Sosiaali- ja terveysministeriö kuvaa vastuualueisiinsa kuuluvan tasa-arvopolitiikan kehityksen siten, että kaksinapaisesta sukupuolikäsityksestä on siirrytty kohti sukupuolen moninaisuuden ymmärrystä.[1] Kun tasa-arvopolitiikassa tavattiin aikaisemmin tarkastella naisia ja miehiä, on käsitys sukupuolesta sittemmin moninaistunut.
Valtiollisen tasa-arvopolitiikan tarinan voi kertoa myös toisin. Toisenlainen tarina muodostuu, kun näkökulmaksi otetaan aistimellisesti havaittava materiaalinen todellisuus. 2000-luvulla vietiin läpi kaksi lakiuudistusta, joissa määriteltiin sukupuoli uudella tavalla. 2015 voimaan tullut uudistus toi tasa-arvolakiin syrjinnän kategorioiksi naisen ja miehen rinnalle sukupuolen ilmaisun ja sukupuoli-identiteetin. Tasa-arvolaki määrittelee sukupuoli-identiteetin yksilön kokemukseksi sukupuolestaan.
2023 astui voimaan uudistettu laki sukupuolen juridisesta vahvistamisesta, jonka myötä täysi-ikäiselle kansalaiselle tuli mahdolliseksi muuttaa lainsäädännössä tunnistettu juridinen sukupuoli toiseksi hänen omalla ilmoituksellaan. Ilmoituksessa henkilö toteaa kokemuksensa sukupuolestaan.
Lakiuudistusten myötä uusi määritelmä sukupuolesta yksilön kokemuksena tuli osaksi myös valtiollisia instituutioita. Lakitekstejä seikkaperäisemmän selonteon sukupuolesta kokemuksena tarjoaa Sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa toimiva Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Lisätietoa etsivä lukija ohjataan Seta ry:n verkkomateriaalien äärelle. Keskeiseksi seikaksi sukupuoli-identiteetin kohdalla nostetaan sukupuolen moninaisuus, jonka kerrotaan olevan osa kaikkia ihmisiä. Selostuksista käy ilmi, että materiaalisesta todellisuudesta irrallaan ei ole ainoastaan sukupuoli-identiteetti, vaan sukupuoli. Ihmisen kerrotaan voivan olla nainen, mies, jotain muuta tai sukupuoleton. THL suosittaa sukupuolen ymmärtämistä ensisijaisesti yksilön kokemuksen oman määritelmän mukaisesti.[2]
Kokemus erottaa sukupuolen muista erontekojen määritelmistä
Uudistettu lainsäädäntö asettaa sukupuolen määrittelyssä ensisijaiseksi kriteeriksi yksilön lausuman omasta kokemuksestaan. Kokemuksen ensisijaistamisen seurauksena sukupuolesta tuli poikkeava suhteessa muihin erontekoihin, jotka ovat olleet olennaisia kategorioita eriarvoisuuden muotojen identifioinnin ja niiden torjumisen pyrkimyksissä, kuten ikä, vammaisuus tai etnisyys.
Esimerkiski kansalaisen ikä määritellään yhteisesti sovitun mittaamisen mukaan, ei yksilön kokemuksen perusteella ja vammaisuuden toteamiseen käytetään diagnooseja ja kriteerejä. Etnisiin vähemmistöihin ja alkuperäiskansoihin eriarvoisuuden kysymyksenä liittyvä tiedontuotanto puolestaan identifioi ryhmiä esimerkiksi syntyperän, kielen ja yhteisön kollektiivisten määritelmien mukaan, eikä näihin vähemmistöryhmiin avata vapaata pääsyä yksilön oman lausuman perusteella.
Ihmisoikeuskehyksen feministinen kritiikki
Sysäykset sukupuolen määrittelylle yksilön kokemuksen ilmiönä tulivat kansainvälisistä vaatimuksista erityisesti YK:n ja sen erityisjärjestöjen sekä Euroopan neuvoston tahoilta. Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu kiinnitti raportissaan vuonna 2012 huomiota siihen, että Suomen tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja syrjinnän vastaisuutta käsittelevässä lainsäädännössä ei mainita erikseen sukupuoli-identiteettiä. Vaatimukset kehystävät yksilön kokemukselle perustuvan sukupuoli-identiteetin ihmisoikeuksien piiriin kuuluvaksi ilmiöksi.
Toisen maailmansodan jälkeen vauhtia saanut kansainvälinen ihmisoikeuksien sääntely on kuitenkin saanut osakseen kritiikkiä siitä, että se ohittaa tyttöjen ja naisten sosiaalisen ja materiaalisen todellisuuden (Pentikäinen 2002). Sukupuolineutraali puhe ihmisoikeuksista ei ulotu kattamaan ihmisryhmää, joka menstruoi ja voi tulla raskaaksi tarkoituksellisesti tai tahtomattaan. Tunnistamatta jää myös se, kuinka hoivavastuun kantaminen rajoittaa yhden väestönosan liikkumista ja ajankäyttöä. Miesten tyttöihin ja naisiin kohdistama seksuaalinen häirintä, väkivalta ja sen uhka sekä julkisissa tiloissa että kodin piirissä saadaan näkyviin ainoastaan silloin, kun luovutaan sukupuolisokeasta näkökulmasta. Häirintä on systemaattista, mikä puoltaa miesten sulkemista ulos muun muassa naisten tiloista, joissa riisutaan.
Sukupuolineutraali puhe ihmisoikeuksista ei ulotu kattamaan ihmisryhmää, joka menstruoi ja voi tulla raskaaksi tarkoituksellisesti tai tahtomattaan. Tunnistamatta jää myös se, kuinka hoivavastuun kantaminen rajoittaa yhden väestönosan liikkumista ja ajankäyttöä.
Sittemmin naiset on tehty näkyväksi ihmisoikeusasiakirjoissa. YK:n yleiskokouksessa 1979 hyväksyttiin YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus ja Pekingin naiskonferenssin 1995 loppuasiakirjaan kirjattiin ”naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia”.
Tasa-arvoa sosiaalipolitiikalla ja ihmisoikeuksia lainsäädännöllä
Sukupuoli-identiteetti tuli sukupuolen politiikan kentälle kansainvälisen ihmisoikeussäätelyn kautta. Perinteisesti naisten ja miesten välistä tasa-arvoa on Suomessa edistetty eri tavalla. Naisten yhteiskunnallisen aseman parantaminen ei ole ollut lakivetoista, vaan sitä on tehty ennen kaikkea sosiaalipoliittisin toimenpitein osana hyvinvointivaltiomallia (Julkunen 2016; Pylkkänen 2009). Kohtuuhintainen päivähoito lapsille sekä maksuton lounas koululaisille mahdollistavat sen, että nainen voi tienata omat rahansa ansiotyössä. Vanhempainrahapäivät on kiintiöity molemmille vanhemmille, jotta miehet kantaisivat oman osansa hoivavastuusta. Toimenpiteet perustuvat tiedolle siitä, mitä naiset ja miehet ryhmänä tekevät, eivät yksilön kokemukselle sukupuolestaan.
Kohtuuhintainen päivähoito lapsille sekä maksuton lounas koululaisille mahdollistavat sen, että nainen voi tienata omat rahansa ansiotyössä. Vanhempainrahapäivät on kiintiöity molemmille vanhemmille, jotta miehet kantaisivat oman osansa hoivavastuusta. Toimenpiteet perustuvat tiedolle siitä, mitä naiset ja miehet ryhmänä tekevät, eivät yksilön kokemukselle sukupuolestaan.
Tasa-arvopolitiikan kentällä käydyissä neuvotteluissa on ollut pyrkimyksiä sysätä materiaalisen todellisuuden ilmiöt sivuun jo ennen kuin sukupuoli-identiteetti tuotiin lakiin. 1990-luvulla käsittelyssä olivat tasa-arvolain kiintiösäädökset. Eduskuntakeskusteluissa kiintiöitä vastustettiin argumentilla, jonka mukaan naisten ja miesten välisen tasa-arvon esteenä ovat asenteet. Ratkaisuna tilanteeseen tarjottiin vinoutuneiden asenteiden oikomista kasvatuksen, koulutuksen ja oikeanlaisen tiedon jakamisen keinoin. (Raevaara 2005.) Näin ollen tasa-arvoa edistettäisiin laukaisemalla yksilössä mentaalinen tapahtuma, jolloin ei ole tarvetta kiintiöille tai muulle resurssien uudelleenjaolle naisten ja miesten välillä.
Sukupuoli-identiteetti tuotiin tasa-arvolakiin osana laajempaa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolainsäädännön kokonaisuudistusta. Oikeusministeriö asetti uudistuksen valmistelua varten toimikunnan 2007. Valmistelun alkuvuosina osassa esitetyistä lausunnoista korostettiin sukupuolen erityispiirteitä naisten ja miesten välisen tasa-arvon kysymyksenä. Todettiin, että sukupuoli ei ole vähemmistökysymys eikä näin ollen vertaudu esimerkiksi etnisiin vähemmistöihin tai homoseksuaalisuuteen seksuaalisena vähemmistöorientaationa. Näkemyksillä perusteltiin ennen kaikkea sitä, että naisten ja miesten välistä tasa-arvoa koskeva lainsäädäntö tulee säilyttää erillään muusta syrjintää koskevasta lainsäädännöstä.
Näitä näkemyksiä lausuivat tasa-arvoviranomaiset ja naisjärjestöt. 2010-luvulle tultaessa näkemykset kuitenkin muuttuivat. Lainvalmistelun edetessä nämä tahot, joiden toiminnassa naisten yhteiskunnallisen aseman parantaminen on ollut keskeisellä sijalla, päätyivät kannattamaan sukupuoli-identiteetin lisäämistä tasa-arvolakiin syrjintäperusteeksi. Lisäksi samat toimijat puolsivat sitä, että juridinen sukupuoli perustuu yksilön omaan lausumaan asiasta.
Kokemuksen sattumanvaraisuus ja toiminnan kaavamaisuus
Sukupuoli materiaalisesta todellisuudesta irrallaan olevana ilmiönä tuotiin lakiin naisten ja miesten tasa-arvosta ihmisoikeuskysymyksenä huolimatta siitä, että feministinen kritiikki on jo vuosikymmeniä sitten osoittanut sukupuolisokean ihmisoikeuspuheen sivuuttavan naisten tosiasiallisen elämän ongelmat.
Käsitys sukupuolesta kokemukselle perustuvana identiteettinä tekee sukupuolesta sattumanvaraisen ja ennakoimattoman. Kuitenkin väestötasolla tarkasteltuna ihmisten konkreettiset teot sosiaalisessa todellisuudessa eivät ole sattumanvaraisia vaan noudattelevat sukupuolittunutta kaavaa.
Käsitys sukupuolesta kokemukselle perustuvana identiteettinä tekee sukupuolesta sattumanvaraisen ja ennakoimattoman. Kuitenkin väestötasolla tarkasteltuna ihmisten konkreettiset teot sosiaalisessa todellisuudessa eivät ole sattumanvaraisia vaan noudattelevat sukupuolittunutta kaavaa. Sukupuolen moninaisuuden ajatukseen kytkeytyvä toiminta, kuten sukupuoli-identiteetin pohtiminen, omasta sukupuolesta irtisanoutuminen, muunsukupuolisen sukupuoli-identiteetin omaksuminen ja kehon toissijaisia sukupuolipiirteitä muokkaavat kirurgiset ja hormonaaliset interventiot, houkuttelee erityisesti tiettyä väestönosaa, joka on murrosikäiset tytöt ja nuoret naiset (Kaltiala ym. 2019; Kaltiala-Heino ym. 2018).
Kirjoittaja työskentelee apurahatutkijana Tampereen yliopistossa. Hänen Koneen Säätiön rahoittama tutkimuksensa (2025–2027) käsittelee tiedontuotantoa lakiuudistusprosesseissa, joiden myötä sukupuoli tuotiin lakiin ja valtiollisiin instituutioihin yksilön kokemuksen ilmiönä.
Kirjallisuus:
Julkunen, Raija (2016) Sukupuoli valtiollisen politiikan kohteena. Teoksessa Marita Husso & Risto Heiskala (toim.) Sukupuolikysymys. Helsinki: Gaudeamus, pp. 231–256.
Kaltiala, Riittakerttu; Bergman, Hannah; Carmichael, Polly, de Graaf, Nastasja M., Egebjerg Rischel, Karen; Frisén, Louise; Schorkopf, Martina; Suomalainen, Laura & Waehre, Anne (2019) Time trends in referrals to child and adolescent gender identity services: a study in four Nordic countries and in the UK. Nordic Journal of Psychiatry, 74 (1), 40–44. doi:10.1080/08039488.2019.1667429
Kaltiala-Heino, Riittakerttu; Bergman, Hannah; Työläjärvi, Marja & Frisén, Louise (2018) Gender dysphoria in adolescence: current perspectives. Adolescent health, medicine and therapeutics, 9, 31–41. https://doi.org/10.2147/AHMT.S135432
Pentikäinen, Merja (2002) Tasa-arvoperiaate ihmisoikeusperiaatteena. Kansainväliset ihmisoikeudet ja naiset – näkymättömästä näkyvämmäksi. Teoksessa Anne Maria Holli; Terhi Saarikoski & Elina Sana (toim.) Tasa-arvopolitiikan haasteet. Porvoo, Helsinki: WSOY, pp. 70–98.
Pylkkänen, Anu (2009) Trapped in Equality. Women as Legal Persons in the Modernisation of Finnish Law. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Raevaara, Eeva (2005) Tasa-arvo ja muutoksen rajat: sukupuolten tasa-arvo poliittisena ongelmana Ranskan parité- ja Suomen kiintiökeskusteluissa. Helsinki: Tasa-arvoasiain neuvottelukunta.
[1] Suomi on sukupuolten tasa-arvon edelläkävijä – Sosiaali- ja terveysministeriö
