Kesäkuussa 2025 puolustin väitöskirjaani Siirtolaiset ryhmien välissä. Etninen stereotypisointi, rasismi, queeriys ja kulttuurinen identiteetti Pajtim Statovcin romaaneissa Kissani Jugoslavia ja Tiranan sydän. Väitöskirjassani tarkastelin Pajtim Statovcin kahta ensimmäistä romaania stereotypisoinnin, rasismin, queeriyden ja kulttuurisen identiteetin väitöskirjan otsikossa lueteltujen teemojen kautta. Ymmärrän teeman aiheeksi tai asiaksi, jota teos käsittelee joko välittömästi tai joka on tunnistettavissa tulkinnan avulla (Sollors 2002, 222; van Peer 2002, 254). Olen tarkastellut kohdeteoksia siirtolaisuuskirjallisuutena niissä käsiteltyjen teemojen perusteella.
Siirtolaisuuskirjallisuutena luettavat teokset asettavat keskiöönsä siirtolaisena olemisen ja esittävät sen siirtolaisten näkökulmasta. Siirtolaisella viittaan keneen tahansa mistä tahansa syystä maasta toiseen muuttaneeseen henkilöön. Siirtolaisuuskirjallisuudessa toistuu tiettyjä teemoja, kuten esimerkiksi etnisten vähemmistöjen syrjintä, kulttuuritapojen kuvaaminen ja vertailu, kulttuuristen ja kieli-identiteettien pohtiminen ja siirtolaisperheiden eri sukupolvien väliset konfliktit (Rantonen 2010, 167–173).
Pajtim Statovci on Suomessa ja ulkomaillakin tunnettu ja palkittu kirjailija, joka on kuvannut siirtolaisena olemista moniulotteisesti. Tarkastellessani hänen romaanejaan Kissani Jugoslavia (2014) ja Tiranan sydän (2016) olen tehnyt siirtolaisuuskirjallisuuden temaattista tutkimusta. Teoriakehyksinä olen hyödyntänyt stereotypiantutkimusta, rasismitutkimusta, postkoloniaalista teoriaa, etnisyyden ja kulttuurisen identiteetin tutkimusta, sukupuolentutkimusta, queer-teoriaa, tunteiden tutkimusta, henkilöhahmotutkimusta ja kertomuksentutkimusta.
Etnisen stereotypisoinnin yhteydessä olen kysynyt, millaisena kohdeteokset, etenkin Tiranan sydän, esittävät etnisen stereotypisoinnin prosessin. Toiseuttava kohtelu herättää kertojissa kielteisiä tunteita, jotka saavat heidät muodostamaan kielteisiä etnisiä stereotypioita uuden kotimaansa tai tilapäisten asuinmaidensa etnisistä enemmistöistä, kuten italialaisista, saksalaisista tai suomalaisista.
Etnisen stereotypisoinnin yhteydessä olen kysynyt, millaisena kohdeteokset, etenkin Tiranan sydän, esittävät etnisen stereotypisoinnin prosessin. Toiseuttava kohtelu herättää kertojissa kielteisiä tunteita, jotka saavat heidät muodostamaan kielteisiä etnisiä stereotypioita uuden kotimaansa tai tilapäisten asuinmaidensa etnisistä enemmistöistä, kuten italialaisista, saksalaisista tai suomalaisista. Tiranan sydämen kertojana toimiva Bujar ja toinen keskeinen henkilöhahmo Agim sekä Kissani Jugoslavian toisena kertojana oleva Bekim stereotypisoivat kielteisesti myös omaa etnistä ryhmäänsä. Albaanien kielteinen stereotypisointi liittyy heillä pitkälti siihen, että he ovat toiseutettuja myös albaanien keskuudessa queeriytensä takia. Heidän kielteisten tunteidensa kuvaaminen kytkeytyy myös siihen, että kohdeteosten kertojat ovat luettavissa hylkiön ja muukalaisen henkilöhahmotyyppejä vasten, joiden tunnemaailmaa luonnehtii kielteisyys.
Huomioni kohteena on ollut myös kohdeteosten ja kertojien suhtautuminen ryhmäkeskeiseen ajatteluun. Ryhmäkeskeinen ajattelu tarkoittaa taipumusta erillisten, usein selvärajaisiksi ajateltujen ryhmien esittämiseen ja käsittelemiseen yhteiskunnan perustekijöinä ja yhteiskunnallisten ristiriitojen toimijoina (Brubaker 2013/2004, 28). Statovcin romaanit kyseenalaistavat ryhmäkeskeisen ajattelun ja sen tuottamat yksinkertaistavat ja kaksijakoiset vastakkainasettelut, mutta joutuvat toistamaan näitä ajattelutapoja ja vastakkainasetteluja jonkin verran voidakseen kritisoida niitä.
Väitöskirjani toinen luku on keskittynyt rasismin kuvaamisen temaattisiin ja muodollisiin piirteisiin. Olen tarkastellut, mitä rasismin muotoja Statovcin romaanit esittävät ja miten, ja nostanut esiin myös kohdeteosten rasismin esitysten kytkeytymisen siirtolaisuudesta käytyyn yhteiskunnalliseen keskusteluun. Statovcin romaanit esittävät rasismia yksilötarinoiden kautta arjen rasismina mutta korostavat myös rasismin rakenteellista luonnetta. Molemmat kohdeteokset kuvaavat ensisijaisesti etnistä ja siihen liittyvää kulttuurista rasismia. Ne esittävät myös maahanmuutto- ja pakolaisuusvastaista rasismia sekä jossakin määrin biologista rasismia.
Kissani Jugoslavian ja Tiranan sydämen rasismin esitysten yhtenä keskeisenä piirteenä on siirtolaisten rasismiin antamien vastausten kuvaaminen. Statovcin teoksissa rasismi näyttäytyy dynaamisena ja vuorovaikutuksellisena ilmiönä, jossa on kuitenkin aina mukana valtasuhde etnisten enemmistöjen ja rasismin kohteina olevien siirtolaisten välillä. Siirtolaiset ovat rakenteellisesti heikommassa asemassa kuin etniset enemmistöt. Kohdeteoksissa siirtolaisissa herää kielteisiä tunteita etnisiä enemmistöjä kohtaan vastauksena heidän kokemaansa rasismiin.
Kolmantena pääteemana olen tutkinut kertojien poikkeamista sukupuolta ja seksuaalisuutta koskevista normeista suhteessa heidän kulttuuriseen identiteettiinsä tai kuulumiseensa. Jälkimmäistä käsitettä olen käyttänyt Tiranan sydämen kertojan alati vaihtelevan kuulumisen kuvaamiseen erilaisiin sosiaalisiin ryhmiin. Hän on transihminen ja Kissani Jugoslavian Bekim on homoseksuaali. Olen selvitellyt sitä, miten heitä toiseutetaan heidän queeriytensä takia erityisesti heidän omassa etnisessä ryhmässään.
Teoksissa esitetyn albanialaisen kulttuurin heteronormatiivisuus ja vahva suvaitsemattomuus queeriyttä kohtaan johtavat muutoksiin queerien henkilöhahmojen kulttuurisessa identiteetissä tai kuulumisessa. Tiranan sydämen kertojan pakoon lähdön yksi keskeinen syy on se, että albanialaisessa kulttuurissa häntä ei hyväksytä queeriytensä takia. Myös Kissani Jugoslavian Bekim etääntyy sukulaisistaan ja albanialaisesta kulttuurista suurelta osin siksi, että homoseksuaalisuutensa takia hän ei voi eikä halua suorittaa miehen sukupuolirooleja albanialaisessa kulttuurissa normatiivisena pidetyllä tavalla.
Etääntyminen sukulaisista koskee myös Bekimin äitiä, romaanin toisena kertojana olevaa Emineä, jonka heteroseksuaalisuus ei vastaa albanialaisissa yhteisöissä normatiivisena pidettyä heteroseksuaalisuutta. Hän ei olisi halunnut saada lapsia, jos hän olisi saanut valita toisin, ja myöhemmin hän jättää aviomiehensä. Kissani Jugoslavian kertojien kulttuurisen identiteetin muuttumiseen vaikuttaa myös kotoutumisen pyrkimys suomalaiseen yhteiskuntaan. Bekimin ja Eminen kulttuurisen identiteetin muuttumista teos havainnollistaa symbolisilla eläinhahmoilla.
Kissani Jugoslavian ja Tiranan sydämen lisäksi olisi aiheellista lähestyä siirtolaisuuskirjallisuutena Statovcin uudempiakin romaaneja. En kuitenkaan näe siirtolaisuuskirjallisuutena lukemista ainoaksi mahdolliseksi lukutavaksi näiden teosten kohdalla enkä halua lukita niitä vain tähän kategoriaan. Bollaa (2019) ja Lehmä synnyttää yöllä -romaania (2024) en ottanut mukaan väitöskirjani aineistoon. Bollan tapauksessa syynä tähän oli se, että romaanissa kerrotun tarinan siirtolaisuuteen liittyvä linja sijoittuu johonkin nimeämättömään hyvinvointivaltioon, ja siirtolaisten ja etnisen enemmistön välisten suhteiden kuvaus saa teoksessa pienemmän roolin kuin erittelemissäni romaaneissa. Siinä kuvataan kuitenkin jossakin määrin kulttuurista rasismia. Bollaa voisi tarkastella myös queeriyteen liittyvän toiseuttamisen kannalta. Teoksen muita keskeisiä teemoja ovat sota ja sen aiheuttama tuho ja mielenterveysongelmat, alaikäisen seksuaalinen hyväksikäyttö, lasten väkivaltainen kohtelu, vastuu ja moraalittomuus. Lehmä synnyttää yöllä jäi pois väitöskirjani aineistosta ajallisista syistä, sillä sen ilmestyessä tutkimukseni oli jo käytännössä valmis. Statovcin neljäs romaani käsittelee hänen tuotannolleen tyypillisiä teemoja: kahden kulttuurin välissä elämisestä johtuvaa ulkopuolisuutta, kulttuurista identiteettiä, rasismia, queeriyttä, lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä sekä minäkertojan suhdetta isoisäänsä ja vanhempiinsa lapsena ja aikuisena.
Siirtolaisuuskirjallisuus ennen ja nyt
Siirtolaisuuden teeman nouseva suosio kaunokirjallisuudessa on saanut vaikutteita yhteiskunnallisista muutoksista, tapahtumista ja ilmiöistä, kuten globalisoitumisen myötä kasvavasta siirtolaisuudesta ja eri syistä johtuvan pakolaisuuden lisääntymisestä Suomessa kirjoitetussa kirjallisuudessa siirtolaisuutta on käsitelty etenkin 1990-luvulta lähtien, jolloin maahanmuutto alkoi vilkastua (Rantonen & Nissilä 2013, 76; Rantonen 2010, 164). Suomessa ylirajaisen eli transnationaalisen kirjallisuuden piiriin kuuluva siirtolaisuuskirjallisuus on muodostanut oman ilmiönsä 1990- ja 2000-luvuilta, ja niin kutsutun transnationaalisen käänteen on katsottu sijoittuvan 2010-luvun vaihteeseen (Rantonen & Nissilä 2013, 76; Nissilä 2016, 16, 33–34). Ymmärrän ylirajaisen transnationaalisen synonyymina ja suomennoksena.
Kirjallisuuden teemojen ja keinojen kansainvälisyys ei kuitenkaan lainkaan ole vain viime kolmen vuosikymmenen ilmiö. Myös vertailevaa tutkimusta on tehty kirjallisuustieteessä pitkään.
Kirjallisuuden teemojen ja keinojen kansainvälisyys ei kuitenkaan lainkaan ole vain viime kolmen vuosikymmenen ilmiö. Myös vertailevaa tutkimusta on tehty kirjallisuustieteessä pitkään. Muistellessani vanhoja, fennistiikan opintojeni aikana tehtyjä muistiinpanojani Suomessa kirjoitetun kirjallisuuden historian monikielisyydestä ja kansainvälisyydestä tulee mieleen esimerkiksi se, että Suomen ensimmäisenä kansallisrunoilijana pidetty Johan Ludvig Runeberg on kirjoittanut teoksensa ruotsiksi. Tämä pätee myös ”Maamme”-lauluksi suomennettuun ”Vårt land” -runoon, joka on noussut Suomen kansallislaulun asemaan. (Runon säveltänyt Fredrick Pacius oli muuten syntynyt Hampurissa ja oli äitinsä puolesta italialainen.) Vaikka kansalliskirjallisuuden yksikielisyysparadigmaa ja kansallisuusaatetta kannattanut Johan Vilhelm Snellman korosti sekä lehdissään että valtiomiehenä suomenkielisyyden tärkeyttä, hän itse kirjoitti ruotsiksi. Myös Alexis Stenvallin eli Aleksis Kiven äidinkielestä on keskusteltu. Useilta Suomen kirjallisuuden kaanoniin lasketuista suosikkikirjailijoistani ja -runoilijoistani löytyy jollakin tavalla ylirajainen tausta, kuten Aino Kallakselta (o.s. Krohn), Edith Södergranilta ja Katri Valalta, joka oli oikealta nimeltään Karin Alice Heikel (o.s. Wadenström). Eeva-Liisa Manner oli kasvanut Viipurissa ja muutti Helsinkiin evakkona.
Siirtolaisuuskirjallisuuden käsite kääntää huomiota siinä toistuviin teemoihin ja niiden esittämiseen siirtolaisten näkökulmasta, heidän äänellään ja heidän kokemustensa kautta. Lisäksi niputtamalla tiettyjä teoksia muun muassa siirtolaisuuskirjallisuuden kategoriaan ja nostamalla ne esiin tutkimuksessakin tämän kautta ne voivat saada enemmän huomiota kuin muuten saisivat. Tämä pyrkimys on tarpeellista siltäkin kannalta, että olen useasti kohdannut käsityksen, jonka mukaan siirtolaisuuskirjallisuus olisi marginaalinen ilmiö. Viime vuosina tutkimieni ja viime aikoina lukemieni siirtolaisuusromaanien listaa katsoen väite ei kuitenkaan näytä pitävän paikkansa. Näihin kuuluvat esimerkiksi Anja Snellmanin Parvekejumalat (2010), Riikka Pulkkisen Vieras (2012), Cristina Sandun Valas nimeltä Goliat (2017), Satu Vasantolan En palaa takaisin koskaan, luulen (2018), Koko Hubaran Bechi (2021), Kashmeera Lokugen ja Hyppe Salmen Ilmatilaa (2021), Lois Armasin Flora (2023), Sara Al Husainin Huono tyttö (2023), Irene Zidanin Isäni appelsiininkukkien maasta (2024), Ivan Manirahon Auringon syy (2025) ja Vy Tramin Stigma (2025).
Ennen 2010- ja 2020-lukuja julkaistuja romaaneja, jotka asettavat keskiöönsä siirtolaisuuden teeman, ovat esimerkiksi Arto Salmisen Turvapaikka (1995), Umayya Abu-Hannan Sinut (2007), Jukka Behmin Dr. Mumbai (2007) ja Niina Hakalahden Uimataito (2008) (ks. myös Rantonen & Nissilä 2013, 88–89). Ensimmäisenä suomenkielisenä siirtolaisuusaiheisena romaanina on pidetty Joseph Owindin Kato, kato, nekru -romaania (1972) (Rantonen 2010, 164–165; Rantonen & Nissilä 2013, 55; Grönstrand 2019, 143–145). Siirtolaisena oleminen on esiintynyt keskeisenä teemana myös novelleissa, kuten Aleksandra Salmelan novellissa ”Se aito, oikea maahanmuuttajablues” (2009), Nura Farahin novellissa ”Muukalainen omassa kodissaan” (2016) ja hänen Lumimaa-kokoelmansa (2022) jokaisessa tekstissä sekä Maria Peuran Tunkeilijat-kokoelman (2017) useissa novelleissa
Suomessa kirjoitetun kirjallisuuden ylirajaisuutta teosten teemoista, henkilöhahmoista, niissä kuvatuista maisemista ja kirjailijoiden taustasta käsin lähestyvässä esseekokoelmassaan Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle Olli Löytty (2021) on kirjoittanut esimerkiksi Hassan Blasimin novellikokoelmista Vapaudenaukion mielipuoli (2012) ja Irakin purkkajeesus (2013), Johanna Sinisalon romaanista Ennen päivänlaskua ei voi (2000), Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen (2007), Arne Nevanlinnan Marie (2008), Mikko-Pekka Heikkisen Terveiset Kutturasta (2012) ja Annamari Marttisen Vapaa -romaanista (2015). Löytty on nostanut esiin myös muutaman 1980- ja 1990-luvuilla ilmestyneen teoksen, kuten Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuoleman (1985), Lasse Lehtisen Valkoisen ihmissyöjän (1986) ja Ulla-Lena Lundbergin Sateen (1997; Regn; suom. Leena Vallisaari) ja tarkastellut Homsantuun hahmoa Minna Canthin näytelmässä Työmiehen vaimo (1885). Myös Löytyn teoksen aineiston runsaus osoittaa, että siirtolaisena ja laajemmin etnisessä vähemmistössä olemista käsittelevää kirjallisuutta löytyy Suomessa kirjoitetusta kirjallisuudesta paljon.
Siirtolaisuutta on käsitelty muissakin esseissä kuin Löytyn teoksessa, esimerkiksi Koko Hubaran Ruskeat Tytöt. Tunne-esseitä-kokoelmassa (2017) ja osassa Silvia Hosseinin Tie, totuus, kuolema -kokoelman (2021) tekstejä. Siirtolaisten näkökulma ja kokemukset ovat toimineet myös muistelmateosten pohjina esimerkiksi Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen teoksessa Tytöt, jotka ajattelevat olevansa yksin (2022) ja Vaula Norrenan Littanassa (2023). Siirtolaisuuden teema on näkynyt runoudessakin. Sulava. Monikielinen kirjallisuus Suomessa -niminen (2021) antologia kokoaa muulla kielellä kuin suomeksi kirjoitettavien runoilijoiden tekstejä alkukielellä sekä suomeksi ja englanniksi käännettynä. Siirtolaisuuden kokemuksia on käsitelty myös Susinukke Kosolan runoteoksessa .tik. Tutkielma ihmisyyden marginaaleista (2014), TaoLinin teoksissa Tuhat syytä lentää (2011) ja Teen kuiskaus (2014) sekä Ahmed Zaidanin kaksikielisessä Kotimaa/Homeland -kokoelmassa (2020).
Miten ja miksi kannattaa jatkaa siirtolaisuuskirjallisuuden tutkimusta?
Siirtolaisuusaiheisten romaanien tutkimukseen on siis riittävästi aineistoa. Olisi syytä ottaa tutkimuksen kohteiksi myös romaaneja vähäisempää huomiota saavia lajeja, novellin, runouden sekä ei-fiktiivisen esseen ja muistelmateoksen, ja tarkastella, mitä samankaltaisuuksia ja eroja niissä on teemojen ja keinovarannon näkökulmasta. Nykykirjallisuuden tutkimuksen lisäksi myös kirjallisuushistoriallisempi ote olisi hyödyllinen niin viime vuosikymmenien kirjallisuutta kuin vanhempaa kirjallisuutta katsoen. Yksi mahdollinen tutkimuskohde voisi olla esimerkiksi evakkoutta kuvaava kirjallisuus. Myös vertaileva tutkimus olisi kannatettavaa: suomenkielistä tai millä tahansa kielellä Suomessa kirjoitettua siirtolaisuuskirjallisuutta voisi vertailla eri maissa ja eri kielillä kirjoitettuun siirtolaisuuskirjallisuuteen. Tämäkin vertailu voisi ulottua nykykirjallisuuden rinnalla myös kirjallisuushistorian joihinkin aikakausiin.
Siirtolaisuuskirjallisuutta olisi tärkeää tutkia lisää siitäkin syystä, että se käsittelee yhteiskunnallisesti oleellisia kysymyksiä. Siirtolaisuusromaanit kuuluvat useimmiten yhteiskunnallisen romaanin laajempaan kategoriaan. Yhteiskunnalliset romaanit käsittelevät aikalaisyhteiskunnan kysymyksiä fiktion keinoin (Isomaa 2013, 357, 370). Myös muut kuin romaanin lajia edustavat, siirtolaisuuskirjallisuutena luettavat teokset ovat yhteiskunnallista kirjallisuutta. Kaunokirjallisuus on merkittävä yhteiskunnallisten ilmiöiden kuvaaja, joka pystyy esittämään yhteiskunnallisten ilmiöiden kokemuksellisia ja emotionaalisia aspekteja (Ruohonen 2011, 521; Ojajärvi 2006, 31–32; Kirstinä 2000, 206–208).
Siirtolaisten usein vaikeiden, erityisesti ulkopuolisuuteen ja rasismiin liittyvien kokemusten kaunokirjallinen kuvaaminen siirtolaisten näkökulmasta voi myös herättää lukijan empatian.
Siirtolaisten usein vaikeiden, erityisesti ulkopuolisuuteen ja rasismiin liittyvien kokemusten kaunokirjallinen kuvaaminen siirtolaisten näkökulmasta voi myös herättää lukijan empatian. Empatia on kykymme havaita, tunnistaa ja ymmärtää muiden ihmisten tunteita ja vastata niihin. Empaattinen toista kohti suuntautuminen on ajateltavissa jatkumoksi, jossa on erilaisia, päällekkäisiä tasoja muiden tunteinen havaitsemisesta niihin eläytymiseen. (Rossi 2023, 24.)
Siirtolaisten kokemusten kuvaaminen voi kannustaa lukijaa pohtimaan siirtolaisiin kohdistuvaa syrjintää, tämän yhteiskunnallisia syitä ja seurauksia sekä mahdollisia ratkaisuja. Monet siirtolaisuuskirjallisuuteen kuuluvat teokset ovat myös siirtolaisten traumaattisia kokemuksia kuvaavaa traumafiktiota (vrt. Nissilä 2017, 275, 285–286; Jytilä 2020, 90; Várkonyi 2025, 120). Traumafiktiolla voi olla keskeinen rooli yhteiskunnallisten ilmiöiden ja epäoikeudenmukaisuuksien ymmärtämisessä yksilöllisten kokemusten kuvaamisen ja lukijan empatian herättämisen kautta (vrt. Takács 2018, 16‒17; Menyhért 2011, 168; Rossi 2023, 24−25). Kirjallisuuden lukeminen voi auttaa lukijaa ymmärtämään moninaisuutta ja rakentamaan siltoja kulttuurien välille (Rossi 2023, 23; Nussbaum 1997, 2001).
Lähteet
Tutkimuskirjallisuus
Brubaker, Rogers 2013/2004. ”Kansalaisuus” ja ”etnisyys” nationalismissa. Teoksessa Rogers Brubaker (toim.) Etnisyys ilman ryhmiä. Alkuteos: Ethnicity without Groups. Suomentaneet Erkki Vainikkala, David Kivinen ja Petri Ruuska. Toimittanut Jarno Valkonen. Tampere: Vastapaino, 198–217.
Grönstrand, Heidi 2019. ”Joo joo, äiti, puhut loistavaa suomea.” Maahanmuutto, kieli ja valta 2000-luvun suomalaisissa romaaneissa. Teoksessa Elina Arminen & Markku Lehtimäki (toim.) Muistikirja ja matkalaukku. Muistoja ja merkityksiä 2000-luvun suomalaisessa romaanissa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 127–152.
Jytilä, Riitta 2020. Traumatutkimuksen uudet suunnat. Avain 17 (3), 88–95.
Kirstinä, Leena 2000. Kirjallisuutemme lyhyt historia. Helsinki: Tammi.
Löytty, Olli 2021. Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle. Helsinki: Teos.
Menyhért, Anna ”Traumaelmélet és interpretáció. Nagy Gabriella Eset című írásának elemzése”. Studia Litteraria 50 (2011): 168–182.
Nissilä, Hanna-Leena 2016. “Sanassa maahanmuuttaja on vähän kitkerä jälkimaku. Kirjallisen elämän ylirajaistuminen 2000-luvun alun Suomessa. Oulu: Oulun yliopisto, Acta Universitatis
Ouluensis.
Nissilä, Hanna-Leena 2017. Ylirajaiset merkit. Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia. Teoksessa
Jussi Ojajärvi & Nina Työlahti (toim.) Maamme romaani. Esseitä kirjallisuuden vuosikymmenistä. Jyväskylä: Jyväskylän yliopistopaino. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 121, 275–289.
Nussbaum, Martha 1997. Cultivating Humanity. A Classical Defense of Reform in Liberal Education. Cambridge: Harvard University Press.
Ojajärvi, Jussi 2006. Supermarketin valossa. Kapitalismi, subjekti ja minuus Mari Mörön romaanissa Kiltin yön lahjat ja Juha Seppälän novellissa ”Supermarket”. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Rantonen, Eila 2010. Maahanmuuttajat ja kirjallisuus Suomessa ja Ruotsissa. Teoksessa Eila Rantonen (toim.) Vähemmistöt ja monikulttuurisuus kirjallisuudessa. Tampere: Tampereen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print, 163–194.
Rantonen, Eila & Nissilä, Hanna-Leena 2013. Pelottavia muukalaisia ja arkisempia maahanmuuttajia. Teoksessa Mika Hallila, Yrjö Hosiaisluoma & Sanna Karkuehto (toim.) Suomen nykykirjallisuus 2. Kirjallinen elämä ja yhteiskunta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 76–91.
Rossi, Riikka 2023. Kaunokirjallisuuden lukeminen ja yhteisöllinen empatia. Teoksessa Pirjo Hiidenmaa, Ilona Lindh, Sara Sintonen & Roosa Suomalainen (toim.) Lukemisen kulttuurit. Helsinki: Gaudeamus, 23–40.
Ruohonen, Voitto 2011. Kirjallisuuden ja sosiologian haastava suhde. Teoksessa Voitto Ruohonen, Erkki Sevänen & Risto Turunen (toim.) Paluu maailmaan. Kirjallisten tekstien sosiologia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 521–534.
Sollors, Werner 2002. Thematics today. Teoksessa Max M. Louwerse & Willie van Peer
(toim.) Thematics. Interdisciplinary Studies. Amsterdam: John Benjamins Publishing Company, 218–236.
Takács, Miklós 2018. Sebek és szavak. Trauma, traumairodalom. Budapest: Pesti Kalligram.
van Peer, Willie 2002. Where do literary themes come from? Teoksessa Max M. Louwerse & Willie van Peer (toim.) Thematics. Interdisciplinary Studies. Amsterdam: John Benjamins Publishing Company, 253–263.
Várkonyi, Flóra 2025. Traumas Caused by Racism in Kashmeera Lokuge and Hyppe Salmi’s Novel Ilmatilaa. Interlitteraria Vol. 30 No 1. 118−133.
Kaunokirjallisuus
Al Husaini, Sara 2023. Huono tyttö. Helsinki: Like.
Abu-Hanna, Umayya 2007. Sinut. Helsinki: WSOY.
Ahmed, Ujuni & Hirvonen, Elina 2022. Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin. Helsinki: WSOY.
Ahmed, Zaidan 2020. Kotimaa/Homeland. Turku: Kita.
Armas, Lois 2023. Flora. Suomentanut Maria Lyytinen. Helsinki: WSOY.
Behm, Jukka 2007. Dr. Mumbai. Helsinki: Tammi.
Blasim, Hassan 2012. Vapaudenaukion mielipuoli. Suomentanut Sampsa Peltonen. Helsinki: WSOY.
Blasim, Hassan 2013. Irakin purkkajeesus. Suomentanut Sampsa Peltonen. Helsinki: WSOY.
Canth, Minna 1885. Työmiehen vaimo. Helsinki: WSOY.
Farah, Nura 2016. ”Muukalainen omassa kodissaan.” Teoksessa Aleksi Pöyry ja Minna Castrén (toim.) Granta. Uuden kirjallisuuden areena. 7, Koti. Kuvittanut Emmi Jormalainen. Helsinki: Otava, 151–160.
Farah, Nura 2022. Lumimaa. Kertomuksia. Helsinki: Otava.
Haanpää, Pentti 1997/1938. Taivalvaaran näyttelijä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Hakalahti, Niina 2008. Uimataito. Helsinki: Tammi.
Heikkinen, Mikko-Pekka 2012. Terveiset Kutturasta. Helsinki: Johnny Kniga.
Hubara, Koko 2017. Ruskeat Tytöt. Tunne-esseitä. Helsinki: Like Kustannus.
Hubara, Koko 2021. Bechi. Helsinki: Otava.
Kosola, Susinukke 2014. .tik. Tutkielmia ihmisyyden marginaaleista. Helsinki: BoD – Books on Demand.
Lehtinen, Lasse 1986. Valkoinen ihmissyöjä. Helsinki: WSOY.
Lokuge, Kashmeera & Salmi, Hyppe 2021. Ilmatilaa. Helsinki: Tammi.
Lundberg, Ulla-Lena 1997. Sade. Alkuteos: Regn. Suomentanut Leena Vallisaari. Helsinki: Gummerus.
Marttinen, Annamari 2015. Vapaa. Helsinki: Tammi.
Nevanlinna, Arne 2008. Marie. Helsinki: WSOY.
Norrena, Vaula 2023. Littana. Kielletyn lapsen tarina. Helsinki: Teos.
Nousiainen, Miika 2007. Vadelmavenepakolainen. Helsinki: Otava.
Owindi, Joseph 1972. Kato, kato nekru. Helsinki: WSOY.
Peura, Maria 2017. Tunkeilijat. Helsinki: Teos.
Pulkkinen, Matti 1985. Romaanihenkilön kuolema. Helsinki: Gummerus.
Salmela, Aleksandra 2009. ”Se aito, oikea maahanmuuttajablues.” Teoksessa Maarit Halmesarka, Olli Löytty & Mikko Rimminen (toim.) Mikä ihmeen uussuomalainen? Helsinki:
Teos, 48–76.
Salminen, Arto 1995. Turvapaikka. Helsinki: Otava.
Sandu, Cristina 2017. Valas nimeltä Goliat. Helsinki: Otava.
Sinisalo, Johanna 2000. Ennen päivänlaskua ei voi. 2. painos. Helsinki: Tammi.
Snellman, Anja 2012/2010. Parvekejumalat. Helsinki: Otava.
Sulava. Monikielinen kirjallisuus Suomessa. Kokoelma. / Multilingual Literature of Finland.
Compilation 2021. Helsinki: Suomen PEN.
Statovci, Pajtim 2014. Kissani Jugoslavia. Helsinki: Otava.
Statovci, Pajtim 2016. Tiranan sydän. Helsinki: Otava.
Statovci, Pajtim 2019. Bolla. Helsinki: Otava.
Statovci, Pajtim 2024. Lehmä synnyttää yöllä. Helsinki: Otava.
Tram, Vy 2025. Stigma. Helsinki: WSOY.
Vasantola, Satu 2018. En palaa takaisin koskaan, luulen. Helsinki: Tammi.
Zidan, Irene 2024. Isäni appelsiininkukkien maasta. Helsinki: WSOY.
