Aloitimme päivän menemällä kuuntelemaan röntgenhoitajille suunnattuja esityksiä. Aamupäivän aikatauluun esityksiä oli merkitty yhdeksän kappaletta, mutta esityksiä ei ollut kuin kahdeksan. Näistä esityksistä valitsimme kolme mielenkiintoisinta, joista kerromme tarkemmin.
Ensimmäisenä L. Primo kertoi omista kokemuksistaan, kuinka röntgenhoitaja voi olla myös itse potilas. Luennoitsija oli laatinut selkeät diat esityksensä tueksi ja hänen puhettaan oli helppo ymmärtää. Luennoitsija oli kokenut hoitaja sekä opettaja. Työtaustansa vuoksi hän uskoi, että olisi hyvä potilaan kohtaamisessa ja ymmärtäisi potilaita. Vuonna 2014 hänestä itsestään tuli yllättäen potilas ja hän sai heittää edelliset uskomuksensa nurkkaan. Sairastuminen opetti hänelle enemmän kuin koskaan ennen, niin potilaan erilaisista kohtaamisista kuin potilaan kokemuksistakin. Esityksessä hän demonstroi, kuinka hoito voidaan optimoida potilaan parhaaksi kokemukseksi terveydenhuollossa. Esityksestä kävi ilmi, että hoitajien huolellisella ja tarkalla työskentelyllä sekä puhetavalla, kuten sanavalinnoilla, on suuri merkitys potilaan kokemukselle.
Toisen luennon aiheena oli esteet ja rajoitteet isotooppihoitajien tutkimustyölle Espanjassa. Esityksen piti R. Garcia Gorga. Tutkimus oli laadullinen ja siihen vastasi 595 osallistujaa nettikyselyn muodossa. Kyselyssä selvitettiin, miksi espanjalaiset isotooppihoitajat tekevät niin vähän tutkimustyötä. Vastauksista tuli ilmi, että vastaajat kokevat etteivät he saa tarpeeksi harjoitusta tutkimusten metodiopinnoissa. Hoitajista tuntui, että heillä ei ole tarpeeksi aikaa tai koulutusta tutkimustyöhön ja heitä ohjasi vahvasti kulttuurillinen uskomus, että tutkimustyö ei ole heidän huolenaiheensa. Heidän mielestään tutkimustyötä tekevät vain lääkärit. Muita esteitä tutkimustyölle mainittiin tuen puute esimiestasolta, työntekijöiden työmäärä sekä rahoituksen puute. Koettiin myös, että tutkimustyöhön ei ole aikaa ja sen joutuisi suorittamaan ylityönä, jolloin se ei motivoi.
Kolmannessa valitsemassamme luennossa ensimmäisenä kiinnittyi huomio TAMKin logoon. Tutkimuksen esitti G. De Mol. Tutkimuksen aiheena oli analysoida ja kehittää työskentelytapoja isotooppilaboratoriossa kolmessa Euroopan maassa. Nämä maat olivat Belgia, Suomi ja Slovenia. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella ja analysoida rutiininomaisia työskentelytapoja sekä kehittää ja toteuttaa verkkokurssi. Tarkoituksena oli myös selvittää voiko opiskelijoiden vuorovaikutteinen verkkokurssi kehittää päivittäisiä työskentelytapoja isotooppilabrassa. Tutkimus keskittyi säteilyturvallisuuteen ja aseptiikkaan. Osallistujat käyttivät sormidosimetriä, mutta esitykseen ei ollut vielä saatu dosimetrien annoksia. Verkkokurssi kesti kahdeksan viikkoa ja se sisälsi tehtäviä, lukemista, videoita ja keskustelua.
Iltapäivällä osallistuimme interaktiivisille luennoille. Saimme vastauskapulat käteemme, joilla pystyimme vastaamaan luennoilla esitettyihin kysymyksiin. Näiden ansiosta mielenkiinto pysyi yllä paremmin. Iltapäiväksi oli merkitty kolme luentoa, joista vain kaksi kuitenkin esiintyi. Luentojen aiheena oli kommunikointi potilaiden kanssa. Ensimmäisellä interaktiivisella luennolla esitettiin erilaisia kysymyksiä, joissa kysyttiin muun muassa ’’Mikä väittämä kuvaa parhaiten terveydenhuollossa tapahtuvaa kommunikointia?’’ sekä ’’Kenen ei lääketieteellisen henkilön kanssa kommunikoimme töissä eniten?’’ Luennolla kerrottiin vinkkejä parempaan kommunikointiin potilaiden kanssa ja miten voi kehittää omia taitojaan potilaiden kanssa. Vinkkeinä esiintyivät esimerkiksi potilaiden huolien/asioiden kuuntelu, olettamuksien välttäminen ja se, että tuo itsensä ja asiansa selkeästi esille. Olisi hyvä ottaa huomioon myös potilaan kulttuurinen tausta, uskomukset ja odotukset. Hoitajan ulkoinen olemus ja ulosanti on todella merkittävä tekijä kommunikoinnissa.
Toisen luennon alussa luennoitsija aktivoi yleisöä kysymällä kysymyksiä, joihin vastattiin viittaamalla ja vastaajien luo vietiin mikit. Tämä kommunikointi yleisön ja luennoitsijan välillä ei ollut yhtä menestyksekästä kuin kapuloilla vastaaminen ja luennolta lähtikin useampi henkilö pois. Luennolla T. Perko kertoi, kuinka ja miksi tulisi kommunikoida potilaan kanssa ionisoivasta säteilystä. Kommunikaation tulisi olla teoriaan ja tuloksiin perustuvaa. Potilailla on yleensä omat olettamuksensa ionisoivasta säteilystä. Nämä olettamukset tulisi korjata ja kertoa asiat niin, että potilas ymmärtää. Potilaan tulisi saada tietoa sekä tutkimuksen eduista että riskeistä ja mahdollisista vaihtoehtoisista toimintatavoista. Potilaan tulisi saada tieto suullisesta ja kirjallisesti.
T. Pauliina Sillanpää & Greta Walppu 16RH
Kommentit