Maailmaa koettelee monikriisi, jossa ekologiset, sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuuriset haasteet kietoutuvat toisiinsa ja haastavat yhteiskuntien kyvyn selviytyä. Ilmasto kuumenee ja luonnon monimuotoisuus romahtaa, talouden rakenteet rapistuvat ja nuorten usko tulevaan heikkenee. Samaan aikaan algoritmit ja alustat haastavat perinteistä tiedonvälitystä, syventävät jakolinjoja, tuottavat poliittista polarisaatiota ja hämärtävät rajaa toden ja valheen välillä.
Nämä systeemiset ongelmat ovat hankalasti ratkaistavia, sillä niiden laajuus ja monimuotoisuus hämärtää perinteisiä yhteiskunnallisia sektorirajoja ja ne tekevät myös tutkitun tiedon hyödyntämisestä entistä haastavampaa. Monikriisi ei ole vain tiedon vaan ennen kaikkea toiminnan kriisi. Siksi sen käsittely edellyttää monitieteistä, ketterää ja luovaa lähestymistapaa.
Puistokatu 4 toi yhteen kolme tutkijaa yliopiston eri tiedekunnista
Yksi tila monitieteisyydelle ja luovuutta ruokkiville kohtaamisille on Helsingissä toimiva Puistokatu 4 – Tieteen ja toivon talo. Talon missiona on edistää hyvää elämää planeetan rajoissa, läpi yhteiskunnan sektorien. Käytännössä 1800-luvun lopun kauniisti kunnostettu puuhuvila toimii työtilana ja yhteisönä vuosittain vaihtuville, ekologisen kestävyyden parissa työskenteleville eri alojen tutkija- ja toimijajäsenille (esim. pienyrittäjät, aktivistit, taiteilijat ja yhdistykset). Lisäksi se tarjoaa paikan kohtaamisille, kuten luento- ja keskustelutilaisuuksille sekä kutsuvierastapahtumille ja koulutuksille. Talon toimintaa rahoittavat Maj ja Tor Nesslingin säätiö sekä Tiina ja Antti Herlinin säätiö, jotka myös työskentelevät talossa Puistokatua pyörittävän tiimin lisäksi.
Puistokatu 4 toi yhteen meidät kolme Tampereen yliopiston väitöskirjatutkijaa markkinoinnin, sosiaalipsykologian ja viestinnän aloilta, kun vuonna 2025 olimme kaikki tutkijajäseniä talossa. Tutkimuksiamme yhdistää paitsi kestävyyden teemat, myös kysymykset yhteiskunnan eri toimijoiden identiteeteistä ja yhteydestä kriisien aikakaudella.
Epämuodollisten keskustelujemme myötä meille syntyi oivallus viestinnän ja vuorovaikutuksen kahtalaisesta roolista kriisien keskellä: ne voivat yhdistää ihmisiä ja yhteiskunnan toimijoita ratkaisujen äärelle, mutta myös eriyttää ja etäännyttää.
Keskustelun laajentaminen yli tieteen rajojen – yhteistyö viestinnän ammattilaisten kanssa
Halusimme tuoda tutkimukselliset näkökulmamme yhteen viestinnän ja vuorovaikutuksen parissa käytännön työtä tekevien kanssa, joten päätimme järjestää Puistokadulla marraskuussa 2025 keskustelutilaisuuden. Illan aikana viestinnän ammattilaiset ja me tutkijat pohdimme viestinnän, markkinoinnin ja vuorovaikutuksen sekä kestävyyden rajapintoja. Otimme aiemmin yhteyttä viestintäalan ammattilaisten verkostoon ProComiin, joka lähti innolla mukaan järjestelyihin. Jäseniä verkostossa on 2 700, ja ProComilla oli jo valmiina toimintaa tieteestä ja kestävyydestä kiinnostuneille viestijöille, joten kohderyhmää ei tarvinnut erikseen pohtia.
Halusimme tapahtumassa paitsi viestiä tutkimuksistamme, myös peilata ajatuksiamme käytännön toimijoiden kanssa. Huomasimme jo tapahtumakutsua kirjoittaessa, että lähestymme kukin samoja teemoja eri näkökulmista:
Ilari tutkii yritysten purpose-viestintää. Ilmastonmuutoksen kaltaiset globaalit ilmiöt haastavat sekä talousjärjestelmää että yrityksiä. Legitimoidakseen itsensä, ja luodakseen uutta bisnestä, monet yritykset viestivät liiketoimintansa palvelevan yhteistä hyvää. Ilari analysoi ilmiötä kriittisen organisaatioviestinnän perspektiivistä. Keskeistä on kysyä, kenen etua viime kädessä ajetaan ja millä ehdoin. Mitä työntekijän tai kuluttajan näkökulmasta tarkoittaa se, kun työ ja kuluttaminen jalostetaan merkitykselliseksi?
Henri tutkii sosiaalisesti uhkaavia vuorovaikutustilanteita. Uhan kokemus vuorovaikutuksessa voi saada ihmiset esimerkiksi vaikenemaan ja vetäytymään sosiaalisissa tilanteissa. Koska uhkaavista kokemuksista kolmannelle osapuolille kertomiseen liittyy erilaisia haasteita ja dilemmoja, myös näihin tilanteisiin puuttuminen on todella vaikeaa. Täten myös esimerkiksi sitkeiden yhteiskunnallisten kriisien ratkaisemisen kannalta tärkeät ajatukset jäävät herkästi kuulematta.
Katri tutkii ekologisesti kestävää ruoankulutusta, erityisesti lihankulutuksen vähentämistä arjessa. Keskiössä on se, miten markkinointiviestintä legitimoi suomalaisille tuttua ja helppoa lihankulutusta samalla, kun kuluttajaa vastuutetaan syömään ympäristöystävällisemmin ja terveellisemmin. Tutkimuksessa pohditaan myös sitä, miten paitsi kestävää kuluttamista, myös kestävää ja hyvää elämää voi edistää purkamalla kulttuurimme kulutuskeskeisyyttä.
Tilaisuudessa heräsi puheenvuorojemme jälkeen vilkasta keskustelua ja kysymyksiä, joita purimme yhdessä paneelikeskustelussa. Kuulijoita kiinnosti tutkimuksemme havaintojen tuominen konkreettisiin työ- ja vuorovaikutustilanteisiin. Pohdimme esimerkiksi, miten ja millaisin käytännöin ihmisten mahdollisuuksia kertoa työyhteisöissä ilmenevistä ongelmista voitaisiin tukea erilaisissa yhteisöissä.
Keskustelua heräsi myös teoreettisemmista näkökulmista, esimerkiksi purpose-viestinnän legitimoivan funktion eroista ja yhtäläisyyksistä muiden institutionaalisten legitimointitapojen kanssa. Keskustelu vei meitä myös pohtimaan yleisempiä kestävyyteen liittyviä yhteiskunnallisia kysymyksiä, kuten miksi kulutuksen vähentämisestä puhuminen herättää niin voimakkaita reaktioita?
Identiteetti muuttuvassa maailmassa – mikä on viestinnän valta ja vastuu?
Keskusteluissa nousi esiin oivalluksia ja yhtymäkohtia tutkimuksen ja käytännön viestintätyön välillä. Huomasimme, että näkökulmamme kytkeytyvät tavalla tai toisella identiteettiin – oli kyse sitten organisaatioiden, sosiaalisten käytänteiden tai yksilöiden paikasta muuttuvassa maailmassa.
Tutkimustemme perusteella viestinnällä on merkittävä valta: se voi siirtää vastuuta kestävyyshaasteiden ratkaisusta yritykseltä yksittäiselle kuluttajalle, tai rakentaa tarinoita, jotka voivat sekä jäsentää kokemuksia että ohjata tulkintoja.
Tutkimustemme perusteella viestinnällä on merkittävä valta: se voi siirtää vastuuta kestävyyshaasteiden ratkaisusta yritykseltä yksittäiselle kuluttajalle, tai rakentaa tarinoita, jotka voivat sekä jäsentää kokemuksia että ohjata tulkintoja. Viestinnän avulla kuluttajat ja työntekijät voidaan kutsua vastaamaan kestävyyshaasteisiin vetoamalla merkityksellisyyteen, mikä ei kuitenkaan välttämättä johda vastuullisempaan tuotantoon tai kuluttamiseen – jättäen ongelmat ratkaisematta.
Käytännön viestintätyössä puolestaan organisaatioiden sisäiset haasteet voivat muodostaa esteitä viestinnän ammattilaisille, kun johto painottaa liiketaloudellisia tavoitteita viestinnän strategisten pyrkimysten kustannuksella. Esimerkiksi avoimuuden lisäämiseen tähtäävä sidosryhmien kanssa käytävä dialogi tai pehmeämpien yritysarvojen kulttuurin sisäänajo ja viestiminen voivat jäädä myyntiä tai tuottavuutta korostavien taloudellisten arvojen jalkoihin. Tällöin viestinnän ammattilaiset joutuvat tasapainoilemaan organisaation strategisten tavoitteiden ja henkilökohtaisten periaatteidensa välillä. Tällaiset arjen tilanteet näyttävät konkreettisesti, miten viestinnän valta ja vastuu rakentuvat organisaatiossa ja kuinka identiteettiä ja kestävyyttä koskevat kysymykset eivät ole vain viestinnällisiä, vaan pohjimmiltaan poliittisia ja eettisiä.
Toisten kohtaaminen ja kuunteleminen pohjana kriisien ratkaisulle
Huolimatta erilaisista lähtökohdistamme tieteenalan, menetelmien kuin käsitteiden suhteen, monitieteinen yhteistyö tapahtuman järjestämisessä osoittautui hedelmälliseksi. Työskentely yliopiston tiedekuntien ulkopuolella avasi tilaa uudenlaisille kysymyksille ja keskusteluille. Yhteistyö loi myös kohtaamisia, jotka saamamme palautteen perusteella ruokkivat myös viestinnän ammattilaisten ajatusmaailmaa ja kenties toimintaakin.
Merkitykselliset oivallukset syntyvät usein juuri epämuodollisissa keskusteluissa ja eri alojen ja käytäntöjen rajapinnoilla.
Haluamme rohkaista muitakin vastaavien, systeemisten haasteiden parissa työskenteleviä tutkijoita ja ei-tutkijoita ideoimaan ja toteuttamaan yhdessä – myös totuttujen rakenteiden ulkopuolella. Suurille hankeyhteistöille ja julkaisuille on toki tutkijan työssä paikkansa, mutta toisinaan antoisampaa voi olla pysähtyä kuuntelemaan toisenlaisia näkökulmia. Merkitykselliset oivallukset syntyvät usein juuri epämuodollisissa keskusteluissa ja eri alojen ja käytäntöjen rajapinnoilla. Niistä voi löytyä jotain hedelmällistä, joka vie kohti kestävämpää yhteiskuntaa.
