Mitä tahto on?
Routledge Encyclopedia of Philosophy kertoo, että tahto on päätöksenteon ominaisuus tai kyky, jonka avulla valitsemme, mitä teemme. Tahtomme on vapaa koska meillä on kyky tehdä itsenäisiä päätöksiä, ja ilmennämme tahtomme vapautta tekemällä mitä päätämme. Vastaavasti Stanford Encyclopedia of Philosophyn mukaan tahdon vapaudessa on kysymys oman toiminnan hallinnasta.
Tahto on siis eri asia kuin halu. Usein tahdon, mitä haluan, ja teen mitä tahdon, mutta halumme voivat olla ristiriitaisia keskenään tai ne voivat olla ristiriidassa tekojemme kanssa. Esimerkiksi tupakoitsija voi haluta sekä polttaa että lopettaa. Työläinen voi haluta lähteä kotiin mutta päättää hoitaa määrätyt tehtävänsä. Tahdossa on kyse päätöksen muodostamisesta ja sen mukaan toimimisesta.
Tahdon vapaus ole kovin merkittävä kysymys tieteen, moraalin tai ylipäätään ihmiselon kannalta.
Tahdon tai päätöksenteon lisäksi toimintaamme ohjaa monet muut asiat, kuten käskyt, tavat ja tottumukset. Niiden ei yleensä tulkita ilmentävän tahdon vapauden puutetta. Vapaus puuttuu, mikäli emme voi rikkoa rutiineja tai käskyjä ja valita toimia toisin.
Toisaalta taas, jos jossakin tilanteessa valitsen toimia toisin, millä perusteella valinta on vapaa? Tämä kysymys johdattaa monet pohdintoihin, jota murentavat uskoa koko tahdon olemassaoloon ja yleisemmin psykologiseen selittämiseen. Psykologisella selittämisellä tarkoitan vetoamista uskomuksiin, haluihin, järkeilyyn ja päätöksentekoon käyttäytymistä selittävinä tekijöinä. Tarkastelen alla tuota ajatuskulkua, ja koetan vakuuttaa, ettei tahdon vapaus ole kovin merkittävä kysymys tieteen, moraalin tai ylipäätään ihmiselon kannalta.
Luonnonlait ja tahdon kahleet
Vastustus tahdonvapauden ideaa kohtaan perustuu usein fysikalismiin, jonka mukaan kaikki olennot ja tapahtumat ovat aineellisia ja materiaalisen todellisuuden tapahtumat määräytyvät luonnonlakien mukaan. Koska kaikki tekomme ovat fysikaalisen todellisuuden tapahtumia, myös ne johtuvat vääjäämättä aivojen ja ruumiin fyysisestä tilasta sekä luonnonlaeista. Fysikalismin mukaan tekomme eivät siis voi johtua haluistamme, uskomuksistamme tai päätöksistämme, koska atomit ja molekyylit, jotka muodostavat ruumiini, menevät minne menevät fysiikan lakien määräämällä tavalla, eikä tahtoni niihin vaikuta. Näin ollen vapaa tahto on fysikalismissa mahdottomuus.
Yllä olevassa päätelmässä kyse on siitä, voiko mielentilamme vaikuttaa materiaalisen todellisuuden kulkuun, ja jos tahto voi muuttaa tapahtumien kulun, minkälainen kausaalinen voima se oikein on? On varmaankin totta, että ruumis ja aivot ovat fysikaalisia olioita, joten niiden toiminnan täytyy olla luonnonlakien määräämää. Ongelma on väitteessä, että tällöin mielen tilat tai tapahtuma eivät voi selittää tai ennustaa käyttäytymistä.
Miten mielentilat voisivat vaikuttaa fysikaalisen todellisuuden kulkuun? Mitään ristiriitaa ei ole, jos päätökset ovat aivoissa tapahtuvia fysikaalisia tapahtumia ja niitä ohjaavat halut ja uskomukset fysikaalisia aivotiloja. Tämä käsitys tunnetaan mielenfilosofiassa nimellä funktionalismi. Tarkemmin sanoen funktionalismin mukaan tietty aivotila vastaa tiettyä psykologista tilaa sen perusteella, mikä kausaalinen rooli sillä on käyttäytymisen ohjaamisessa: Uskomukset ovat sellaisia aivojen tiloja, jotka ohjaavat käytöstä niin kuin jokin asiantila olisi totta. Halut ovat aivotiloja, jotka ohjaavat käytöstämme niin, että halumme kohteesta tulisi totta.
Haluja ja uskomuksia vastaavat aivotilat voisivat olla esimerkiksi jonkinlaisia mielensisäisiä malleja tai vastaavia tietoesityksiä. Uskomuksia vastaavat mallit kuvaavat, miten asiat ovat. Haluja tai päämääriä vastaavat mallit taas kuvaavat, miten asioiden pitäisi olla. Toiminnan ohjaus hyödyntää näiden mallien välistä eroa. On epäselvää, löytyykö tällaisia tietoesityksiä aivoista. Joka tapauksessa perinteisen tekoälytutkimuksen piirissä tietokoneohjelmia on jo vuosikymmeniä laadittu toimiaan juuri tällä tavalla.
Kuten tietokoneen toimintaa, ihmisten käyttäytymistä voidaan aidosti selittää, ennustaa ja hallita viittaamatta luonnonlakeihin siitä huolimatta, että käyttäytymisemme tapahtuu luonnonlakien alaisuudessa. Psykologinen selittäminen ei edellytä, että käytöksemme olisi välttämättä yhtään sen vapaampaa kuin tietokoneohjelmaa suorittavan robotin.
Tietokoneet tietenkin ovat fysiikan lakien mukaan toimivia koneita. Silti ohjelmaa suorittavan koneen toimintaa voidaan selittää, ennustaa ja manipuloida pelkästään sen perusteella, miten sen ohjelma toimii ja minkälaisia tietoesityksiä se sisältää, ilman tietoa fysiikan laeista tai edes siitä, miten kone fyysisesti toimii. Muutoin ohjelmointi olisi käytännössä mahdotonta.
Vastaavasti käsitys, että tekomme johtuvat psykologisista tiloista ja mielensisäisistä prosesseista, ei siis ole mitenkään ristiriidassa luonnonlakien kanssa. Kuten tietokoneen toimintaa, ihmisten käyttäytymistä voidaan aidosti selittää, ennustaa ja hallita viittaamatta luonnonlakeihin siitä huolimatta, että käyttäytymisemme tapahtuu luonnonlakien alaisuudessa. Psykologinen selittäminen ei edellytä, että käytöksemme olisi välttämättä yhtään sen vapaampaa kuin tietokoneohjelmaa suorittavan robotin.
Vaikka fysikalismi on uskottava näkemys todellisuuden luonteesta, sillä ei juurikaan ole seurauksia psykologisen tai muun kausaalisen selittämisen kannalta, mukaan lukien fysiikka itse. Fysikalismi ei ole fysiikan tutkimuksen avulla saavutettu tulos eikä sen kannalta ole väliä, mitkä fysiikan teoriat ovat tosia ja minkälaisia luonnonlait oikeasti ovat. Kyseessä on filosofinen oppi, josta tarkemmin katsottuna löytyy erilaisia muotoiluja. Niistä psykologiseen selittämiseen kaikkein vihamielisimmin suhtautuva on myös filosofisesti kaikkein kyseenalaisin.
Fysikalismia on monenlaista
Eliminativistinen fysikalismi väittää, että kaikki, paitsi fysiikan lakien avulla muotoillut selitykset ovat näennäisiä ja kirjaimellisesti epätosia. Siksi ne pitäisi eliminoida tieteen piiristä ja korvata fysiikalla. Tämä kanta selvimmin kiistää psykologisten selitysten pätevyyden. On huomattava, että johdonmukaisen eliminativistin mukaan myöskin vaikkapa taloustiede ja evoluutioteoria ovat näennäistiedettä, koska ne eivät ole fysiikan tutkimushaaroja. Kyseessä on siis oikeastaan tiedevastainen oppi, joka sekoittaa materialistisen metafysiikan pinnalliseen tieteenfilosofiaan.
Reduktionistisen fysikalismi on eliminativismia maltillisempi oppi, jonka mukaan kaikki aidosti tieteelliset selitykset ja teoriat voidaan palauttaa fysiikkaan. Palauttaminen tarkoittaa, että jonkin tieteenalan lainalaisuudet voidaan johtaa toisen, perustavampaa laatua olevan tieteen teorioista. Esimerkiksi yhteiskuntatieteet voisivat palautua psykologiaan, psykologia aivotutkimukseen, aivotutkimus biologiaan ja se molekyylibiologian kautta kemiaan ja edelleen fysiikkaan. Reduktionisti ei pidä esimerkiksi evoluutioteoriaa, taloustiedettä tai psykologiaa näennäistieteinä. Jokainen tieteenala voi puuhata rauhassa omiaan, kunhan ainakin periaatteessa ne voidaan palauttaa fysiikkaan jonkin mutkan kautta. Reduktionismia motivoi vanha tieteenfilosofinen idea kaikkien tieteenalojen yhtenäisyydestä ja fysiikan perustavanlaatuisuudesta.
Antireduktionistinen fysikalismi puolestaan kiistää ajatuksen tieteen yhtenäisyydestä ja väitteen, että tieteet voitaisiin palauttaa fysiikkaan tai ylipäätään toisiinsa. Fysiikan tutkimat ilmiöt voivat olla erityisen perustavanlaatuisia, mutta se ei tee kyseisestä tieteestä mitenkään erityistä. Jokainen ala tutkii omia kysymyksiään omilla menetelmillään, ja se siitä. Tämä lienee nykyään suosituin fysikalismin muoto tieteenfilosofien keskuudessa. Selitän kohta asiaa tarkemmin.
Vaikka eliminativistinen fysikalismi ei ole sisäisesti ristiriitainen, sitä ei voi johdonmukaisesti kannattaa. Jos se nimittäin on totta, sen kannattajat eivät ole päätyneet kannalleen järkisyiden perusteella vaan koska näin luonnonlait nyt sattuivat määräämään. Tästä syystä kenenkään mieltä ei voisi myöskään muuttaa järkisyihin vetoavien argumenttien avulla. Käytännössä järkevää keskustelua voidaan siis johdonmukaisesti käydä vain muiden fysikalismin muotojen piirissä.
Sekä reduktionistit että antireduktionistit pitävät psykologista selittämistä ainakin periaatteessa mahdollisena, joten mikä niiden ero oikeastaan on käsiteltävän asian kannalta?
Antireduktionismin idea
Helsingin Sanomien jutussa ”Jäähyväiset vapaalle tahdolle” kesälä 2024 kerrotaan, että ”Meiltä puuttuu tahdonvapaus siksi, että olemme aivoinemme osa luonnon syiden ja seurausten vääjäämätöntä ketjua. […] Todellisuudessa sinulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin alkaa lukea, kun otetaan huomioon luonnonlait sekä sinun ja maailman tila juuri ennen kuin tartuit tähän esseeseen.” Toisaalta taas HS:n mukaan usko vapaaseen tahtoon on alkanut viime vuosina horjua, koska ”neurotieteilijät yhdessä psykologian tutkijoiden kanssa ovat avanneet entistä yksityiskohtaisemmin sitä, millainen koneisto synnyttää käyttäytymisemme ja päätöksentekomme.”
Olen edellä selittänyt, että vetoaminen luonnonlakeihin ja psykologisiin mekanismeihin ovat luonteeltaan varsin erilaisia selitysmalleja käytökselle. Niistä saadaan myös hyvin erilaisia argumentteja tahdonvapautta vastaan. Reduktionismissa ne kuitenkin sekoittuvat, koska sen mukaan todet psykologiset selitykset voidaan periaatteessa lopulta johtaa fysiikan teorioista.
Merkittäviä teoriareduktioita on saavutettu lähinnä fysiikan sisällä. Esimerkiksi lämpöopin on osoitettu palautuvan tilastolliseen mekaniikkaan ja klassisen mekaniikan suhteellisuusteoriaan. Nämä fysiikan saavutukset kuitenkin antavat vääristävän ja hyvin idealisoidun kuvan tieteellisestä selittämisestä yleisemmin. Yksi suurimpia syitä reduktionismin epäsuosioon on yksinkertaisesti se, että teorioiden palauttaminen toisiin on harvoin tutkimuksen päämääränä ja tieteenalojen välillä sitä tapahtuu tuskin koskaan.
Esimerkiksi tietojenkäsittelytiede ei palaudu fysiikkaan. Vastaavasti, vaikka psykologian ja aivotutkimuksen suhde on hyvin läheinen, ei siitä seuraa, että fysiikka voisi valottaa ymmärrystämme psykologiasta, vaikka aivotoiminta on fysikaalinen prosessi.
Periaatteellisella tasolla antireduktionismia motivoi aiemmin mainitsemani havainto, että esimerkiksi algoritmeja ei voida määritellä fysiikan lakien avulla, vaikka algoritmien suorittaminen tietokoneella on aina fysikaalinen prosessi. Näin ollen esimerkiksi tietojenkäsittelytiede ei palaudu fysiikkaan. Vastaavasti, vaikka psykologian ja aivotutkimuksen suhde on hyvin läheinen, ei siitä seuraa, että fysiikka voisi valottaa ymmärrystämme psykologiasta, vaikka aivotoiminta on fysikaalinen prosessi. Antireduktionistit katsovat, että samanlainen riippumattomuus luonnonlaeista koskee useimpia tieteenaloja ja kausaalisia selityksiä ylipäätään.
Otetaan esimerkiksi kysynnän ja tarjonnan laki. Kyseessä ei ole poikkeukseton luonnonlaki vaan karkea yleistys, jonka taustalla oleva mekanismi on melko helppo ymmärtää. Olisi kummallista, jos tuo mekanismin voitaisiin johtaa fysiikan laeista tai niiden avulla saataisiin tarkempi selitys hinnan muodostumisen mekanismeista. Tätä tekstiä kirjoittaessa jauhelihan hinta ei nouse vaikka tuotanto laskee. Selitys löytyy tuotantosopimuksista, ei kvanttimekaniikasta. Inflaatiota koetetaan hallita ohjauskoroilla, mutta menetelmän toimivuus tuskin riippuu fysiikan laeista, eivätkä taloustieteilijät kirjoita mallejaan uusiksi, mikäli fysiikassa tapahtuu uusia läpimurtoja.
Vastaavasti psykologiset yleistykset eivät ole poikkeuksettomia lakeja, mutta niitä tarkempia teorioita käyttäytymisestä tai mielen toiminnasta tuskin saadaan fysiikan avulla. Otetaan esimerkiksi vaikkapa hyvin tunnettua uskomusvinoumaa: Ihmisten on helppo huomata virheitä argumenteissa, joiden johtopäätöksiin he eivät usko, mutta vaikea huomata loogisesti samoja virheitä päättelyissä, joiden johtopäätöksiin he uskovat. Tätä havaintoa ei voi muotoilla fysiikan kielellä, koska päättelyvirheille ei ole fysikaalista määritelmää. Aivotutkimus on lisännyt tietoamme uskomusvinouman mahdollisista mekanismeista, mutta aivotutkimus ei ainakaan toistaiseksi pysty psykologiasta riippumatta selvittämään, milloin, ja miksi, järkeily on vinoutunutta ja milloin ei.
Mitä jää käteen?
Psykologinen tutkimus on osoittanut monin tavoin, että usein päätöksentekomme johtuu tekijöistä, joiden vaikutusta emme tietoisesti huomaa, ja käytöksemme on vähemmän hallittua ja rationaalista kuin kuvittelemme. Mikään psykologisessa tutkimuksessa ei kuitenkaan riipu fysiikan laeista tai mahdollisuudesta rikkoa niitä. Kysymys tahdonvapaudesta siinä rajatussa mielessä on täysin epäoleellinen tieteen kannalta, olipa kyseessä psykologia, aivotutkimus tai yhteiskuntatieteet.
Sama pätee moraalisiin kysymyksiin. Jos hyväksyn, että vapaata tahtoa ei ole, se voi antaa minulle syyn olla tuomitsematta toisia tai tekosyyn tehdä mitä huvittaa. Mutta jos mitään toiminnanvapautta ei ole, miten edes periaatteessa voisin päättää tehdä mitä huvittaa, päättää olla armoton tai armollinen, tai edes valita uskonko vapaaseen tahtoon vaiko en?
Joskus toimimme vaistonvaraisesti, joskus ulkoisesta paineesta ja joskus vakaasti harkiten. Näiden eri tekijöiden vaikutus valintoihimme ei ole metafyysinen kysymys vaan joukko empiirisiä kysymyksiä, joihin lisävaloa ei varsinaisesti tuo todeta, että käytös johtuu aivoista, geeneistä tai luonnonlaeista?
Geenit, ympäristö, stressi ja monet muut tekijät vaikuttavat käytökseemme tavoilla, joita on vaikea havaita ja hallita. Ne harvemmin kuitenkaan määräävät yksittäisiä tekoja siten, kuin luonnonvoimiin vetoavat vapaan tahdon vihollisten asian esittävät. Joskus toimimme vaistonvaraisesti, joskus ulkoisesta paineesta ja joskus vakaasti harkiten. Näiden eri tekijöiden vaikutus valintoihimme ei ole metafyysinen kysymys vaan joukko empiirisiä kysymyksiä, joihin lisävaloa ei varsinaisesti tuo todeta, että käytös johtuu aivoista, geeneistä tai luonnonlaeista. Myöskään niiden moraaliset seuraukset eivät liity joko–tai-kysymykseen tahdon vapaudesta. Tärkeämpää on ymmärtää, milloin, missä määrin ja mistä syystä valinnat ja niiden seuraukset ovat yksilöiden hallittavissa.
Tästä tekstistä on julkaistu pidempi ja hieman perusteellisempi englannin kielinen versio professori Panu Raatikaisen 60v juhlan kunniaksi toimitetussa teoksessa ”Language, Truth, and Reality.” Teos sisältää yhteensä 21 artikkelia kielifilosofian, mielenfilosofian, tieteenfilosofian, ja ontologian aloilta.
