Viime aikoina minulla on ollut montakin syytä pohtia omaa, etuoikeutettua asemaani. Rauha, turva, huominen – mikään niistä ei ole tuntunut itsestään selvältä. Luottamus ihmiskuntaan ja ihmisyyteenkin on ollut koetuksella. Useampanakin aamuna on saanut itku silmässä lukea silmittömistä kauheuksista, joita viattomat ovat joutuneet kokemaan. Sota on näkynyt myös hyvin arkisella tasolla. Ruoka on kalliimpaa, mutta sitä on vielä kaupassa ostettavissa; minä pystyn yhä ostamaan sitä. Kassajonossa odotellessa voin nähdä karmeita kuvia lehtien kansissa. Voin valita katsoa tai valita olla katsomatta niitä, voin kritisoida niitä julkaissutta mediaa. Voin lukea lehtiotsikoita esimerkiksi Suomen mahdollisuuksista suunnitella tulevaisuuttaan. Voin käyttää aikaani ja pohtia, mitä mieltä olen Natosta; ottaa selvää, mitä asiasta minua enemmän ymmärtävät ovat sanoneet ja yrittää luoda kriittisen näkökulman aiheeseen. Voin arvioida eri lähteitä, vertailla niiden alkuperää sekä mahdollisia taustavaikuttimia. Minulla on mahdollisuus ajatella. Minulla on oikeus tietää. Minulla on vastuu arvioida sitä tietoa, jonka varassa teen päätelmiä ja valintoja.
Tietoyhteiskunnissa ja demokratiassa tieto itsessään on paitsi väline, myös arvo. Kyky arvioida tiedon uskottavuutta ja laatua eli kriittinen ajattelu puolestaan on keskeinen kansalaistaito. Ainakin idealistisesti. Koko koulujärjestelmämme peruskoulusta korkeakouluihin tähtää kriittisen ajattelun taitojen kehittymiseen ja niitä pidetään yhteiskunnassamme keskeisinä kansalaistaitoina. (Ks. esim. Behar-Horenstein & Niu 2011.) Tiedämme toki, että loistava suomalainen koulujärjestelmäkään ei johda lopputulokseen, jossa kaikki kansalaiset pitäisivät tietoa tai kriittistä ajattelua perusominaisuuksina, taitoina, saati arvoina. Niitä ne kuitenkin mielestäni ovat. Ja demokraattisessa sivistysvaltiossa he, joilla on riittävät resurssit kriittiseen ajatteluun, ovat mielestäni vastuussa sen käyttämisestä yhteisen hyvän edistämiseen. Kyky ymmärtää tietoa ja sen valtaa on etuoikeus, joka tuo mukanaan vastuuta. Vastuuta ajatella kriittisesti ja luoda ymmärrystä, myös siellä, missä tieto ja kriittinen ajattelu eivät ole itseisarvoja.
Tieto ja kriittinen ajattelu liittyvät paitsi siihen, miten asioihin suhtaudumme, myös siihen, miten käyttäydymme. Tieto ja tietäminen ohjaavat ajatteluamme ja sitä kautta myös toimintaa (Mutanen 2021; Robertson 2009), mutta tiedon, tietämisen ja käyttäytymisen suhde ei ole yksinkertainen. Tieto esitetään usein pohjana ja edellytyksenä ymmärryskyvylle (Robertson 2009). Kriittisen ajattelun kannalta oleellisena pidetään, että ensin on oltava riittävästi tietoa jostakin asiasta, jotta sitä voi tarkoituksenmukaisella tavalla arvioida (ks. esim. Halpern 2014). Tieto ja kriittinen ajattelu liittyvät myös keskeisesti siihen, millaisia maailmankäsityksiä ja totuuskäsityksiä meillä on. Näitä tietysti tiedämme olevan hyvinkin monenlaisia ja keskenään eriäviä ja ristiriitaisiakin. Mutta jo sen ymmärtäminen tuo perspektiiviä: ihmiset todella näkevät maailman eri tavoin. Ihmisiä ohjaavat paitsi erilaiset motivaatiot ja intressit myös käsitykset maailmasta niiden taustalla. Parhaimmillaan erilaisten näkökulmien ymmärtäminen voi laajentaa ajatteluamme, lisätä kognitiivista kompleksisuutta ja siten kehittää toimintakykyämme yhä moninaisempiin vuorovaikutustilanteisiin. Joskus on kuitenkin vaikeaa erottaa ymmärtäminen ja hyväksyminen. Voi olla helpompaa yksinkertaistaa päättelyketjuja siten, että aiemmat, turvalliselta tuntuvat käsitykset saavat vahvistusta. Joskus on helpompi torjua ja tuomita kuin pyrkiä ymmärtämään jotain uutta, vierasta tai omille arvoille vastakkaista.
Viime aikoina on ollut ilo huomata, miten moni on tuonut esiin luottamustaan Suomen päättäjiin ja heidän perusteluihinsa vaikeiden päätösten edessä. On ollut ilo huomata, miten toisessa hetkessä voimakas vierauden vastustus on saanut tilalleen avoimen ja lämpimän tervetulotoivotuksen. On ollut ilo huomata, miten saatavilla olevasta tiedosta ja sen käyttämisestä on käyty ehkä aiempaa valppaampaa ja laajempaa keskustelua. Vaikeina aikoina on tärkeää käydä yhteistä keskustelua, jotta erilaiset saatavilla olevat tiedot muruset ja näkökulmat saavat perspektiiviä, tarkennusta, tulkintoja selityksiksi. On helpottavaa ajatella, että elämme sellaisessa tietoyhteiskunnassa, jossa oikeutta ja vastuuta kriittiseen ajatteluun ja tiedon käsittelemiseen käytetään paitsi yhteisistä asioista päättämiseen myös ymmärrykseen johtavan keskustelun luomiseen. Ainakin jossain määrin. En toki sinisilmäisesti ajattele, etteikö ongelmiakin olisi. Kuitenkin tekee mieleni olla toiveikas (ja keskittyä edes hetkeksi johonkin hyvään), että ehkä niin sodat kuin terveysuhatkin ovat tuoneet aivan uudella tavalla yhteisen keskustelun aiheeksi tiedon, ymmärryksen ja kriittisen – jopa tieteellisenkin – ajattelun ja niiden merkityksen.
Tiede, tieto ja niiden jakaminen ja niistä yhteisymmärryksen luominen on koskettanut kuluneen kahden vuoden aikana jokaista yhteiskunnan jäsentä. Niin sota ja sen vaikutukset yhteiskunnassa kuin Covid 19 -pandemian vaiheet rajoituksineen ja rokotuksineen ovat pakottaneet miltei jokaisen miettimään, miten käsitellä saatavilla olevaa tietoa. Päättäjät ja heidän työskentelystään kansalaisille kertova media hakevat tarkoituksellisia toimintatapoja ja linjauksia, tekevät virheitäkin. Niistäkin on tärkeää käydä keskustelua, jotta voidaan ymmärtää ja kehittää. Ja sellaista keskusteluakin on viime aikoina onneksi jonkin verran kuultu. Toivonpa, että ainakin jokunen on myös näiden yksityisten ja julkisempienkin keskusteluiden myötä huomannut tiedon ja ajattelun arvon ja niihin liittyvän vastuun. Tieto ja kyky ajatella kriittisesti eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan etuoikeus.
Mitra Raappana
FT Mitra Raappana työskentelee yliopistonopettajana Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksella sekä tutkijatohtorina TAJU-hankkeessa.
Twitter: @mitra_raappana
Kirjallisuus:
Behar-Horenstein, L. S., & Niu, L. (2011). Teaching Critical Thinking Skills in Higher Education: A Review of The Literature. Journal of College Teaching & Learning (TLC), 8(2). https://doi.org/10.19030/tlc.v8i2.3554
Halpern, D. F. 2014. Thought and Knowledge (5. Painos). New York, NY: Psychology Press.
Mutanen, A. 2021. Tiedekasvatuksen päämääristä. FMSERA Journal, 4(2), 72–86. Retrieved from https://journal.fi/fmsera/article/view/103275
Robertson, E. 2009. The Epistemic Aims of Education. Teoksessa H. Siegel (toim.), The Oxford Handbook of Philosophy of Education. Oxford: Oxford University Press.
Kommentit