Liian suuri seteli
Torpparintytär Edla Ahrenberg lähti lapsuudenkodistaan Kiskon Jylystä maailmalle syksyllä 1867. Häntä odotti piian pesti siviili-insinööri Carl Brobergin taloudessa, Pohjan Antskogissa. Kyseessä oli teollisuusyhteisö, jonka muodostivat kupariruukki ja verkatehdas kutomoineen, värjäämöineen ja villakehräämöineen. Kupariruukki kuului Fiskarsin ruukkikompleksiin, ja verkatehdasta hoiti vuokraajana ruotsalainen Carl Johan Pettersson.
Edla Ahrenbergin vanhemmat olivat vastikään kuolleet, ja kotitorppa oli jäänyt Henrica-isosiskolle ja tämän miehelle. Antskogiin muuttaessaan Edla ei kuitenkaan hypännyt täysin tuntemattomaan: hänen toinen isosisarensa Maria oli muutamia vuosia aiemmin ollut palveluksessa verkatehtaalla, ja kolmas isosisar, leskeksi jäänyt Stina Malmström, asui viiden lapsensa kanssa kupariruukilla köyhäinhoidon elättinä.
Oikeusjuttu sai alkunsa juuri Stina Malmströmistä. Heinäkuussa 1868 leski ilmaantui kauppias Victor Gallen puotiin, joka sijaitsi Fiskarsin ruukilla, kävelymatkan päässä Antskogista. Hän halusi ostaa kymmenen kyynärää paitakangasta. Se, että rutiköyhäksi tiedetty Stina Malmström yritti maksaa ostoksensa sadan markan setelillä, herätti kauppiaan epäilykset.
Kauppias Galle ilmoitti asiasta lautamiehelle. Kun tämä kysyi Stina Malmströmiltä rahojen alkuperää, leski kertoi saaneensa setelin sisareltaan Edla Ahrenbergiltä. Lautamies päätti järjestää tutkinnan Edlan työpaikalla, insinööri Carl Brobergin luona.
Brobergin keittiöstä, sekalaisesta paperikasasta, lautamies löysikin toisen sadan markan setelin ja pienempiä rahoja, joista osa oli nahkakukkarossa. Yhteenlaskettuna rahaa oli yli 200 markkaa. Talon vintiltä löytyi puuvillapyyhe sekä neljä hopealusikkaa, jotka olivat kadonneet pari päivää aikaisemmin järjestetyn huviretken yhteydessä. Tässä vaiheessa tapausta ryhtyi selvittämään nimismies, jonka suorittamassa tutkinnassa talosta löytyi myös suuri määrä eri värisiä villalankoja.
Kuulustelussa Edla Ahrenberg myönsi varastaneensa kaksi sadan markan seteliä, lusikat sekä osan langoista. Hän kertoi myös, että loput langoista, nahkakukkaro sekä kukkarossa olleet rahat olivat hänen omiaan. Piika vangittiin ja hänet kuljetettiin Helsingin lääninvankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä.
Oikeuden edessä
Edla Ahrenbergin tapausta käsiteltiin käräjillä kaksi kertaa elo–syyskuussa 1868. Oikeudenkäyntipöytäkirjan mukaan Edla tunnusti, että oli jo talven aikana varastanut tehtailija Petterssonin lukitsemattomasta kutomorakennuksesta tummaa villalankaa. Keväällä ja kesällä hän oli jatkanut näpistelyä viemällä vaaleanharmaata ja valkoista villalankaa, viimeksi mainitun tehtailija Petterssonin eteisestä.
Suurimmat rikokset olivat kuitenkin tapahtuneet heinäkuussa, jolloin Edlan työnantaja, insinööri Broberg, sai vieraakseen maisteri Carl Adolf Mobergin. Tämä oli saapunut seudulle tekemään geologisia tutkimuksia ja yöpyi Brobergin luona:
Ahrenberg selitti, että – – hän oli siivonnut insinööri Brobergin huonetta, jossa herra filosofian maisteri Moberg oli ollut yötä. Ahrenberg oli ottanut Mobergin avonaisesta matkalaukusta, jossa oli suurempi määrä seteleitä, kaksi sadan markan seteliä ja antanut toisen niistä sisarelleen vaihdettavaksi. Toisen setelin hän oli laittanut talteen. Ahrenberg oli myös ottanut mainitun puuvillapyyhkeen ja kätkenyt sen Brobergin vintille aikomuksenaan pitää se.
Seuraavana päivänä, joka oli sunnuntai, Edla oli avustanut insinööri Brobergiä ja tämän kutsuvieraita huviretkellä. Retkivalmistelujen yhteydessä piialle oli tarjoutunut uusi tilaisuus varkauteen:
Ahrenberg selitti, että hän oli ollut mukana huviretkellä palvelijattaren asemassa. Insinööri Brobergillä on kellari, jossa retkelle mukaan otettavia tarvikkeita oli säilytetty. Retkelle lähdettäessä kellariin oli unohtunut neljä hopeista teelusikkaa, ja retken jälkeisenä päivänä eli maanantaiaamuna Ahrenberg oli ottanut mainitut lusikat ja piilottanut ne Brobergin vintillä olleeseen sukkaan.
Käräjillä Edla Ahrenberg ilmoitti alistuvansa siihen rangaistukseen, joka hänelle lain mukaan kuului. Lisäksi hän kertoi odottavansa lasta, mikä oikeuden pöytäkirjan mukaan ”myös näkyi hänen olemuksestaan”.
Oikeus tuomitsi Edlan sakkorangaistukseen. Hänen olisi maksettava varastamansa tavaran arvo kolminkertaisesti sekä lisäksi korvauksia sapatinrikkomuksesta, olihan osa varkauksista tapahtunut pyhäpäivänä. Edlalle kertyi maksettavaa yhteensä 672 markkaa 60 penniä – summa, jolla työmies olisi tehnyt töitä viisi kuukautta päivin ja öin.
Edla Ahrenbergillä ei ollut mitään mahdollisuutta maksaa, joten sakkorangaistus muunnettiin ajan käytännön mukaisesti vitsarangaistukseksi. Edlan olisi kärsittävä kolmekymmentä paria piiskaniskuja, kolme iskua parilta. Oikeus päätti kuitenkin, että piiskaaminen tapahtuisi vasta sen jälkeen, kun Edla olisi synnyttänyt lapsensa ja toipunut siitä. Hänet kuljetettiin takaisin Helsingin lääninvankilaan odottamaan synnytystä.
Ajoiko kaaos varastamaan?
Käräjäpöytäkirjoista ei ilmene, miksi Edla Ahrenberg ryhtyi näpistelemään talvella 1868.
On kuitenkin syytä huomata, että ajat olivat poikkeuksellisen ankarat. Peräkkäisten katovuosien sarja oli monin paikoin johtanut viljavarastojen tyhjenemiseen ja nälänhätään. Vuosien 1866–1868 aikana kuoli yhteensä 270 000 suomalaista, useimmat heistä tilattomia. Nälän lisäksi ihmisiä tappoivat kulkutaudit, erityisesti ”tyyfus”, joka oli aikalaisten termi lavantaudin, pilkkukuumeen ja toisintokuumeen kaltaisille kuumetaudeille (Häkkinen 2012).
Nälkä- ja tautikriisi kärjistyi juuri talvella 1868. Sekasorto herätti varmasti kauhua Edlassa, eikä tilannetta helpottanut se, että hän lienee jossain vaiheessa ymmärtänyt odottavansa lasta. Miten hänen kävisi syksyllä: tuskinpa kukaan palkkaisi piikaa, joka oli näkyvästi raskaana? On mahdollista, että Edla astui rikoksen tielle pysyäkseen hengissä myös siinä tapauksessa, että jäisi ilman työpaikkaa.
Heinäkuussa 1868 Edlalla oli varastamansa setelin lisäksi koossa suuri määrä käsityötarpeita. Stina-sisar oli hankkinut toisella varastetulla setelillä lähes kuusi metriä sertinkiä, josta olisi syntynyt useampia miesten paitoja myyntiin. Brobergin asunnosta löytyneestä villalangasta olisi voinut neuloa yli kaksikymmentä paria miesten saapassukkia tai 6–7 miesten villapaitaa kaupattaviksi. Lisäksi Edlalla oli kätkössään neljä hopeista teelusikkaa, jotka nekin olisi hädän tullen voinut myydä.
Hengissäpysymissuunnitelman ainoa heikko kohta oli oikeastaan Stinan vähävaraisuus, joka johti lopulta Edlan paljastumiseen.
Piika valittaa tuomiostaan
Helsingin lääninvankila sijaitsi Katajanokalla. Vankilan lisäksi niemellä oli kapeita kujia harmaine tönöineen, laivaston kasarmi ja Uspenskin katedraali, joka oli ollut rakenteilla miltei koko 1860-luvun ja vihittiin käyttöön lokakuussa 1868, kun Edla Ahrenberg kärsi rangaistustaan.
Vankila oli 1830-luvulla valmistunut valkoiseksi rapattu kivirakennus. Sen ensimmäisessä kerroksessa oli kahdeksan ja toisessa kuusi vankihuonetta. Yksittäissellejä ei ollut – sellivankiloita ryhdyttiin Suomessa rakentamaan vasta 1880-luvulla (Virtanen 1944, 123–124, 265–267). Vankilan ruokahuolto toteutettiin urakkahuutokaupalla, ja samalla periaatteella laitokseen hankittiin myös sänky- ja käyttövaatteet, lämmitykseen käytetyt halot ja valaisemiseen tarvitut kynttilät.
Edla ei suinkaan ollut vankilassa toimettomana. Istuttuaan telkien takana vain muutaman viikon hän anoi Turun hovioikeudelta, että vitsarangaistus muutettaisiin ”vastaavaksi vankeusrangaistukseksi” hänen ”sukupuolensa ja heikon terveytensä” vuoksi. Edla näyttää saaneen apua kirjeen kirjoittamiseen ruotsin kielen taitoiselta henkilöltä, joka oli perillä siitä, että laki todella salli vitsarangaistuksen muuntamisen vesileipävankeudeksi, mikäli piiskaamisen katsottiin uhkaavan tuomitun terveyttä.
Jotta hovioikeus voisi tehdä päätöksen Edla Ahrenbergin rangaistuksen muuntamisesta, lääkärin oli annettava lausunto tämän terveydentilasta. Lokakuun alussa vankilan lääkärin viransijainen, F.G. Sanmark, tutki Edlan. Lääkäri vakuutti lausunnossaan, että Edla oli raskaana ja että sikiö oli ”noin puolivälissä” raskautta. Näin ollen vitsarangaistus oli terveysriski.
Muutamaa viikkoa myöhemmin Sanmark sai oikeuden pyynnöstä laatia uuden lausunnon liittyen siihen, kestäisikö Edla Ahrenbergin terveys lähes kuunkierron mittaisen vesileipävankeuden. Lääkäri suhtautui tähänkin epäilevästi, sillä vangin terveydentila oli heikentynyt entisestään:
Saan ilmoittaa, että hän on maannut muutamia viikkoja Tyyfuksessa. Tällä hetkellä hän on kylläkin toipumassa; mutta tämän sairauden jälkeen voimat palaavat usein hitaasti, ja kun laskuihin vielä täytyy ottaa mukaan raskaus ja sen eteneminen, on vaikea päättää lähemmin, milloin yllä mainittu Ahrenberg voi ilman riskiä suorittaa yhden tai toisen ruumiinrangaistuksen. Lienee varminta lykätä vesileipävankeutta siihen saakka, kunnes raskaus on ohi.
Voi vain kuvitella, miltä Edlasta tuntui maata sairaana ja odottaa valituksen käsittelyä: oma olo tuskin oli kaksinen, mutta lapsi kohdussa kasvoi ja synnytys läheni. Sen myötä läheni myös vitsarangaistuksen toimeenpano. Tyyfuksen sairastamiseen vankila lääkäreineen lienee tosin ollut parempi paikka kuin esimerkiksi kuntiin perustetut tilapäiset sairastuvat, joissa potilaat makasivat oljilla ilman ammattimaista hoitoa ja joissa kuolleisuus oli korkea.
Edlan piina päättyi marraskuun loppupuolella, kun hovioikeus päätti asian lääkäri Sanmarkin suosittelemalla tavalla: Edla Ahrenberg kärsisi vesileipävankeusrangaistuksen joko kuuden viikon kuluttua synnytyksestä tai, mikäli hän oli sairaana, voimiensa palauduttua.
Äidiksi vankilassa
Reilut kaksi viikkoa hovioikeuden päätöksen saapumisen jälkeen Edla Ahrenberg synnytti Helsingin lääninvankilassa tyttären, joka kastettiin Olga Mariaksi. Vauvan kastetta oli todistamassa kaksi kummia: miespuolinen vanginvartija ja vankilan piika.
Edlan lapsivuodeaika ei näytä sujuneen täysin ongelmitta, sillä pian Olgan syntymän jälkeen hänet ”otettiin sairaana sisään vankilan lasarettiin”. Säilyneiden vankiluetteloiden perusteella jää epäselväksi, milloin vesileipävankeus päätettiin panna toimeen. Joulun välipäivinä 1868 Edla näyttää kuitenkin olleen siinä määrin hyvävointinen, että vankilasaarnaaja H.A. Reinholm saattoi ripittää hänet salavuoteudesta Olgan aviottoman syntyperän vuoksi.
Kiskon rippikirjan mukaan Edla palasi syntymäpitäjäänsä viimeistään maaliskuussa 1869 ja asettui asumaan Henrica-sisarensa talouteen. Näin hän siis palasi maailmalta kotitorppaansa vankilatuomion kärsineenä pienen lapsen äitinä.
Edla Ahrenberg oli omalla tavallaan neuvokas. Vaikuttaa siltä, että hän kykeni tarttumaan edessään auenneisiin mahdollisuuksiin, tarkoitti tämä sitten villalangan varastamista tai tuomiosta valittamista. Edlan tarina on siis kertomus paitsi rikoksesta ja rangaistuksesta myös taistelusta ja selviytymisestä. Arvoitukseksi kuitenkin jää, miten Edla elätti itsensä ja tyttärensä – ja kaksi muuta aviotonta lasta, jotka hän Kiskoon paluuta seuranneina vuosina synnytti.
Heidän tarinansa kerrotaan uudessa kirjassa Säädyttömät – Perheet ja murros pitkällä 1800-luvulla (Vastapaino 2022).
Lähteet ja kirjallisuus:
Edla Ahrenbergin ja hänen perheenjäsentensä elämänvaiheiden osalta kirjoitus pohjautuu edellä mainittuun Säädyttömät-teokseeni, josta löytyvät myös yksityiskohtaiset lähdeviitteet.
Lainaukset: KA, Raaseporin tuomiokunnan arkisto Cc5:2, Tenholan käräjäkunnan välikäräjien pöytäkirja 3.8.1868; KA, Turun hovioikeuden arkisto Ebc:601, Valituksia 22.9.–15.10.1868, Fredrik Gabriel Sanmark lausunnoksi Edla Ahrenbergin terveydentilasta 27.10.1868.
Rahan arvoa koskevat tiedot on saatu Suomen Rahamuseon rahanarvolaskurista.
Häkkinen, Antti (2012) Suomen 1860-luvun nälkäkatastrofi – syitä ja seurauksia. Duodecim 127:23, 2425–2430.
Virtanen, Veikko (1944) Suomen vankeinhoito I, 1808–1831. Helsinki: SHS.
Kommentit