Kategoria: Opintomatka

Harjoittelupaikka - Vinkit hakuun!

Työharjoittelu on iso liiketalouden opintoja ja työharjoittelupaikan hakeminen on monelle turhauttavaa, kun sopivaa paikkaa on monesti hankala löytää. Omalla kohdallani harjoittelu on vastikään suoritettu ja kokonaisuudessaan harjoittelu meni todella nopeasti ja olen oppinut sekä tehnyt niin paljon kaikkea uutta. Siitä syystä haluankin jakaa omat vinkkini työharjoittelun hausta myös teille lukijoille!

Ulkomaan ekskursio osaksi opintoja?

Allekirjoittaneelle ekskursio tammikuussa 2020 Pohjois-Makedonian pääkaupunkiin Skopjeen oli tähän mennessä mieleenpainuvin viikko opintojen parissa. Ekskursioon sisältyi vierailuja sekä runsaasti vapaa aikaa, jonka kukin käytti kulttuuriin, kaupunkiin, nähtävyyksiin sekä toisiinsa tutustuen mielenkiintonsa mukaan.

Opintomatka Pietariin

TAMKissa saa hyviä mahdollisuuksia lähteä kansainvälistymään niin vaihtoon kuin lyhyemmillekin opintomatkoille. Eri ainejärjestöt järjestävät ekskursioita, mutta myös eri kursseihin voi kuulua lyhyitä matkoja esimerkiksi jonkun muun kaupungin yliopistoon.