Vuosi ja kolme kuukautta. Niin kauan ehti kulua vuoden 2024 marraskuun tulitauosta ennen kuin Libanon sai taas kokea täysimittaisen sodan. Nuo vuosi ja kolme kuukautta eivät tarkoittaneet rauhaa. Etelä-Libanonissa sota ei koskaan päättynyt. YK:n rauhanturvajoukkojen – UNIFIL:in – tarkkailun perusteella Israel rikkoi tulitaukoa ensimmäisen vuoden aikana yli 10 000 kertaa. Suurin osa loukkauksista oli ilmatilarikkomuksia, mutta myös ihmisiin ja infrastruktuureihin kohdistuneita iskuja oli lähes päivittäin.
Yli kolmesataa ihmistä menetti henkensä Libanonissa tulitauon aikana. YK:n mukaan yli kolmasosa heistä oli siviilejä. Israel ei myöskään missään vaiheessa vetäytynyt Libanonin maaperältä, vaan jatkoi rajaseudun kylien miehittämistä, estäen siten kymmenien tuhansien ihmisten paluun koteihinsa.
Libanonin hallinto on pitkään ollut hauras
Tuo vuosi ja kolme kuukautta oli myös sisäpoliittista myllerrystä Libanonissa. Uuden presidentin ja hallituksen astuttua valtaan vuoden 2025 tammikuussa pyrki uusi hallinto osoittamaan suvereniteettiaan toimeenpanemalla tulitaukosopimusta, johon sisältyi YK:n resoluutio 1701 täytäntöönpano. Käytännössä se tarkoitti valtion aseellisen monopolin toteuttamista ja siten Hizbollahin aseistariisuntaa. Puolue, jonka identiteetti on rakentunut vastarinnan ympärille, ei ollut valmis hyväksymään aseista luopumista ilman vastalauseita.
Hallinnon ja Hizbollahin edustajat väittelivät vuoden mittaa suvereniteetin määritelmästä: ensimmäinen sitoi sen valtiolliseen väkivallan monopoliin ja yksinoikeuteen päättää sodasta ja rauhasta, kun taas jälkimmäinen painotti kykyä pistää kampoihin Israelille. Symbolinen valtakamppailu nähtiin Hassan Nasrallahin murhan vuosipäivänä, kun Hizbollah heijasti pääministerin kiellosta huolimatta entisten johtajiensa kuvat Raouché-kallioihin, Beirutin ikoniseen luonnonmaamerkkiin.
Israelin murhattua Iranin korkeimman hengellisen johtajan ajatollah Ali Khamenein 28. helmikuuta pidätettiin Libanonissa henkeä. Aikoiko Hizbollah reagoida uskonnollisen johtajan kuolemaan? Vastaus saatiin maaliskuun toisen päivän vastaisena yönä, kun Hizbollah iski Israelin ensimmäistä kertaa tulitauon alkamisen jälkeen. Israel vastasi iskuihin välittömästi. Libanon oli taas täysimittaisessa sodassa.
Heti 2. maaliskuuta Libanonin hallitus julisti Hizbollahin aseellisen toiminnan laittomaksi. Se on esittänyt toiveen suorista neuvotteluista, mistä Israel on kategorisesti kieltäytynyt. Jo sodan ensimmäisen viikon aikana kävi selväksi, että Israelin tavoitteet menivät pidemmälle kuin vuoden 2024 loppupuoliskolla.
Vuoden 2024 loka- ja marraskuussa libanonilaiset saivat tottua Israelin toistuviin evakuointimääräyksiin, mutta tällä kertaa niiden mittakaava oli erilainen: 4. maaliskuuta Israel määräsi koko Etelä-Libanonin evakuoitavaksi rajalta Litani-joella asti. Seuraavana päivänä vastaava määräys annettiin koko eteläisen Beirutin alueelle.
Vuoden 2024 loka- ja marraskuussa libanonilaiset saivat tottua Israelin toistuviin evakuointimääräyksiin, mutta tällä kertaa niiden mittakaava oli erilainen: 4. maaliskuuta Israel määräsi koko Etelä-Libanonin evakuoitavaksi rajalta Litani-joella asti. Seuraavana päivänä vastaava määräys annettiin koko eteläisen Beirutin alueelle. 12. maaliskuuta Israel laajensi etelän evakuointimääräystä jatkumaan Zahrani-joelle asti, noin 30 kilometriä Libanon ja Israelin rajasta pohjoiseen. Norjan pakolaisjärjestön mukaan Israelin antamat evakuointimääräykset käsittivät maaliskuun puolivälissä noin 14 prosenttia koko Libanonin pinta-alasta. Pommitusten ja evakuointimääräysten luoman pelon ilmapiirin seurauksena yli viidesosa libanonilaisista on taas maansisäisiä pakolaisia.
Israel edistää Suur-Israelia maailman huomion ollessa toisaalla
Tällä kertaa Israel alkoi myös toimeenpanna etelän eristämistä muusta Libanonista. Israelin joukot ovat räjäyttäneet Litanin ylittäviä siltoja ja pommittaneet alueen infrastruktuuria. Pelko uudesta etelän miehityksestä on vahvasti läsnä.
Ajatus eteläisen Libanonin kattavasta puskurivyöhykkeestä ei ole uusi. Israelin vihollinen on vaihtunut Palestiinan vapautusjärjestöstä Hizbollahiin, mutta tavoite oli sama jo vuoden 1978 Litani-operaatiossa: muodostaa Etelä-Libanoniin Israelin hallitsema alue. Israelin rajan piirtäminen Litanille ei kuulu vain sotilasstrategioihin vaan se on ollut osa myös niin kutsuttua suur-Israel-ajattelua. Jo ennen Israelin valtion perustamista osa sionisteista näki, että mandaatti-Palestiina oli vain ensimmäinen askel kohti alueellisesti suurempaa Israelia, johon tulisi kuulumaan, tulkinnoista riippuen, alueita Libanonista, Syyriasta, Jordaniasta, Irakista ja Egyptistä, suurimmillaan jopa Turkkista ja Saudi-Arabiasta.
Jo ennen Israelin valtion perustamista osa sionisteista näki, että mandaatti-Palestiina oli vain ensimmäinen askel kohti alueellisesti suurempaa Israelia, johon tulisi kuulumaan, tulkinnoista riippuen, alueita Libanonista, Syyriasta, Jordaniasta, Irakista ja Egyptistä, suurimmillaan jopa Turkkista ja Saudi-Arabiasta.
Maaliskuun lopussa Israelin valtionvarainministeri Bezalel Smotrich vaati, että Israelin pohjoisrajan tulee kulkea Litanilla. Jo aikaisemmin valtion puolustusministeri Israel Katz varoitti, ettei etelälibanonilaisten anneta palata koteihinsa ennen kuin Israelin ”pohjoisten asukkaiden turvallisuus on taattu”. Siltojen ja kulkuväylien räjäyttämisen lisäksi Israel on jatkanut myös rajaseudun asutuksen tuhoamista; alueen, jonka jälleenrakentamista Israel systemaattisesti vaikeutti tulitauon aikana pommittamalla niin rakennuskoneita, väliaikaisasumuksia kuin aluetta arvioimassa olleita insinöörejä.
Kuun lopussa Katz vahvisti tavoitteen puskurivyöhykkeestä: hänen mukaansa Israel tulee pitämään Etelä-Libanonin ’turvallisuushallinnassaan’ myös sodan päättymisen jälkeen. Sekä Israelin sotilastoimet ja pelko pysyvästä sotilaallisesta läsnäolosta – vuonna 2000 päättyneen miehityksen toisinnosta – että alueen infrastruktuurin tuhoaminen ja maan polttaminen ja saastuttaminen ovat luoneet konkreettisia esteitä etelälibanonilaisten kotiinpaluulle.
Tulitauko ei koske Libanonia, sanoo Israel
Vaikka Iraniin saatiin neuvoteltua tulitauko huhtikuun 7. ja 8. päivän välisenä yönä, ei Libanonissa sodalle näy vielä loppua. Hizbollah on kyennyt tekemään iskuja niin Israelin joukkoja vastaan Libanonin maaperällä kuin Israelissa, mutta kuten vuoden 2024 eskalaatiossa, myös nyt suurimpana kärsijänä ovat libanonilaiset. Libanonin viranomaisten mukaan Israelin iskuissa on kuollut maaliskuun ja huhtikuun alun välissä 1400 ihmistä.
Pommitukset ovat kohdistuneet maan ja pääkaupungin eteläosien lisäksi myös keskiseen Beirutiin ja muihin yleensä turvallisempina pidettyihin alueihin. Yli miljoona ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Beirutin rantakadut ovat täyttyneet niiden maansisäisten pakolaisten teltoista, joilla ei ole muuta paikkaa väistösuojien täytyttyä ja vuokrien noustua kasvaneen kysynnän seurauksena.
Pommitukset ovat kohdistuneet maan ja pääkaupungin eteläosien lisäksi myös keskiseen Beirutiin ja muihin yleensä turvallisempina pidettyihin alueihin. Yli miljoona ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Beirutin rantakadut ovat täyttyneet niiden maansisäisten pakolaisten teltoista, joilla ei ole muuta paikkaa väistösuojien täytyttyä ja vuokrien noustua kasvaneen kysynnän seurauksena.
Jännitteet Libanonin sisällä ovat myös lisääntyneet, toisaalta Hizbollahin ja valtion välisen valtakamppailun seurauksena mutta myös Israelin maansisäisiin pakolaisiin kohdistamien iskujen, joiden takia erityisesti šiiojen läsnäolo on alettu yhdistää vaaraan joutua pommitusten kohteeksi. Vaikka ennusteet maansisäisestä selkkauksesta saattavat heijastaa myös libanonilaisten tapaa nähdä seuraavan konfliktin siintävän aina horisontissa, voi eri toimijoiden luomasta vaatimusten ristivedosta olla vaikea löytää tietä ulos ilman yhteenottoja, ovat ne sitten aseellisia tai poliittisia.
Lue myös Tiina Järven alustus Hizbollah, Israel ja etelä-Libanonin elinolojen tuhoaminen.
