Terveiset tieltäni tohtoriksi

Kuva kirjoittajasta.

Kirjoitin tohtoriopintojeni alkutaipaleella blogiin väitöskirjan kirjoittamisen valttikorteista. Nyt joulun alla väiteltyäni on tullut aika katsoa taaksepäin ja summata muutamia tärkeimpiä oivalluksia, mitä matkan varrelta mukaan tarttui omiin kokemuksiini nojaten. Toivon, että saat näistä nostoista uskallusta heittäytyä tohtoripolulle!

Ajankohtainen osaaminen saa rahoitusta 

Aiemmassa blogitekstissä tohtoriuden valttikorteiksi nostin asiantuntijuuden, uranäkymät ja verkostot. Vielä väittelyn jälkeenkin uskon näihin valttikortteihin.  

Ihmisiä istumassa pöydän ympärillä tehden ryhmätehtävää.
Tuotantotalouden tohtori-opinnoissa voi ottaa haltuun pienistä palasista muodostuvan, hyvinkin monialaisen aihekokonaisuuden. Kuva: R&D Management conference.

Asiantuntijuutta rakentaa väitöskirjan antama mahdollisuus perehtyä itseään kiinnostavaan teemaan. Kuitenkin ehkä vastoin yleistä luuloa, yhden tarkan erikoistumisalan sijaan koin, että väitös tuotantotalouden alalla mahdollisti suuremman ja hyvinkin monialaisen aihekokonaisuuden haltuunoton. Käytännössä tarkastelin kiertotalousliiketoimintaa, mutta yksittäisen liiketoiminnan muodon sijaan hahmotin liiketoimintastrategioiden, -mallien, ja yhteistyön suhdetta kokonaisvaltaisesti yritysten kiertotalousmuutosprosesseissa 

Tutkimusaiheen kiinnostavan ja ajankohtaisen rajauksen sanelee monissa tapauksissa rahoitus: työskenteletkö tiettyä aihekokonaisuutta tarkastelevassa tutkimusprojektissa tai yrityksessä, vai omavalintaisen aiheesi parissa tutkijakoulun palkkalistoilla tai vuosittain haussa olevilla apurahoilla. Rahoituslähteiden yhdistely ja peräkkäin linkittäminen on tyypillistä, ja itsekin yhdistelin tutkimusprojektirahoitusta apurahoihin, jotta sain lukuisat tutkimus– ja konferenssimatkani rahoitettua.  

Opi yksin ja yhdessä 

Vaikka aloitin väitöskirjan pandemia-aikaan, koin, että tohtoriopinnot omalla kohdallani olivat yhteisöllisiä ja sain erityisesti omalta tutkimusryhmältäni sekä tukea että iloa ja energiaa väitöskirjan edistämiseen (CITER | Center for Innovation and Technology Research | Tampereen korkeakouluyhteisö (tuni.fi)). Kollegoihin tutustuu myös yksikön ja tiedekunnan tasoilla, ja tukea saa lisäksi esimerkiksi jatko-opintotasoisilta kursseilta ja kirjastolta. Väitöskirjan hienouksiin kuuluu ehdottomasti mahdollisuus vaihtaa ajatuksia ja oppia sekä suomalaisilta että kansainvälisiltä kollegoilta esimerkiksi tutkimusprojekteissa ja konferenssimatkoilla.

Väitöstaival on parhaimmillaan, kun sitä kulkee yhdessä muiden kanssa, ei yksin.    

Ryhmäkuvassa konferenssivieraita rivissä.
Kansainväliset tutkijaverkostot ovat tohtoriopintojen parasta antia. Kuva kollegan ottama konferenssimatkalla Italian Trentosta.

Oma-aloitteisuus tiedeyhteisössä voi avata ovia mitä moninaisimpiin tilaisuuksiin oppia erilaisista ihmisistä ja ammentaa siitä uusia näkökulmia omaan väitöskirjatyöhön, ja miksei elämään muutenkin. Joskus aktiivinen kahvitaukokeskustelu on saattanut johtaa vaikkapa vierailukutsuun ulkomaiseen yliopistoon tai kutsuun tieteelliseksi neuvonantajaksi kiertotalousstartuppiin. Väitöstaival on parhaimmillaan, kun sitä kulkee yhdessä muiden kanssa, ei yksin.  

Usko ja haasta itsesi 

Ehkäpä tärkeimpänä matkaan väitöspolulta tarttui rohkeus tarttua uusiin, tuntemattomiinkin haasteisiin. Väitöskirjatyöskentelylle tyypillistä on, että tutkimussuunnitelma kehittyy ajan myötä. Näin se oli omallakin kohdallani, kun suunnitelmia päivitettiin positiivissa merkeissä väitöskirjan kasvettua kaksoistutkinnoksi Politechnico di Milanon kanssa. Näinpä tohtoriksi matkatessasi kasvatat kykyä seurata muutosta, kestää epävarmuutta, sekä sopeutua tilanteen mukaan. Samalla rakentuu sitkeys ja pitkäjänteisyys: tohtoriopintojen ohjepituus on tällä hetkellä neljä vuotta, joten strategisen suunnittelun ja ennakoimisen taidot kehittyvät matkaa käydessä. Myös tätä ohjepituutta nopeampi valmistuminen on oman kokemukseni mukaan mahdollista, mutta vaatii tarkkaa aikatauluttamista ja omistautumista. 

Väitöspolulla on lukuisia kiinnostavia mahdollisuuksia, projekteja ja yhteistöitä, joihin intoutua. Vaikka koenkin, että on aina parempi tarttua inspiroiviin tilaisuuksiin kuin jättää yrittämättä, niin samanaikaisesti on kuitenkin kullanarvoista olla vaatimatta itseltään liikoja ja pitää hyvinvoinnista huolta. Tutkijana erittäin hyvät mahdollisuudet vaikuttaa työn ja arjen tasapainoon kiireisimpinäkin hetkinä. Itse saatoin lähteä vaikkapa keskellä päivää nauttimaan talviauringosta keväthangille oivaltamaan ratkaisuita jumiutuneisiin tutkimusongelmiin 

Kaksi väitökirjatutkijaa osoittaa esittelynäyttöä.
Tie tohtoriksi voi innovatiivisesti uudistaa kykyä seurata muutosta, kestää epävarmuutta, sekä sopeutua erilaisiin tilanteisiin. Kuvassa vasemmalla väitöskirjaansa viimeistelevä Linnea Harala CITER-tutkimusryhmästä.

Nyt väitöksen jälkeen olen soveltanut ja laajentanut kestävän liiketoiminnan osaamistani yritysrajapinnassa tapahtuvaan hiilen talteenoton ja käytön BIO-CCUhankkeessa sekä rakennussektorin betonin uudelleenkäytön tutkimuksessa (ReCreate). Laajan ammatillisen aihekokonaisuuden osaajana on tohtorin hyvä jatkaa toki paitsi akatemiassa, myös konsultoinnissa tai teollisuudessa. Olen ollut yllättynyt myös siitä, että tohtoreille on paljon erilaisia tutkimusta ja yritysmaailmaa hybridimäisesti yhdistäviä työmahdollisuuksia paitsi tutkimushankkeissa, myös säätiöiden ja yrityksien rahoittamana

 

Kirjoittajasta:

Olen Jenni Kaipainen ja väittelin juuri tuotantotalouden kaksoistohtoriksi kiertotalousliiketoiminnan strategisesta kehittämisestä Business & Technology Management -ohjelmassa Hervannan kampuksella, Center for Innovation and Technology Research -tutkimusryhmässä sekä Politecnico di Milanossa. Vuodet yliopistolla ovat tarjonneet parastaan paitsi opintojen, myös työ- ja harrastusmahdollisuuksien muodossa, ja toivon sinunkin pääsevän kokemaan opiskeluelämän mahdollisuuksien koko kirjon! 

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi