Kurkkaus opiskelijatapahtumiin ja pari vinkkiä haalareiden varustamiseen

Opiskelijat mustat haalarit jalassa

Opiskeluaika on paljon muutakin kuin luennoilla istumista ja tentteihin pänttäämistä. Opiskelijatapahtumat tuovat viestinnän opintoihin mukavasti vastapainoa ja pääset mukaan sekä viestinnän opiskelijoiden yhteisöön että tutustumaan muiden alojen opiskelijoihin. Opiskelijatapahtumat eivät kuitenkaan ole pelkästään haalarit jalassa kaljan kittaamista!

Opiskeluaikaan kuuluu muutakin kuin luennoilla istumista ja tentteihin pänttäämistä. Meidän viestinnän opiskelijoiden ainejärjestö Reettorit ry järjestää monenlaisia tapahtumia lähes viikoittain, ja lisäksi on mahdollisuus osallistua poikkitieteellisiin eli muiden ainejärjestöjen järjestämiin kaikille opiskelijoille avoimiin tapahtumiin. Ainejärjestö varaa moniin poikkitieteellisiin tapahtumiin lippuja, joten näihin ei tarvitse mennä yksin. Tampereella tapahtumia on siis tarjolla enemmän kuin niissä kerkeää käymään!  

Yleisesti luullaan, että opiskelijatapahtumat rakentuvat pelkästään alkoholin ympärille, mutta ainakin meillä viestinnällä on myös paljon alkoholittomia tapahtumia. Reettorit järjestää muun muassa munkkikahvit Pyynikillä, ruskaretken lähiluontoon, kirppisapprot, pääsiäisen munajahdin sekä R.I.P-ulkoliikuntatapahtumia, jotka järjestetään täysin alkoholittomasti. Lisäksi Reettorit järjestää säännöllisesti yhteislähtöjä Yle Perjantain liveyleisöön. Tapahtumien lisäksi järjestetään myös viikoittaista liikuntavuoroa yhdessä muutaman muun ainejärjestön kanssa. 

Perinteisempiä alkoholipainotteisia tapahtumia on tarjolla huomattavasti enemmän, mutta aina on mahdollisuus osallistua alkoholittomasti – eikä sitä oudoksuta ollenkaan. Ratkiriemukkaita tapahtumia ovat esimerkiksi erilaiset sitsit, joissa pääsee käyttämään luovuuttaan teemojen mukaisten asujen kanssa ja laulamaan sielunsa kyllyydestä. Approilla puolestaan pääsee nauttimaan jonottamisesta, mutta hyvä seura tekee siitä huomattavasti hauskempaa. Baarit ja erilaiset kojut tulevat tutuiksi ja ehkä approleimoja kerätessä löytää hyvät bileet jo jonosta, ennen varsinaisia jatkoja. Yksi suurimmista Tampereella järjestettävistä approista on Hämeenkadun approt, joka kerää vuosittain suuren määrän kävijöitä. Approilla parasta on se, että pääsee omassa tahdissa kiertämään pisteitä ja tutustumaan helposti uusiin ihmisiin esimerkiksi juuri jonobileissä. 

Muita alkoholipainotteisia tapahtumia Tampereella ovat joka kuukausi järjestettävät haalaribileet ja kolmiot, jotka keräävät eri alojen opiskelijat yhteen juhlimaan. Baarissa bilettämisen lisäksi näissä pippaloissa voi päästä nauttimaan taidokkaista tanssiesityksistä tai livemusiikista. 

Yksi vuoden vauhdikkaimpia tapahtumia on viestijöiden yhteinen risteily Ääniaallot. Laivaan hyppää mukaan viestijöitä eri puolilta Suomea ja sekös vasta juhlat pistääkin pystyyn. Risteily on loistava tilaisuus päästä tutustumaan muihin alan opiskelijoihin ja viettää yhteistä aikaa erilaisten tehtävien, tapahtumien ja hyvän juoman ja ruuan äärellä. Matkan jälkeen päähän jää laivan keinutuksen lisäksi toivottavasti myös paljon hyviä muistoja! 

Haluamme vielä lopuksi listata tärkeimmät tavarat, jotka kannattaa pakata haalareiden taskuihin. Kokemuksemme myötä ainakin nämä sieltä tulisi löytyä:

  • välipalaa, koska tapahtumissa kuitenkin alkaa hiukomaan
  • matkalaturi, jos ja kun akku meinaa loppua
  • laastareita rymyämisen varalle
  • kynä siltä varalta, jos pitää nimmareita kirjoitella tai esimerkiksi terveisiä laulukirjoihin
  • vedellä täytetty taskumatti, sillä juomapullo on turhan iso haalareiden taskuun
  • vessapaperia nenän niistämistä tai huonosti varusteltua baarin vessaa varten
  • korvatulpat, mitkä estävät korvien soimisen baaribileiden jälkeen. Erään tosielämän esimerkin mukaan seuraavan aamun työpäivä sujuu mukavammin kun työkavereiden ääni ei satu korviin.

 

Ratkiriemukasta kevään jatkoa! <3

Kokemusasiantuntijat Fanni & Emilia 

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *