”Laulu uudelle maailmalle, Songs for a New World” oli hieno muistutus musiikin tai laajemminkin kulttuurin eheyttävästä voimasta. Tulevien musiikkiteatteriammattilaisten upea yhteistyö lavalla orkesterin kanssa ja huippuun hiotut yksilösuoritukset osoittivat onnistumisen iloa. Katsomossa saatoin iloita huumorista, luovuudesta ja sisäisestä palosta.
Musiikki on itselleni valtavan terapeuttinen lähde. Hyräilen usein, kun kuljen kampuksemme käytävillä. Voin hakea rauhaa, turvaa, toivoa, iloa tai voimalauluja, kun elämän puskutraktori jyrää päältä. Olen myös uutisfriikki, mutta se ei välttämättä ole aina hyvä asia. Seuraan uutislähetyksiä televisiosta, radiosta ja luotettavien tiedotusvälineiden nettisovelluksia päivittäin, jopa tunnin välein. Sotauutisoinnin aikana se ei ole terveellistä. Varsinkin, kun mediasodan tutkijana tiedän suurimman osan uutisista olevan hyvin rajallista, sotasensuurin alla olevien toimittajien tekemää tai somen valikoivaa propagandaa sodan kaikilta osapuolilta.
Löysin digitaalisesta musiikkivarastostani, jota siis ylläpidetään Yhdysvalloissa tai jossain Haminan Summan tietokonesalissa, uudenlaisen ominaisuuden. Kaikki muut ovat varmaan tämän löytäneet jo aiemmin? Ukrainan sodan alettua algoritmi tarjoaa minulle mahdollisuuden valita levylistan teemoista rauhan, toivon, mielen tyyneyden, inspiraation tai vaikkapa syvällisen pohdinnan. Kysymys kuuluu siis, voisinko identifioitua algoritmin valitsemaan musiikkiin? Voisiko teknologia olla näin inhimillistä, tuntojani ymmärtävää? Toki tuo sama algoritmi on seurannut jo vuosia kuuntelemaani musiikkia.
Louis Armstrongin ”What a Wonderful World” kuulosti rauhan teeman alla ensin vähän irvokkaalta, soitetulta. Kaunis kappale, jonka taustan helposti unohdamme. Kappale tehtiin leikkaamaan 1960-luvun rotujännitteitä Yhdysvalloissa. Monissa maissa kappale nousi listan kärkeen, paitsi Yhdysvalloissa. Laulu sai uutta huomiota sen jälkeen, kun Armstrongin nauhoitus oli mukana 1987 ”Good Morning Vietnam”-elokuvan soundtrackissa. Nyt se symboloi rauhaa, maailman kykyä parempaan.
Korkeakoulumme on nimetty turvalliseksi ja kaikenlaisesta kiusaamisesta vapaaksi vyöhykkeeksi. Sosiaalipsykologi ja yritysjohtaja Eeva Raita sanoo, että ei ole vain yhtä tapaa, jolla psykologista turvallisuutta lisätään. Siispä meillä TAMKissa saa olla erehtyvä ja haavoittuva, meillä saa onnistua ja epäonnistua, meillä pitää kysyä, kuunnella ja luoda tilaa dialogille. Meillä puututaan selkeisiin normirikkomuksiin.
Turvallisessa ympäristössä voi huoletta hyräillä, mikä ihana maailma!
Kirjoittaja: Tapio Kujala, rehtori
Kommentit