Militarismi tai sotahenkisyys on asejärjestelmien, sotataktiikan, strategioiden ja viholliskuvien korostumista yhteiskunnallisessa elämässä. Sotilasliitto Naton 14 artiklaa eivät edellytä militarismia, vaan muistuttavat puolustuksesta, länsimaisista arvoista ja huolenpidosta.
Otsikot laulavat ”Suomi iloitsee Nato-perheeseen kuulumisesta” (HS 31.3.23).”Suomi otettiin juhlallisesti Naton perheeseen” (ESS 06.04.23). Sotilasliiton pääsihteeri, Stoltenberg, lausuu, että ”Suomi on tärkeä Nato-perheen jäsen”. Viimeksi olemme lukeneet (HS 17.5.23) ettei edes taivas ole kattona Nato-perheessä, sillä olemme ymmärtäneet myös ”uudella tavalla avaruuden merkityksen sodankäynnissä”.--- Siis millaiseen perheeseen olemme tervetulleita?
Ovatkohan venäläiset tulleet edes ajatelleeksi, että hyväksyessään hyökkäyksen Ukrainaan ja syyllistyttyään käsittämättömiin ympäristörikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan, he saivat otsaansa sovittamattoman Kainin merkin. Venäjä ja venäläiset joutuvat käsittelemään syytökset ja häpeän halisivatpa tai eivät. Sitä samaa sovinnon ja sovituksen politiikkaa edellytetään myös ukrainalaisilta.
Toisen maailmansodan jälkeen, siis lähes 80 -vuoden ajan, olimme tuudittautuneet ajatukseen, että sotien ja diktatuurien aika olisi ohi ja että aseet voitaisiin takoa auroiksi. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, hyvät uskomuksemme romahtivat. Aloimme kysellä, menetimmekö toivon ja mikä onkaan se tulevaisuudenkuva, jonka jätämme jälkeläisillemme?
Yhteiskunnallisessa keskustelussa toistetaan tuon tuostakin käsitystä, että viisikymmentäluvun lapsuus oli kovaa jatkosodasta palanneiden isien kovien kokemusten vuoksi. Luulemme alkoholin liikakäytön ja puhumattomuuden johtuvan ja periytyvän sotakokemuksista. Todistamme sodan ja pakolaisuuden kokeneiden vanhempien olleen etäisiä, ilottomia, ja arvaamattomia. Tällaisia ajatuksia on luettavissa laajasti mediassa (esim. https://areena.yle.fi/1-3770847 HS https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000004613098.html; https://kulttuuri.se/kirjaesittelyt.html).
