Hyppää sisältöön
Pääsivustolle
Viestinnän opiskelijoiden blogi

Artikkelit vuodelta 2024

Siirry vuoteen:

  • 2024
  • 2023
  • 2022
  • 2021
  • 2020
  • 2019
  • 2018
  • 2017
13.5.2024

Valmistuvan kandin pohdintoja

Oli normaali työpäivä sisällöntuotannon ja viestinnän assistenttina. Istuin lounastauolla asuntoni parvekkeella nauttien auringonpaisteesta. Puhelin hälytti kandiparini viestistä: ”ME SAATIIN VITONEN!!!”. Se oli siis virallista - urakka oli ohi ja minä valmistun. Mieleen ryöppysi heti runsaasti pohdintoja kuluneista vuosista.

  • Ainejärjestö
  • Opiskelu
  • Viestintä
  • Yleinen
14.3.2024

Viestinnän opinnot ja reettorielämä fuksin silmin

Oli elokuun lopun pilvinen aamu, kun astelin ensimmäistä kertaa keskustakampuksen edustalle odottavaisin ja hieman kauhunsekaisin fiiliksin. Olin todella innoissani tulevista opinnoista, uusista kokemuksista sekä ihmisiin tutustumisesta. Samalla jännitin montaa asiaa: tulenko pärjäämään yliopisto-opinnoissa, löydänkö samanhenkisiä ihmisiä, millaisen ensivaikutelman annan itsestäni, mitä tapahtuu opiskelijatapahtumissa ja niin edelleen.

  • Opiskelu
  • Viestintä
  • Yleinen

Tätä blogia kirjoittavat Tampereen yliopiston viestinnän opiskelijat.

Kiinnostaako viestinnän opiskelu?
Tutustu koulutukseen ja hakemiseen

  • Tilaa RSS-syöte
Sivun alkuun
Pääsivustolle
  • Yhteystiedot →
  • Tietosuoja →
  • Saavutettavuusseloste →
  • Evästeseloste →