Lähettilästoimintaa ennen ja nyt

Opiskelijalähettiläämme vierailevat toisen asteen oppilaitoksissa kertomassa opiskelustaan TAMKissa. Se tuntuu nykyaikaiselta tavalta toimia, mutta sitä on tehty jo yllättävän kauan. Olin itse lukuvuonna 1978-1979 ensimmäisen vuoden koneteekkari Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa. Toimin kerran opiskelijalähettiläänä, vaikka tuota termiä ei silloin käytettykään. Mikä on muuttunut?

Samaa toiminnassa on se, että osa opiskelijoista lähtee mielellään lähettilästoimintaan mukaan ja toisia asia ei kiinnosta. Eroja puolestaan ovat nykyisen toiminnan hyvä organisointi ja koulutus, lähettiläille kuuluvien tehtävien määrä, maksettavat palkkiot ja matkakulujen korvaukset.

Omana opiskeluaikanani kaiken opiskelijaviestinnän keskipiste oli oppilaitosten ilmoitustaulut, ne olivat nykyajan intra ja niitä seuraamalla tiesi tapahtumat. Sitä kautta näin pyynnön käydä esittelemässä korkeakoulussa opiskelua kotilukiossa. Liikkeellelähtö oli hyvin epämuodollinen, koulun opintotoimistosta annettiin tiskin yli käteen muutama A4-esite ja toivotettiin hyvää matkaa.

Vuonna 1979 oli luonnollista, että otin yhteyden kotilukioon puhelimella, sillä sähköpostia ei ollut. Puhelin ei kuitenkaan ollut silloin yhtä yleinen kuin kännykät nykyisin. Useimmilla opiskelijoilla ei ollut edes lankapuhelinta asunnossaan, sen sijaan joissakin katujen kulmissa oli kolikoilla toimivia puhelinkoppeja ja koulun aulassa kolikkopuhelin. En jaksa muistaa yhteydenottoa, mutta olettaisin kuitenkin, että tuon puhelun sain soittaa koulun laskuun opintotoimiston puhelimella.

Kotilukioni on silloisen Pyhäselän kunnan lukio Joensuun eteläpuolella. Siitä lukiosta tuli Lappeenrantaan syksyllä 1978 minun lisäkseni toinenkin poika ja lähdimme molemmat hoitamaan esittelyä. Ajankohdaksi ajoittui luonnollisesti maanantaiaamu viikonlopun kotivierailun jatkoksi.

Teekkarin auto oli opiskeluaikanani harvinaisuus. Omassa 40 hengen koneteekkarien aloitusryhmässäni auto oli yhdellä opiskelijalla ja sen omistaja ei ollut kumpikaan meistä. Matka kotikonnuille tehtiin bussilla ja junalla, ja sain lainata vanhempieni autoa koululla käyntiin. Nykyisin aika monella tekniikan opiskelijalla on auto, joten monessa tapauksessa vierailu varmaankin tehdään omalla tai jonkun muun autolla.

Korkeakouluopintoja esittelevä opiskelija otettiin vastaan hyvin ystävällisesti – siinä tuskin on tapahtunut muutosta! Meidän tapauksessamme kotilukion rehtori ja opettajat olivat tuttuja ja kovasti kiinnostuneita vanhojen oppilaidensa asioista. Ja kun kyseessä oli pieni kuntakeskuksen lukio, niin myös lukion kolmannen vuoden oppilaista monet olivat tuttuja, vaikka hieman nuorempia olivatkin.

Itse tilaisuus oli suullista esittelyä ja muutaman A4-esitteen luovuttaminen. Aktiivista keskustelua emme saaneet aikaan, olisikohan siihen tarvittu pedagogista koulutusta? Nykyisin esittelyyn kuuluu läppäri, kalvoja, videoita ja varmaankin some-kanavien esittelyä. Esitteitäkin painetaan vielä, mutta mahtavatko lähettiläät ottaa niitä enää laukkuunsa? Ja ovatko koululaiset aktiivisempia kyselemään kuin 40 vuotta sitten? Yhden eron tiedän aivan varmasti: kukaan ei räplännyt kännykkäänsä vuonna 1979.

Mikä oli lopputulos kotilukiolla käynnistä? Pyhäselän lukiosta tuli opiskelijoita Lappeenrannan teknilliseen korkeakouluun seuraavanakin vuonna, joten ei vierailusta ainakaan haittaa ollut.

Kirjoittavatkohan nykyiset lähettiläät toiminnastaan blogin vuonna 2060?

 

Kirjoittaja: Hannu Kivilinna,  Teollisuusteknologia-yksikön johtaja

 

Kommentit

Niin se aika muuttuu, vai muuttuuko?

Sirena

10.03.2021 12:53

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *