Yliopistoon päästyäni tiesin heti, että haluan opinnoistani kaiken mahdollisen hyödyn irti. Samasta syystä olen pyrkinyt kokeilemaan siipiäni hyvin moninaisissa asioissa. Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen opiskelijana tiesin myös, että voisin suorittaa erilliset opettajan pedagogiset opinnot, kunhan olin ensin suorittanut tietyn verran kasvatustieteiden opintoja ja saanut kokonaismerkinnät perus- ja aineopinnoista.
Ajatus minusta opettajana tuntui ensin pelottavalta, sillä olin tottunut tarkastelemaan opettajia täysin eri näkökulmasta nimenomaan oppilaana. Esimerkiksi omalle opintopolulleni on mahtunut opettajia todella moninaisista lähtökohdista: minua on opettanut mielestäni todella miellyttäviä ja ammattimaisia ihmisiä, mutta mukaan on myös mahtunut sellaisia persoonia, joiden kanssa yhteistyö ei ole aivan luistanut. Erityisellä lämmöllä muistelen paria lukion aikaista englannin kielen opettajaa, mutta miten voisin ikinä yltää samalle tasolle heidän kanssaan? Mitä annettavaa minulla olisi opettajana?
Hakeutumisprosessi ja opintojen rakenne
Lukuvuonna 2019-2020 hakuprosessi alkoi muutaman sivun esseen kirjoittamisella annetusta aiheesta, joka muuttuu vuosittain. Esseen perusteella sen sijaan tehtiin päätökset siitä, ketkä kutsuttiin ryhmähaastatteluun. Joitakin hakijoita tippui siis tässä vaiheessa pois. Ryhmähaastattelu paljastui paikalle saavuttuamme tilanteeksi, jossa saimme kolmen muun hakijakandidaatin kanssa tehtävänannon, jonka perusteella meidän piti laatia oma esityksemme ja esittää se muille. Sen jälkeen kävimme keskustelua omista näkökulmistamme ja annetusta tehtävästä yleisesti.
Mielestäni pärjäsin varsin hyvin sekä esseessä että haastattelussa, sillä olin panostanut kumpaankin todella paljon. Olin siis luonnollisesti hyvin innoissani, kun sain sähköpostin pedagogisiin opintoihin valikoitumisesta! Pedagogisten opintojen alettua huomasin, että ryhmähaastattelutilanteesta ainakin kaksi muutakin oli hyväksytty myös opintoihin mukaan. Yhteensä aloituspaikkoja oli muistaakseni 12, mutta tässä on todennäköisesti vaihtelua vuosittain.
Kirsikkana kakun päällä oli pedagogisten opintojen tärkein osuus eli opetusharjoittelu, joka koostui yhteensä 25:stä opetustunnista.
Viime lukuvuonna pedagogiset opinnot rakentuivat useammasta eri osiosta. Opintoihin kuului muun muassa seminaarityöskentelyä ja reflektiotekstien kirjoittamista eri artikkelien perusteella. Lukuvuoden lopussa meidän tuli palauttaa valmis opettajan portfolio, joka toimi kurssin lopputyönä. Tämän lisäksi meidän piti mennä muun muassa seuraamaan opetusta 25:n oppitunnin verran ja toimia kasvatustieteiden peruskurssin verkkotutoreina. Verkkotutorin roolissa tutustuimme kurssin tehtävän materiaaliin, ohjasimme kurssin opiskelijoita ja annoimme sanallista palautetta heidän tehtävistään. Kirsikkana kakun päällä oli pedagogisten opintojen tärkein osuus eli opetusharjoittelu, joka koostui yhteensä 25:stä opetustunnista.
Opetusharjoittelu
Opetusharjoittelupaikan etsiminen oli omalla vastuullamme, mutta saimme kuitenkin vinkkejä erilaisista paikoista, joissa oma opetusharjoittelu oli mahdollista tehdä. Itse halusin hakeutua yliopiston vieressä toimivaan Voionmaan koulutuskeskukseen, sillä halusin kokeilla siipiäni nimenomaan kasvatustieteissä opistomaisessa oppimisympäristössä. Olin jo opettanut neljä tuntia erään kasvatustieteiden peruskurssin yhteydessä toisen opetusharjoittelijan kanssa, joten Voionmaalla minulle jäi suoritettavaksi 21 oppituntia.
Parin kanssa työskentely oli myöhemmin ajatellen kaipaamani kevyt aloitus opettamiselle, sillä sain paristani rohkeutta sekä voimaa, koska tiesin tilanteen olevan hänellekin uusi ja outo. Oli myös hienoa saada laatia tuntisuunnitelmia yhdessä, mikä helpotti suunnittelu-urakkaa paljon. Saimme varsinkin ensimmäisestä opetuskerrastamme hyvin positiivista palautetta, mikä oli todella rohkaisevaa! Siitä huolimatta olin silti hyvin epävarma ja arka luokan edessä tilanteen uutuuden vuoksi.
Vaikka olin jo opintojen aiemmassa vaiheessa opettanut neljä tuntia, koen, että opetusharjoitteluni alkoi vasta Voionmaalla. Sain työskennellä kasvatustieteiden linjan ihanan porukan kanssa, jolle opetin erinäisiä aihepiirejä kasvatustieteiden perusopintokurssista. En tällä kertaa ollut yhtä jännittynyt luokan edessä, mutta opettamisessani oli silti paljon kehitettävää, sillä olinhan vasta aivan alkutaipaleella.
Koin kehittyneeni todella lyhyessä ajassa paljon ja sain jatkuvasti rohkaisevaa palautetta minua ohjanneelta opettajalta. Viimeistään harjoittelun loppuvaiheilla huomasin, että rohkaisevia kommentteja erilaisista onnistumisista oli jo selvästi enemmän kehityskohteisiin verrattuna.
Sain työskennellä kasvatustieteiden linjan ihanan porukan kanssa, jolle opetin erinäisiä aihepiirejä kasvatustieteiden perusopintokurssista.
Voionmaalla suoritettu opetusharjoittelu oli todella hieno kokemus etenkin sen vuoksi, että sain työskennellä saman ryhmän kanssa koko harjoitteluni ajan. Huomasin sekä heidän että itseni selvästi rentoutuvan, koska pääsimme hieman tutustumaan toisiimme. Olihan tilanne heillekin aivan uusi. Sain myös oppilailta aivan ihanaa palautetta viimeisellä opetuskerralla. Voiko näinkin tiiviissä ajassa jo hieman kiintyä omiin oppilaisiinsa? Voionmaan harjoittelukokemus oli ajallisesti kovin lyhyt, mutta se pysyy muistoissani kuitenkin innostavana ja hyvin positiivisena alkuna opettajuuteni kehittymiselle.
Valmis opettaja?
Harjoittelujakson lyhyydestä johtuen en silti koe olevani läheskään valmis opettaja. En tiedä, tunnenko itseäni ikinä niin sanotusti valmiiksi, jolloin ei olisi enää mitään uutta opeteltavaa tai harjoiteltavaa. Harjoittelukokemuksen jälkeen pitikin tavallaan sisäistää ja myöntää oma keskeneräisyys. Tarvitsen vielä runsaasti tietoa, taitoa ja ymmärrystä, mutta ennen kaikkea myös lisää opettamista.
Harjoittelukokemuksen jälkeen pitikin tavallaan sisäistää ja myöntää oma keskeneräisyys. Tarvitsen vielä runsaasti tietoa, taitoa ja ymmärrystä, mutta ennen kaikkea myös lisää opettamista.
Koska suoritin harjoittelujaksoni aivan viimeisenä osana pedagogisia opintoja, minulla olisi käytännössä pitänyt olla kaikki eväät opettajana toimimiseen. Olin laatinut portfolion lähes valmiiksi, kirjoittanut kymmeniä sivuja ja lukenut kaikki opintokokonaisuuden materiaalit. Huomasin kuitenkin nopeasti, että pelkkä pohtiminen ja lukeminen ei vielä riitä, sillä opettaminen on taito, joka vaatii paljon konkreettista harjoittelua. Kukaan ei ole niin sanotusti seppä syntyessään.
Hyödyllisiä linkkejä:
Opettajan pedagogiset opinnot, aikuiskoulutus, Tampereen yliopisto
Pedagoginen harjoittelu, Tampereen yliopisto
– Taina
Kommentit