Maailma palaa etupiireihin
Maailmanpolitiikassa on nopealla tahdilla liikuttu vanhan suurvaltapolitiikan paluun suuntaan, ja maailmaa rajataan Monroen opin kaltaisilla aatteilla etupiireihin. Monenkeskisestä ja kansainvälisen oikeuden todellisuudesta ollaan siirtymässä vahvimman oikeuksiin perustuvaan järjestykseen.
Tämä murros ei koske vain valtioiden välisiä suhteita ja sotilaallista voimapolitiikkaa. Murros ulottuu yhä selvemmin myös tieteeseen, yliopistoihin ja tiedon tuotannon ehtoihin: siihen, kuka saa liikkua, kenen kanssa saa tehdä yhteistyötä, mitä aiheita pidetään hyväksyttävinä ja millaista tietoa aletaan pitää riskinä.
ASA:n vuoden 2026 konferenssin teema ”Vallitsevan olojen häiritseminen” on houkutteleva iskulause. Silti voi kysyä, onko kyse todellisesta suunnanmuutoksesta vai akateemisen yhteisön yrityksestä vakuuttaa olevansa merkityksellinen toimia yleisen epävarmuuden ja hämmennyksen ajassa.
Tutkijoiden liikkuvuus, kansainvälinen yhteistyö, rahoitus, julkaiseminen ja jopa tutkimusaiheiden valinta ovat alkaneet kytkeytyä turvallisuuspoliittisiin arvioihin, kansallisiin intresseihin ja geopoliittisiin lojaliteetteihin. Tässä tilanteessa on syytä kysyä, miten sosiologia voi vaikuttaa tällaisessa maailmassa?
American Sociological Association ASA:n vuoden 2026 konferenssin teemaksi on valittu Disrupting the Status – suomeksi suunnilleen ”vallitsevia oloja häiritsemässä”. ASA on yksi sosiologian suurimmista ammatillisista järjestöistä. Se on perustettu 1905 ja sen jäsenistö koostuu tuhansista tutkijoista, opettajista, opiskelijoista ja ammatillisista toimijoista. Vuoden 2026 konferenssin teemalla pyritään herättämään keskustelua siitä, voisiko sosiologia auttaa kääntämään kehityskulkuja pois vastakkainasettelujen ja viholliskuvien maailmasta kohti yhteistyötä ja keskinäistä ymmärrystä.
ASA:n vuoden 2026 konferenssin teema ”Vallitsevan olojen häiritseminen” on houkutteleva iskulause. Silti voi kysyä, onko kyse todellisesta suunnanmuutoksesta vai akateemisen yhteisön yrityksestä vakuuttaa olevansa merkityksellinen toimia yleisen epävarmuuden ja hämmennyksen ajassa.
Sosiologian tie selittämisestä muuttamiseen
ASA kutsuu teemallaan maailman sosiologeja pohtimaan, miten sosiologit voivat työskennellä paremman ja oikeudenmukaisemman maailman luomiseksi. Miten tehdä sosiologista tutkimusta, joka ei vain selitä yhteiskunnallisia ongelmia vaan tuottaa niihin ratkaisuja.
Teema heijastelee järjestön strategista visiota maailmasta, jossa sosiologinen tieto auttaa ihmisiä ymmärtämään yhteiskuntaa, tekemään parempia päätöksiä ja rakentamaan oikeudenmukaisempaa tulevaisuutta. ASA:n vuosittaiseen konferenssiin kokoontuu tuhansia sosiologeja eri puolilta maailmaa.
Kutsutekstissä todetaan suoraan, että sosiologinen tutkimus on pitkään keskittynyt ongelmien kuvaamiseen ja selittämiseen, mutta paljon vähemmän niiden ratkaisemiseen. Yliopistojen ulkopuolella tehtyä sosiologiaa – samoin kuin tavallisten ihmisten arjessa syntyneitä oivalluksia – on usein pidetty toissijaisena.
Siksi tekstissä kysytään, miten tutkimustoimintaa voisi kehittää niin, että se tukisi paremmin ratkaisukeskeistä ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tutkimusta. Ja miten harjoittaa julkista sosiologiaa, joka toimii vuorovaikutuksessa päätöksentekijöiden, organisaatioiden ja yhteisöjen kanssa – ei ylhäältä käsin, vaan vastavuoroisen oppimisen hengessä.
Edellinen käänne: Burawoy ja julkinen sosiologia
Elokuussa 2026 New York Cityssä järjestettävän konferenssin teema muistuttaa vuoden julkisen sosiologian kehittäjä Michael Burawoyn aikakaudesta sosiologijärjestön johdossa. Burawoy piti vuoden 2004 konferenssissa sosiologien keskuudessa paljon keskustelua herättäneen esitelmän otsikolla For public sociology (suomeksi Julkisen sosiologian puolustus, Sosiologia 4, 2006).
Esitelmässään hän esitti, että sosiologian olisi muiden tehtäviensä ohella otettava vakavasti julkinen tehtävänsä ihmisyyden ja kansalaisyhteiskunnan puolustajana ja markkinavoimien ja autoritaaristen hallitusten vastustajana: ”Markkinoiden tyrannian ja valtiodespotismin aikoina sosiologia – ja erityisesti sen julkinen ulottuvuus – puolustaa ihmisyyttä”.
Burawoyn tarkoituksena oli siirtää sosiologisen keskustelun ja tutkimuksen painopistettä yhteiskunnallisten ilmiöiden analyysista ja tulkinnasta kohti tutkivaa ja kamppailevaa osallistumista yhteiskunnallisiin käytäntöihin ja niiden tulkintaehtoihin.
Burawoy innosti sosiologeja kehittämään yhteiskuntaan suuntautuneita, dialogisia ja normatiivisesti tietoisia sosiologisia interventioita ja tietomuotoja, ellei jopa sitä, mitä on kutsuttu ”episteemiseksi tottelemattomuudeksi”.
Autonomia vai sitoutuminen?
Länsimaisen sosiologian historiaa on jäsentänyt jännite tieteellisen autonomian ja yhteiskunnallisen sitoutumisen välillä. Toisaalta tieteenala on rakentanut uskottavuutensa metodologisen kurinalaisuuden, vertaisarvioinnin ja institutionaalisten sulkeumien varaan omaa akateemista aluettaan varjellen.
Toisaalta läntisessä sosiologiassa on toistuvasti palattu kysymykseen tieteenalan julkisesta tehtävästä, yhteiskunnallisesta vastuusta ja moraalisesta roolista. Länsimaisessa sosiologiassa tämä jännite on saanut eri aikoina eri muotoiluita: W.E.B Du Boisin kaksoistietoisuudesta Antonio Gramscin orgaanisen intellektuellin hahmoon, C. Wright Millsin empiristisen sosiologian kritiikistä Paulo Freiren sorrettujen pedagogiikkaan ja Pierre Bourdieun vetoomuksiin kollektiivisen intellektuellin puolesta sekä 2000-luvun alusta lähtien käytyyn keskusteluun julkisesta sosiologiasta.
Länsimaisen sosiologian historiaa on jäsentänyt jännite tieteellisen autonomian ja yhteiskunnallisen sitoutumisen välillä. Toisaalta tieteenala on rakentanut uskottavuutensa metodologisen kurinalaisuuden, vertaisarvioinnin ja institutionaalisten sulkeumien varaan omaa akateemista aluettaan varjellen.
Suomalaisessa tiedekentässä on pitkään vallinnut eräänlainen työnjako, jossa sosiologia ”yleisenä yhteiskuntatieteenä” on keskittynyt erityisesti yhteiskuntateoreettisiin kysymyksiin, ja käytäntörelevanttia tutkimusta on useammin kehitelty lähioppialoilla, kuten sosiaalipolitiikassa. Jotain asiasta kertoo se, että kun Michael Burawoy vieraili sosiologipäivien pääpuhujana Turussa vuonna 2007 hän koki saaneensa julkisen sosiologian ideoilleen jokseenkin nuivan vastaanoton.
Kenen tieto on universaalia?
Globaalista näkökulmasta läntisen sosiologian autonomian ja sitoutumisen ongelmat ovat myös tiedon järjestyksen ongelmia. Sosiologian ”yleinen teoria” ja käsitteet ovat rakentuneet länsimaiden instituutioiden ja valtasuhteiden varaan. Muu maailma on näyttäytynyt sosiologian raaka-aineena ja vain erittäin harvoin teoreettisena lähtökohtana itsessään. Teoriat, käsitteet ja metodologiset mallit ovat liikkuneet pohjoisesta etelään.
Kokemuksellinen, paikallinen ja usein poliittisesti latautunut tieto on puolestaan joutunut kamppailemaan asemastaan ”oikeana” sosiologisena tietona. Sosiologian kansainvälisyys on ollut hierarkkisesti järjestäytynyttä enemmän kuin aidosti vastavuoroista.
Globaalista näkökulmasta läntisen sosiologian autonomian ja sitoutumisen ongelmat ovat myös tiedon järjestyksen ongelmia. Sosiologian ”yleinen teoria” ja käsitteet ovat rakentuneet länsimaiden instituutioiden ja valtasuhteiden varaan.
Vuoden 2026 ASA-teeman voikin tulkita uudeksi yritykseksi herättää keskustelua tieteenalan tehtävästä ja sen tiedollisnormatiivisista painopisteistä: pyrkimys on irti akateemisesta itseviittauksellisuudesta kohti entistä tiiviimpää yhteiskunnallista osallistumista, ongelmien ratkaisemista ja vuorovaikutusta.
Tätä pyrkimystä kehystää kuitenkin maailmanpolitiikan synkkä suunta, joka pakottaa kysymään, millaista sosiologiaa ja kenelle nykyisissä geopoliittisissa ja institutionaalisissa oloissa on mahdollista tehdä, millaista sosiologiaa pitäisi tehdä, millainen sosiologia nykyoloissa on ylipäätään mahdollista?
Eri maailmoiden sosiologiat
Sosiologian suhde valtaan, valtioon ja poliittiseen konfliktiin on ollut aina historiallisesti ja geopoliittisesti paikantunut. Siksi on jokseenkin harhaanjohtavaa puhua ”sosiologiasta” ikään kuin yhdestä ja samasta kokonaisuudesta. Todellisuudessa tutkimustoiminnan poliittiset ehdot, riskit ja tehtävät ovat erilaisia eri puolilla maailmaa.
Yhdysvalloissa sosiologia on syntynyt ja kehittynyt kompleksisessa yhteiskunnassa, jota ovat vuosikymmenten ajan muovanneet yhtäällä talouseliitin poliittinen valta ja vahva maailmanpoliisin rooli, ja toisaalla ihmis- ja kansalaisoikeusliikkeiden vaikutus. Poliittiset ja sosiaaliset ristiriidat ovat olleet suhteellisen pysyvä olotila, ja yhdysvaltalaissosiologit ovat aina toimineet jännitteisissä valtakentissä.
Pohjoismaissa ja laajemmin Länsi-Euroopan valtioissa sosiologien kokemus on ollut toisenlainen. Pitkä rauhan kausi, poliittiset kompromissit ja institutionaalisesti vahvat hyvinvointivaltiot ovat luoneet olosuhteet, joissa sosiologit saattoivat toimia yhteiskunnallisen kehityksen tulkkeina, korjaajina tai jopa järjestelmän takuumiehinä pikemminkin kuin sen ehtoja kyseenalaistavana vastavoimana. Poliittinen konflikti on ollut olemassa, mutta institutionaalisesti kesytettynä ja hallittavana versiona. Myös sosiologian kriittisyys on usein pukeutunut reformistisen ja valtiolliseen järjestykseen sopivaan kaapuun.
Monissa muissa osissa maailmaa, etenkin niin sanotussa globaalissa etelässä tilanne on yleensä ollut perustavanlaatuisesti toinen. Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja monin paikoin Aasiassa sosiologia on toiminut diktatuurien, sotilasjunttien, heikkojen parlamentaaristen järjestelmien ja kolonialistisen perinnön varjossa. Sosiologian institutionaaliset toimintaedellytykset ovat olleet heikot tai katkonaiset.
Globaalissa etelässä sosiologia on ollut kytköksissä vastarintaan ja maanalaiseen toimintaan ja monille sosiologeille ”sitoutuva” tai ”taisteleva” sosiologia ei ole ollut valinta vaan tutkimustoiminnan eksistentiaalinen ehto.
Yliopistot ja tutkimuslaitokset ovat olleet poliittisessa ohjauksessa tai sensuurin alla ja tutkijat ovat joutuneet työskentelemään poliittisen vainon tai suoranaisen väkivallan pelossa. Tällaisissa oloissa sosiologiaa ei ole voitu kehittää vakaaksi akateemiseksi käytännöksi, kuten muualla. Globaalissa etelässä sosiologia on ollut kytköksissä vastarintaan ja maanalaiseen toimintaan ja monille sosiologeille ”sitoutuva” tai ”taisteleva” sosiologia ei ole ollut valinta vaan tutkimustoiminnan eksistentiaalinen ehto.
Tässä mielessä se, mikä Yhdysvalloissa tai Euroopassa esitetään uutena vaatimuksena ratkaisukeskeisestä, osallistuvasta tai ”häiritsevästä” sosiologiasta, on monissa osissa maailmaa ollut sosiologian harjoittamisen arkipäivää jo vuosikymmenten ajan.
Sosiologian saksiliike
ASA:n vuoden 2026 teema on joka tapauksessa mahdollista tulkita suhteellisen vahvaksi kannanotoksi maailman tilaan ja merkiksi saksiliikkeestä, ”jossa sosiologia on siirtynyt vasemmalle ja maailma oikealle”, kuten Burawoy asian sanoitti jo vuonna 2004:
”Jos poliittisten sukupolvien jatkumo ja sosiologian muuttuvat sisällöt muodostavat saksien toisen terän, niin se toinen, joka liikkuu vastakkaiseen suuntaan, on tutkimamme maailma. Vaikka tasa-arvon ja vapauden retoriikka onkin vahvistumassa, niin sosiologit ovat dokumentoineet yhä syventyvän epätasa-arvon ja herruuden prosesseja. Viimeisten 25 vuoden kuluessa markkinoiden laajentuminen (ja siihen liittyvä epätasa-arvoisuus) ja pakkokeinoja suosivat valtiot, jotka rikkovat ihmisoikeuksia kotimaassa ja ulkomailla, ovat mitätöineet aiempia taloudellisen turvan ja ihmisoikeuksien aloilla saavutettuja voittoja.”
Sosiologian itseymmärrys on ajautumassa yhä jyrkempään ristiriitaan niiden globaalien poliittisten ja institutionaalisten ehtojen kanssa, joissa yhteiskuntatieteiden kriittistä tietoa tuotetaan.
Burawoyn kuvaama saksiliike ei kuitenkaan enää nykytilanteessa koske vain yhteiskunnallisen todellisuuden ja sosiologisen itseymmärryksen eriytymistä. Yhä selvemmin myös valtiot, rahoitusjärjestelmät, rajapolitiikka ja turvallisuusregiimit muodostavat saksien toisen terän, ja saattavat leikata sosiologisen tutkimuksen institutionaalisia edellytyksiä.
Jos mukaan lasketaan sosiologian globaalit virtaukset, alkuperäisasukkaiden näkökulmasta nouseva alkuperäiskansatutkimus, ”etelän epistemologiat” ja muut näkökulmaepistemologiat, sosiologian itseymmärrys on ajautumassa yhä jyrkempään ristiriitaan niiden globaalien poliittisten ja institutionaalisten ehtojen kanssa, joissa yhteiskuntatieteiden kriittistä tietoa tuotetaan.
Tutkimus turvallisuusriskinä
Sosiologian yritys normatiiviseen uudelleensuuntautumiseen tapahtuu ajassa, jossa tiedon, tutkijoiden ja ideoiden liikkuminen on yhä selvemmin ehdollistumassa valtiollisille, geopoliittisille ja turvallisuuspoliittisille kriteereille. Poliittinen ehdollisuus näkyy kaikkien suurvaltojen käytännöissä: samalla kun tutkimusaiheet politisoituvat turvallisuuskysymyksiksi, tutkijoiden julkisesta – ja usein kriittisestäkin – toiminnasta tulee valtion määrittelemä potentiaalinen riskiprofiili.
ASA:n toimintaa tämä koskee konkreettisena kysymyksenä siitä, keitä ulkomaisia sosiologeja heidän tapahtumiinsa Yhdysvalloissa päästetään (tai ketkä niihin ylipäätään osallistuvat). Sosiologinen tiedontuotanto ja -levitys ovat vaarassa kietoutua aiempaa tiukemmin osaksi ideologisia rajanvetoja ja kansallisia etupiiri-intressejä.
Miten sosiologian hyville aikomuksille (”tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikeilla”) käy tässä epävarmuuksien ajassa? Onko sen kohtalo sama, kuin toisen maailmansodan jälkeisen saksalaisintelligentsian marxilaisfilosofi György Lukácsin maalaamassa vertauskuvassa?
Lukácsin mukaan saksalaisintelligentsijan edustajat (mukaan lukien kriittisen koulukunnan edustajat) ovat asettuneet luksushotelliin (”Grand Hotel Abgrund”), ”joka on varustettu kaikilla mukavuuksilla ja sijaitsee kuilun, tyhjyyden, mielettömyyden partaalla. Ja kuilun päivittäinen tarkastelu erinomaisten aterioiden tai taiteellisten huvitusten lomassa voi vain lisätä näiden hienostuneiden mukavuuksien tuottamaa nautintoa”.
Lukácsin metafora kuvaa länsimaista intellektuellia: kriittistä ajattelijaa, joka tarkastelee maailman kriisejä etäisyyden päästä turvallisessa institutionaalisessa suojassaan. Mutta suuri osa maailman sosiologeista ei ole koskaan päässyt sisään tähän mukavan suojaisaan hotelliin. Monille globaalin etelän tutkijoille ”kuilun parras” on arkinen toimintaympäristö. Heille tutkimus, opetus ja kirjoittaminen tapahtuvat olosuhteissa, joissa poliittinen väkivalta, sensuuri, taloudellinen haavoittuvuus ja henkilökohtainen riski ovat pysyviä seuralaisia.
Nykyhetki merkitsee uutta tilannetta myös länsimaiselle sosiologialle. Geopoliittiset jännitteet, turvallisuuspoliittisen ja militaristisen puheenparren yleistyminen ja tiedon politisoituminen ovat vähitellen purkamassa sitä poikkeustilaa, jossa suuri osa eurooppalaisista ja pohjoisamerikkalaisista yliopistososiologeista on saanut toimia.
Juuri tässä mielessä nykyhetki merkitsee uutta tilannetta myös länsimaiselle sosiologialle. Geopoliittiset jännitteet, turvallisuuspoliittisen ja militaristisen puheenparren yleistyminen ja tiedon politisoituminen ovat vähitellen purkamassa sitä poikkeustilaa, jossa suuri osa eurooppalaisista ja pohjoisamerikkalaisista yliopistososiologeista on saanut toimia. Se, mikä on pitkään ollut ”muiden” arkea, on alkanut olla myös ”meidän” kokemuksemme.
Tämä tekee ASA:n vuoden 2026 teemasta erityisen ajankohtaisen. Yhtäällä se edustaa välttämätöntä pyrkimystä tehdä sosiologiasta yhteiskunnallisesti merkityksellistä, rohkeaa ja osallistuvaa. Toisaalla se paljastaa, kuinka myöhässä tämä herääminen saattaa olla, ja kuinka nopeasti ne läntisten instituutioiden turvasatamat, joiden varassa ”häirintää” on totuttu harjoittamaan, ovat muuttumassa epävarmoiksi muun maailman mukana.
