Me kysyimme, yritykset vastasivat! Porin uuden tekniikan kandidaatin tutkinnon suunnittelu etenee

Porissa syksyllä 2023 käynnistyvän uuden tietotekniikan kandidaatin tutkinnon suunnittelutyö etenee. Koska toive kandidaattitasoiselle tekniikan yliopistokoulutukselle Satakunnassa on tullut voimakkaasti myös satakuntalaiselta yrityskentältä, halusimme osallistaa yrityksiä myös tutkinnon sisällön painotusten suunnitteluun.

Toteutimme huhtikuun 2022 aikana kyselyn, jossa alueen tieto- ja automaatiotekniikkaosaamista hyödyntävien yritysten edustajat saivat kertoa näkemyksensä kandidaatintutkinnossa tärkeinä pitämistään osaamispainotuksista. Kyselyn tuloksia syvennettiin muutamien teemahaastatteluiden avulla. Tärkeimpänä pidettyjen osaamisten joukkoon nousivat ohjelmointiosaaminen, automaatiotekniikan osaaminen, tieto- ja kyberturvallisuusasiat sekä liiketoimintaosaaminen. Tutkinto-ohjelma sisältää jo lähtökohtaisesti vahvan ja kattavan ohjelmointitaitojen kokonaisuuden. Yritysten tarpeiden pohjalta tutkintoa tullaan täydentämään automaatio-opinnoilla. Lisäksi opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus myös tavanomaista tietotekniikan kandidaatin tutkintoa laajempaan määrään liiketoimintaosaamisen opintoja. Näin haluamme vastata yrityksiltä saamaamme palautteeseen siitä, miten tästä kandidaattiohjelmasta valmistuvat opiskelijat saisivat mahdollisimman vahvan osaamispohjan juuri alueen yritysten tarpeet huomioiden.

Yritysyhteistyötä tullaan hyödyntämään myös kandidaattiopintojen toteutuksessa mm. opintojaksojen opetuksessa sekä erilaisten vierailujen ja kampustapahtumien kautta. Näistä yhteistyömahdollisuuksista tiedotamme aktiivisesti tutkinnon suunnittelutyön edetessä. Mikäli yrityksesi on kiinnostunut yhteistyöstä uuden tekniikan kandidaatitutkinnon puitteissa, meihin voi olla yhteydessä jo nyt!

Katariina Yrjönkoski, katariina.yrjonkoski@ucpori.fi
Sari Stenvall-Virtanen, sari.stenvall-virtanen@utu.fi

Porissa syksyllä 2023 alkava tietotekniikan kandidaatin tutkinto-ohjelma toteutetaan Turun yliopiston ja Tampereen yliopiston yhteistyönä. Vastuutiedekuntina toimivat Turun yliopiston teknillinen tiedekunta ja Tampereen yliopiston informaatiotekniikan ja viestinnän tiedekunta. Opetuksen toteutuksessa hyödynnetään joustavasti kahden monitieteisen yliopiston tarjontaa ja tehokasta resurssiyhteistyötä. Tekniikan kandidaatin tutkinto-ohjelmasta on jatkopolut Turun yliopiston ja Tampereen yliopiston maisteriohjelmiin, joista osa on tarjolla myös Porissa toteutuvina opintoina.

Kommentit

Hei,

Onko aloituspaikkoja tarkoitus jatkaa esim. 2024 syksyä ajatellen?

Marika Ristolainen

1.3.2023 16:45

Hei Marika!

Kiitos kiinnostuksesta, meillä ei valitettavasti ole vielä tietoa onko seuraava haku ensi keväänä vai mahdollisesti sitä seuraavana. Tiedotamme asiasta heti, kun tiedämme lisää.

Marika / Tampereen yliopisto

3.3.2023 14:26

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *