Tutkijan ura kiinnostaa ysiluokkalaista - TET-harjoittelussa yliopistolla

TET-harjoittelija Tuomo Turunen työpisteellään.
TET-harjoittelija Tuomo Turunen työpisteellään.

Yhdeksäsluokkalainen Tuomo Turunen oli maaliskuun lopulla viikon tutustumassa työelämään Porin yliopistokeskuksessa Tampereen yliopiston Porin yksikössä.

Mitä sinä teit TET-harjoittelussa? Tuomo oli tutkimusryhmän mukana koodaamassa neuroverkkomallia*, joka tuottaa informaatiota siitä, kuinka paljon meihin kertyisi ydinjäämää eri reittejä, mikäli ydinjätettä sisältävä kuparikapseli esimerkiksi rikkoutuisi. Tämän neuroverkon avulla tuotetaan tietoa Olkiluodon ydinjätevarastoinnista Euratom EURAD hankkeessa rahoitettuun tutkimukseen.
Harvemmin työelämään tutustuja pääsee osallistumaan ihan näin vaativiin työtehtäviin, mutta Tuomolla on kokemusta nuoreen ikäänsä nähden. Hän on ollut pienestä asti kiinnostunut tietotekniikasta ja käyttää vapaa-aikaansa muun muassa pelien koodailuun. Tuomoa kiinnostaakin ohjelmoinnissa pelien tekeminen ja tekoälyt.

Hienointa koodaamisessa on monipuolisuus ja vaihtoehtojen määrä.

On olemassa monia koodikieliä, jotka on tehty erilaisiin tarkoituksiin, joille kaikille on omia kirjastoja koodaamisen helpottamiseksi. Valinnanvaraa on paljon. Yhdessäkin koodikielessä on paljon opittavaa, Tuomo toteaa.

TET-harjoittelussaan Tuomo hyödynsi myös luonnontieteiden tuntemustaan, häntä on luonnontieteet kiinnostaneet aina, sillä hän on halunnut ymmärtää miksi ja miten kaikkea tapahtuu. Nuorelle miehelle tulevaisuudensuunnitelmat opintojen parissa ovat suhteellisen selkeät. Luvian Yhtenäiskoulusta päästyään hän aikoo hakea Eurajoen lukioon ja sen jälkeen yliopistoon opiskelemaan joko luonnontieteitä tai ohjelmointitekniikkaa. Tulevaisuudessa kiinnostaisi ala, joka liittyy ohjelmointiin.

Ainakin haaveilen sellaisesta työstä, esimerkiksi pelien kehittäjä tai tutkija, hän summaa.

Työelämään tutustuminen yliopistolla sujui siis ilmeisen hyvin, kun ura tutkijana kiinnostaa. Tuomo kertookin, että TET-harjoittelu oli avaavana kokemus. Hän sai aika selvän käsityksen tutkijan työstä sekä sen hyvistä että huonoistakin puolista.

*Keinotekoiset neuroverkot ovat yksi koneoppimisen muodoista. Neuroverkkojen nimi viittaa siihen, että ne jäljittelevät karkeasti aivojen hermoverkon toimintaperiaatteita.

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *