Huhtikuun ensimmäisen viikonlopun aikana sosiaalisessa mediassa ja erityisesti Twitterissä leimahti liekkeihin todellinen tiedekeskustelun pääsiäiskokko, sytykkeenään 3.4. julkaistu Helsingin Sanomien pääkirjoitus. Varsin monisyinen keskustelu jatkuu tätä tekstiä kirjoittaessani edelleen. Siinä on toistaiseksi käyty läpi mm. sitä, mitkä tieteenalat ovat tieteen ytimessä ja mitä tuo tieteen ydin tarkoittaa, miten ideologia liittyy tieteeseen, miten tieteenaloja tulisi arvioida ja voidaanko niitä arvottaa suhteessa toisiinsa. Lisäksi käsiteltävänä on – sekä eksplisiittisesti että implisiittisesti – jatkuvasti se, miten tieteestä viestitään tai tulisi viestiä ja millaisia vastuukysymyksiä aiheeseen liittyy.
Me TAJU-hankkeen tutkijat olemme tietenkin seuranneet keskustelua suurella mielenkiinnolla, olemmehan parasta aikaa tutkimassa tieteellistä ajattelua ja sen kehittymistä journalistiikan ja viestintäaineiden yliopisto-opinnoissa. Kuten Leena Mikkola kirjoitti blogin avaustekstissä, kyseessä on erityisen relevantti tutkimuskohde, sillä näiden alojen asiantuntijoilla on suuri vaikutus tiedon tuottamisessa, välittämisessä ja arvioimisessa. He siis vaikuttavat hyvin moninaisesti yhteiskunnalliseen ja arkiseenkin päätöksentekoon ja keskusteluun.
Viime päivien somekeskustelun seuraaminen on todella alleviivannut tämän aiheen ajankohtaisuutta ja merkityksellisyyttä.
Viestintäaineiden ja journalistiikan opiskelijoilla lienee jokseenkin jaettu käsitys siitä, että vuorovaikutus ja viestintä ovat erilaisten merkitysten luomista, neuvottelemista ja yhteen sovittamista. Viestintä tai viestit eivät siis ole sellaisenaan olemassa missään, eivätkä ne ole palikoita tai palasia, joita siirrellään päästä toiseen. Sen sijaan ihmiset viestijöinä tuottavat ja tulkitsevat erilaisia merkityksiä jatkuvasti, toistensa kanssa.
Tällaisessa merkityskeskeisessä viestintäkäsityksessä on itse asiassa monia yhteneväisyyksiä nykykäsitykseen tieteestä. Tieteellinen tietokaan ei ole sellaisenaan missään olemassa ja puhtaana poimittavissa. Sen sijaan tietoa, sen merkityksiä, arvostuksia ja niin edelleen tuottavat, tulkitsevat ja punnitsevat ihmiset. Tämä tiedon rakentaminen tapahtuu yhteistyössä erilaisissa yhteisöissä. Tiedeyhteisön ohella tietoa tuotetaan ja tulkitaan valtakunnan mediassa, somekeskusteluissa ja erilaisissa kahvipöytäkeskusteluissa. Aina keskustelu ei synnytä runsaampaa ja vivahteikkaampaa ymmärrystä. Joskus rakennetaan tarpeettomia siiloja tai uusinnetaan jo vanhentuneita, usein tarpeettomia dikotomioita (kova – pehmeä, ideologinen – ei-ideologinen, objektiivinen – tulkinnallinen, määrällinen – laadullinen).
2020-luvun maailmassa eläminen ja yhteiskunnan kehittäminen edellyttää monitahoisten, pirullisiksikin kutsuttujen ongelmien ratkontaa. Tässä tarvitaan ymmärrystä erilaisten tieteenalojen tutkimuskohteista, kysymyksenasetteluista, menetelmällisistä valinnoista ja niin edelleen. Siilojen sijaan tärkeää olisi siis rakentaa siltoja ja pyrkiä ymmärtämään, mitä ymmärrystä eri alat voivat tuottaa. Katse ympärille riittää: pandemian haasteita ei ratkota yhden tieteenalan, yhdenlaisen tieto- tai todellisuuskäsityksen tai yhden painotuksen voimin. Vuorovaikutuksen, monialaisen yhteistyön, ongelmaratkaisun ja päätöksenteon osaamisalueet korostuvat säännöllisesti erilaisissa tulevaisuuden työelämätaitokartoituksissa (esim. Leopold ym. 2016) ja aiheen asiantuntijoiden haastatteluissa. Yliopisto-opiskelijoiden on ensisijaisen tärkeää oppia ymmärtämään ja tekemään yhteistyötä muiden tieteenalojen edustajien kanssa: tiedon rakentaminen yhteistyössä on tieteellisen ajattelun ytimessä (Murtonen & Salmento 2019).
Yhteistyön, kriittisyyden ja moninäkökulmaisuuden sisällöt ovat viestintäaineiden yliopisto-opinnoissa korostuvia taitoja ja sisältöjä. Alan opiskelijoiden onkin tärkeää kehittää esimerkiksi omaa vuorovaikutusosaamistaan tehdäkseen monialaista yhteistyötä. Lisäksi heitä tarvitaan myös merkityksentämään, kehittämään ja laajentamaan keskustelua tieteestä. Viestinnän ja median asiantuntijoilla on keskeinen rooli esimerkiksi tärkeiden kysymysten esittämisessä, ymmärryksen rakentamisessa sekä yhteistyön kehittämisessä.
TAJU-tutkimushankkeessa me tarkastelemme sitä, millaista on opiskelijoiden tieteellinen ajattelu ja miten se kehittyy opintojen aikana. Lisäksi katse ja kysymykset kohdistuvat myös koulutukseen itseensä: miten journalistiikan ja viestintäalojen yliopistokoulutusta tulisi tieteellisen ajattelun näkökulmasta kehittää? Millaisilla pedagogisilla ratkaisuilla voidaan tukea opiskelevien ja koulutusohjelmista valmistuvien tieteellistä ajattelua? Viestinnän ja median asiantuntijoita tarvitaan tiedekeskusteluun näyttämään ja tulkitsemaan moninaisuutta, luomaan ymmärrystä ja silloittamaan sirpaleisuutta. Siksi tärkeää on pohtia, miten koulutus voi auttaa tulevaisuuden viestijöitä rakentamaan ymmärrystä tieteestä.
Tessa Horila
Tutkijatohtori, FT
TAJU-hanke
Kirjallisuus
Leopold, T. A., Vesselina R., & Zahidi, S. (2016) The future of jobs: employment, skills and work-force strategy for the fourth industrial revolution. World Economic Forum.
Murtonen, M. & Salmento, H. 2019. Broadening the theory of scientific thinking for higher education. Teoksessa M. Murtonen & K. Balloo (toim.) Redefining Scientific Thinking for Higher Education: Higher-Order Thinking, Evidence-Based Reasoning and Research Skills. Lontoo: Palgrave Macmillan, 3-29.
Kommentit