Epävarmuus
Kun pandemia roihahti ilmoille, niin asiantuntijat, päätöksentekijät kuin laajemmin koko yhteiskuntakin tarttuivat tiedon sirpaleisiin. Tavattiin epidemologisen tutkimuksen aakkosia viruksista ja muunnosten leviämisistä, mutta myös siitä, miten kansalaisten tulisi toimia, jotta pahimmilta haitoilta vältyttäisiin.
Nyt, kun käsien pesua, turvavälejä ja rokotuksia on harjoiteltu kohta pari vuotta, tuntuu, että rajansa kaikella. Ihmiset ovat kenties jo väsyneitä siihen informaatioon, mitä samat asiantuntijat päivästä toiseen toistavat. Voidaan myös sanoa, että tieto on ollut tietyllä tavalla yksipuolista, pääosiltaan vain epidemiologisiin tutkimuksiin perustuvaa. Ilmiöitä ole vielä arvioitu laajemmin yhteiskunnallisena, sosiaalisena ja poliittisena kokonaisuutena. Yhteiskuntatieteellinen tieto, mukaan lukien sosiologit, politiikan tutkijat, taloustieteilijät ja filosofit, on toistaiseksi blokattu tai he ovat blokanneet itsensä keskusteluun ulkopuolelle. Tuntuu kuin heillä ei olisi mitään sanottavaa tai heitä ei tarvittaisi. Koronan leviäminen, vaikutukset, torjunnan keinot ja lopputulos ovat kuitenkin lopulta mitä monimutkaisin yhteiskunnallinen ilmiö. Poliittisessa päätöksenteossa ei siksi tulisi sitoutua yksipuolisesti vain soveltavaa tutkimusta tekevien laitosten tuottamaan tietoon.
Monialaisen ja kokoavan tiedon tarve
On niitä poikkeuksiakin ja poliittisia toimijoita, kuten YK:N pääsihteeriä António Guterres, WHO ja IFM, jotka puhuvat muusta kuin käsienpesusta. Guterres sanoo suoraan, että nyt tarvitaan solidaarisuutta ja yhteistyötä: ”Moments of great difficulty are also moments of great opportunity. To come together in solidarity. To unite behind solutions that can benefit all people,” Belgia ja WHO puolestaan panevat sanat teoksi sopimalla globaalista vastuusta terveystuotteiden ja -teknologian tuotannossa.
Suomessa on laajasti eri väestöryhmiä edustava hallitus, mutta jostakin syystä sekin on jäissä eikä ole avannut suutaan korona epidemian yhteiskunnallisista ja poliittisista ulottuvuuksista. Suomessa seurataan kyllä kansainvälistä kehitystä, mutta hämmästyttävän vähän analysoidaan eri maiden koronapolitiikkaa ja sen onnistuneisuutta. Kun Saksassa Olof Scholtzin hallitus astui valtaan kuukausi pari sitten, sen ensimmäisiä toimenpiteisiin kuului asettaa hallituksen ja poliittisten päätöksentekijöiden tueksi korona-asiantuntijaryhmä. Ryhmään valittiin 16 jäsentä, johon kuuluu sosiologian, politiikan talouden, instituutioiden ja epidemiologian asiantuntijoita. Tämä on ollut yksi harvoista yrityksistä, jossa samaan pöytään on kutsuttu eri tieteenalojen asiantuntijoita.
Koronapolitiikalle olisi Suomessakin voitu hakea – tai ainakin sitä olisi nyt korkea aika hakea – monialaisempiin ja tutkimustuloksiin perustuvaa pohjaa. Tätä sanotaan tiedolla johtamiseksi.
Näyttöön perustuvaa politiikka
On luonnollista odottaa, että hallitus tukeutuu päätöksenteossa omien laitostensa tutkimustuloksiin ja parhaisiin asiantuntijainstituutioihin, kuten THL ja yliopistolliset sairaalat. Mutta kuten on nähty, tutkimuksen kentällä on myös kilpailevia näkemyksiä ja poliittisia intohimoja. Koronaepidemian taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset ovat kuitenkin sitä suuruusluokkaa, että soveltavaa tutkimusta tekevien laitosten rinnalle tarvittaisiin jo pikkuhiljaa myös sosiologien, taloustieteilijöiden, politiikan tutkijoiden, psykologien ja filosofienkin ääntä. Nyt tämänkaltainen tieto on joutunut HUSin ja THL:n asiantuntijoiden näkemysten jalkoihin.
Kansallinen hätätila
Nykyinen saamattomuus on käsittämätöntä tilanteessa, jossa kokonaiset tuotannon alat, kuten matkailu, yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset palvelut, ja ravintola. ja hyvinvointipalvelut, ovat kokeneet ennen näkemättömän murroksen.
Eikö nyt olisi aika yhteisille ponnistuksille, joissa arvioitaisiin tämän suuren yhteiskunnallisen kysymyksen hallinnan mahdollisuuksia? Olettaisi, että kaikki instituutiot ja niiden asiantuntijat tuntisivat tästä vastuunsa.
Kommentit