Tradenomiopiskelijana vaihdossa

Ammattikorkeakouluopintoihin kuuluu mahdollisuus vaihto-opiskeluun. Näin ollen myös tradenomiopinnoissa pystyy suorittamaan opiskelijavaihdon TAMKin partneriyliopistoissa, joita on useita ympäri maailmaa. Tässä blogitekstissä kerron hieman omasta vaihtokokemuksestani Etelä-Koreassa ja sen jälkeen tiivistän lyhyesti vaihtoon hakemisen prosessin.

Oma vaihtokokemukseni

”Pohdin vaihtoon lähtöä jo opintojen ensimmäisenä vuonna ja opintojen edetessä ajatus vaihtoon lähdöstä vahvistui. Oma vaihtoni sijoittui epävarmaan aikaan, jolloin koronapandemia aiheutti epävarmuutta siitä onnistuuko vaihtoon lähtö ollenkaan.

Vaihtokohteekseni pitkän mietinnän jälkeen valikoitui Etelä-Korea, en ollut ikinä ennen maassa käynyt, mutta sen kulttuuri kiinnosti. Halusin myös, että vaihtoni sijoittuu sellaiseen maahan, mihin ei välttämättä myöhemmin elämässä olisi niin helppoa muuttaa asumaan. Vaihtooni valmistautuminen alkoi vuoden 2021 alussa koulun sisäisillä hauilla kunnes se eteni Korean päähän. En päässyt ykkösvalintakouluuni, mutta sen sijaan toisesta hakukohteestani sain myöntävän vastauksen. Kohdekoulukseni tuli Sungkyunkwan University Soulissa.

Ennen vaihtoa täytyi hoitaa monia asioita: rokotuksia, viisumiasioita sekä täyttää monia muita dokumentteja. Koronan takia myös Korean päässä odotti maahan tullessa 2 viikon pakollinen karanteeni, jonka itse päädyin suorittamaan koulun asuntolassa, missä myös asuin vaihtoni ajan. Heinäkuun viimeisenä päivänä lentoni Helsinki-Vantaalta lähti kohti Incheonin lentokenttää, jonne saavuin 1. elokuuta. Kahden viikon karanteeni tarkoitti sitä, että pääsin vihdoin ikkunasta tuijottelun ja negatiivisen koronatestin jälkeen tutkimaan Soulia vasta elokuun puolessa välissä.

Lukukauteni alkoi elokuun lopussa ja kaikki opintoni olivat etänä. Opiskelin syyslukukaudella kursseja nimeltään: Economics in Global Environments (5 op) , Marketing Management (5 op), Digital Marketing and Analytics (5 op) , Basic Korean (5 op) ja Contemporary Korean Society and Culture (5 op).

Vaihtoon hakiessa olisin halunnut hakea heti lukuvuoden mittaista vaihtoa, mutta sain TAMKilta sellaista viestiä, että vaihtoon olisi mahdollista hakea vain lukukaudeksi kerrallaan mutta, että etenkin Euroopan ulkopuolelle mentäessä vaihdon pidentäminen saattaisi olla mahdollista, joten päätin katsoa oman fiiliksen mukaan. Lukukauden edetessä ja Korean tullessa tutummaksi alkoi minusta tuntua siltä, että haluaisin jäädä vielä kevätlukukaudeksi, joten laitoin molempiin kouluihin sähköpostia ja onnekseni sain viestin, että saan jäädä Koreaan vielä kevätlukukauden ajaksi.

Joululoma oli Koreassa pitkä ja kevätlukukausi alkoi vasta helmikuussa. Kevätlukukaudella opintoni olivat edelleen suurimmaksi osaksi etänä, mutta joitakin tunteja oli myös yliopistolla. Opiskelin keväällä kursseja: Services Marketing (5 op) , Strategic Management (5 op) , Consumer Behavior and Brand Marketing (5 op) sekä Beginner Korean (10 op).

Kevätlukukausi loppui kesäkuun alussa, jonka jälkeen jäin vielä Koreaan muutamaksi viikoksi. Jälkeenpäin katsottuna lukuvuosi hujahti ohi hetkessä ja vaihtovuosi Koreassa oli monella tavalla muistorikas ja upea kokemus. Olin tyytyväinen valitsemiini kursseihin ja koin, että kursseillani opin niin liiketaloudesta, mutta myös kohdemaastani.

Korea on maana erittäin mielenkiintoinen ja Soul on kaupunkina monipuolinen ja kiehtova, suurkaupunki, jossa kaikki toimii yllättävän sujuvasti ja josta jokaiselle löytyy jotain omiin mielenkiintoihin perustuvaa tekemistä, näkemistä ja kokemista. Ihmiset olivat yleisesti mukavia ja avuliaita, vaikka välillämme olikin usein kielimuuri. Opin Korean kulttuuria ja kieltä, näin mahtavia paikkoja, söin loistavia ruokia, tapasin uusia ihmisiä ja sain ystäviä eri puolilta maailmaa sekä sain mahtavia muistoja. Kertaakaan ei ole vaihtoon lähteminen kaduttanut, päinvastoin voisin lähteä vaikka heti uudelleen.”

Vaihtoon hakemisen prosessi

1. Prosessi alkaa sillä, että ensin haetaan vaihtoon TAMKin sisäisellä hakukierroksella. TAMKin sisäisessä haussa hakija valitsee jo halutut kohdeyliopistonsa ja antaa koululle muuta informaatiota koskien vaihtoa. Sisäisen haun tarkoituksena on jakaa vaihtokohteet ja varmistaa, että hakijat ovat sopivia vaihtoon. Hakemus tehdään SoleMove- järjestelmässä kv-palveluiden antamien ohjeiden mukaisesti.

2. Kun TAMKin sisäisessä haussa on varmistunut hakijan kelpoisuus ja vaihtokohde, tehdään hakemus itse kohdeyliopistoon. Saattaa olla, että hakijalta vaaditaan hakemuksen mukana myös todistus kielitaidosta tai motivaatiokirje tms. Itseltäni Etelä-Koreaan vaadittiin molemmat edellä mainitut, mutta vaatimukset vaihtelevat vaihtokohteen mukaan.

3. Kun vaihto on varmistunut vielä kohdeyliopistonkin puolesta pitää alkaa hoitaa erinäisiä valmisteluita, kuten rokotukset, apuraha- ja tukiasiat, lennot, asuntoasiat, mahdollinen viisumin hankinta, orientaatiokurssi Moodlessa jne. Lista vaihtelee hieman kohteen vaatimusten mukaisesti. Tässä vaiheessa tehdään myös Learning Agreement eli opiskelusopimus, jos ei sitä ole aiemmassa vaiheessa tehty. Learning Agreement sisältää informaation kursseista, jotka vaihdon aikana tullaan suorittamaan.

Loppuun haluan vielä sanoa, että suosittelen vaihtoa kaikille, jotka sitä vähänkään miettivät ja suosittelen osallistumaan KV-palveluiden järjestämiin infotilaisuuksiin, jotka selventävät edelleen sitä, miten vaihtoprosessi etenee ja antavat ohjeita sekä neuvoja vaihtoa koskeviin asioihin.

Muista myös seurata Tampereen tradenomiopiskelijoita somessa!

TradenomiTRE Instagram
TradenomiTRE Facebook
TradenomiTRE LinkedIn

#tradenomi #tradenomitre #tamk

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *