Sekä aikalaisten että tutkijoiden käsityksen mukaan Juhani Aho käytti lastuissaan todellisia henkilöitä ja tapahtumia. Lastut olivat yhtäältä päiväkirjamaisen omaelämäkerrallisia (Niemi 1998), toisaalta kirjailija osallistui niiden välityksellä oman aikansa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Hänen ivanuolensa sinkoilivat niin taiteilijoiden, ylioppilaiden kuin virkamiestenkin suuntaan (Aho 1951).
Ahon poika Antti J. Aho myönsi isänsä elämäkertaa laatiessaan, että tarkastaja Helsingiuksen ura ”kylläkin kaikissa yksityiskohdissaan muistutti lastussa kuvattua” (Aho 1951). Myös esimerkiksi kirjallisuudentutkija Maarit Hermansson on pitänyt todennäköisenä, että Ahon lastu syntyi juuri Helsingiuksen uran innoittamana (Hermansson 1992).
Rautatieinsinööri Helsingius vaivaishoidon asialla
Lohjan kirkkoherran poika Gustaf Adolf Helsingius (1855–1934) kouluttautui insinööriksi Helsingin polyteknisessä oppilaitoksessa ja toimi valmistuttuaan rakennusinsinöörinä Vaasan ja Oulun rautateiden rakennustyömailla. Työnsä ohella hän tutustui köyhän kansan elämään ja laati nimimerkillä ”Göran Smed” yhteiskunnallisesti kantaaottavia kirjoituksia, jotka julkaistiin ruotsinkielisessä Nya Pressen -lehdessä (Smed 1884a; 1884b; 1885a).
Helsingiuksen kirjoituksista kuuluisin, Frågan om förbättrandet af den lösa befolkningens i landet tillstånd, ilmestyi Nya Pressenissä neljän artikkelin sarjana vuonna 1884. Tässä kirjoituksessaan Helsingius käsitteli irtaimen väestön kasvua ja köyhäinhoitorasituksen lisääntymistä ongelmana, joka uhkasi koko yhteiskuntarauhaa (Piirainen 1958; Jaakkola 1994; Annola 2011).
Senaatti kiinnostui Helsingiuksen kirjoituksista ja palkkasi tämän ottamaan selvää tavoista, joilla köyhäinhoito oli järjestetty naapurimaissa. Vuonna 1886 Helsingius kierteli senaatin stipendiaattina tutustumassa köyhäinhoitoon ja köyhäinhoitolaitoksiin Tanskassa, Saksassa ja erityisesti Ruotsissa. Näiden kokemusten perusteella hän esitti senaatille, että köyhät oli Suomessakin hoidettava laitoksissa. Helsingius lisäsi, että kuntien paimentaminen laitosmallin suuntaan onnistuisi parhaiten, mikäli maahan perustettaisiin erityinen vaivaishoidontarkastajan virka. (Piirainen 1958; Jaakkola 1994; Annola 2011.)
Sanomalehtimies Juhani Aho vaivaishoidon asialla
Helsingiuksen tavoin myös Juhani Aho, alkuperäiseltä nimeltään Johannes Brofeldt, oli kirkkoherran poika. Aho kirjoittautui yliopistoon vuonna 1880, mutta ei suinkaan ryhtynyt isänsä tavoin opiskelemaan teologiaa, vaan valitsi humanistiset tieteet (Niemi 1998; Ylioppilasmatrikkeli). Helsingiuksen suuren ulkomaanmatkan aikaan, 1880-luvun puolivälissä, Aho toimi Kuopiossa ilmestyneen Savo-lehden päätoimittajana.
Savon radikaaliin linjaan kuului yhteiskunnallisten uudistusten ajaminen (Brofelt 1886a), jollainen köyhäinhoidon kehittäminenkin oli. Vuosina 1886–1887 Juhani Aho esitteli lehdessään Helsingiuksen ulkomaanmatkan tuloksia (Helsingius 1886; Helsingius 1887). Samalla Aho pyrki vetoamaan lukijakunnan tunteisiin: hän sijoitti Helsingiuksen tarjoamien asiatietojen rinnalle oman pakinansa Orjamarkkinat, jossa kuvailtiin riipaisevalla tavalla laitoshoidon vaihtoehtoa, vaivaishuutokauppoja (Brofeldt 1886b).
Nuorten, innokkaiden miesten yhteinen vire käy entistä selvemmin ilmi, kun otetaan huomioon, että Helsingiukselta oli vuotta aiemmin ilmestynyt Nya Pressenissä samankaltainen kertomus Auktionsbarnen, jossa myös kritisoitiin vaivaishuutokauppoja. Aho ja Helsingius näyttivät siis olevan yhtä mieltä siitä, että vaikka köyhäinhoitolaitosten malli olikin peräisin ulkomailta, laitokset vaikuttivat hyvältä ratkaisulta Suomenkin oloihin.
Helsingiuksen virka ja Ahon lastu
Myös senaatti mieltyi Helsingiuksen ehdotukseen köyhien laitoshoidosta – sekä tämän ajatukseen vaivaishoidontarkastajan viran perustamisesta. Vuonna 1888 virka perustettiin määräaikaisena, ja Gustaf Adolf Helsingius valittiin sen hoitajaksi. Kun tarkastajan virka vuonna 1894 perustettiin vakinaisena, Helsingius kutsuttiin tehtävään ilman valintamenettelyä (Piirainen 1958; Jaakkola 1994; Annola 2011). Näin 39-vuotias perheenisä oli onnistunut turvaamaan Anna-vaimonsa ja neljän pienen lapsensa elannon.
Juhani Ahon lastu Oman onnensa seppä ilmestyi maaliskuussa 1895, reilun vuoden kuluttua vaivaishoidontarkastajan viran vakinaistamisesta. Aho oli poikkeuksellisesti valinnut sillä kertaa pakinansa julkaisupaikaksi Helsingiuksen vanhan foorumin, Nya Pressenin. Toimituksen oli siis käännettävä teksti Ahon suomenkielisestä käsikirjoituksesta ruotsiksi, jolloin lastun nimeksi tuli Sin egen lyckas smed.
Lastun päähenkilö on nuorukainen, joka oli ottanut päämääräkseen menestyksekkään virkauran rakentamisen. Nuori mies ei kuitenkaan halua aloittaa pohjalta vaan päästä suoraan johtajaksi. Niinpä hän turvautuu ovelaan ratkaisuun: on luotava täysin uusi virkavallan vaikutusalue:
[P]iti keksiä oma aate, hakea veres vaikutusala, etsiä itselleen oma asia ajettavaksi. Hän siis etsi sitä, ja viimein hän sen löysikin. Löysi sen ulkomaalta, niinkuin meillä melkein kaikki uudet aatteet ulkomaalta löydetään ja sieltä tänne tuodaan, sillä omista aatteista me olemme verrattain köyhät. Mutta siitä me olemme rikkaat, että oloihimme runsaasti voidaan sovittaa aatteita vieraista maista. Löydettyään aatteensa – löysikö hän sen nyt Amerikasta vaiko Englannista vaiko vain vanhasta emämaasta, on yhdentekevä – ryhtyi hän sitä heti kohta tunnetuksi tekemään. (Aho 1896.)
Juhani Aho kuvaili lastussaan, miten nuori mies onnistui vakuuttamaan senaatin aatteensa tarpeellisuudesta. Eipä aikaakaan, kun aatteen ajamista varten perustettiin oma virkakoneisto, jonka johtajana toimi mainittu nuori mies – häntä kun pidettiin itseoikeutettuna olemaan ”seppänä siinä pajassa, jonka seinät hän oli rakentanut, jonka alasimen maahan iskenyt ja jonka palkeisiin hän oli ilman puhaltanut.” (Aho 1896.)
Ahon mukaan ei ollut merkityksellistä, mikä tämä aate oli. Tärkeintä oli, että se jokin ylipäätään oli olemassa, että kansalla oli nyt laitos tästä jostain huolehtimassa ja mies tämän laitoksen johdossa toimestaan palkkaa nauttimassa. Lastussa mainittiin myös, että oli vain ajan kysymys, milloin miehen ahkeruus palkittaisiin aatelisarvolla.
Miksi Juhani Aho ryhtyi ivalliseksi?
On luultavaa, että mikäli Juhani Aho käytti G. A. Helsingiusta Oman onnensa sepän esikuvana, hänen ivansa kärki ei kohdistunut siihen, että Helsingius oli matkustanut muualle vaikutteita hakemaan. Kirjailijana Aho itse omaksui jatkuvasti ulkomaisia vaikutteita mm. kirjallista realismia edustaneiden norjalaisten Henrik Ibsenin ja Bjørnstjerne Bjørnsonin tuotannoista. Ulkomailla oleskelukaan ei ollut Aholle vierasta, sillä hän oli asunut Pariisissa senaatin stipendiaattina vuosina 1889–1890 (Niemi 1998).
Ainakin jälkikäteen tarkasteltuna vaikuttaa ilmeiseltä, että Aho ja Helsingius olivat samalla asialla: heidän opintomatkansa olivat osa suomalaisen eliitin projektia, jossa ulkomaat tarjosivat kehyksen kotimaisten mallien rakentamiselle. Opintomatkojen tarkoitus oli kehittää Suomea keräämällä ylikansallista tietoa tieteen, politiikan ja taiteen virtauksista. (Kettunen 2006.)
Aho lieneekin suunnannut piikkinsä ennen kaikkea Helsingiuksen nopeaan urakehitykseen. Piikittelyn tarve puolestaan saattoi kummuta Ahon omasta elämäntilanteesta. Elämäkerturit ovat pitäneet 1890-lukua kautena, jolloin vasta-avioitunut Aho etsi elämäänsä vakautta (Aho 1951; Niemi 1998). Tässä mielentilassa hänen huomionsa kiinnittyi virkamiehiin: jo vuonna 1892 ilmestyneessä tarinassaan Oi, jos oisin virkamies hän oli asettanut turvatun virkamiesuran vastakkain epävarman taiteilijaelämän kanssa – vain puoliksi leikillään (Aho 1892). Antti J. Aho on paikallistanut tämän pakinan päähenkilöksi Ahon ystävän, Eero Järnefeltin, jonka senaattori-isä olisi toivonut pojastaan virkamiestä eikä taidemaalaria (Aho 1951). Oman onnensa seppä oli jatkoa tälle tarinalle.
Sepän ilmestymisen aikoihin 34-vuotias Juhani Aho ja hänen puolisonsa, taiteilija Venny Soldan, odottivat ensimmäistä lastaan. Ei ole mahdotonta ajatella, että perheensä tulevaisuudennäkymiä pohdiskellessaan Aho koki tarvetta verrata itseään vanhaan tuttavaansa, Helsingiukseen. Kummatkin olivat syntyneet pappissäätyyn mutta ryhtyneet etsimään elämäntehtäväänsä sen ulkopuolelta. Kummatkin olivat 1880-luvulla toimineet sanomalehtien maailmassa, kummatkin olivat nuoren miehen innolla ajaneet yhteiskunnallisia uudistuksia. Mutta vain toinen heistä oli onnistunut miltei maagisella tavalla muuntamaan intomielensä valtion viraksi. Ja se mies ei ollut Juhani Aho.
Helsingius närkästyi Ahon lastusta niin, että lähestyi tätä kirjeitse. Helsingiuksen kirje ei ole säilynyt, mutta Ahon vastauksesta käy ilmi, että lukijat olivat tulkinneet otsikon seppää tarkoittavan sanan smed viittaavan Helsingiuksen nimimerkkiin ”Göran Smed”. 1890-luvulle tultaessa oli yleisesti tiedossa, että Göran Smed oli juuri Helsingius (esim. A.E.W. 1887; Anonyymi 1890).
Kirjeessään Juhani Aho ilmoitti pahoitellen suostuvansa Helsingiuksen pyyntöön eikä aikonut julkaista pakinaa enää uudelleen, ainakaan samassa muodossa. Kirjailija ei varsinaisesti pitänyt lupaustaan, sillä tarina ilmestyi jo seuraavana vuonna novellikokoelmassa Lastuja III – tosin suomeksi.
Aho tarjoutui myös oikaisemaan väärinkäsityksen julkisuudessa, mikäli Helsingius vain keksisi sanamuodon, joka ei pahentaisi asiaa entisestään. Juhani Aho päätti kirjeensä ”vilpittömällä ystävyydellä” toivoen, että Helsingius ilmoittaisi ”noille skandaalinhaluisille ihmisille, että he itse parhaiten ansaitsisivat tulla kuvatuiksi”, mikäli kirjailija siihen joskus ”sattuisi alentumaan” (Aho 1986).
Oikaisua ei mitä ilmeisimmin koskaan tullut.
—
Lähteet ja kirjallisuus:
A.E.W. 1887. Lukijakirje nimimerkillä A.E.W.: ”Suomettaren toimitukselle: Waiwaishoidosta”, Uusi Suometar 3.2. ja 4.2.1887.
Aho 1892. Juhani Aho: ”Oi, jos oisin virkamies” Teoksessa Uusia lastuja: kertomuksia ja kuvauksia.
Aho 1895. Juhani Aho: ”Sin egen lyckas smed”, Nya Pressen 3.3.1895. Käännetty lehteen Ahon käsikirjoituksesta.
Aho 1896. Juhani Aho: ”Oman onnensa seppä”. Teoksessa Lastuja III.
Aho 1951. Antti J. Aho: Juhani Aho: elämä ja teokset. WSOY, Porvoo 1951.
Aho 1986. Juhani Aho, Juhani Niemi: Juhani Ahon kirjeitä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1986.
Annola 2011. Johanna Annola: Äiti, emäntä, virkanainen, vartija. Köyhäintalojen johtajattaret ja yhteiskunnallinen äitiys 1880–1918. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2011.
Anonyymi 1890. Nimimerkitön kirjoitus: ”Waiwaistalot. Muutamia huomautuksia niiden järjestämiseen”, Päivälehti 1.11.1890.
Brofeldt 1886a. Brofeldt, Johan; ”Mihin suuntaan on kansallismielisen sanomalehden toimiminen”, Savo 2.12. ja 7.12.1886.
Brofeldt 1886b. Brofeldt, Johan: ”Orjamarkkinat”, Savo 30.12.1886.
Helsingius 1886. Helsingius, Gustaf Adolf: ”Yhtä ja toista n.s. vaivaistalojen rakentamisesta”, Savo 28.12. ja 30.12.1886.
Helsingius 1887. Helsingius, Gustaf Adolf: ”Tietoja Suomen vaivaishoidosta”, Savo 18.8., 20.8. ja 10.9.1887.
Hermansson 1992. Maarit Hermansson: Gustaf Adolf Helsingiuksen muotokuva Juhani Ahon lastussa ”Oman onnensa seppä”, Sosiaaliturva 22/1992.
Jaakkola 1994. Jaakkola, Jouko: Sosiaalisen kysymyksen yhteiskunta. Teoksessa Jouko Jaakkola & Panu Pulma & Mirja Satka & Kyösti Urponen (toim.), Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva. Suomalaisen sosiaaliturvan historia. Sosiaaliturvan keskusliitto, Helsinki 1994.
Kettunen 2006. Pauli Kettunen: The Power of International Comparison: a Perspective on the Making and Challenging of the Nordic Welfare, teoksessa Niels Finn Christiansen (toim.) The Nordic Model of Welfare: a Historical Reappraisal. Copenhagen: Museum Tusculaneum Press 2006.
Niemi 1998. Juhani Niemi: Aho, Juhani. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (viitattu 17.12.2021).
Piirainen 1958. Veikko Piirainen: Kylänkierrolta kunnalliskotiin. Savon ja Pohjois-Karjalan maaseudun vaivaishoitotoiminta vaivaishoidon murroskautena 1800-luvun jälkipuoliskolla. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura 1958.
Smed 1884a. Göran Smed (G.A. Helsingius): “Vårt fattiga Finland, framåtskridandet och näringsskolor”, Nya Pressen 7.7., 8.7. ja 16.7.1884
Smed 1884b. Göran Smed (G.A. Helsingius): ”Frågan om förbättrandet af den lösa befolkningens i landet tillstånd”, Nya Pressen 23.9., 26.9., 8.10. ja 11.10.1884.
Smed 1885a. Göran Smed (G.A. Helsingius): ”Slöjdundervisning med ekonomiskt syftemål”, Nya Pressen 6.12.1885.
Smed 1885b. Göran Smed (G.A. Helsingius): ”Auktionsbarnen”, Nya Pressen 21.12.1885.
Ylioppilasmatrikkeli. Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkeli 1853–1899, Brofeldt (Aho), Juhani.
Kommentit