Neljä lähteisiin liittyvää ongelmaa
Tutkijan kohtaamat ongelmat liittyvät ensinnäkin kehruuhuoneen asiakirjoihin, joita säilytetään Kansallisarkiston Turun toimipisteessä. Arkistokokonaisuuteen kuuluu esimerkiksi vankiluetteloita, rippikirjoja, vankilan sairasluetteloita, tilikirjoja sekä laitoksen johdon tuottamaa aineistoa. Muutamia pohjapiirroksiakin on säilynyt. Materiaalia on paljon, mutta koska asiakirjat on laadittu palvelemaan hallinnon ja talouden tarpeita, ne noudattavat tiettyä rakennetta ja sisältävät ”ohuesti” tietoa. Esimerkiksi vankien ääntä niistä on yleensä turha etsiä.
Toiseksi tutkimusta vaikeuttaa se, että kehruuhuoneen rakennuksia ei enää ole olemassa. Laitos toimi aikoinaan kahdessa rakennuksessa Linnan- ja Eskelinkatujen kulmassa. Vanhempi kivitalo oli rakennettu 1790-luvulla ja uudempi 1840-luvulla. Kun kehruuhuoneen toiminta päättyi 1880-luvun alussa, rakennukset otettiin koulukäyttöön. Vanhempi talo purettiin jo 1911, ja uudempi sai lähteä 1960-luvulla modernin koulutalon tieltä. On siis mahdotonta päästä käymään kehruuhuoneen tiloissa ja pohtia sitä kautta, millaista laitoksen arki on ollut.
Kolmanneksi laitoksen tiloja ei ilmeisesti juurikaan ole valokuvattu. Finnasta löytyy muutamia valokuvia, joissa kehruuhuoneen rakennukset näkyvät ulkoa päin, mutta sisäkuvia esimerkiksi laitoksen kirkosta ei ole tullut vastaan. Olen tähän mennessä onnistunut löytämään vain yhden kuvan – ja sekin on ajalta, jolloin kehruuhuone palveli jo kouluna.
Neljänneksi kehruuhuoneen esineistöä ei ilmeisesti ole säilynyt kovin paljon meidän päiviimme. Olen löytänyt Finnasta vain muutamia 1700-luvun mattoja tai kankaita, jotka ovat olleet käytössä kehruuhuoneen kirkossa. Samoin olen törmännyt vuodelta 1897 peräisin olevaan arkistoluetteloon, johon on listattu Turun linnassa toimineen Turun kaupungin historiallisen museon esineistöä. Vielä tuolloin museolla oli hallussaan kehruuhuoneen kirkon vanha alttaritaulu sekä muutamia muita uskonnollisia tauluja. Jäin pohtimaan, ovatko taulut sittemmin kadonneet jäljettömiin.
Miten koota lähdepalapeliä?
Vaikka lähdemateriaali jättää toivomisen varaa, olemassa olevien lähteiden pohjalta on kuitenkin mahdollista tutkia kehruuhuoneen uskonnollisia tiloja ja käytäntöjä.
Tutkija voi lähteä liikkeelle esimerkiksi erilaisista ohjesäännöistä ja muista säädöksistä, joissa kerrotaan, miten uskontoa olisi valtaapitävien mielestä kuulunut harjoittaa kehruuhuoneessa. Turun kehruuhuone sai vuonna 1823 oman ohjesäännön. Sen mukaan laitoksessa tuli pitää joka sunnuntai jumalanpalvelus, pakollisena osana vankien elämää. Yksi kaupungin kappalaisista määrättiin toimimaan kehruuhuoneen saarnaajana.
Määräykset eivät ole koko kuva – tutkijan on selvitettävä myös, miten niitä noudatettiin. Tämä tarkoittaa yhtäältä kehruuhuoneessa tehtyjä käytännön järjestelyjä, toisaalta järjestelyiden synnyttämiä konflikteja tai neuvotteluja. Mielenkiintoista on pohtia myös, millaisia kokemuksia neuvottelujen taustalla on voinut olla. Näitä seikkoja tutkija voi lähteä metsästämään kehruuhuoneen johtokunnan kokouspöytäkirjoista ja kirjeenvaihdosta sekä laitoksen vuosikertomuksista. Hyödyllisiä ovat myös vankilauudistuskomiteoiden raportit, sillä niissä kuvataan, miten uskonnon harjoittaminen oli järjestetty kehruuhuoneessa. Aineistot paljastavat, että laitoksen kirkossa todella pidettiin jumalanpalvelus joka sunnuntai ja että siihen osallistui vankien lisäksi muitakin seurakuntalaisia.
Uskonnon harjoittamisen keskeisenä näyttämönä tuntuu siis toimineen kehruuhuoneen kirkko. Mutta millainen tila se oli? Valokuvia ei ole, mutta tutkijan on mahdollista perehtyä kirkkoon pohjapiirrosten ja rakennusohjeiden avulla. Näin muodostuu kuva siitä, millaiseen tilaan vangit ja muu väki astuivat, kun he tulivat kehruuhuoneen kirkkoon. Selviää, että 1840-luvulle saakka kirkko toimi vanhemmassa rakennuksessa, sitten uudemmassa. Kummassakin tapauksessa kirkko oli rajattu pyhäksi tilaksi tekemällä siitä komeampi kuin rakennuksen muista osista. Selviää myös, että vangit eivät välttämättä saaneet istua muiden seurakuntalaisten joukossa vaan heidät eristettiin esimerkiksi lehterille.
Tilallisuuden ohella on hyvä ottaa huomioon myös materiaalisuus eli se, millaisia uskonnon harjoittamiseen liittyneitä esineitä kirkossa oli. Tietoa antavat kehruuhuoneen arkistossa säilytettävät inventaarioluettelot, muut luettelot ja ne harvat esineet, jotka ovat säilyneet meidän päiviimme saakka. Vuonna 1840 kehruuhuoneen silloinen saarnaaja laati kirkon irtaimistosta luettelon, jossa mainittiin myös saarnastuolin yläpuolelle ripustettu taulu. Teos esitti Kristusta ristillä. Taulun oli maalannut ja lahjoittanut ”nuori mestari Gustaf Adolf Lukander” vuonna 1801. Mitä ilmeisimmin sama teos mainitaan myös Turun kaupungin historiallisen museon luettelossa vuodelta 1897. Tarkempaa tietoa maalauksen tämänhetkisestä olinpaikasta minulla ei (ainakaan vielä) ole.
Entä tutkijan mielikuvitus?
Kun lähdepalapelin osaset ovat esillä, tutkijan on hyvä istahtaa hetkeksi alas ja yrittää kuvitella itsensä kehruuhuoneen kirkkoon.
Kenties nyt on vuosi 1830. Olen vanki ja istun kirkon lehterillä, kaltereiden takana. Ehkä kuulen hyvin, mutta näenkö mitään? Näenkö kynttilät alttarilla, numerot virsitaulussa, alttaritaulun värit? Tai kenties olenkin yksi niistä vangeista, jotka istuvat kirkkosalin vieressä olevassa huoneessa ja kuuntelevat jumalanpalvelusta seinässä olevan aukon kautta. Näen vain vankitoverini istumassa jakkaroillaan. Kuulenko saarnaajan puheen ja seurakunnan laulun? Kuulenko, miten heidän vaatteensa kahisevat, kun he jumalanpalveluksen päätyttyä nousevat penkeistään ja menevät ulos korkean taivaan alle?
Historiantutkimus ei ole kaunokirjallisuutta, eikä edellä oleva katkelma välttämättä täysin sopisi tutkimustekstiin. Mielikuvituksesta ja eläytymisestä on kuitenkin hyötyä myös tutkijalle. Jos hän kuvittelee itsensä vangin asemaan, mieleen saattaa nousta ihan uudenlaisia kysymyksiä. Ehkä hän ajattelee taivasta Turun yllä mutta myös konkreettisia asioita, kuten kirkkosalissa olleita jaotteluja, tilan valaistusta ja lämmitystä sekä musiikin merkitystä kehruuhuoneen jumalanpalveluksessa. Eläytyminen ohjaa tutkijaa ajattelemaan, millaiset kokemukset ylipäätään olivat mahdollisia tässä tietyssä tilassa ja ajassa – ja kenelle?
—
Kirjoitus pohjautuu esitelmään, jonka pidin The Seventh Annual HEX Conference: Historicizing Experiences –konferenssissa 10.3.2025 sekä kysymyksiin ja ajatuksiin, joita esitelmän johdosta virisi.
Kommentit