Opiskelija opettajana kuvantamisen tekniikan laboraatioissa

Röntgenhoitajakoulutuksen hankeharjoitteluissa on mahdollisuus monenlaiseen oppimiseen ja jo opittujen taitojen vahvistamiseen. Tässä artikkelissa kuvataan orientoivan harjoittelun ohjaamista röntgenhoitajaopiskelijan näkökulmasta.

Sähköpostiin kilahtaa viesti opinto-ohjaajalta; olisi kova tarve apukäsille ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kuvantamisen tekniikan laboraatioihin, opettajapulan vuoksi. TAMK:lla on aloittanut tänä vuonna sekä Tampereen, että Jyväskylän ryhmät, joten pienryhmiä on useita. Korvaukseksi tarjolla olisi joko palkkaa tai opintopisteitä. Oma valmistuminen häämöttää jo ihan nurkan takana, mutta opintopisteistä puuttuvat hankeharjoittelun pisteet ovat jo aiheuttaneet harmaita hiuksia ja lievää stressiä. Päätän tarttua tarjoukseen ja ilmoittaudun vapaaehtoiseksi opettajaksi laboraatioihin neljälle päivälle. Tarjolla oli useampikin päivä, mutta oma työharjoittelu oli vielä kesken ja laboraatioiden takia olisi jäänyt väliin tärkeitä päiviä, joten ilmoittauduin vain niihin, jotka ajoittuivat harjoitteluni jälkeiseen aikaan.

Opettajaksi lupautumisen jälkeen meinasi iskeä pienimuotoinen paniikki, mitähän kuvantamisen tekniikka taas tarkoittikaan ja mitä se pitää sisällään. Omasta kuvantamisen tekniikan kurssista on aikaa jo kolmisen vuotta, miten sitä taas muistaakaan kaiken tarvittavan. Pieni kertaus aiheeseen kuitenkin palautti muistiin asioita, ja tajusin että samoja asioitahan olen käyttänyt ammatillisissa harjoitteluissa sekä työelämässä, niitä vain ei tule niin ajateltua, ja automatiikan myötä ei aktiivisesti käytä ja mieti.

Laboraatioissa oikeita opettajia oli aina vähintään yksi, en siis koskaan ollut täysin yksin. Koska en ole vielä valmis röntgenhoitaja, ei minulla ole lupaa antaa exponoida ilman opettajan läsnäoloa. GE laitteen detektorin johtoa sain kuitenkin vaihtaa buckypöydän ja thoraxtelineen välillä, sillä opiskelijat eivät tähän hintavaan johtoon saa koskea. Ensimmäisen aamupäivän seurailin ohjaavan opettajan tekemisiä, ja iltapäivällä otin jo vetovastuun tunnista. Ensimmäisenä päivänä Jyväskylän ryhmällä oli viimeiset laboraatiotunnit, joten laitteen käyttö oli heille tuttua ja tehtävänä olikin suorittaa erilaisia tutkimuksia itsenäisesti, tarkoituksena lähinnä keskittää röntgenputki ja hahmottaa millaista tekniikkaa kuvantamisessa käytetään. Opiskelijoiden tuli tarkastella kuvan indeksiarvoa, kV:ta, mAs;a, mahdollista hilaa, fokuksen kokoa sekä valotusautomaatin käyttöä. Monet kiinnittävät valtavasti huomiota asetteluun ja hyvän kuvan kriteereihin, vaikka se ei ensisijaisesti ollutkaan tehtävän tarkoitus.

Toisena päivänä oli Tampereen ryhmien kolmannet laboraatiotunnit, joilla kävimme läpi hilamerkintöjä ja hilan merkitystä kuvantamisessa. Tarkastelimme myös etäisyyden sekä kohteen suoruuden merkitystä suhteessa röntgenputkeen. Opiskelijat pääsivät kirjoittamaan lähetteitä, sekä suorittamaan kirjoittamansa lähetteen mukaisesti tutkimuksia, tarkoituksena valottaa tutkimusprosessia kokonaisuudessaan.

Kolmantena ja neljäntenä päivänä teimme Tampereen ryhmien kanssa samoja tehtäviä, kuin Jyväskylän ryhmän kanssa ensimmäisenä päivänäni. He kuvasivat itsenäisesti kättä, lannerankaa, polvea ja niin edelleen, huomion ollessa pääasiassa tekniikassa, eikä asettelussa ja projektioissa.

Osa opiskelijoista oli hyvin itseohjautuvia ja aktiivisia, he kyselivät paljon ja halusivat kokeilla eri juttuja, esimerkiksi miten kuvausarvojen vaihtaminen konkreettisesti muuttaa kuvaa, miltä kuvat näyttävän ilman hilaa ja hilan kanssa ja miten se vaikuttaa kuvausarvoihin sekä kuvan laatuun. Osa opiskelijoista sen sijaan teki vain sen mitä käskettiin, eivätkä vaikuttaneet olevan kovinkaan kiinnostuneita. En tiedä johtuiko tämä siitä, että he kokivat jo osaavansa ja ymmärtävänsä asiat, joita laboraatioissa käytiin läpi vai eikö heitä oikeasti kiinnosta, vai johtuiko se mahdollisesti siitä, että saivat opettajakseen opiskelijan. Joukossa oli myös opiskelijoita, jotka vaikuttivat ujoilta ja siltä etteivät tiedä mitä tehdä. Heiltä kyselin, että mitä ovat aiemmin päässeet tekemään ja ehdotin projektioita, joita eivät ole vielä kokeilleet ja he tarttuivatkin heti toimeen.

Opettajana toimiminen ei vaadi pelkästään opettamansa asian osaamista ja sen tiedon jakamista eteenpäin, mutta myös sitä että, osaa lukea ihmisiä. Kun ihmisiä on erilaisia, opiskelijat oppivat eri tavoilla, he tulevat toimeen eri ihmisten kanssa eri tavoin, he osallistuvat opetukseen eri tavoin, he kommunikoivat eri tavoin. Opettajan tulisi kiinnittää tähänkin kaikkeen huomiota ja varmistaa että opetus on tasapuolista kaikille. Vaikka kyseessä onkin aikuiset ihmiset, joilla on vastuu omasta oppimisestaan, on silti hieman kiinnitettävä huomioita siihen, että esimerkiksi juuri laboraatioissa kaikilla on mahdollisuus tehdä ja kokeilla.

Kaiken kaikkiaan laboraatioissa mukana oleminen oli mielenkiintoista ja itselleni hyödyllistä. Siinä muistui mieleen jo aikoja sitten opitut asiat, jotka tuntuivat jo unohtuneen. Tosiasiassa kuvantamisen tekniikka kulkee koko ajan käytännössä mukana ja kaikki aikanaan opitut asiat ovat edelleen takaraivossa muistissa ja luovat pohjaa kaikelle käytännön työlle kuvantamisessa. Oli hauska huomata kuinka paljon sitä osaakin selittää ja opettaa opiskelijoille, joille tämä kaikki on aivan uutta. Laboraatiot olivat itselle aikanaan hyvin mielenkiintoisia ja oivalluksia täynnä. Niistä kannattaa ottaa kaikki irti ja mahdollisuuksien mukaan kokeilla kaikenlaista. Ihan vinkkinä heillekin, jotka mielestään osaavat ja ymmärtävät jo kaiken, aina voi oppia ja oivaltaa uutta.

 

Jenna, 18RH

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *