itse. Äänen nauhoittivat kaksi ryhmän jäsentä ja videoeditoinnin suoritti ryhmäläinen ilmaisella videoeditointiin tarkoitetulla ohjelmalla. Ryhmällä ei ollut kokemusta videoeditoinnista, joten tässä oli alussa jonkin verran opettelua.

Lopussa kiitos seisoo

Videosta odotettiin kotikutoisen näköistä, mitä se toki onkin. Videosta tuli kuitenkin ryhmäläisten mielestä yllättävän hyvä. Video on kokonaisuudessaan n. 20 minuuttia ja se koostuu 3 osasta. Videon voi katsoa joko alusta loppuun tai vain jonkin osion. Lopputulokseen oltiin hyvin tyytyväisiä. Video välitettiin hoitoyksikölle ja nyt siitä odotetaan palautetta.

Paljon hyvää, mutta parannettavaakin löytyy aina

Jos tekisimme videon uudelleen, suunnittelisimme videon etenemisen paremmin. Suunnittelisimme mitä kuvataan ja mitä missäkin kohtaa näytetään. Nyt jouduimme tyytymään joissakin kohtaa kuviin pitkissä äänitallenteissa, eikä kuva välttämättä aina tuo lisäarvoa kertomallemme. Jouduimme lisäksi tietyissä kohdissa peittämään ”potilaan” kasvot animoidulla kuvalla, vaikka kuvaus olisi ollut mahdollista toteuttaa siten, että kasvot eivät näy.

Videon hyvä puoli on se, että suuri osa kuvamateriaalista tukee kerrottua teoriaa. Lisäksi ajattelemme, että video on helpompi tapa saada kohdeyleisö keskittymään käsiteltävään aiheeseen ja ottamaan sille aikaa, verrattuna esimerkiksi lehtisiin tai muuhun kirjoitettuun materiaaliin.

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *