Kuinka moni yrityksessänne tietää, mitä tekoäly on?

Tekoäly. Keinoäly. Älykäs järjestelmä. Älykäs tietokone. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, sen huomasin tutkiessani aihetta opinnäytetyötäni varten ja haastatellessani alan asiantuntijoita. Mitä tekoäly on ja voiko sitä hyödyntää markkinoinnissa ja myynnissä? Onko teidän yrityksessänne ymmärrystä tekoälystä ja sen mahdollisuuksista, kysyy Annika Salmi.

Oma AMK-BBA -taipaleeni kansainvälisen markkinoinnin linjalla alkoi syksyllä 2018. Opinnäytetyöaiheen pohdinta alkoi siinä samassa. Sanottiin, että on hyvä miettiä jo etukäteen mahdollisia aiheita, jotta ei tulisi kiire.

Katsoin Nordic Business Forumin puheita isolta auditorion screeniltä ja olin ällistynyt. Aivoissani tapahtui jotain merkillistä. Puhujien intohimo, valtava tietämys uusimmista teknologioista – jotka tulevat mullistamaan maailman – oli uskomatonta. Katselin epäuskoisena ympärilläni nuokkuvia opiskelijoita ja mietin, ettekö te ole jo aivan liekeissä tästä myös?

Koin merkillisen yhteenkuuluvuuden tunteen näiden maailman huippupuhujien kanssa. Heille yhteistä oli normien kyseenalaistaminen ja mahdottomasta haaveileminen.

Pienen mutkan kautta – aurinkopaneeliajatuksesta – päädyin lopulta mielenkiintoisen artikkelin äärelle, jossa puhuttiin tekoälystä. Kuinka tekoälyrobotit tulisivat tekemään meidän työmme ja korvaamaan meitä. Kuinka elämme juuri nyt historiallista aikaa ja olemme keskellä teollista vallankumousta, kuten silloin kun autot korvasivat hevoset kulkuvälineinä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että tämän täytyy olla jotain mullistavaa. Jotain, joka tulee muokkaamaan tulevaisuuttamme fundamentaalisella tasolla. Onni on saada elää juuri tätä aikaa.

Intoa puhkuen otin yhteyttä opettajaani ja suu vaahdossa kerroin hänelle haluavani tutkia tekoälyä. Hän katsoi minua pitkään ja kysyi, että olenko varma? Mikä tekoälyssä, joka on vain data-analytiikkaa, on niin ihmeellistä? Miltä kantilta aion saada siitä järkevän tutkimuksen, joka liittyy markkinointiin? En osannut vastata, mutta ajattelin, että sen on oltava muutakin kuin vain datan analysointia. Pohdin, voiko tekoäly tehdä roboteista ihmistenkaltaisia, jotka hoitavat markkinoinnin ja myynnin?

Pidän haasteista, ja tämä epäilys siitä, onko tekoäly lainkaan relevanttia markkinointiin, herätti sisälläni olevan tutkijan. Matka kohti tekoälyn maailmaa alkoi. Voi kunpa olisin tiennyt silloin mitä tiedän nyt!

Opinnäytetyön edetessä kohti loppuaan, noin vuoden verran aloittamisen jälkeen, tekoälyn ja markkinoinnin maailma alkoi aueta. Myös lukemattomien tekoälyn määritelmien jälkeen nousi yksi ylitse muiden. 2+1 sääntö, jonka minulle kertoi sovelletun matematiikan tohtori, dosentti Cimmo Nurmi: ”Kysy: Miten tämä ohjelmisto toimii huomenna paremmin kuin tänään, jos ihminen ei koske siihen eikä tee säätöjä. Jos se ei pysty muuttumaan paremmaksi, siinä ei ole tekoälyä.”

Useat asiantuntijat seisoivat tämän väitteen takana ja se tuntuu itsestänikin loogiselta. Asiaa voidaan pohtia monelta eri kantilta ja lopulta palaamme kysymykseen siitä, mitä on älykkyys ja mitä on tietokoneen tekemänä älykästä.

Tekoäly muovautuu joka päivä. Se, mikä oli älykästä 30 vuotta sitten, ei sitä tänä päivänä ole. Joten esitän muutaman kysymyksen: mitä on tulevaisuuden tekoäly ja miten se tulee muovaamaan sinun työtäsi? Pitääkö yrityksen lähteä tekoälyn maailmaan teknologia edellä vai liiketoiminnan ongelma edellä?

Opinnäytetyöni toimii hyvänä peruspakettina tekoälyn maailmaan tutustuvalle ja sen tarkoitus on herättää  relevantteja kysymyksiä tekoälymatkan alussa.

Linkki opinnäytetyöhöni Artificial Intelligence Enabled Solutions in Marketing: Case Ekokompassi, Salmi, Annika (2020)

 

Annika Salmi
BBA International Marketing
XAMK
annika.maarit.salmi@gmail.com
+358401479500

 

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi