Alkuhuumaa ja yllätyksiä
AMK-opintojeni alussa kaikki oli todella selkeää: viikolla käyn koulussa, lauantaisin töissä ja kolmen ja puolen vuoden päästä olen valmistunut ja menen ”oikeisiin töihin”. Helppo nakki, koulu on kivaa! Ja ensimmäiset vuodet menivätkin ihan hyvin. Sitten tulin raskaaksi.
Raskausaikana koulunkäynti onneksi onnistui vielä varsin hyvin ja tein molemmat työharjoitteluni raskausaikana, ajoittaisesta kokopäiväpahoinvoinnista huolimatta. Nautin harjoitteluista täysin rinnoin ja pohdin omaa suuntautumistani, kun piakkoin siirtyisin työelämään. Reilu viikko viimeisen harjoittelupäivän jälkeen syntyi terve tyttövauva rakkaan kouluni naapurissa, TAYSissa.
Aikalisä
Vaikka vauva olikin terve, meni äiti rikki. Ensin fyysisesti verenhukan ja tulehduksen vuoksi ja pikkuhiljaa vastuun ja univelan painaessa loppui henkinen jaksaminenkin. Vauva nukkui tunnin yössä, minä vartin ja päivisinkään tuoretta takiaista ei saanut laskea alas, jotta voisi tehdä muita askareita, läksyistä puhumattakaan. Myös luennoilla käyminen muodostui liki mahdottomasti, ja kävin vain pari kertaa, vauvaa mukana kuskaten, tunneilla. Silloin tein päätöksen, oman ja lapsen hyvinvoinnin vuoksi, ottaa lomaa koulusta ja muuttaa lähemmäs perhettä ja tukiverkostojani.
Harppaus takaisin AMK-maailmaan
Lapsi kasvoi ja parivuotiaana oppi pikkuhiljaa jopa nukkumaan yönsä. Mutta aivan yhtäkkiä lapseni olikin jo liki kolmevuotias ja opinto-oikeuteni läheni loppuaan… PANIIKKI!!
Ei hätää, ihana opo hoiti homman ja minä hoidin itselleni opparitoimeksiannon ja aloin etsiä asuntoa taas Tampereelta. Asunto löytyi ja hyppäsin kesken lukukauden keskeenjääneille opintototeutuksilleni. Jes! Taputin itseäni ja opoa selkään onnistuneen opiskelijaintegraation johdosta. Äkkiä kuitenkin huomasin, että ehkä hoitopaikka lapselle olisikin ihan jees, vaikka kirjanpito pikkuista viehättikin, vai olikohan se sittenkin se Pikku Kakkonen -peli, jota natsimutsi ei kotona anna pelata… Onneksi Tampereen kaupunki hoiti homman kuntoon ja viikossa löytyi lapselle ihana päiväkotiryhmä, jonne tuo sosiaalistakin sosiaalisempi pikkuinen rynnii edelleen riemusta kiljuen.
Meillä paluu opiskeluarkeen on siis toistaiseksi onnistunut kivuttomasti, ja yllättäen äidinkin jaksaminen on parantunut, kun näkee muita aikuisia päivittäin ja saa muutamaksi tunniksi luovuttaa vastuun rakkaastaan ammattilaisille. Nyt voidaan ilman morkkista katsoa lastenohjelmia illalla, jos äiti ei jaksakaan keksiä mitään kehittävää. Läksyt on saanut tehtyä lapsen ollessa muissa puuhissa ja illalla nukkumaanmenoajan jälkeen, opinnäytetyö etenee hitaasti, mutta varmasti kohti palautusta.
Vastaanotto vaihtelee
Liiketalouden opiskelijat lisääntyvät opiskeluaikanaan paljon harvemmin, kuin esimerkiksi kätilöopiskelijat, joiden keskuudessa raskauden vitsaillaan leviävät pisaratartutanta. Tämä näkyy opettajien suhtautumisessa. Valitettavasti on opettajia, jotka eivät suhtautuneet asiaan yhtä hyvin, näiden yksilöiden kohdalla ”sucks to be you” mentaliteetti on päällimmäisenä ja suhtautuminen melko armotonta. Onneksi opettajat pääasiassa ovat olleet erittäin ymmärtäväisiä, etenkin nyt kun olen palannut koulun penkille, suuri kiitos heille siitä.
Kommentit