Viisi vuotta viestintää – ai menikö se jo?

Viisi vuotta viestinnän opintoja on mennyt melkoisella vauhdilla. Siltä ainakin nyt tuntuu. Gradu on palautettu ja enää odotellaan sormet ja varpaat ristissä tämän viimeisen puserruksen lopputulemaa. On siis aika summata kulunutta viittä vuotta. Mitäs tästä nyt jäikään käteen?  

Todetaan ensi alkuun, että tuntuu hurjalta palata viiden vuoden takaisiin blogipostauksiin. Yliopisto-opinnot (ja yliopisto ylipäätään) olivat täynnä paljon uutta ja jännittävää. Montako noppaa nyt tarvittiinkaan mihinkin? Verrattuna lukio-opintoihin, korkeakouluopintojen määrä ja valinnanvara tuntuivat aiheuttavan ennenaikaisia harmaita hiuksia. Tuntui siistiltä päästä aiempaa konkreettisemmin muovaamaan omaa opintopolkua juuri omia mielenkiinnon kohteita ja tavoitteita vastaavaksi.  

Varsinaisten kurssisisältöjen lisäksi opettelua vaativat myös monet käytännön toimet. Jaa häh, koulupäivä kestääkin täällä vaan kolme tuntia? Opintojen aikatauluttaminen ja työskentelytavat ottivat aikansa, sanotaan vaikka näin. Oli kuitenkin positiivista huomata, kuinka nopeasti yliopistoarki muotoutui normiksi. Kolmen tunnin luentorykäisy ei enää ensimmäisen vuoden jälkeen puuduttanut istumalihaksia yhtä rankasti kuin ensimmäisinä viikkoina.  

Mitä pidemmälle opinnot etenivät, sitä enemmän myös kurssikavereiden opinnot eriytyivät keskenään. Oman kasvun lisäksi opintojen edetessä pääsikin aitiopaikalta seuraamaan, millaisia viestinnän osaajia maailmalle Mansesterista (virallisesti Tampereelta) onkaan tupsahtamassa. Yliopisto-opinnot ovat antaneet mahdollisuuden kokeilla, mikä mahtaisi olla se oma juttu ja mihin omaa osaamista haluaisi suunnata. Opintojen alkumetreillä on siis turha murehtia omien suunnitelmien epäselvyyttä. Asioilla on tapana järjestyä. Voimme tämän kokemuksen syvällä rintaäänellä vahvistaa.  

Kurssisuoritusten ja tutkintonimikkeiden rinnalla yliopisto on meidän tapauksessamme siivittänyt meidät aikuisuuteen. Kuluneet viisi vuotta ovat pitäneet sisällään onnistumisia, epäonnistumisia, uusia ystäviä, itsenäistymistä, uusia koteja, haparointia ja ahaa-elämyksiä – niin opinnoissa kuin niiden ulkopuolella.  

Valmis gradu on paras gradu

Gradun palauttaminen ja tutkinnon saaminen ovat yhdenlainen aikakauden päätös. Kuten otsikossa toteamme: Ai menikö se jo?Vaikka gradun työstäminen on nostanut matkan varrella esiin koko tunneskaalan, näyttää aika kultaavan muistot melko nopeasti. Gradun kaltaisen tutkielman loppumetrit tuntuvat kirjaimellisesti kalkkiviivoilta. Ei enää kauaa ja valmis gradu on paras gradu -mantrojen hokeminen selvästi auttoi. Ja nyt se on palautettu. Olo on onnellinen ja huojentunut. Eivätkä silmäpussitkaan muotoutuneet niin hurjiksi kuin odottaa saattoi. 

Viisi vuotta opintoja on kartuttanut takataskuun melkoisen satsin tietoa ja osaamista viestinnän moninaisista kikoista. Kiitos tästä kuuluu ennen kaikkia viestinnän opettajillemme. Jos jotakin viestinnän opinnot ovat osoittaneet, on viestintä monen seikan summa. Näin on myös yliopisto-opintojen saralla. Matka on kokonaisuus. Yksi asia vaikuttaa toiseen, toinen kolmanteen. Jotkin asiat eivät taas vaikuta mihinkään. Ja niin sen kuuluukin mennä.  

Nyt tämä matka on tullut osaltamme päätepisteeseen. On heippojen aika. Sekä Tampereen yliopiston luentosaleille, luokkahuoneille ja tälle blogille. Blogikollegat tulevat kuitenkin pitämään lipun täällä korkealle – ja varmasti kaikki muutkin viestinnän opiskelijat ihan kaikkialla. Tähän myös me pyrimme uusien haasteiden äärellä.  

Aliisa ja Ilona, tulevat viestinnän maisterit, kiittävät ja kumartavat.  

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *