Äidit ja lapset Turun kehruuhuoneessa

Naisvankilaprojekti on nyt edennyt siihen vaiheeseen, että olen saanut käytyä melkein kokonaan läpi Turun kehruuhuoneen arkistossa säilytettävän aineiston. Olen myös ehtinyt analysoida sitä hieman, muutamastakin eri näkökulmasta. Yksi niistä on äidit ja lapset kehruuhuoneen lähteissä.

Kehruuhuone – naisten vankila

Kehruuhuone oli 1800-luvun naisvankila. Nykyisen Suomen alueella toimi kaksi kehruuhuonetta: Turun kehruuhuone oli perustettu jo 1730-luvulla ja Lappeenrannan kehruuhuone vuonna 1819. Työnjako kehruuhuoneiden välillä oli ainakin periaatteessa sellainen, että Turkuun sijoitettiin naispuoliset irtolaiset maan eteläisistä lääneistä. Lappeenrantaan puolestaan koottiin muut naisirtolaiset sekä kaikki naispuoliset rangaistusvangit.

Irtolaiset eivät varsinaisesti olleet rikollisia. He olivat rikkoneet palkollissääntöä, jonka mukaan jokaisella täysi-ikäisellä henkilöllä tuli olla joko riittävästi varallisuutta tai työpaikka. Mikäli köyhä nainen ei syystä tai toisesta hakeutunut työsuhteeseen, läänin maaherra (kuvernööri) saattoi hallinnollisella menettelyllä määritellä hänet irtolaiseksi ja passittaa kehruuhuoneeseen. Rangaistusvangit sen sijaan olivat syyllistyneet erilaisiin rikoksiin – useimmiten lapsenmurhaan – ja heidät oli tuomittu oikeudessa.

Vuonna 1881 sekä Turun että Lappeenrannan kehruuhuoneet lakkautettiin ja naiset siirrettiin vasta-avattuun Hämeenlinnan kuritushuone- ja työvankilaan. Siinä missä naiset olivat Turussa ja Lappeenrannassa oleskelleet yhteisvankihuoneissa, Hämeenlinnan vankila oli moderni sellivankila. Näin sai alkunsa Hämeenlinnan historia naisvankilakaupunkina.

Tältä Turun kehruuhuoneen vanhempi rakennus näytti rakennuspiirustuksessa, joka hyväksyttiin Tukholman kuninkaanlinnassa vuonna 1793. Kehruuhuone sijaitsi Linnankadun ja nykyisen Eskelinkadun kulmassa. Lähde: KA, Turun kehruuhuoneen arkisto.

Äidit, lapset ja lähteet

Naisten lisäksi kehruuhuoneissa oli lapsia, jotka joko seurasivat äitiään laitokseen tai syntyivät siellä. Miten lapsen saaminen tai lapsen olemassaolo näkyy Turun kehruuhuoneen toiminnan tuottamissa hallinnollisissa lähteissä?

Kehruuhuoneen toimintaa ohjasi johtokunta, ja laitoksen arkea puolestaan valvoi päällysmies. Johtokunnan kokouspöytäkirjat tai päällysmiehen kirjekonseptit sisältävät varsin niukasti mainintoja äideistä ja lapsista. On kuitenkin mahdollista löytää esimerkiksi muutamia päätöksiä, jotka koskevat kasvavien lasten siirtämistä aikuisten ruoka-annoksille.

Päällysmiehen tehtäviin kuului myös kehruuhuoneen kirjanpito. Tilikirjat ja niihin sisältyvät inventaario- ja valmisteluettelot avaavat hieman laajemman näkymän äitien ja lasten olemassaoloon vankiloissa. Esimerkiksi vuoden 1855 inventaarioluettelossa mainitaan, että kehruuhuoneella oli kehtoja, lasten vaatteita ja kenkiä. Valmisteluetteloista puolestaan käy ilmi, että naiset ompelivat lastenvaatteita paitsi kehruuhuoneen omaan käyttöön myös sairaaloihin ja muihin vankiloihin.

Vuoden 1855 inventaarioluettelossa näkyy lastenvaatteita ja -kenkiä. Määrällisesti vaatteita ei ollut tuolloin varastossa kovin paljon, eikä niitä liioin hankittu lisää. Kenkien tilanne oli toinen: vuonna 1855 kehruuhuoneelle ostettiin peräti 10 paria uusia lastenkenkiä. Lähde: KA, Turun kehruuhuoneen arkisto.

Tilikirjoista on mahdollista huomata myös, että ainakin toisinaan kehruuhuoneelle haettiin kätilö avustamaan vankien synnytyksissä. Syyskuussa 1854 turkulainen kätilö Wilhelmina Stolt avusti kehruuhuonevanki Elisabeth Michelintytär S:ää synnytyksessä ja sai siitä palkakseen yhden hopearuplan ja 43 kopeekkaa. Vastaavanlaisia kuitteja jättivät jälkeensä kehruuhuoneella kuolleiden lasten hautaukset.

Entä erilaiset luettelot? Siinä missä tilikirjojen yhteydessä olevissa vankiluetteloissa vankien lapsia ei yleensä ole mainittu nimeltä, kehruuhuoneen saarnaajan pitämässä rippikirjassa lasten nimet ja syntymäajat  ovat mukana. Oman lukunsa muodostavat kehruuhuoneen lääkärin sairaspäiväkirjat, joista käyvät ilmi ainakin ne raskaudet ja synnytykset, jotka veivät vangin laitoksen sairashuoneelle.

Kaiken kaikkiaan Turun kehruuhuoneen lähteet tarjoavat lukijalleen välähdyksiä äitien ja lasten oloista vankilassa. Tiedonmurusten pohjalta on mahdollista muodostaa pieniä tarinoita yksittäisistä naisista ja heidän lapsistaan. Esittelen seuraavaksi neljä tällaista minikertomusta.

Kehruuhuone tien päänä

Helena F. tuli Turun kehruuhuoneelle Kiskosta elokuussa 1851 yhdessä lapsensa kanssa. Helmikuussa 1853 Helena sairastui keuhkokatarriin ja vietti kehruuhuoneen sairaalassa neljä kuukautta. Kesäkuussa hänet merkittiin tervehtyneeksi. Tilanne ei kuitenkaan pysynyt kauan hyvänä, sillä Turkuun ja sen myötä kehruuhuoneeseen iski koleraepidemia. Heinäkuussa, vain noin kuukausi tervehtymisestään, Helena tuotiin uudelleen sairaalaan. Tällä kertaa hoito ei auttanut: Helena kuoli vielä samana päivänä. Elokuun alussa lapsi toimitettiin takaisin Kiskoon.

Maria Sofia H. oli parikymppinen työmiehen tytär Loviisasta. Vuonna 1861 hän jäi toistamiseen kiinni väärennysrikoksesta ja hänet tuomittiin yhdeksi vuodeksi Turun kehruuhuoneeseen. Saapuessaan kehruuhuoneelle kesäkuussa Maria Sofia oli raskaana. Tammikuussa 1862 hän synnytti pojan, joka sai nimekseen Axel Ferdinand. Lapsi kuoli helmikuun alussa. Muutama päivä tämän jälkeen kehruuhuoneen lääkäri kirjasi myös Maria Sofian kuolleeksi seuraavalla selityksellä: ”Syöksysynnytys. Kouristuskohtauksen aiheuttama repeämä.” Todennäköisesti Maria Sofian kohtaloksi koitui puutteellinen hygienia sekä se, ettei erilaisiin haavatulehduksiin ollut olemassa tehokasta hoitoa.

Ei ole tiedossa (ainakaan vielä), kuka otti huollettavakseen Helenan lapsen sen jälkeen, kun äiti oli kuollut kehruuhuoneella. Kuvassa Albert Edelfeltin näkemys uusmaalaisesta tuvasta 1870-luvun alussa. Kuva: Kansallisgalleria.

Kehruuhuone välivaiheena

Katarina S. oli syntynyt Lapualla. Hän saapui Turun kehruuhuoneelle marraskuussa 1860 saatuaan passituksen ensikertalaisen irtolaisuuden vuoksi. Huhtikuun alussa 1861 Katarina synnytti kehruuhuoneella tyttölapsen, joka kastettiin Sofia Amaliaksi. Lapsivuodettaan Katarina makasi pari viikkoa kehruuhuoneen sairaalassa. Toukokuun alussa Katarinan vapaudenmenetysaika päättyi, ja hän saattoi palata tyttärensä kanssa kotipitäjäänsä, jossa solmi myöhemmin avioliiton erään itsellismiehen kanssa. Katarinan elämässä kehruuhuoneella vietetyt kuusi kuukautta edustivat siis vain eräänlaista välivaihetta.

Carolina S. lähetettiin kehruuhuoneelle Helsingistä kesäkuussa 1861. Carolinaa voisi luonnehtia vanhaksi tekijäksi – kyseessä oli nimittäin hänen kolmas irtolaispassituksensa. Myös Carolina oli tullessaan raskaana, ja loppuvuodesta 1861 hän synnytti pojan. Synnytys oli ilmeisesti vaikea, sillä lääkäri kirjoitti sairaspäiväkirjaan erityismaininnan: ”41-vuotias ensisynnyttäjä. Pihtisynnytys.” Carolinan lapsivuodeaika kului kehruuhuoneen sairaalassa, jossa hän viipyi potilaana miltei kuukauden. Lopulta Carolina kuitenkin toipui ja pääsi vapaaksi kesällä 1863. Lastaan hän ei kuitenkaan saanut mukaansa, sillä pieni Carl Wilhelm kuoli kehruuhuoneella noin kuukauden ikäisenä.

Carl Eneas Sjöstrand ikuisti piirrokseensa Brita-nimisen piian kesällä 1857 eli muutamaa vuotta aiemmin kuin Katarina S. ja Carolina S. odottivat kehruuhuoneella lapsiaan. Kuva: Kansallisgalleria.

Seuraavaksi

Odotan mielenkiinnolla, että pääsen tutustumaan paremmin Lappeenrannan kehruuhuoneen arkiston asiakirjoihin, joiden keruun olen nyt aloittanut.  Sen jälkeen, todennäköisesti ensi vuoden puolella, vuorossa on Hämeenlinnan naisvankilan arkisto. Uskon, että näistä lähdekokonaisuuksista nousee esiin täydentäviä tai erilaisia vankilaäitien ja -lasten tarinoita. Sitä odotellessa perehdyn ainakin Veera Komulaisen ja Emilia Kukkolan pro gradu -tutkielmiin, jotka käsittelevät vankilalapsia ja alaikäisiä kuritushuonevankeja 1800-luvun lopussa.

Tämä blogikirjoitus perustuu esitelmään, jonka pidin Kokemuksen historian huippuyksikön ”Eletty hyvinvointivaltio” -ryhmän ja Turun yliopistossa toimivan ”Lasten ja nuorten kokemukset köyhyydestä ja huono-osaisuudesta kriisien jälkeisessä Suomessa 1800-luvulta nykypäivään” -hankkeen yhteisseminaarissa marraskuussa 2022.

Kirjallisuutta:

Komulainen, Veera (2012): Vankilalapset: Äitejään vankeuteen seuranneet lapset Hämeenlinnan naisvankilassa vuosina 1881– 1926.

Kukkola, Emilia (2015): Nuori pahantekijä: Alaikäiset kuritushuonevangit 1800-luvun lopulla.

Kommentit

Erittäin mielenkiintoista. En tiennyt, että tällaista tutkitaan.

Liisa Nieminen

24.4.2023 10:26

Kiva kuulla, että vaikuttaa kiinnostavalta! Tämä on kohtalaisen uusi tutkimushanke, alkoi syksyllä 2021.

Johanna Annola

24.4.2023 10:30

Vastaa käyttäjälle Liisa Nieminen Peruuta vastaus

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *