Yli 80-vuotias vaivaishoitolainen Heikki K. kuoli Liperin köyhäintalossa maaliskuun alkupäivinä vuonna 1912. Hautajaiset järjestettiin pian sen jälkeen, ja köyhäintalolle kertyneet sukulaiset ja tuttavat saattelivat vanhan miehen asianmukaisesti kirkkomaahan. Mutta sitten asiasta nousi haloo. Mitä polemiikki kertoo kuolemaan liittyvien tapojen murroksesta ja modernisaatiosta?
Kesällä 1899 lyseolaispoika Yrjö Tamminen ihastui Janakkalassa helsinkiläiseen kesävieraaseen, Sascha Gratschoffiin. Jostain Yrjö sai myös kuulla, että tytön ja tämän Irene-sisaren omaisuuden arvo oli melkein miljoona markkaa, mikä innoitti nuorukaisen riimittelemään leikkimielisesti päiväkirjaansa: "Kuka Gratschoffin Saschan nai, se rikkaan tytön sai." Yrjön päiväkirjan perusteella Saschan tarkempi henkilöllisyys ei selviä – eikä liioin se, pitivätkö puheet tytön varallisuudesta paikkansa. Seuraavassa vieraileva kirjoittaja, sukututkija ja sukututkimuksen opettaja Elina Järvi perehtyy tarkemmin salaperäisen Saschan vaiheisiin.
Yrjö Tammisen Hanna-äiti työskenteli Janakkalan köyhäintalon johtajattarena. Yrjö sisaruksineen kävi Mikkelissä oppikoulua. Kun lukuvuosi päättyi, nuoret Tammiset nousivat junaan ja suuntasivat Janakkalaan kesäloman viettoon. Mutta millaista lomailu köyhäintalolla oli? Mitä Yrjö teki kesällä 1899, ja kenen kanssa hän vietti aikaa? Mitä pojan puuhat kertovat sivistyneistön tapakulttuurista?
Oli jouluaatto, ja Ida istui Turun lääninvankilassa. Häntä ahdisti. Apeissa tunnelmissaan Ida tarttui kynään ja kirjoitti helsinkiläisen turvakotiin, jossa oli asunut ennen vankilaan joutumistaan. Tuosta joulusta on kulunut miltei 130 vuotta, mutta Idan kirje on edelleen tallessa. Mitä se kertoo meille kauan sitten kuolleesta naisvangista ja hänen perheestään? Entä millainen oli vankilan joulu?
Syyskuussa 1868 Raaseporin kihlakunnanoikeus kokoontui Tenholan käräjäkunnan ylimääräisille käräjille. Syytettynä oli Edla Ahrenberg – piika, joka oli varastanut rahaa työnantajaltaan. Tuomiotaan kuullessaan Edla oli 22-vuotias ja näkyvästi raskaana. Miten tähän oli tultu ja mitä sitten tapahtui?
Kun Helena ja Amanda olivat vankilassa, kummatkin kirjoittivat kirjeen vanhalle tuttavalleen Emma Mäkiselle. Tämä oli vapaakirkollinen turvakodin johtajatar, joka yritti auttaa huonomaineisina pidettyjä naisia ja näiden lapsia. Vaikuttaa siltä, että sekä Helena että Amanda olivat miettineet tarkkaan, kenelle olivat kirjettään laatimassa. Kirjeet avaavat kiehtovan näkymän naisvankien hengelliseen kielenkäyttöön.
Tänä vuonna tuli kuluneeksi vuosisata kirjailija Juhani Ahon (1861–1921) kuolemasta. Omien tutkimusteni maailmaan Aho liittyy melko eriskummallisella tavalla. Vuonna 1895 kirjailija julkaisi sanomalehdessä lastun "Oman onnensa seppä". Pakina kertoo opportunistisesta virkamiehestä, joka tuo ulkomaisen aatteen Suomeen ratsastaakseen sillä itse korkeaan virka-asemaan. Aikalaiset olivat tunnistavinaan tarinan päähenkilöksi rautatieinsinööri Gustaf Adolf Helsingiuksen, joka oli vastikään saanut vakinaisen viran Suomen ensimmäisenä vaivaishoidontarkastajana. Niin oli kohu valmis. Vaikka Aho kielsi jyrkästi yhteyden Helsingiukseen, hän ei onnistunut vakuuttamaan ihmisiä.
Naisvankien elämää tutkiessa esiin nousee toisinaan ”langenneiden” naisten turvakodiksi kutsuttu paikka. Osa vangeista oli viettänyt aikaa erilaisissa turvakodeissa ennen vankilaan joutumistaan, jotkut taas asuivat niissä vapauteen pääsynsä jälkeen. 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Suomessa merkittävin turvakoti oli Emma Mäkisen perustama laitos, joka sijaitsi Helsingin Merikadulla.
