Euroopassa huolen varjot osallistamiseen liittyvissä asioissa lankeavat samankaltaisina. Kävin Espanjassa Erasmus+ hankkeen kansainvälisessä seminaarissa, jonka aiheena oli: Osallistamisen edistäminen koulunkäynnin keskeyttämisen estämiseksi. Seminaarien osanottajat ihmettelivät koulujen ja yhteisöjen moninaisuutta ja erilaisuutta, mutta yleinen ilmiö oli lasten ja nuorten osallisuuden vähäisyys omissa asioissaan.
Oli innostavaa ja toivoa herättävää kuulla, että Euroopan muissakin maissa on herätty osallisuuden kehittämisen mahdollisuuksiin. Kroatiassa nuori kiitti opettajaansa, kun perheen kanssa tehtävä oppimistehtävä herätti koko perheen puhumaan ensimmäistä kertaa yhdessä enon sodan jälkeisistä traumoista. Sodan jälkeinen trauma oli vienyt enon perheeltä eikä heillä ollut osaamista surun käsittelyyn tai sanoja, joilla puhutaa surun keskellä. Näin koulussa autettiin annettiin lupa tuoda perheen kipeitäkin asioita käsiteltäväksi koulun arkeen. Sisiliassa perheet tekivät Covid19 pandemian sulkujen aikaan yhdessä perheen kanssa Sisilialaisia perinneruokia. Tehtäväksianto oli yksinkertainen, mutta siinä oli huolehdittu, että lapsi tekee perinneruokia yhdessä perheen kanssa ja koulutehtävinä oli reseptien esittely koululuokalle. Luovuudella voidaan tuoda koulun arkeen osallistavaa ja yhteisöllistä toimintaa, jonka pohjavireenä on, että yhdessä toimimalla ja kaikkien osallisuudella voimme saavuttaa paljon suurempaa kuin hosumalla yksin vaikeassa maailmassa.
Tässä Erasmus+ projektissa luotiin koulujen avuksi selkeä työkalu, jossa on ohjeita ja harjoitteita. Sain sen evääksi ja toiveena, että siitä olisi käyttöä ja iloa koko Euroopassa. Lisäksi sain melkoisen määrän uusia tuttavuuksia ja ehdokkaita uusiksi partnereiksemme. Suomalaisen koulutusjärjestelmän hyvä maine oli osallistujilla tiedossa, mutta yllättävää oli, että mekin painimme kovin samanlaisten osallisuuden ja yhteisöllisyyden haasteiden parissa
Olemme Suomessa rakentaneet maineikkaan maailmanluokan didaktisen opetusjärjestelmän ja valitettavasti meillä on vähemmälle oppimisen, kasvun ja tuen järjestelmät. Olisikohan lapsi on lentänyt pesuveden mukana? Sanontahan on tullut siitä, että aikoinaan kylpemisjärjestys oli sellainen, että ensin kylpi isäntä ja viimeisenä pienin lapsi. Siinä tuli helposti heitettyä pienokainen pesuveden mukana. Ainakin puheissa lapset ovat meille tärkeitä ja toki ovat jo nykyään kylpemisjärjestyksessäkin ensimmäisiä. Onko meidän opetusjärjestelmäämme rakennettaessa kuitenkin unohtuneet lapset, perheet ja arki rakentaessamme hienoja didaktisia järjestelmiä. Osa lapsista kulkee yksinäisiä polkujaan ja rakentaa itsetuntemustaan ja itseluottamustaan omin neuvoin vaatien itseltään liikaa tai luovuttaen lähes kaikista vaatimuksista ja toiveistaan? Onko tavoitteena ottaa kaikki mukaan vai karsia joukosta ne joita ei oteta mukaan? Se on varmaa, että ihminen haluaa liittyä johonkin porukkaan. Valitettavasti meillä on myös sellaisia jengejä ja porukoita joista ei ole helppoa pääsyä pois.
Onneksi meilläkin on vihdoinkin on otettu vanhoja yhteisöllisiä keinoja käyttöön ja ymmärretty yhteisöllisen tuen merkitys koulujen oppilashuollossa, koska kuitenkin melko harva tulee autetuksi yksilöllisellä tuella.
Vesa Joutsen (TAMK)
Kommentit