Artikkelit vuodelta 2022

Yliopiston aloittaminen ei ole aina helppoa – ja se on ihan okei

Emilia kuvasi edellisessä blogitekstissä upeasti, miltä fuksisyksy parhaimmillaan näyttää. Halusin nostaa sen rinnalle toisenlaisen, yhtä merkityksellisen kokemuksen yliopiston aloittamisesta. Joskus tuntuu hankalalta myöntää, ettei ole viihtynyt niin hyvin, kuin olisi toivonut. Kuluneen syksyn aikana olen oppinut paljon viestinnästä, mutta erityisen paljon olen oppinut itsestäni.

Vauhdikas fuksisyksy

Syksy alkaa kääntyä talveen, joten on aika muistella, mitä kaikkea onkaan tapahtunut näiden kuukausien aikana. Syksy on ollut monen uuden asian alku. Vauhtia ja uusia kokemuksia ei ole puuttunut ja yksi näistä kokemuksista on ollut fuksisyksyn tapahtumat.

Ensimmäinen oman alan työpaikka — Olenko valmis Photoshop-velho?

Sain tämän vuoden kesäksi ensimmäisen oman alan työpaikkani. Toimin kesän ajan viestintäharjoittelijana Tampereen Vedellä. Olen nyt kolmannen vuoden opiskelija, joten töihin menin kahden vuoden opintojen pohjalta. Olinko aivan ulapalla ja lähtenyt liian aikaisin kokeilemaan siipiäni viestinnän työelämään? Suosittelenko opintojen alkuvaiheessa jo hakeutumaan oman alan töihin?

Viestinnän opiskelijan opit transatlanttisesta projektista

Edustin viime vuonna Suomea Benjamin Franklin Transatlantic Fellows Summer Institute -nimisessä (BFTF), Yhdysvaltain ulkoministeriön kesäohjelmassa. Ohjelma oli etänä, mistä me osallistujat olimme todella harmissamme. Paikataksemme etätoteutuksen puutteita, päätimme 13 eri maasta tulevan osallistujan voimin järjestää ensitapaamisen ja siihen liittyvän projektin elokuussa Budapestissä, Unkarissa. Suunnittelimme kaiken etänä. Viestinnän opiskelijalle prosessi oli mielenkiintoinen ja opettavainen sekä teknologiavälitteisen että kulttuurienvälisen viestinnän näkökulmasta.

Viestinnän opiskelu avaa silmiä

Miltä maailma näyttää viestinnän opiskelijan näkökulmasta? Viestinnän opiskelu avaa silmät vuorovaikutukselle, jota helposti pidetään niinkin itsestään selvänä, että sen monimuotoisuus jää täysin huomaamatta.

Uudet kirjoittajat esittäytyy

Uusi lukuvuosi, uudet kujeet! Viestinnän opiskelijoiden kokemuksiin päästään tutustumaan taas niin uusien kuin kokeneempien timanttisten kirjoittajien johdolla. Perinteiseen tapaan aloitetaan uusi blogikausi esittelemällä uudet kirjoittajat.

Viisi vuotta viestintää – ai menikö se jo?

Viisi vuotta viestinnän opintoja on mennyt melkoisella vauhdilla. Siltä ainakin nyt tuntuu. Gradu on palautettu ja enää odotellaan sormet ja varpaat ristissä tämän viimeisen puserruksen lopputulemaa. On siis aika summata kulunutta viittä vuotta. Mitäs tästä nyt jäikään käteen?