Aika kauan on kulunut aikaa siitä, kun viimeksi tapasimme! Muistatko sen ihmeellisen Korona-kevään, kun vuoden alku käytiin ihan tavallisesti yläkoulua, ja yhtäkkiä kaikki muuttui ja koulut siirtyivät etäopetukseen.
Yläkoulu on jo taaksejäänyttä elämää, ja hiljalleen ehkä yksityiskohdat alkavat jo pyöristyä, kaikki ei ole enää niin kirkkaana mielessä. Valtaosalle nuorista yläkoulu on haastavaa aikaa. Jo oman pään ja kehon sisällä on paljon käynnissä ja ihmeteltävää, puhumattakaan sitten siitä, että samaan aikaan pitäisi oppia ja päntätä ja päättää mihin kouluun peruskoulun jälkeen.
Ja on siinä ajassa paljon ihanaakin. Saa olla vielä pieni, ei tarvitse kantaa itse kaikkea vastuuta, on aikaa kavereiden kanssa, lemmikkien kanssa, omien harrastusten ja mielenkiinnon kohteiden kanssa.
Ehkä aloit hiljalleen ottaa niitä ensi askeleita kohti itsenäistymistä, oman elämän ohjaksiin siirtymistä. Ja sillä matkalla olet edelleen, kuka missäkin vaiheessa.
Muistatko miten kerran viikossa tapasimme, ensin erkkaluokassa (tai kellarissa) patjoilla ja vilteillä, ja sitten yhtäkkiä verkon välityksellä teamsissä? Pohdittiin omia juttujamme kukin koneen ääressä. Unelmia, haaveita, omaa elämänpolkua, hyvinvoinnin palasia. Mitä lie teistä kukin siitä ajasta mukanaan tällä hetkellä kantaa. Koitte ryhmätapaamiset kivana vaihteluna kouluarkeen, ja käsitellyt asiat tärkeinä ja merkityksellisinä.
Siitä on kauan aikaa, mutta minä muistan teidät jokaisen. Saan helposti mieleeni teidän omat kiehtovat persoonalliset piirteenne, ainutkertaisen tapanne olla tässä maailmassa. Ja miten arvokkaalle tuntuikaan saada jakaa se pieni pala matkaa rinnakkain kulkien, sinä erityisenä koronakeväänä.
Jokaisella oli omat syynsä tulla mukaan ryhmään, omat haasteensa ja omat voimavaransa, joista ponnistaa kohti elämää ja selviytyä niistä haasteista mitä nuoruus eteen antaa. Kukin meistä on omanlaisensa, eikä toista samanlaista polkua ole. Mietit silloin, miten aiemmin olit selvinnyt haastavista tilanteista; ihmissuhdepulmista, sairauksista, kiusaamisesta tai yksinäisyydestä. Ajan kuluessa valjastit oman voimasi käyttöön, ja pääsit eteenpäin niistä haasteista, kohti uusia pulmia. Ja miten monenlaisia selviytymisen tapoja teillä onkaan ollut! Joskus käännyit ihmisten puoleen, jaoit kokemustasi, siinä missä jossain kohtaa keskityit pohtimaan tunteitasi ja ilmaisemaan niitä. Ehkä soitit, tanssit, lauloit, piirsit tai maalasit, pelasit. Käytit luovuuttasi, ja luovuutesi keinoin pystyit kuuntelemaan itseäsi, ajattelemaan positiivisesti arjen harmauden läpi, etsit uusia tapoja toimia. Ja välillä hait lisää tietoa ratkaistaksesi tiedon avulla pulmia. Ehkä joskus hait turvaa ja toivoa pohtien elämän merkitystä, mietiskelit, hiljennyit. Ja usein lähdit ulkoilemaan, söit hyvin, lepäsit. Kuuntelit ja kunnioitit itseäsi ja kehoasi. Kiitit.
Ja joustavana, aina uudelleen pystyyn noussen olet selvittänyt sen mitä vastaan tulee, yhdessä perheen, ystävien, tai erilaisten tukena olleiden aikuisten, työntekijöiden kanssa.
Yksin ei kenenkään tarvitse pärjätä, ja ihmisistä saa voimaa. Nyt olet jo ehtinyt löytää uusia ihmisiä elämääsi, ja jälleen kerran olet rakentanut luottamusta, tunnustellut mitä toiselle voi kertoa ja paljastaa. Toivoen, että hän näkee sinut, ja hyväksyy sellaisena kuin sinä olet, juuri nyt, omana itsenäsi.
Olet tärkeä, ja arvokas, ja ansaitset kaiken sen hyvän mitä maailma voi antaa.
Eevi
Kommentit