Minimipalkka on jo 22 EU maassa
Saksan talous instituutin (WSI) keväällä 2 019 julkaiseman tutkimuksen mukaan, minimipalkka oli jossakin muodossa käytössä 38 maassa, ja 28:sta EU -maasta se oli käytössä 22:ssa maassa. Pohjoismaissa sitä ei ole ja tätä poikkeavaa linjaa perustellaan sopimustoiminnan kattavuudella ja sitovuudella.
WSI raportin tulokset ovat kuitenkin kiinnostavat, sillä sen mukaan kyse ei ole vain siitä, että minimi palkka olisi yleistynyt, vaan myös siitä, että minimipalkan tulotaso on kohonnut ja että minimipalkka näyttäisi loppujen lopuksi toimivan paremmin kuin mitä sen kannattajat uskalsivat edes odottaa.
Minimipalkan taso maissa, jossa se on käytössä (ks.kuvio 1)
Minimipalkan taso vaihteli 2019 Euroopan maissa niin, että Britanniaa lukuun ottamatta, se oli korkeimmillaan yli €9 tunnilta. Luxemburgissa se oli korkein (€11.97) ja toiseksi korkein Ranskassa (€10) ja Alankomaissa (€9.91). Saksassa minimipalkkaa oli €9.19 tunti ja Britanniassa €9.28. Toisen, edellisistä erottuvan, maaryhmän muodostivat Espanja (5.45€), Slovakia (€5.10) ja Malta (€4.40), joissa minimipalkka vaihteli viidestä neljään euroon. Suurimman ryhmän muodostivat kuitenkin maat, joissa minimipalkka vaihteli kahden ja neljän euron välillä tunnilta. Tähän ryhmään kuuluivat mm Portugali (€3.61), Kreikka (€3.39) ja itä-euroopan maista Liettua (€3.39), Viro (€ 3.21), Tsekin tasavalta (€3.11) ja Puola (€3.05).
Euroopan maiden välillä on siis suuria eroja minimipalkan tasossa. Vertailun vuoksi mainittakoon kuitenkin, että minimipalkka on Läntisen Euroopan maissa korkeampi kuin esimerkiksi Kanadassa, jossa se oli €8.59 tai Japanissa, jossa se oli se €6.70 ja Tokiossa se oli €7.55 (Schulten & Luebker 2019,4).
Minimipalkka on siis levinnyt yhä useampaan maahan ja sen taso on kohonnut. Positiivisista vaikutuksistaan huolimatta se ei ole kuitenkaan kyennyt vastaamaan tuloerojen kasvuun, ja ehkä siksi EU -komissio ja muutamat yksittäiset maat kuten Saksa, ovat esittäneet, että minimipalkkaa tulisi laajentaa ja sen tasoa korottaa niin, että se olisi 60% keskiansioista (emt. 1).
Minimipalkan kriittiset kohdat[1]
Minimipalkan työllisyysvaikutuksien suhteen tutkimustulokset eivät ole yksiselitteisiä, siksi niitä luettaessa tulee olla tarkkana mm sen suhteen, puhutaanko niissä lyhyen vai pitkän aikavälin vaikutuksista, makro- vai mikrotason työllisyydestä, tai vaikutuksista työvoiman kysyntää vai tarjontaan.
Kirjallisuudessa minipalkan vaikutuksia arvioidaan useimmiten sen suhteen, mitkä ovat
- minimipalkan vaikutukset työvoiman kysyntään ja tarjontaan suhdannekehityksen eri vaiheissa
- minimipalkan vaikutukset työvoiman alueelliseen liikkuvuuteen sekä siirtymiin työpaikasta toiseen
- minimipalkan vaikutukset irtisanomisiin ja uuden työvoiman rekrytointiin
- minipalkan vaikutukset nuorten työllisyyteen tai työmarkkinoiden erityisryhmien työllisyyteen
- minimipalkan yhteys työmarkkinoiden segmentoitumiseen sekä siirtymiin heikosti ja hyvin palkattujen työpaikkojen kesken (ylikvalifioituminen, segregaatio)
- minimipalkan vaikutukset tulonjakoon, kulutukseen ja sitä kautta tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden tavoitteisiin
Taloustieteellisessä tutkimuksessa on vahvana käsitys, että jos minimipalkan taso on riittävän matala, se edistää työvoiman kysyntää ja kokonaistyöllisyyttä, mutta jos minimipalkan taso on korkea, se vähentää työvoiman kysyntää. Tätä perusargumenttia on todistettu niin teoreettisin kuin empiirisin tutkimuksin. Useissa tapauksissa havainnot ovat perustuneet maiden väliseen vertailuun ja osoittavat, että maissa, joissa minimipalkka on keskituloihin verrattuna matala, minipalkalla ei ole kielteisiä vaan pikemminkin myönteisiä vaikutuksia työllisyyteen (Card ja Krueger 1994; Abowd ym. 2000; Dube ym. 2010). Seuraavana tarkennan näitä väitteitä ja tutkimustuloksia.
–>Minimipalkat ja työvoiman alueellinen liikkuvuus
Edustavaan aineistoon perustaen Martin ja Termos (2015) tutkivat minimipalkkojen tasoa ja sen vaikutusta osavaltioiden väliseen työvoiman liikkuvuuteen. He päätyivät tulokseen, että minimipalkka on olennainen tekijä, joka vaikuttaa matalan koulutuksen omaavan työvoiman alueelliseen liikkuvuuteen (Martin ja Termos 2015, 202). Kilpailluilla työmarkkinoilla minipalkan korotus johtaa matalan koulutuksen omaavien osalla vaikeuksiin löytää kvalifikaatiotaan vastaavaa työtä. Siksi matalan koulutustason omaavilla työllistymisen keinoksi jää hakeutuminen sellaisille alueille, joissa minimipalkat ovat alhaiset. Näin matalan koulutustason omaavilla on riskinä joutua alaspäin johtavaan kierteeseen.
Edellä esitettyjä tuloksia arvioitaessa on kuitenkin muistettava, että ne perustuvat arvioon minimipalkan vaikutuksista työvoiman kysyntään ja työnantajan käyttäytymiseen. Tarjontapainotteisissa tutkimuksissa huomio kiinnittyy siihen, miten minimipalkka ja sen taso vaikuttavat työvoiman tarjontaan, työnhakijoiden työmarkkinaliikkuvuuteen ja tuloihin sekä miten lisääntyvä työvoiman tarjonta ohjaa työnantajien työvoiman rekrytointia. Näitä kysymyksiä tarkennetaan seuraavana.
–>Minipalkan vaikutukset nuorten työllisyyteen
Minimipalkkojen yhtenä mahdollisena kohderyhmänä on pidetty nuoria työnhakijoita. Silloin oletetaan, että vailla riittävää työkokemusta olevat nuoret työnhakijat, olisivat riski työnantajalle mutta kohtuullinen minipalkka voisi kuitenkin houkutella rekrytoimaan nuoria. Shansan Liu ym. (2016, 32–33) käyttivät Yhdysvalloissa edustavaa paneeliaineistoa vuosilta 2000–2009 ja selvittivät sen avulla, miten minimipalkka vaikutti nuorten rekrytointeihin, irtisanomisiin sekä yritystasolla uusien työpaikkojen luomiseen. Kun alueellinen heterogeenisyys kontrolloitiin, Liu ym. (2016, 33) havaitsivat, että nuorimmat työntekijät (14–18-vuotiaat), joilla oli korkeampi minimipalkan taso, hyötyivät eniten minimipalkan tuottamasta positiivisesta tulokehityksestä, mutta kärsivät työllisyysmahdollisuuksien kaventumisesta. Näin ei käynyt kuitenkaan heitä vanhempien ikäryhmien (19–21 ja 22–24-vuotiaat) kohdalla. Tutkimus osoitti edelleen, että korkea minimitulo oli yhteydessä vähäisempään työntekijöiden vaihtuvuuteen. Toisin sanoen korkean minimipalkan vallitessa työntekijöiden vaihtuvuus väheni (Liu ym. 2016, 33).
Työvoiman vaihtuvuuden vähenemisen voidaan tulkita joko niin, että joustavien työmarkkinoiden tilassa minimipalkka stabilisoi työmarkkinoita ja pienentää työvoiman vaihtuvuudesta aiheutuvia kustannuksia, kun taas jäykkien työmarkkinoiden tilassa se jäykistää edelleen työmarkkinoita.
–>Minipalkan vaikutukset työvoiman kysyntään ja tarjontaan
Minimipalkan vaikutusta työllisyyteen on useimmiten arvioitu erillisesti joko työvoiman kysynnän tai tarjonnan näkökulmasta. Mutta jos minimipalkan vaikutusta työvoiman kysyntään ja tarjontaan arvioidaan dynaamisina ja toinen toisiinsa vaikuttavina prosesseina, saadaan tietoa siitä, miten minimipalkka vaikuttaa työvoiman rekrytointiin ja toisaalta, yksilöiden ja kotitalouksien tasolla työn vastaanottamiseen.
Alessio Braun ym. (2014, 389) tarkastelivat kysynnän ja tarjonnan vaikutuksia toinen toistaan korvaavina tekijöinä (substituutio efekti) ja havaitsivat, että korkea minimipalkka voi rajoittaa uuden työvoiman rekrytointia, mutta vastaavasti se voi lisätä työvoiman tarjontaa ja lisääntyvän tarjonnan kautta minipalkka voi kompensoida kysynnän vähentymisestä. Tulos oli Babtiste Say’n lain mukainen osoittaen, että tarjonnan kasvu voi synnyttää kysyntää. Kun yrityksille on tarjolla työvoimaa ne voivat täyttää esimerkiksi piileviä työpaikkoja tai käynnistää uutta liiketoimintaa. Tämä tarkoittaa, että minipalkan vaikutuksia arvioitaessa meidän tulisi pyrkiä staattisesta ja yhden vaikuttavan tekijän selityksestä kohti dynaamista ja useamman vaikuttavan tekijän analyysiä (Braun, Merkl ja Snower 2014, 389).
Edellä sanotusta voi päätellä, että kun yritysten ja kotitalouksien päätöksentekoa tarkastellaan rinnakkain, minimipalkka voi painaa työvoiman kysyntää alaspäin, mutta samalla se voi lisätä työvoiman tarjontaa ja luoda sitä kautta uutta kysyntää. Jos minimipalkan taso on kohtuullinen, voi tarjonnan lisääntymisen kautta syntyvä kompensaatio (työllisyyden lisääntyminen) olla jopa suurempi kuin kysynnän vähenemisestä aiheutuva vaikutus. Oli sitten kyse minimipalkasta tai perustulosta, tällä havainnolla voi olla ratkaiseva merkitys.
Minimipalkan vaikutukset ”hyvien ja huonojen työpaikkojen” luomaan työllisyyteen
Määrällisten vaikutusten lisäksi minimipalkalla voi olla myös laadullisia ja rakenteellisia vaikutuksia työllisyyteen. Frédéric Gavrel ym. (2012) tutkivat, miten minimipalkka toimii lohkoutuneilla työmarkkinoilla.
Gavrel ym. (2012) olettivat, että työmarkkinoiden lohkoutuminen on nähtävissä niin, että ”huono sektori” (bad sector) tarjoaa minimipalkkoja ja ”hyvä sektori” (good sector) sopimuksiin perustuvia palkkoja. ”Huono sektori” koostuu yleensä työvoimasta, joka vasta hakeutuu tehtäviin ja jolla ei vielä ole ammatillista tutkintoa. Alalle tulijoiden tulee käydä kuitenkin läpi työssä harjoittelun vaihe, jotta he voisivat edetä sellaiseen työmarkkina-asemaan, jossa he voivat hakeutua työpaikkaan, joka vastaa ammattinimikkeen mukaista pätevyyttä. ”Hyvä sektori” koostuu puolestaan juuri niistä työmarkkinoille pyrkivistä, joilla joko on ammatillinen tutkinto tai jotka vaihtavat työtä ja hakeutuvat pois ”huonolta sektorilta”. Kun tämä jako huonoon ja hyvään sektoriin perustuu oletukseen työntekijöiden tuottavuuseroista, voidaan olettaa, että minimipalkan tason kohoaminen vähentää sekä matalaa ammattitaitoa edellyttävien työpaikkojen syntymistä että työpaikan vaihtamisen intensiteettiä. Sen seurauksena huonon sektorin työntekijöiden on entistä vaikea löytää ammattitaitoaan vastaavia työpaikkoja ja siksi ne, jotka ovat alhaisen kvalifikaation työpaikoissa pitävät tiukasti kiinni työpaikoistaan. Tällainen stabiliteetti voi johtaa siihen että työllisyyden kasvu urautuu alhaisten kvalifikaatioiden ja alhaiseen työn tuottavuuden aloille. (Gavrel, Lebon ja Rebière 2012, 601). Tämä on asia, josta on varoitettu.
Tutkijat eivät kuitenkaan ole ottaneet tätä argumenttia annettuna, vaan lähtivät täsmentämään analyysia kiinnittämällä huomiota uusien rekrytointien ja irtisanomisten virtoihin. Ana Rute Cardoson ja Pedro Portugalin (2006) tutkimuksessa oli nimittäin jo aikaisemmin osoitettu, että työmarkkinoille tuleville sopivien ja aluksi matalaa osaamista vaativien työpaikkojen määrä voi vähentyä ja samalla kun kokeneet työntekijät jatkavat vähäistä ammattitaitoa edellyttävissä työpaikoissa minimipalkan turvin. Tämän havainnon pohjalta Gavrel ym. (2012, 698) päätyivät omassa tutkimuksessaan tulokseen, jonka mukaan rekrytoinnit matalaa ammatillista kvalifikaatiota edellyttäviin työpaikkoihin vähenevät samalla, kun se viivästyttää kokeneiden työntekijöiden urien kehitystä.
Gavrel ym. (2012, 698) ovat kuitenkin sitä mieltä, että tämä selitysmalli edellyttää vielä tarkistamista muun muassa siksi, että minipalkan kasvu ei välttämättä vaikuta suoraan hyvän ammattitaidon omaavien työttömien työnhakukäyttäytymiseen eivätkä minimipalkat välttämättä vaikuta sopimuspalkkoihin, vaan nämä kaksi aluetta ovat itsenäisiä palkan asetannan alueita ja prosesseja. Toisin sanoen tarvitaan tarkempaa tutkimusta mikä täsmentäisi Cardoson ja Portugalin (2006) aikaisempia havaintoja rekrytointien ja irtisanomisten kehityksestä ja kohdentumisesta työvoiman eri ryhmiin kuten heikosti koulutettuihin ja työmarkkinoille hakeutuviin nuoriin.
–>Tuhoaako minimipalkkojen kohoaminen työllisyyden kysynnän?
Per Skedingerillä (2006) oli käytössä Ruotsin hotelli- ja ravintoalaa koskevaa aineisto ajalta 1979–1999. Sen avulla hän selvitti miten minimipalkka ja sen tason kohoaminen on vaikuttanut alan työllisyyteen. Lähtien siitä, että hotelli- ja ravintola-alan palkat ovat muihin aloihin verrattuna alhaiset ja siitä, että alalla käytetään paljon vähäisen koulutuksen saanutta työvoimaa, jolla ei juuri ole mahdollisuuksia alan ja ammatin vaihtoon, Skedinger oletti, että hotelli- ja ravintola-alan työntekijät kilpailevat keskenään samoista työpaikoista. Vaikka Ruotsissa ei ole lakisääteistä minimipalkkatasoa, vaan alakohtaisiin sopimuksiin perustuvia vähimmäispalkkoja, on oletettavaa, että minimipalkan tason kohoaminen johtaa toimintojen rationalisoimiseen ja työpaikkojen tarjonnan vähenemiseen. Tätä oletusta Skedinger testasi ekonometrisen kilpailumallin avulla ja vertaamalla minimipalkkaryhmää kontrolliryhmään, jolla oli sopimuspalkka, sekä käyttämällä lisäksi pseudoryhmää. Tällä asetelmalla hän saattoi osoittaa minimipalkkatason kohoamisen yhteyden työllisyyden kehitykseen. Työllisyyden kehitystä hän mittasi rekrytoitujen ja irtisanottujen työntekijöiden määrillä.
Tutkimuksen keskeinen tulos oli se, että rekrytoitujen työntekijöiden suhteellisissa osuuksissa ei ollut havaittavaa eroa koe- ja kontrolliryhmien kesken. Toisin sanoen minimipalkkojen tason kohoaminen ei vaikuttanut uuden työvoiman rekrytointiin. Toteutettu pseudovertailu vahvisti edelleen, ettei myöskään palkan alennuksella ollut olennaista vaikutusta rekrytointeihin. Sen sijaan tutkimus tuotti lievää tukea hypoteesille, että työvoiman tarjonnan lisääntyminen voisi vaikuttaa positiivisesti uuden työvoiman rekrytointeihin.
Tutkimuksessa ei tutkittu minimipalkkojen kohoamisen seurauksena työpaikan menettäneiden siirtymistä muihin yrityksiin, mutta on kuitenkin todennäköistä, ettei hotelli- ja ravintola-alojen matalapalkkaisilla työntekijöillä ole ollut mahdollisuuksia alan vaihtoon ilman vastaavaa ammattitaitoa (Skedinger 2006, 287).
Näin ollen voidaan päätellä, että minimipalkoilla ja niiden tasolla on ainakin Ruotsin hotelli- ja ravintola-alalla ollut merkitystä työllisyyden kehitykseen.
–>Saksan toinen ihme
Ennen vuoden 2015 minimipalkkareformia arviot minimipalkan työllisyysvaikutuksista perustuvat käsitykseen, jonka mukaan minimipalkkalainsäädännöllä olisi kielteisiä, ja jo lyhyellä aikavälillä havaittavia, vaikutuksia työmarkkinoiden toimintaan ja työllisyyteen. Peter Flaschelin ja Alfred Greinerin (2009) mukaan minimipalkan vaikutuksia tulisi kuitenkin arvioida ensisijaisesti pitkän ja keskipitkän aikavälin seurausten mukaan eikä lyhyen aikavälin vaikutusten mukaan. Näin mm siksi, että minimipalkat parantaisivat talouden suorituskykyä erityisesti talouden laskusuhdanteen aikana. Flaschel ja Greiner (2009) argumentoivat, että minimipalkan toteuttaminen laskusuhdanteen aikana hillitsisi tulonjaon vaihtelua ja estäisi joukkotyöttömyyden aiheuttamia sosiaalisia ongelmia takaamalla perustoimeentulon.
Vuoden 2015 alusta Saksassa voimaan tulleen lain mukainen minimipalkka oli 8.50 €/ tunti mutta vuonna 2019 se oli jo 9,14 €/ tunti (Amlinger, Bispinck & Schulten 2016; Schulten & Luebker 2019). Ensimmäisen vuoden kokemusten mukaan minimipalkka tavoitti noin 4,8–5,4 miljoonaa työntekijää, joiden palkat olivat vuonna 2014 alle tuon minimipalkan. Toisin kuin taloustieteilijöiden enemmistö ennusti, työllisyys jatkoi kasvuaan, vaikka minimipalkat kohosivat keskimäärin noin 5,5 prosenttia vuonna 2015. Marginaalisten osa-aikatöiden määrä väheni, ja ne muuttuivat toistaiseksi jatkuviksi ja minimipalkkaan perustuviksi työpaikoiksi. Suurimmat muutokset koettiin mikroyrityksissä, joissa työskenteli alle viisi työntekijää ja joissa minimipalkan alitukset olivat ennen yleisiä. Ennen uudistusta vuonna 2014 mikroyritysten työntekijöistä noin 40–42 prosenttia ansaitsi alle minimipalkan (Amlinger, Bispinck ja Schulten 2016, 6).
Toimialoittain tarkastellen minimipalkka vaikutti eniten hotelli- ja ravintoalan työntekijöiden palkkoihin, ja sillä oli erityinen vaikutus Saksan itäisissä osavaltioissa, jossa alan työntekijöiden palkoista jopa 65 prosenttia oli alle minimipalkan. Uudistuksen jälkeen minimipalkan palkkatasoa kohottava vaikutus oli suurin hotelli- ja ravintola-alalla sekä vähittäiskaupan, siivous- ja pesulapalvelujen sekä turvallisuuspalvelujen aloilla. Kaikki tämä tapahtui ilman, että seurauksena olisi ollut työllisyyden heikkeneminen. Päinvastoin yli 700 000 työpaikkaa (n. 2.3 % työpaikoista) muuttui uudistuksen seurauksena normaaleiksi sosiaalivakuutukseen piiriin luettaviksi työsuhteiksi. Suurinta työllisyyden kasvu (6.8 %) oli hotelli ja ravintola-alalla ja sitä seurasivat muut yksityiset palvelut kuten freelance-työ, koti- ja sosiaalipalvelut sekä kuljetus- ja varastointipalvelut. Ehkä tätäkin olennaisempaan oli se, että merkittävä osa lyhytkestoisista ja määräaikaisista työtehtävistä muuttui toistaiseksi voimassa oleviksi työsuhteiksi, jotka siirtyivät sosiaalivakuutuksen piiriin (Amlinger, Bispinck ja Schulten 2016, 14).
Johtopäätöksiä ja pohdintaa
Kun arvioidaan minimipalkan ja työllisyyden välistä yhteyttä, on heti alkuun todettava, että Suomessa ei ole minimipalkkaa, vaan alakohtaisia sopimuspalkkoja, joista sovitaan työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä määräajaksi. Paineita minipalkkojen säätämiseksi kuitenkin on, mutta sitä, miten minipalkka vaikuttaisi Suomessa työllisyyteen, ei tunneta.
Teoreettisesti niin minimipalkka kuin perustulo voisi johtaa siihen, että alimpien palkkojen taso (ostovoimalla mitaten) paranisi ja työnantajien kustannukset kohoaisivat, mikä loisi painetta matalan palkan työtehtävien vähenemiseen. Mutta samalla, kun tämä todetaan, on syytä tehdä huomauttaa, että työpaikkojen tuho voi korvautua itsensä työllistämisen ja mikroyrittämisen kautta tapahtuvan työllisyyden lisääntymisellä. Toisaalta, on mahdollista ajatella, että minipalkan ja perustulon turvin yksilöt ja kotitaloudet voivat hyväksyä myös pienempituloisia työtehtäviä ainakin tilapäisesti, mikä lisäisi työn tarjontaa.
Kun Saksasta tulee vuoden 2 020 lopulla EU -puheenjohtajamaa, on ilmeistä, että se pyrkii edistämään minimipalkka mallin toteutumista EU – maissa. Näin Sanna Marinin hallitus joutuu koville, sillä tulisi olla selkeä ja perusteltu toimintalinja minipalkkaan ja sen tasoon. Kyse ei ole vain minimipalkasta vaan myös sen tasosta. Kun Saksassa CDU:n ja sosiaalidemokraattien muodostamaan hallitus astui valtaan syksyllä 2018, totesi valtiovarainministeri Ulof Scholtz, että minimipalkkaa tulisi kehittää niin että se vastaisi 60% kansallisesta mediaanitulosta (Schulten & Luebker 2019, 1). Suomeen sovellettuna tämä tarkoittaisi, noin 1500 -1920 € / kk alasta ja ikäryhmästä riippuen. Tilastokeskuksen tietojen mukaan palkansaajien keski-ansiot olivat vuonna 2013 nuoremmissa ikäryhmissä 2500€/kk ja vanhemmissa ikäryhmissä 3200€/kk (Idman M. 2013). Näin ajatellen minimipalkka, joka olisi 60% keskiansioista, auttaisi työssäkäyviä köyhiä, mutta jättäisi tuen ulkopuolelle huomattavan joukon sellaisia edunsaajia, jotka eivät tee työtä palkkasuhteessa vaan toimivat esimerkiksi itseään työllistäen ja muunlaisin sopimuksin kuin palkkatyösopimus. He hyötyisivät paremmin perustulosta kuin minimipalkasta. Oletettavasti perustulo olisi tältä osin tehokkaampi keino edistää työllisyyttä kuin minimipalkka. Se lisäisi työvoiman tarjontaa ja kohottaisi sitä kautta työhön osallistumisen astetta.
Suomen kannalta yksi merkittävä kysymys on se, miten minimipalkat vaikuttaisivat työnhakijoiden käyttäytymiseen siinä tilanteessa, kun kotitaloudessa molemmat puolisot käyvät ansiotyössä. Olemassa olevat tutkimukset esimerkiksi työpaikan menetyksestä ja sen jälkeisestä työnhausta ja työllistymisestä antavat vahvoja viitteitä siitä, että kahden palkansaajan mallilla on vahva työnhakukäyttäytymistä ja sen tuloksellisuutta ohjaava vaikutus (Krutova, Koistinen & Nummi 2018; Rusconi ja Solga 2008; Gush, Scott ja Laurie 2015.) Mitä ilmeisemmin niin minipalkan kuin perustulonkin vaikutukset työmarkkinakäyttäytymiseen tulisivat eriytymään kotitalouden koon, rakenteen ja työhön osallistumisen mallin mukaan.
Perustulo ei ole palkkatuloa, mutta sillä on monia yhtymäkohtia minimipalkkaan mm siksi, että sen vaikutusten on oletettu olevan suurimpia ja toivotumpiakin juuri pienituloisten työntekijöiden ja itsensä työllistäjien ryhmissä. Perustulo kuitenkin poikkeaa olennaisesti minimipalkasta siinä, että universaalina etuisuutena se antaa autonomiaa työnhakijalle ja vahvistaa pienipalkkaisen tulonsaajan neuvotteluasemaa työn vastaanottamisessa, mikä voi olennaisesti vaikuttaa myös työnantajan käyttäytymiseen. Samoin kuin minimipalkka perustulo voisi johtaa siihen, että matala palkkataso kohoasi, mikä loisi painetta matalan palkan työtehtävien vähenemiseen. Mutta samalla, kun tämä todetaan, on syytä olettaa, että työpaikkojen tuho voi yhtäältä korvautua itsensä työllistämisen ja mikroyrittämisen kautta tapahtuvan työllisyyden lisääntymisenä.
Lähteitä:
Abowd J M, Kramarz F, Margolis D N, Philippon T. The tail of two countries: Minimum wages and unemployment in France and the United States. Working paper no. 203, IZA, Bonn, 2000.
Amlinger M, Bispinck R, Schulten T. The German Minimum Wage: Experiences and Perspectives after one Year. WSI Report no 28, 1/2016. Institute of economic and social reforms, Hans Böckler Institute, 2016.
Card D, Krueger A B. ‘Minimum Wages and Employment: A Case Study of the Fast-Food Industry in New Jersey and Pennsylvania’, American Economic Review 1994; 84(4): 772–793.
Cardoso A R, Portugal P. Disentangling the minimum wage puzzle: an analysis of worker accessions and separations. Journal of the European Economic Association 2006; 4(5): 988–1013.
Dube A, Lester T W, Reich M. ‘Minimum Wage Effects Across State Borders: Estimates Using Contiguous Counties’, Review of Economics and Statistics 2010; 92 (4): 945–964.
Flaschel P, Greiner A. Employment cycles and minimum wages. A macro view. Structural Change and Economic Dynamics 2009; 20 (4): 279–287.
Frazer H, Marlier E. Minimun Income Schemes across EU –member states. Synthesis report. European commission DG Employment, Social Affairs and Equal Opportunities, 2009. Saatavissa: <http://www.eesc.europa.eu/resources/docs/minimum-income-schemes-across-eu-member-states_october-2009_en.pdf>. Viitattu 21.3.2016.
Gavrel F, Lebon I, Rebière T. Minimum wage, on-the-job search and employment: On the sectoral and aggregate equilibrium effect of the mandatory minimum wage. Economic Modelling 2012; 29 (3): 691–699.
Idman, M. (2013) Ikä ei välttämättä kartuta tilipussia. Tilasto & Trendi 18.2.2013 (http://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2013/ika-ei-valttamatta-kartuta-tilipussia-1/) Luettu 2.2.2020
Koistinen, P. Kurvinen, A. & Luoma-Halkola, H. (2015) Perustulon työllisyysvaikutukset. Asiantuntijahaastatteluihin ja verrannollisiin esimerkkeihin perustuva arvio. KELAn tutkimus. Työpapereita 88 | 2015
Krutova, O. Koistinen, P& Nummi, T. (2018) The effect of partner buffering on the risk of unemployment in Finland. International Journal of Sociology and Social Policy © Emerald Publishing Limited DOI 10.1108/IJSSP-03-2018-0049 (file:///C:/Users/pertt/OneDrive/Dual/Krutova%20et%20al%20The%20effect%20of%20partner%20EJSS.PDF) Luettu 6.2.2020
Legros M, Simonin B. (1991) Minimum income for economic and social integration and access to employment: Some reflections on the French experience. Labour and Society 1991; 16: 193–201.
Liu S, Hyclak T, Regmi K. (2016) Impact of the Minimum Wage on Youth Labor Markets. LABOUR 30 (1) 18–37 (2016) DOI: 10.1111/labr.12071Manning, A., 2003. Monopsony in Motion: Imperfect Competition in Labor Markets. Princeton University Press.
Martin D, Termos A. Does a high minimum wage spur low-skilled emigration? Economics Letters 2015; 137: 200–202.
Rusconi A, Solga H. A systematic reflection upon dual career couples. Social Science Research Center Berlin (WZB), 2008. Discussion Paper SP I 2008-505.
Skedinger P. Minimum wages and employment in Swedish hotels and restaurants. Labour Economics 2006; 13: 259–290.
Slonimczyk F, Skott P. Employment and distribution effects of the minimum wage. Journal of Economic Behavior & Organization 2012; 84: 245–264.
Schulten, T. & Luebker, M (2019) WSI MINIMUM WAGE REPORT – Time for substantial minimum wage rises and a European minimum wage policy. Institute for Economic and social research (WSI). REPORT No. 46e, March 2019
[1] tämä kirjoitus pohjaa keskeisilta osin vuonna KELAn sarjassa julkaistuun raporttiin Koistinen, Kurvinen, Luoma-Halkola (2015) Perustulon työllisyysvaikutukset
Kommentit