Vanha talo charmikas
on monin tavoin oikukas,
sen remontointi muistuttaa
itse elämäämme.
Jos kaiken kanssa pingottaa,
ilottomiks’ jäämme.
Mitä syntyy, kun kaksi rakennussuojelijaa saa tilaisuuden kertoa itselleen tärkeistä aiheista kesäisessä nykytaidetapahtumassa? Tietenkin esittelemme rakennussuojelua sillä, kuten edellä olevasta lorustakin voi päätellä, se on meille vähintään yhtä keskeistä ja moniulotteista kuin elämä itse. Esittelemme tässä artikkelissa 11 rakennusperintölorua, jotka kirjoitimme esiteltäviksi Mäntän kuvataideviikoilla kesällä 2025. Tekstimme tarkastelee lorujen muodostamaa kokonaisuutta kolmen tunnistamamme teeman sekä teokselle valitun kangaskassi-formaatin kautta.
Rakennukset kehyksistä keskiöön
Mäntän kuvataideviikot on Suomen laajin nykytaiteen kesänäyttely. Kesän 2025 kuvataideviikkoja kuratoi Krister Gråhn, joka halusi haastaa totuttuja toimintatapoja ja nosti Mäntän kuvataideviikkojen teemaksi kieltosanan Ei! Gråhn halusi myös jakaa valtaa ja pohtia sen vastuuta, kantamista ja jakaantumista.
Syntyi näyttelyn historian laaja-alaisin kuratointiprosessi, kun kanssakuraattoreiksi kutsuttiin 14 eri taiteenalojen asiantuntijaa ja tekijää. Kaiken kaikkiaan näyttelyn toteutuksessa on mukana yhteensä 70 eri taiteilijaa tai taiteilijaryhmää. Napakan kieltosanan kautta näyttelykokonaisuus tarkastelee muun muassa paikallisuutta, lapsuutta ja vanhemmuutta, ihmisen ympäristöä, perinteitä sekä mieltä ja kehoa.
Tässä artikkelissa käsiteltävien arkkitehtuuriteemojen lisäksi kanssakuraattorit täydentävät Mäntän tarjontaa mm. korutaiteella, pasifismilla, eläinoikeusteemoilla sekä paikallisten koululaisten teoksilla.
Arkkitehtuuri ja rakennusperintö eivät ole aiemmin olleet Mäntän kuvataideviikkojen ydinteemana. Rakennettu ympäristö on kuitenkin vaikuttanut tapahtuman luonteeseen sen alusta lähtien, kun käytössä olevat mielenkiintoiset tilat ovat määrittäneet näyttelysuunnittelua.
Arkkitehtuuri ja rakennusperintö eivät ole aiemmin olleet Mäntän kuvataideviikkojen ydinteemana. Rakennettu ympäristö on kuitenkin vaikuttanut tapahtuman luonteeseen sen alusta lähtien, kun käytössä olevat mielenkiintoiset tilat ovat määrittäneet näyttelysuunnittelua. Tämä oli erityisen kouriintuntuvaa tapahtuman alkuvuosina, kun Kuvataideviikkojen teoksia esiteltiin eri rakennuksissa ympäri Mänttää, esimerkiksi tyhjillään olleessa kerrostalossa sekä entisessä pirtutehtaassa. Huonoon kuntoon päässyttä pirtutehdasta käsitellään tänä vuonna kuvataideviikkojen ”Kulttuuriympäristö ja rakennussuojelu” -kokonaisuudessa. Tampereen yliopistosta valmistuneen arkkitehti Amanda Ikosen diplomityö pohtii pirtutehtaan historiaa, arvoja ja uudiskäyttömahdollisuuksia juuri taiteen tekemisen ja esittämisen paikkana.
Nykyinen Kuvataideviikkojen päänäyttelypaikka sijaitsee Mäntän keskustassa, vastapäätä entistä pirtutehdasta. Myös tämä teollisuusrakennus, Pekilo, on ilmeikästä, betonielementtiarkkitehtuuria. Arkkitehti Kalle Vartalan suunnittelemassa laitoksessa valmistettiin eläimille rehua 1990-luvun alkuun asti. Rakennus ostettiin vuonna 2001 näyttelyhalliksi ja muokattiin nykyiseen käyttöönsä arkkitehti Anneli Vehkaniemen suunnitelmien mukaan. Pilarirunkoinen teollisuusrakennus sallii hyvin monenlaisten näyttelytilojen rakentamisen, mutta teollisuusrakennuksen silottelematon yleisilme ylläpitää kuvataidetapahtuman helposti lähestyttävää tunnelmaa.
Käyttölyriikkaa taiteen rajapinnalla
Miten sitten käsitellä rakennussuojelua nykytaidetapahtumassa? Lähdimme liikkeelle meille tutusta mediasta eli kirjoittamisesta, mutta halusimme irrottautua tieteellisen kirjoittamisen traditiosta ja käyttää sanoja meille uudella tavalla. Päädyimme kirjoittamaan käyttölyriikkaa. Käyttölyriikka eli tilapäärunous on tekstiteos, joka tuotetaan jotain tiettyä tarkoitusta varten.[i] Tällä kertaa me laadimme loruja, joiden perimmäisenä tarkoituksena on levittää rakennussuojelun ilosanomaa ja tehdä sitä ymmärrettäväksi erilaisille yleisöille.
Kuin itsestään osa loruistamme alkoi muotoutua ohjeiksi ja neuvoiksi, olemmehan opettajia. Opetamme restauroinnin teoriaa ja rakennusperinnön hoitoa tuleville arkkitehdeille ja olemme myös henkilökohtaisella tasolla huolestuneita vallalla olevasta purkubuumista ja sen vaikutuksista ympäristöön ja ekokriisiin.
Loruja syntyi lopulta kolmentyyppisiä: ohjeistavia, erilaisia rakennusperintötyyppejä esitteleviä sekä rakennusperinnön arvoja kuvaavia. Jako asettui siten hieman samantyyppiseksi kuin akateeminen työmme, johon kuuluu opiskelijoiden ohjeistaminen sekä rakennusperinnön ääriä ja arvoja pohtiva tutkimus- ja kirjoitustyö.
Teosta suunnitellessamme totesimme, että taidenäyttelyn kontekstissa tekstiin painottuvilla teoksilla on riski tulla otaksutuiksi visuaalisempien teosten seliteteksteiksi. Pohdimme tätä etenkin, kun tiesimme tekstiemme asettuvan taidemaalari Elina Förstin värikylläisten maalausten rinnalle.
Otimme haasteeksi leikitellä taideteoksisuudella, kuvataideviikkojen Ei!-teemaa mukaillen. Ensimmäinen mielikuva taideteoksesta on kangaspohjalle tehty maalaus. Painamalla tekstimme vaalealle puuvillakankaalle toisimme teokset lähemmäksi perinteistä ajatusta taideteoksesta. Vaaleasta puuvillakankaasta tehdään kuitenkin paljon arkisempiakin esineitä kuin maalauspohjia. Niinpä painamalla tekstimme valmiille kangaskasseille pääsisimme kutittelemaan taideteoksisuutta monesta suunnasta. Samalla voisimme painattaa useampiakin kasseja, jolloin osan voisi laittaa museokauppaan myytäväksi ja testata siten, puhuttelevatko lorumme museokävijöitä ja päätyvätkö ne jatkamaan elämää näyttelykokonaisuuden ulkopuolella ja kuvataideviikkojen jälkeen.
Sarjallisuus taiteen vastakohtana
Tulkitsimme sarjallisuuden ja arkisuuden jollain tavalla taideteoksisuuden vastakohdaksi. Menettääkö taideteos arvoaan, jos sellaisia on vaikkapa 20 samanlaista. Mainittakoon, että painoksemme oli kokonaisuudessaan melko pieni, 11 lorua painettiin yhteensä 200 kappaletta eli kutakin lorukassia on olemassa alle 20.
Teos rinnastuu toisaalta sarjallisen ja toisaalta arkisen luonteensa perusteella moneen muuhun taidemuotoon tai viestinnän tapaan, joista tarkastelemme muutamia alla.
1) (Digitaaliseen) grafiikkaan: teos voi olla suunniteltu digitaalisesti, mutta painettu muualla. Teoriassa tällainen toistettavissa loputtomasti, mutta käytännössä tuotetaan vain rajoitettu erä. Teos ei siis ole massatuotantoa, vaikka voisi olla. Myös perinteisempi grafiikka voi olla muun kuin laatan tehneen taiteilijan vedostamaa. Tällaisessa menetelmässä kohtaavat taiteilijuus ja käsityöläisyys, ja toisinaan taiteilija ja käsityöläinen ovat sama henkilö, toisinaan taas eri. Myös kassimme on painettu käsityönä, joten jokaisen kassin painojälki on hieman erilainen. Löysimme painotyöhön paikallisen, pienen toimijan, joka vahvisti käsityön leimaa.
2) Tekijyyteen. Edellistä täydentäen pohdimme kassien kautta myös suhdettamme tekijyyteen. Lorut kirjoitimme me, joku muu on ommellut kassit ja joku muu on painanut. Teos on syntynyt yhteistyönä, joista materiaalisen osan on tuottanut joku muu kuin taiteilijana esiintyvä henkilö. Lisäksi asusteeksi muuttuva teos täydentyy myös kantajansa valinnoista ja olemuksesta. Taidenäyttelyt ovat usein myyntinäyttelyitä, joten taideteoksen suhde kaupallisuuteen on yleensäkin näkyvä. Silti lorukassien sarjallinen toteutus herättää suuremman kysymyksen kaupallisuudesta ja sen soveltamisesta.
3) Ready made -taiteeseen: teoksessamme arkinen kassi nostettu taideteokseksi. Mikä haastaa ajatusta taideteoksen ainutlaatuisuudesta. Ready made -taiteen uranuurtajana pidetään ranskalaista Marcel Duchampia (1887-1968) joka toi arkisia esineitä taidegallerioihin ja haastoi tarkastelemaan tuttuja esineitä ja ilmiöitä uudella tavalla. Kangaskasseissa lorut saivat esinemäisen ja arkisen muodon. Myös teoksen ripustuksessa halusimme nostaa teokset esiin seinäpinnasta ja asetella kassien sangat eri tavoin esille. Tutun ja konkreettisen esineen tarkoituksena on herättää katsojan huomio ja kysymyksen taiteteoksisuudesta: miksi tämä viesti on tässä tilassa ja tuossa esineessä?
4) Kangaskasseihin mainostilana ja identiteetin ilmaisijana. Kangaskassi ei ole vain arkinen käyttöesine vaan myös itseilmaisun muoto. Niiden kylkiin on painettu design-brändien logoja ja urheiluseurojen nimiä mutta myös poliittisia viestejä. Kangaskassi on edullinen ja näkyvä mainospaikka aatteille ja ideoille. Kassi itsessään on formaattina melko vakioitu ja eleetön, mutta se täydentyy visuaaliseksi kokonaisuudeksi yhdessä kantajansa olemuksen ja asuvalintojen kanssa. Kassit rinnastuvat kantaaottaviin T-paitoihin, mutta ovat vähemmän röyhkeitä. Ne eivät pakota lukemaan tai välttelemään viestiä suoraan kantajansa kasvojen alta, vaan kulkee mukana hieman irrallisempana ja huolettomampana.
Kyseessä on käyttölyriikka eli tekstillämme on selkeä käyttötarkoitus, joka meidän tapauksessamme on peräti aatteellinen tai poliittinen. Tämä kytkee teoksemme pamflettien ja poliittisten lentolehtisten perinteeseen. Lorujen kepeys saattaa tuntua ristiriitaiselta suhteessa aiheen vakavuuteen ja moniulotteisuuteen. Kepeys on kuitenkin tarkoituksellista. Keveys tekee viestimme helpoksi muistaa, omaksua ja – levitä.
5) Kirjallisuuteen. Kirjakin erityinen hengentuote, vaikka niitä painetaan aina useita samanlaisia kappaleita. Määrittelimme teoksemme nimenomaan sanataiteeksi, mikä vapautti meidät pohtimaan lorujamme ennen kaikkea tekstin ja sen tavoitettavuuden kautta. Kyseessä on käyttölyriikka eli tekstillämme on selkeä käyttötarkoitus, joka meidän tapauksessamme on peräti aatteellinen tai poliittinen. Tämä kytkee teoksemme pamflettien ja poliittisten lentolehtisten perinteeseen. Lorujen kepeys saattaa tuntua ristiriitaiselta suhteessa aiheen vakavuuteen ja moniulotteisuuteen. Kepeys on kuitenkin tarkoituksellista. Keveys tekee viestimme helpoksi muistaa, omaksua ja – levitä. Rakennussuojelukysymysten tarkasteleminen taidetapahtumassa luo mahdollisuuden laajentaa arkkitehtuurista ja rakennussuojelusta käytävää keskustelua osin uudelle mutta kulttuuriin myönteisesti suhtautuvalle yleisölle. Kassien avulla voimme välittää viestiämme ensin näyttelyssä ja sen jälkeen ihmisten olilla.
Purkamisen vastustamista ja korjausohjeita
Lorut ovat helposti mieleen tarttuvia hokemia korjaamisesta ja säilyttämisestä. Yksityiskohtaisten työselostusten sijaan kassilorun rajalliseen mittaan soveltuivat yleisohjeet maltista, suunnitelmallisuudesta ja epätäydellisyyden hyväksymisestä.
Purku on tuhlausta tarpeetonta,
korjauskeinoja löytyy monta.
Eikä ees kannata korjata,
jos talo jo toimii moitteetta.
Moni korjaaja kiireessä tunaroi
ja liialla innolla riipii.
Vaan jos mittaa, piirtää ja puntaroi,
paras ratkaisu mieleen hiipii.
Viisas taloaan tarkkailee
ja vaurion uhkia seurailee.
Maltilla tavoittaa
tuloksen parhaan,
kun ennakkoon korjaa
muttei turhaan.
Lorukassit jatkavat elämäänsä arkisina käyttöesineinä ja kuljettavat viestejä mukanaan kauppaan, toimistolle tai kirjastoon. Mutta helposti mieleen tarttuvat lorut voivat myös irrottautua kasseista ja jatkaa elämäänsä ilman fyysistä alustaansa. Yksinkertainen loru ei kärsi siitä, jos sen muistaa hieman väärin. Idea ja rytmi on täsmällistä muotoa tärkeämpää.
Mikä kuuluu rakennusperintöön?
Osa loruistamme pohtii, millaiset rakennukset ovat arvokkaita tai merkityksellisiä. Ne osoittavat, että rakennusperintöä voivat olla muutkin kuin kaikkien tuntemat monumentit. Lorujen esimerkeissä rakennusperintöä ovat hylätty tehdas, lähiostari ja arkisten rakennusten yhdessä muodostama ympäristö.
Ennen tehdas toi meille vaurautta,
se sittemmin suljettiin.
Vaikka seinät nyt huokuvat haurautta
ja ikkunat rikottiin,
edelleen tehdas kyläämme edustaa:
sen tahdomme yhdessä kunnostaa!
Tuossa oli tädillä puoti,
tuossa eno eroaan ruoti,
tuossa Martat kutoivat mattoa,
tuossa kaupunki korjasi kattoa.
Siispä kuuntele pyyntöä naapuruston:
älä pura, on ostari korvaamaton!
Ei yksikään talo yksinään,
vaan miten ne seisoo keskenään,
tekee seudusta rakkaan,
sen tunnelmasta arvokkaan.
Työ rakennusperinnön parissa perustuu usein havaintoihin ja selvityksiin olemassa olevien rakennusten arvoista ja merkityksistä. Käsityksillämme rakennusperinnöstä on kuitenkin taipumusta laajentua. Yhä nuoremmat, arkisemmat ja moninaisemmat ympäristöt ovat päätymässä tai jo päätyneet rakennusperinnön piiriin. Tänään emme vielä tiedä, mitä arvostamme huomenna tai muutaman vuosikymmenen päästä. Liiankin tuttuja ovat tarinat puukaupunginosien, jugend-talojen tai vaikkapa Verkatehtaan purkamisesta. Silti puramme tänään rakennuksia, jotka hyvinkin voisivat olla tulevaisuuden rakennusperintöä.
Yhä nuoremmat, arkisemmat ja moninaisemmat ympäristöt ovat päätymässä tai jo päätyneet rakennusperinnön piiriin. Tänään emme vielä tiedä, mitä arvostamme huomenna tai muutaman vuosikymmenen päästä
Tarkastelimme arkisen ja arvokkaan rajapintaa myös lorukassi-teoksen muodon ja sisällön näennäisellä ristiriitaisuudella. Kauppakassin kylki on hyvä paikka muistuttaa arkisen rakennusperinnön merkityksistä. Monet arkiset rakennukset eivät ehkä ole alun perin olleet arkkitehtuuria, mutta niistä voi erilaisten merkitysten kautta tulla rakennusperintöä. Kauppakassikaan ei ehkä ole taideteos, mutta voi merkityksellistyä siihen liitettyjen viestien sekä kassin käyttämisen myötä.
Patinan viehätystä
Viimeisen teeman loruille yhteistä ovat rakennusperinnön merkityssisällöt ja tunnelmointi. Niissä pohditaan vanhan talon estetiikka, patinaa ja niiden kautta tapahtuvaa liittymistä sukupolvien ketjuun ja historian jatkumoon. Lorut itsessään kiinnittyvät suulliseen kulttuuriperintöön, jossa tietoa tarinoita, uskomuksia ja perinnetietoutta siirretään seuraaville sukupolville riimien ja lorujen välityksellä.
Patina sen näyttää,
voi vanhaa edelleen käyttää.
Ja jos näemme vaivaa vähän
jää talo jälkeemme tähän.
Vaikka maali varisee
ja permantokin narisee,
talo muistoja tallentaa
ja jatkaa yhteistä tarinaa.
Talo saa kuiskia historiaa
ja hehkua ajan patinaa.
Siis ihaile pintoja vanhenneita,
naarmuja, koloja, painanteita.
Rakennussuojelu ja aktivismi
Rakennussuojelu on Suomessa moniulotteinen käsite. Sillä tarkoitetaan niin viranomaistyönä tehtävää lain ja asetusten määrittämää suojelutyötä kuin kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten vaalimista ja korjaamistakin. Asiantuntijoiden työ julkisine kannanottoineen ja ansiokkaine restaurointisuunnitelmineen on niin ikään rakennussuojelutyötä parhaimmillaan, kuten jo edesmenneen akateemikko Vilhelm Helanderin (1941–2025) ansioista voidaan todeta. Arvonimi myönnettiin hänelle nimenomaan työstä rakennussuojelun parissa ja arvonimeä vastaanottaessaan hän toi esiin mm. huolensa käynnissä olevasta purkuaallosta.
Rakennussuojelua on kuitenkin myös yksittäisten ihmisten, yhteisöjen ja kansalaisjärjestöjen toteuttama työ rakennusten pelastamiseksi ja niiden arvojen esiin tuomiseksi. Rakennussuojelun piiriin lukeutuu siis myös rakennusperinnön aktivismi talonvaltauksineen, mielenosoituksineen ja mielipidekirjoituksineen. Myös loruteoksemme on rakennussuojelutoimintaa. Sen tavoitteena on herättää ihmiset katsomaan ympäristöään uudella tavalla ja viedä viestiä eteenpäinkin.
Kuvataideviikkojen Ei-teemaan kytkeydyimme kangaskassien ja lorujen ei-taideteoksisella luonteella. Kokonaisuuden näyttelynaikainen olomuoto on meille toissijaista näyttelyn jälkeiseen verrattuna. Me toivomme rakennussuojelun ilosanomaa välittävien kassiemme löytävän tiensä tiedostavien rakennussuojelijoiden olille ja jalkautuvan siten maakuntiin ja maailman metropoleihin. Ehkä radikaalimummolla on pian omansa?
Mummo joskus aikoinaan
oli radikaali,
hän marssi rauhaa maailmaan
ja Verkatehdast’ vaali.
Edelleen hän mielellään
purkamiseen puuttuu.
Suree sydänverellään
ja tuhlailusta suuttuu.
Siltä varalta, että lorukasseja ei riitä kaikille niitä haluaville, perustimme Instagram-tilin, missä julkaisemme kesän aikana kaikki lorut sekä jatkossa myös uutisia muista rakennussuojeluaiheisista tempauksistamme (@loruja_rakennusperinnolle).
Lisää aiheesta:
http://mantankuvataideviikot.fi/
[i] Tieteen termipankki https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:tilapäärunous
