Vain vähän pidempi essee

Tällä kertaa kerron, miltä gradun tekeminen tuntuu. Miksi se tehdään ja miten kauan se vie? Kerron myös omat käytännön vinkkini työn valmiiksi saattamisen jouduttamiseksi.

Gradu… graduahdistus, gradumörkö… Tai ihan vaan pidempi essee. Tänään kirjoittelen teille siitä mikä on gradu ja mitä sen tekeminen käytännössä on. Yllä näkyvä kuva muistutti minua asian mittasuhteista eteisen peilissä päivittäin. Gradu, tarkemmin siis pro gradu -tutkielma kuuluu yliopistotutkinnon maisterivaiheeseen. Tyypillisesti gradu on viimeisiä tehtäviä opintoja ennen valmistumista. Gradu on opinnäytetyö, eli sen tärkein tehtävä on olla osoitus opiskelijan oppineisuudesta. Opiskelijan tulee esimerkiksi osoittaa tuntevansa valitsemansa tutkimusala hyvin.

Usein graduun liittyy paljon ahdistuksen, epätietoisuuden ja pelonkin tunteita. Nämä tunteet syntyvät käsitykseni mukaan huhupuheista, jännityksestä ja siitä, että gradu on tekijälleen ensimmäinen laatuaan. Oikeasti gradu on kuin mikä tahansa homma. Ei ole tarkoituksenmukaista tehdä töitä, remontoida kotia, käydä kuudella kurssilla ja vääntää gradua. Liika on aina liikaa, myös gradua tehdessä. Siksi siis kehotan aidosti rauhoittamaan kalenteria gradun teolle. Minulla ei ollut tänä keväänä muuta kuin töitä kerran viikossa ja sitten tämä gradu. Ajatustyö vaatii mielestäni tilaa, ja siihen väljä aikataulu toimii hyvin.

Mikä se gradu siis oikeastaan on?

Gradun laajuus sivumääräisesti on yleensä jotakin kuudestakymmenestä sivusta ylöspäin ja se vastaa ainakin meillä elinikäisessä oppimisessa ja kasvatuksessa neljääkymmentä opintopistettä, mutta tässä on hieman vaihtelua alakohtaisesti. Neljäkymmentä opintopistettä taitaa silti edelleen olla yleisin. Tähän opintopisteiden ja sivujen määrään tulisi sisältyä teoriaa aiheestasi, suorittamasi tutkimusmenetelmän kuvailu ja perustelu sekä esimerkiksi pohdinta tuloksista. Gradu on lyhyehkö tutkimus alaasi liittyvästä, sinulle mielekkäästä aiheesta.

Miten itse teen gradua?

Jos minulta kysyttäisiin, mitä graduntekijä ainakin tarvitsee, olisi lista seuraavanlainen: lukujärjestys, opiskelusovellus, selvä tavoite, kahvinkeitin ja ohjaaja. Ai niin, ja kärsivällisyys, mutta sitä minulla ei ole. Lukujärjestys auttaa hahmottamaan myös ne pienet tehtävät, joita sinun tulee tehdä. Jokaiselle tehtävälle tulee luonnollisesti varata aikaa. Opiskeluäppi on ihan nerokas, itse käytän sellaista kuin ”BeFocused”. Se on tosi yksinkertainen ja ilmainen. Hauskaa on se, että opiskelujaksot voi itse nimetä ja niiden keston päättää itse. Nykyisin opiskelen 45 minuuttia ja pidän 10 minuutin taukoja.

BeFocused-sovellus
Sanoinko jo, että juon paljon kahvia? Tältä näyttää BeFocused-apin tiedot itsellä. Työjaksojen nimet olen keksinyt itse, ja kahvin voimalla-vetää aika vahvasti kärjessä.

Selvällä tavoitteella tarkoitan deadlinea. Minulla se oli huhtikuun loppu siten, että siihen mennessä halusin gradun olevan poissa käsistäni. Selvään tavoitteeseen kuuluu myös se, että pohdit etukäteen tavoittelemasi arvosanan ainakin jotakuinkin. Itselleni riittää tällä kertaa se, että työ menee kunnialla läpi. Olen laittanut kunnianhimoni naulakkoon. Se on vaikeaa, mutta minulle tärkeää opetella.

Kahvinkeitin. Minulla on gradun jälkeen ehkä jännetuppitulehdus, ei kirjoittamisesta vaan kahvin annostelusta suodattimeen. Nukun kyllä, mutta kunnon työskentelyfiilis näköjään vaatii itselläni kahvikupin viekkuun.

Kahvikuppi tekstillä "Maailman paras pikkusisko"
Myös maailman paras pikkusisko
tarvitsee kahvia kaveriksi!

Ohjaaja. Muista, että ohjaussuhde on kahden ihmisen välinen vuorovaikutussuhde niin kuin muutkin suhteet elämässä. Sinulla on oikeus hyvään ohjaukseen, ja sitä saa vaatia. Ohjaaja on kokenut tutkija, joten hänen mielipiteitään kannattaa kuunnella ja arvostaa. Älä häpeä vaivata ohjaajaasi taas yhdellä viestillä – hän tekee sen töissä ollessaan ja saa siitä palkkaa. Yliopistolla on lisäksi esimerkiksi opintopsykologi ja opintokoordinaattori, joiden puoleen kannattaa kääntyä mieluummin vähän liian aikaisin kuin myöhään.

Gradun teossa tulet tarvitsemaan myötätuntoa itseltäsi: lupaa olla väsynyt ja turhautunut, lupaa olla tekemättä toisinaan mitään.

Gradun teossa tulet tarvitsemaan myötätuntoa itseltäsi: lupaa olla väsynyt ja turhautunut, lupaa olla tekemättä toisinaan mitään. Älä vaadi itseltäsi vuoden jokaisena päivänä täyttä suoritusta, ettet aivan uuvahda matkalla. Gradun teko kun yleensä kestää noin yhden lukuvuoden (itse aloitin syyskuussa hiljaksiin, ja tosiaan, nyt on toukokuu). Toisaalta, muista, että sinulla ON gradun tekoon vaadittava tieto ja taito, ja olet ihan huipputekijä. Voit olla epävarma vaikka sitten ensi vuonna, mutta nyt en suosittele sitä. Anna mennä, pystyt siihen. Fake it till you make it, on minun akateeminen ja hienostunut vinkkini. Onnea matkallesi!

– Ella

Kuva Ellasta
Kirjoittajasta: Kirjoittaja on 23-vuotias elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen opiskelija sekä niin montaa muuta asiaa, ettei keksi mitä tähän tiivistäisi itsestään.

Kommentit

Hyvä kirjoitus. Mutta yksi kohta ottaa silmään: oikeus vaatia ohjausta. Ilmeisesti kaikissa tiedekunnissa ei ole Tampereella niin, että ohjausta annetaan vain kolme kertaa seminaarien yhteydessä, eikä henkilökohtaista ohjausta ole tarjolla. Tässähän on selvästi opiskelijoiden edunvalvonnalle töitä tehtäväksi.

Keesi

20.9.2020 18:02

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi