Alustan podcast-jaksossa toimittaja Tiina Heikkilä keskustelee velkajarrusta sosiaalipolitiikan yliopistonlehtori Tuuli Hirvilammin, valtio-opin väitöskirjatutkija Aatu Puhakan sekä Uuden talousajattelun keskus Utakin pääekonomisti Otto Kyyrösen kanssa. Keskustelussa pohditaan, kaventaako velkajarru demokratiaa sitomalla talouspolitiikkaa etukäteen ja sulkemalla pois vaihtoehtoja, kuten elvyttävän finanssipolitiikan tai julkiset investoinnit.
Onko velkajarru talouden turvavyö vai kasvun käsijarru?
Tuoreessa Utakin Talouden turvavyö voi kasvun jarru? –raportissa Otto Kyyrösen keskeinen viesti on, että yksipuolinen leikkaamalla sopeuttaminen voi heikentää talouskasvua ja pahimmillaan lisätä velkaantumista.
Kyyrösen mukaan valtiovarainministeriön ja Euroopan komission tekemiin sopeutuslaskelmiin ja -suosituksiin liittyy merkittäviä riskejä.
– Pahimmillaan VM:n epärealistiset sopeutuslaskelmat luovat sopeutuksen heikon talouskasvun ja korkeamman velkasuhteen noidankehän, Kyyrönen sanoo.
Virallisissa velkakestävyyslaskelmissa ei esimerkiksi täysin huomioida julkisiin menoihin kohdistuvien leikkausten pitkäaikaisvaikutuksia. Laskelmat päätyvät aliarvioimaan sopeutuskuurin vaikutusta talouskasvuun sekä merkittävästi yliarvioimaan sopeutustoimien julkista taloutta vahvistavaa vaikutusta.
Velkajarrua valmistellut parlamentaarinen työryhmä on esittänyt 8–11 miljardin euron sopeutuksia ensi vaalikaudelle. Näin mittava kokonaisuus vaikuttaisi väistämättä paitsi hyvinvointivaltion rakenteisiin, myös kotimaiseen kysyntään, joka on Suomen talouskasvun keskeinen ajuri. Mitä tapahtuu, jos sopeutus tehdään pääosin leikkauksilla tilanteessa, jossa kulutus on jo valmiiksi varovaista?
– Julkinen talous on osa taloutta. Kun sopeutetaan, niin se heikentää talouskasvua ja kysyntää ja se kasvattaa työttömyyttä ja sitten se kasvattaa työttömyysturvamenoja, Otto Kyyrönen sanoo.
Usein esitetään, että tiukka sopeutus on pakko tehdä. Mutta kuinka paljon liikkumavaraa sääntöjen sisällä todellisuudessa on?
Velkajarru ei ole talouspoliittinen tekninen väline. Talouspolitiikassa tehdään poliittisia valintoja, millaisia keinoja tulevat hallitukset voivat käyttää. Nykyinen velkajarrun toteutussuunnitelma rajaa keinot pitkälti leikkaamiseen, vaikka sopeuttaa voi myös veroja korottamalla ja investoimalla. Velkajarru kytkeytyy myös EU:n finanssipoliittisiin sääntöihin. Usein esitetään, että tiukka sopeutus on pakko tehdä. Mutta kuinka paljon liikkumavaraa sääntöjen sisällä todellisuudessa on?
– Talouden alalla suhtautuminen on Suomessa erilaista kuin muilla aloilla. Ympäristö- ja metsäasioissa eliitti on usein hyvinkin kärkkäänä ja vihaisena vaatimassa, ettei Suomelle saa tulla mitään kansantalouden potentiaaliin liittyviä heikennyksiä kuten hakkuurajoituksia. Mutta tässä asiassa tällaista ei kyllä ole havaittavissa, sanoo Aatu Puhakka.
Puolueet eivät ole aivan ymmärtäneet, mihin ovat sitoutuneet?
– Mittakaava on sellainen, että velkajarru on todennäköisesti ristiriidassa velkajarruun sitoutuneiden puolueiden omien ohjelmien ja tavoitteiden kanssa. Katsoin esimerkiksi SDP:n poliittista ohjelmaa, jossa puhutaan hyvinvointivaltion kehittämisestä ja julkisen sektorin työpaikkojen houkuttelevuuden lisäämisestä. En usko, että nämä julkisen sektorin sopeutustoimet houkuttelevat lisää ihmisiä sinne, Aatu Puhakka sanoo.
Tutkimusten mukaan julkisilla investoinneilla voi olla nopea ja positiivinen vaikutus talouskasvuun ja työllisyyteen. Velkajarrumalli ei kuitenkaan juuri huomioi investointeja keinona vahvistaa taloutta. Valtiolliset investointiohjelmat ja teollisuuspolitiikan tekemisen mahdollisuus ovat kehittyneiden valtioiden perustyökaluja, joiden merkitys talouden suhdanteissa eli kapitalismin syklisyydessä on iso. Investoinnit ovat myös pitkäjänteisen yhteiskuntapolitiikan työkalu. Jos halutaan esimerkiksi rakentaa eurooppalaista digi-infraa tai esimerkiksi edistää ekososiaalista yhteiskuntasopimusta, pitää voida investoida. Miten velkajarru sulkee ovia valtion investointipolitiikalta?
Millaista isompaa rakennemuutosta tarvitaan?
Tuuli Hirvilammi sanoo, että velkajarrukeskustelua pitäisi kääntää siihen suuntaan, että kysyisimme, millaista isompaa rakennemuutosta tarvitaan.
– Kuinka paljon voidaan laskea sen varaan, että talous kasvaa tulevaisuudessa, ja mistä tuottavuuden kasvu oikeastaan tulee, kun samalla tiedetään, että luonnonvarojen kulutusta pitäisi vähentää radikaalisti ja päästöjä leikata muutenkin kuin pelkällä vihreällä energiasiirtymällä, eli myös energian käyttöä vähentämällä, Hirvilammi sanoo.
Meidän tulee olla Hirvilammin mielestä valmiita keskustelemaan myös siitä, ettei nykyisen kaltainen talouskasvu ehkä ole jatkossa mahdollista ja sopeuttamaan taloutta sen pohjalta.
Bruttokansantuote ja ympäristövaikutukset ovat historiallisesti olleet vahvasti kytköksissä. Meidän tulee olla Hirvilammin mielestä valmiita keskustelemaan myös siitä, ettei nykyisen kaltainen talouskasvu ehkä ole jatkossa mahdollista ja sopeuttamaan taloutta sen pohjalta.
– Silti meillä ei ole samanlaista hysteriaa ekologisen velan kasvusta, vaikka jo huhtikuun alussa saavutetaan suomalaisten ylikulutuspäivä ja sen jälkeen eletään velaksi, eikä tähän velkaan olla yhtä kiireellisesti puuttumassa parlamentaarisilla sopimuksilla, Hirvilammi sanoo.