Oikeastaan otin ensimmäisen askeleen uutta tutkimusaihetta kohti jo vuonna 2016. Vierailin silloin Oxfordin yliopistossa ja perehdyin samalla sikäläisessä arkistossa Englannin työlaitoksiin, joita kutsuttiin nimellä workhouse. Tarkoituksenani oli vertailla Suomen ja Englannin köyhäinhoitoratkaisuja, minkä sittemmin muutamassa artikkelissani teinkin.
Englannissa työlaitoksia perustivat vuodesta 1834 lähtien seurakuntien yhteenliittymät eli unionit. Laitoksiin pyrittiin kokoamaan kunkin unionin alueelta henkilöt, jotka olivat ajautuneet köyhäinavun piiriin. Työlaitoksessa heidän oli maksettava elatuksestaan tekemällä maa- tai taloustöitä, kehräämällä ja kutomalla, hakkaamalla polttopuita, murskaamalla kiveä tai purkamalla tervattuja laivaköysiä teollisuuden tarpeisiin. Etenkin 1800-luvun puolella elämä työlaitoksissa oli karua ja kurinalaista, sillä laitosten oli tarkoitus toimia pelotteena niille, jotka vasta harkitsivat köyhäinapua.
Kun Suomen kuntiin ryhdyttiin 1800-luvun lopussa perustamaan köyhäintaloja, Englannin työlaitokset toimivat yhtenä mallina. Työnteko ja kuri olivat keskeisessä asemassa kummassakin. Suomalaiset köyhäintalot vain olivat huomattavasti pienempiä ja vähemmän vankilamaisia. Siinä missä englantilainen työlaitos oli valtava tiilirakennus muureineen ja portteineen, suomalainen köyhäintalo näytti lähinnä pitkänomaiselta maalaistalolta. Englantilaisessa laitoksessa oli monta sataa hoidokkia ja suuri henkilökunta, suomalaisessa usein vain muutamia kymmeniä vaivaisia, johtajatar sekä mahdollisesti renkivouti (Annola 2018, 2020).
Huomasin, että parempi vertailukohta löytyi jostain muualta. Kunnallisten köyhäintalojen rinnalla Suomessa toimi nimittäin muutamia valtion ylläpitämiä työlaitoksia. Olin törmännyt niihin aina silloin tällöin, tutkiessani köyhäintaloja ja sitä ennen erästä naisille tarkoitettua turvakotia. Työlaitoksiin passitettiin ne, joiden kasvattamiseen köyhäintalo tai turvakoti ei riittänyt. Ne vaikeammat tapaukset, aikuiset, joiden katsottiin elävän pahatapaista ja kuljeksivaa elämää.
En ollut erityisemmin pysähtynyt miettimään suomalaisia työlaitoksia – en ennen kuin talvella 2020. Ryhdyin innoissani etsimään lisätietoa.
Opin, että naisten työlaitoksia kutsuttiin kehruuhuoneiksi, koska niissä tehtävä työ liittyi yleensä karstaamiseen, kehräämiseen, värjäämiseen, kankaankudontaan ja ompeluun. Opin myös, että Suomen ensimmäinen kehruuhuone perustettiin Turkuun 1700-luvun alussa ja seuraava Lappeenrantaan 1800-luvun alussa. Luin, että kuljeksivan elämäntapansa vuoksi työlaitokseen passitettujen työvankien lisäksi kehruuhuoneissa oli rangaistusvankeja, naisia, jotka istuivat tuomiota esimerkiksi varkaudesta, sikiönlähdetyksestä tai lapsenmurhasta. Luin myös, että vuonna 1881 kaikki naispuoliset työ- ja rangaistusvangit siirrettiin Hämeen linnan tiloihin perustettuun naisvankilaan.
Lukiessani tajusin, että vaikka kehruuhuoneet ja Hämeenlinnan naisvankila mainittiin tutkimuskirjallisuudessa, ja vaikka niistä oli tehty mielenkiintoisia pro gradu -tutkielmia, yhtenäistä naisvankiloiden historiaa ei ollut kirjoitettu. Silloin valkeni: pitkä linja Turun kehruuhuoneesta Hämeenlinnan naisvankilaan voisi olla minun seuraava tutkimuskohteeni!
Maltan tuskin odottaa, että pääsen kunnolla vauhtiin.
P.S. Köyhäintalojen historia ei suinkaan tullut valmiiksi, vaan jää odottamaan uusia kysymyksiä, uusia näkökulmia ja uusia tutkijoita. Ja luonnollisesti osa tässä blogissa julkaistavista jutuista käsittelee myös köyhäintaloja.
—
Kirjallisuus:
Annola, Johanna (2018) Maternalism and Workhouse Matrons in Nineteenth-Century Finland. Women’s History Review, vol. 28, no. 6, 950–966.
Annola, Johanna (2020) Bad Nursing? Workhouse Nurses in England and Finland, 1855–1914. European Journal for Nursing History and Ethics, 3–24.
Kommentit