Monesti omista toimistamme vähemmän riippuvat tekijät johtavat valinnan sijasta valikoitumiseen. Ratkaisuihin, joissa meidät hyväksytään ja sen myötä tuntuvat itsellekin juuri oikeilta. Jos useamman yrityksen ja tutustumisen jälkeen yksi johtaa molemminpuoliseen sitoutumiseen, onko se oma valinta vai valikoituminen? Tuskin pelkkä valinta ainakaan silloin, jos tuli aiemmista yrityksistä dumpatuksi.
Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalinta tuntuu vain mutkistuneen ajan saatossa. Ja samaan aikaan sitoutuminen tutkintoon asti vaikuttaa vain heikkenevän. Todistusvalinta poimii pyrkijöistä aiemmissa opinnoissaan parhaiten menestyneet opiskelijoiksi, joista aika moni kuitenkin tähdännee ensisijaisesti yliopistoon. Pääsykokeen kautta opiskelupaikan ansainneista osa pääsee aiemman korkeakoulututkinnon tuomalla rutiinilla sisään, ja osa omien sanojensa mukaan ”vain sattui pääsemään” meille. Mutta monelle ”valitulle” opinnot eivät sittenkään osoittaudu riittävän omiksi, jotta ne tulisi suoritettua loppuun.
Yleistäminen johtaa usein harhaan, eikä tämäkään asia ole mitenkään yksiselitteinen. Toki keskeyttämisen syyt ovat moninaisia, ja monesti elämäntilanteen muuttumisestakin johtuvia. Osansa lienee myös nyky-yhteiskunnan valintamahdollisuuksien kasvamisella, kun korkeakoulupaikka on menneitä vuosikymmeniä huomattavasti useamman saavutettavissa.
Toimisikohan pidempi AMK-opintoihin tutustuminen paremmin opintoihin valikoitumisena kuin nykyinen opiskelijavalinta? Jospa kaikille olisikin ilman pääsykokeita neljännes – puolen vuoden ”polkuopinnot” tutkinto-opiskelijoina eräänlaisena itselleen soveltuvuusjaksona?
Kaikki halukkaat saisivat aloittaa tutkinto-ohjelmissa, mutta opetussuunnitelmien alun ”polkupintojen” suoritus olisi esitietovaatimuksena sitä seuraaviin opintoihin. TAMKilla on tutkintotavoitteisiin nähden nelinkertaisesti ensisijaisia hakijoita, joten niiden pitäisi kustannussyistä olla itseopiskelua verkossa opettajien minimaalisella ohjauksella. Ja vaaditut suoritukset kampuksella valvotusti tai EXAM-tenttitiloissa tehtyinä. Opintojen toteutuksen vuosisuunnitelmat pitäisi tietenkin järjestellä niin, että alussa olisi nippu näin suoritettavissa olevia eri aihepiirien perusopintoja.
Etuja olisi runsaastikin. Nykyiset pääsykoejärjestelyt ovat työläitä, ja kustannukset TAMKissa useita satoja tuhansia euroja. Ikäluokat pienevät, ja työelämä kärsii osaajapulasta, jolloin kaikki opiskelupaikat pitäisi saada opintoihin koetellusti soveltuvimmille ja motivoituneimmille läpäisyn parantamiseksi. Opiskelija saisi heti ensimmäisinä kuukausina kokemuksen tuoman varmuuden, ovatko juuri nämä opinnot ”mun juttu”. Aikaa ei kuluisi turhan pitkään mahdollisten vaihtoehtoisten ratkaisujen tekemiseen. Nykymuotoisissa pääsykokeissa oman osaamistason yli- tai alisuoriutuminen ei johtaisi yksilön ja yhteiskunnan kannalta huonoihin valintoihin. Välivuotta ei tarvitsisi yhden yhteishaussa tehdyn valinnan tai pääsykoepäivän epäonnistumisen vuoksi pitää. Alkuvaiheen suorittaneista muodostuisi jo motivaationsa koetellut ja yhdessä oppimaan intoutuva ryhmä myöhempiin opintoihin. Opiskelijavalinta muuttuisi opiskelijoiden valikoitumiseksi.
Miksi näin ei voida toimia? Tilastollisesti keskeyttäjiä tietenkin tulisi alkujakson aikana runsaasti heistä, joille jo niiden tökkiminen riitti siitä opiskelusta. Kuka siitä kärsisi? Onhan helpottavaa päästä vääräksi valinnaksi osoittautuneesta mahdollisimman pian pois hakemaan mielekkäämpää suuntaa elämässään. Mielenkiinnolla odotan kommentteja.
Kirjoittaja: Palvelujohtaja Mikko Naukkarinen
Kommentit