Pöpö nakertaa päivätoteutusta 

Ammattikorkeakouluissa on kymmeniä tutkinto-ohjelmia. Sitäkin enemmän löytyy hakukohteita ja -jonoja, joita kukaan ei pysty lonkalta luettelemaan. Sekamelska on sekä hakijalle että koulutuksen järjestäjälle melkoinen. Tutuin tapa opiskella on päivätoteutus, joka useimmiten toteutetaan sananmukaisesti päivisin ja kampuksella. Se on eräänlaista opiskelun ”yksimuotoa”. Tarjolla on myös monimuoto-opiskelua, joka nykyisellään on räätälöity lähinnä työssäkäyville ja opiskelu tapahtuu pääasiassa iltaisin ja etänä.

Kriisin keskellä, ja varmasti myös sen jälkeen, tämä yksimuotoinen päivätoteutus alkaa kalskahtaa jotenkin vanhanaikaiselta. Liikkeellä on onneksi mainioita hybridinpoikasia, jotka ovat etäopiskelun ja lähiopetuksen yhdistelmä. Yhteisenä tavoitteena on varmistaa sekä osaamisen kehittyminen että yhteisöllisyys uudella tavalla. Kun pandemiasta pian selvitään, kampuksilla on taas vilinää, mutta paluuta vanhaan ei ole.

Mitäpä jos alkaisimme kehittää ja tarjota pelkästään monimuotoa, koska muuta ei kohta käytännössä ole olemassa? Voimmeko alkaa valmistautua yksimuodon hautajaisiin?

Muutos edellyttää ketteryyttä, luovia ratkaisuja, sitkeyttä ja halua muuttua. Joskus apuna tarvitaan myös ripaus pakkoa. Korkeakoulun kannalta on välttämätöntä, että kaikenlaiselle mahdottomalle annetaan rohkeasti tilaa. Pitäisikö tätäkin uudistusta villisti testata jollain aikajänteellä?

Yritämmekö liikaa kontrolloida, mallintaa ja varmistella asioita? On meistä itsestämme kiinni, kuinka sujahdamme uuteen. Nakertaminen saattaa sittenkin olla mahdollisuus, kun hivuttaudumme kohti monimuotoisempaa tulevaisuutta.

 

Teksti: Kai Salonen, johtaja

Media, musiikki ja taide -osaamisyksikkö