Opiskelupaikan valinta: työuran valinnasta yhteisön löytämiseen

Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto

Yliopisto on yhteisö. Onkin yllättävää, kuinka vähän lopulta puhutaan siitä, millaisiin yhteisöihin yliopisto-opintonsa aloittava liittyy, kirjoittaa viestinnän apulaisprofessori ja TAJU-tutkimushankkeen johtaja Leena Mikkola.

Tällä viikolla moni tekee suuria päätöksiä omaa elämäänsä koskien: pian päättyvä yhteishaku laittaa monet pohtimaan, millaista tulevaisuutta haluaa. Millaista työtä haluan tulevaisuudessa tehdä? Millaiset tehtävät sopisivat juuri minulle? Millainen tutkinto takaisi työllistymisen? Missä olisin hyvä? Mihin haluan vaikuttaa? Opiskelupaikan valintaa ohjaavat omat ammattihaaveet ja tulevaan työelämään liittyvät tavoitteet. Moni tekee valintoja myös sen perusteella, millainen mielikuva opiskelupaikasta ja opiskelusta on. Miten opinnot rakentuvat? Jaksanko olla kiinnostunut opiskeltavista sisällöistä? Kuinka paljon teoriaa ja käytäntöä opintoihin liittyy? Kuinka itsenäistä opiskelu on? Valitsenko yliopisto-opinnot vai hakeudunko muuhun koulutukseen?

TAJU-hankkeessa keräsimme tietoa Tampereen yliopiston journalistiikan, mediatutkimuksen ja viestinnän ensimmäisen vuoden opiskelijoilta siitä, mikä sai heidät hakemaan juuri omaan opintosuuntaansa viestinnän monitieteisessä tutkinto-ohjelmassa. Opiskelupaikan valintaa näyttivät ohjanneen ennen muuta tulevaisuuden työtä koskevat kiinnostuksen kohteet ja arvostukset eivät niinkään odotukset opinnoista.

Kyselyssämme journalistiopiskelijat kertoivat kiinnostuksestaan maailman tutkimiseen. Journalismi merkitsi heille maailmankuvien muokkaamista ja mahdollisuutta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Journalistin työ oli unelma-ammatti ja jopa kutsumus. Sen arvot sopivat omiin arvoihin, ja kirjoittaminen tuntui itselle mielekkäältä ja luontevalta. Mediatutkimuksen opiskelijat kertoivat laaja-alaisesta kiinnostuksestaan mediaa ja viestintää kohtaan. He halusivat hakeutua ”ei niin perinteiselle” alalle, ja mediatutkimus koettiinkin tulevaisuuden alaksi. He näkivät erityisesti digitaalisen murroksen merkittävänä, ja media- ja pelikulttuurien nähtiin tarjoavan monipuolisen ja laaja-alaisen opiskelu- ja työkentän. Viestinnän opiskelijat kertoivat, että valinnan taustalla oli ollut kiinnostus työelämän kehittämiseen ja yhteiskunnallisten ongelmien ratkomiseen vuorovaikutuksen avulla. Heitä motivoi mahdollisuus yhdistää monia kiinnostuksen kohteita sekä viestinnän opintojen tarjoamat moninaiset uramahdollisuudet. Myös viestijät kokivat, että omien arvojen mukaan toimiminen ja kehittyminen itselle luontaisissa viestintärooleissa on palkitsevaa.

Puolen vuoden opiskelun jälkeen ensimmäisen vuoden opiskelijat arvioivat myös sitä, miten opinnot vastasivat heidän odotuksiaan. Millaista on ollut journalistiikan, mediatutkimuksen ja viestinnän opiskelu? Yliopistoon siirtyminen lukio-opinnoista oli yllättänyt monet itsenäisyydellään ja omatoimisuudellaan. On pakko ottaa vastuu omista valinnoista eikä ”kukaan valitse puolestani”. Akateemiseen opiskeluun kuuluu suurta vapautta, mikä koettiin sekä hyväksi että hämmentäväksi. Toisaalta valintoihin rohkaistaan eikä kukaan tuomitse, vaikka suunnitelmat muuttuvatkin, mutta mieleen hiipii välillä myös ajatus, ettei kukaan jaksa olla kiinnostunut. Pandemia-ajalla on ollut toki vaikutuksensa kokemuksiin. Vastauksissa pohdittiin paljon myös teorian ja käytännön suhdetta: osa oli yllättynyt käytännöllisyyden määrästä, osa puolestaan sen vähäisyydestä. Kirjojen lukemista ja tenttimistä oli odotettu enemmän kuin mitä niitä lopulta on ollutkaan. Opintojen vaikeustason nousua oli odotettu, ja useimmat kokivat niin käyneenkin, vaikkei opintoja pidetty suoranaisesti vaikeina.

Erityisen kiinnostavaa TAJU-hankkeen näkökulmasta olivat kokemukset opintojen tieteellisyydestä ja tutkimuslähtöisyydestä. Opintojen tieteellisyyttä oli odotettu. Jotkut myös kertoivat, että heillä oli ollut mielikuva ”jylhästä” yliopistoympäristöstä, jossa työskentelee keskimääräistä älykkäämpiä ihmisiä. Osa koki tämän mielikuvan täyttyneen, mutta samalla käsitys tiedosta ja tiedon tuottajista arkistui, kun oli ja eli keskellä yliopistoyhteisöä. ”Opettajatkin on vaan ihan ihmisiä” ja ”aivan tavisaivoilla täällä pärjää”, todettiin. Toisille se oli helpotus, toisille pettymyskin. Yliopistokulttuuriin tutustuminen, siihen mukaan pääseminen ja yliopistoyhteisöön kuuluminen oli monelle merkityksellistä. Tästä näkökulmasta onkin yllättävää, kuinka vähän lopulta puhutaan siitä, millaisiin yhteisöihin yliopisto-opintonsa aloittava liittyy.

Aloittaessaan yliopisto-opintoja, opiskelijasta tulee ylioppilaskunnan jäsen. Sen tehtävänä on toimia kaikkien opiskelijoiden yhteisenä edunvalvojana, joka huolehtii kohtelun oikeudenmukaisuudesta ja rakentaa koko opiskelijayhteisön yhteisöllisyyttä. Ainejärjestöt puolestaan pitävät huolta ”omistaan”. Suomessa viestintäaineiden kentällä Reettorit, Vostok, UDK, Parku, Lööppi, Media, CoMedia ja Affekti toimivat aktiivisesti opintosuuntiensa ja -ohjelmiensa opiskelijoiden hyväksi ja tukevat erityisesti opiskelijoiden kiinnittymistä juuri oman alansa opiskelijayhteisöön. Ainejärjestöt tekevät hakuprosessien aikana myös tärkeää työtä sen eteen, että hakijoilla olisi mielekäs ja todellisuutta vastaava kuva siitä, millaista opiskelu näissä opintosuuntien yhteisöissä on. Tätä tehdään yhteistyössä oman opinto-ohjelman ja opintosuunnan opettajien kanssa. Opintosuunta muodostaakin yhden tärkeän opiskelijoiden ja opettajien yhteisön, joka rakentaa oman alan identiteettiä.

Kun puhutaan yliopisto-opiskelijan tärkeistä yhteisöistä, jää tiedeyhteisö usein taka-alalle. Opinnot aloittaessaan opiskelija liittyy kuitenkin aina myös tiedeyhteisön jäseneksi. Se merkitsee sitä, että opiskelijat osallistuvat tiedon tuottamiseen ja sen kriittiseen arviointiin. Yliopisto ei ole koulu, joka kasvattaa, sivistää ja tarjoaa ammatillisen osaamisen tai valmiudet jatko-opintoihin. Sen sijaan yliopisto on yhteisö, jossa tutkitaan ja tutkimukseen perustuen opetetaan. Yliopisto-opinnoissa kerrytetään tiettyyn alaan liittyvää tietovarantoa – siis tiedollisia sisältöjä – ja siihen perustuvia taitoja, mutta yhtä tärkeää on rakentaa omaa näkemystä tuohon tietoon ja tietämiseen. Näkemys kasvaa kriittisen ajattelun ja argumentoinnin kautta keskustelussa, jossa erilaisia näkemyksiä arvostetaan. Tälle perustan luo kollegiaalisuus, joka tarkoittaa keskinäistä kunnioitusta, tasavertaisuutta ja jaettuja arvoja. Näin yliopisto-opintojen edetessä opiskelija, tiedeyhteisön nuorempi kollega, kasvaa myös kohti omaa käytäntöyhteisöään, jonka työelämässä muodostavat oman ammatti- ja tieteenalan asiantuntijaverkostot.

Tämän viikon valinnoilla on monelle kauaskantoisia seurauksia. Yliopisto-opinnot valitsemalla avaa kiinnostavan, haastavan ja antoisan tien. Omassa työssäni vuoden paras päivä on se, kun syksyllä kohtaan uudet opiskelijat, joiden polkua saan vanhempana kollegana myötäkulkea, joiden ajatuksia haastaa ja joilta oppia. On jännittävää jäädä odottamaan, kenet tapaan.

Leena Mikkola

Kirjoittaja on viestinnän apulaisprofessori Tampereen yliopistossa ja TAJU-tutkimushankkeen johtaja.

Leena Mikkola

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *