Orpon hallituksen ylimpien ansiotulojen marginaaliveron alennus ja tutkimustieto

Riikka Purra ja Petteri Orpo
Kuva: Stina Virkamäki, valtioneuvoston kanslia

2020-luvulla voi tuntua yllättävältä, että korkeat marginaaliverot suurituloisille otettiin viime vuosisadalla käyttöön erityisesti anglosaksisissa maissa ja Yhdysvaltojen johdolla. 1980-luvulla tapahtui kuitenkin veropoliittinen täyskäännös. Oikeistolainen talouspolitiikka nousi valtaan erityisesti Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Seurauksena ylimmät marginaaliverot laskivat useimmissa kehittyneissä maissa, ja ylimmät tulo-osuudet lähtivät jyrkkään kasvuun.

Pertti Haaparanta ja Matti Tuomala
Kirjoittajat ovat taloustieteen emeritusprofessoreita.

Ylimpien tulo-osuuksien kasvu ylimpien marginaaliverojen korotuksen jälkeen ei ollut puhdas yhteensattuma. Piketty, Saez ja Stantcheva (2014) osoittavat OECD- maiden aineistolla, että korrelaatio ylimpien tulo-osuuksien kasvun ja ylimpien marginaaliverojen laskun välillä on vahva. Sen sijaan ylimpien tulojen marginaaliveron ja talouskasvun välille he eivät löydä korrelaatiota, eli tästäkään aineistosta ei löydy tukea ns. trickle down- teorialle eli valumateorialle.

Pohjoismaissa omaksuttiin verokilpailun pelossa 1990-luvun alussa eriytetty tuloverotus, jossa pääomatuloja verotettiin kevyemmin kuin ansiotuloja. Erityisen suuri verokuilu syntyi ylimpien ansiotulojen ja pääomatulojen verojen välillä. Kuilu avasi portin verosuunnittelulle verojen minimoimiseksi. Suomessa on vuodesta 1993 lähtien Esko Ahon hallituksen omaksuttua eriytetyn tuloverotuksen on varakkaille listaamattomien osakeyhtiöiden (mukaan lukien l.holding-yhtiöt) omistajille tarjottu mahdollisuus kirjata korkeammin verotetut ansiotulot kevyemmin verotetuiksi pääomatuloiksi. Mitä suurempi kuilu veroasteissa on näiden kahden tulomuodon välillä, sitä suurempi kannustin syntyy tulonmuuntoon. Suomessa tulonmuunto on jo kolmenkymmenen vuoden aikana nakertanut pohjaa pois progressiiviselta tuloverotukselta, joka on ollut keskeisin osa modernia verojärjestelmää.

Tulonmuunto ei ole mahdollista veronmaksajien valtaenemmistölle. He eivät voi teeskennellä, että heidän palkkansa onkin osinkoja, kuten monet toimintansa yhtiöittäneet juristit, lääkärit, taiteilijat ja konsultit tekevät.

On kuitenkin syytä erikseen korostaa, että tulonmuunto ei ole mahdollista veronmaksajien valtaenemmistölle. He eivät voi teeskennellä, että heidän palkkansa onkin osinkoja, kuten monet toimintansa yhtiöittäneet juristit, lääkärit, taiteilijat ja konsultit tekevät. Lisäksi Suomessa listaamattomien yhtiöiden osinkoverotus ohjaa tuotannollisten investointien sijasta sijoittamaan arvopapereihin ja kiinteistöihin eli näin kasvattamaan nettovarallisuutta, koska listaamattomien yhtiöiden osinkoverotus perustuu nettovarallisuuteen.

Arvopaperisijoitukset ja myyntivoittojen pyynti ovatkin olleet monelle varakkaalle omistajalle varsinaista liiketoimintaa tuottoisampaa puuhaa. Kaikki tämä on myös heikentänyt talouden kasvupotentiaalia, josta poliitikkomme ovat laajalti huolissaan. Petteri Orpon hallitus ei kuitenkaan kaipaa muutosta näihin verotuksemme räikeisiin epäkohtiin. Kehysriihen päätösten tiedotustilaisuudessa 16.4.2024 pääministeri Orpo totesi, että pääomien verotus on Suomessa nyt ”järkevällä tasolla”. Sen sijaan vuoden 2025 puoliväliriihessä Orpon hallitus päätti alentaa ylintä marginaaliveroa 52 prosenttiin yli 100 000 euron ansiotuloista.

Tutkimustiedon harhaanjohtavaa käyttöä

Viime vuosina suurituloisia suosivaa veropolitiikkaa ovat vaatineet erityisen ponnekkaasti monet elinkeinoelämän tahot. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) (2024) ehdotti korkeimpien ansiotulojen marginaaliveroja laskemista 10 prosenttiyksiköllä. Ehdotusta perusteltiin vetoamalla lukuisiin hyvin eritasoisiin ja eri maissa tehtyihin tutkimuksiin marginaaliveron vaikutuksesta ylimpiin verotettaviin tuloihin, työn tarjontaan ja ansiotuloihin.

Esimerkiksi Rauhin ja Shyun (2024) tutkimuksesta Etla hakee tukea marginaaliveron alennusehdotukselleen. Rauh ja Shyu (2024) kuitenkin toteavat, että vaikka he löysivät Kalifornian osavaltion ylimpien tulonsaajien marginaaliveron korottamisesta vahvoja käyttäytymisvaikutuksia, he eivät kuitenkaan pysty antamaan vakuuttavia politiikkasuosituksia tuloksiensa pohjalta. Syy on se, että suurituloisten tulojen vähentymiselle voi nähdä vaihtoehtoisia selityksiä. Yhtäältä veron korotuksen seurauksena suurituloisten tulojen laskua voi selittää yksinkertaisesti se, että he tekivät vähemmän työtä. Toisaalta selitys voi olla Pikettyn ym. (2014) tutkimuksen havainto siitä, että korkeammat verot vähentävät suurituloisten kannustimia ryhtyä ansiottomien arvonnousujen etsintään.

Suomen erikoisen eriytetyn tuloverojärjestelmän vuoksi muiden maiden aineistoilla tehtyjen tutkimusten tuloksia ylimpien ansiotulojen marginaaliveroista ja niiden käyttäytymisvaikutuksista ei voi suoraviivaisesti soveltaa Suomessa.

Suomen erikoisen eriytetyn tuloverojärjestelmän vuoksi muiden maiden aineistoilla tehtyjen tutkimusten tuloksia ylimpien ansiotulojen marginaaliveroista ja niiden käyttäytymisvaikutuksista ei voi suoraviivaisesti soveltaa Suomessa. Monien hyvätuloisten ammattien harjoittajat, kuten asianajajat, lääkärit ja konsultit, voivat eriytetyn tuloverotuksemme ansiosta välttää korkeat ansiotulojen marginaaliverot. Suomessa 1990-luvun puolivälistä lähtien tilanne on ollut, että mitä suurempiin ansiotulot ja pääomatulot sisältäviin kokonaistuloihin mennään, sitä suurempi osuus kokonaistuloista on pääomatuloja.

Selitys tähän ilmiöön on pääomatulojen ansiotuloja matalampi verotus. Tämän seurauksena Suomessa kokonaistulonjakauman yläosassa sekä marginaalivero että keskimääräinen vero, eli maksettujen verojen suhde tuloon, molemmat laskevat kokonaistulon kasvaessa (Riihelä-Tuomala 2022, Tuomala 2019). Nämä seikat eivät saaneet mitään huomiota, kun Orpon hallitus päätti yli 100 000 euron ansiotulon marginaaliveron alentamisesta lähes 10 prosenttiyksiköllä.

Sen sijaan hallituksen päätökseen näyttää vaikuttaneen EK:n ja Etla:n voimakas verolobbaus. EK:n Jyri Häkämies (A-Talk 24.4.2025) vetosi Ruotsin valtiontalouden tarkastusviraston raporttiin[1], jonka mukaan Ruotsi olisi ns. ”Laffer” käyrän väärällä puolella.

”Laffer”-käyrä kuvaa verotulojen ja veroasteen suhdetta.  Siinä verotulokertymä kasvaa veroasteen noustessa ja saavuttaa maksiminsa jossain vaiheessa. Verotulot maksimoiva veroprosentti löytyy nollan ja sadan väliltä mukaan lukien 100 prosenttia. Reaganin taustajoukoissa toiminut Arthur Laffer toki myönsi, että käyrä ei ollut suinkaan hänen oma keksintönsä. Ranskalainen insinööri Jules Dupuit oli esittänyt saman huomion jo 1800-luvulla. Näin ollen Dupuit-käyrä olisi sopivampi nimi.  Itse asiassa käyrä on lainaus matematiikasta. Siellä sitä kutsutaan Rollen lauseeksi[2].

Käyrässä ei ole oikeastaan mitään taloustiedettä. ”Laffer”-käyrästä tuli kuitenkin veropolitiikan keskeisin uskonkappale Ronald Reaganin presidenttikaudella USA:ssa ja Margaret Thatcherin kaudella Britanniassa. Kaikki Reaganin taustajoukoissa olleet eivät jakaneet Lafferin ajatuksia. On kiinnostavaa huomata, että Reaganin talousneuvonantajien puheenjohtajana toiminut Martin Feldstein kamppaili yksin muuta Reaganin hallintoa vastaan varoittaen suurten tulojen veroleikkausten haitoista, erityisesti budjettivajeen kasvusta[3]. Näinhän sitten kävikin. Feldstein ei myöskään allekirjoittanut republikaaniekonomistien avointa kirjettä, jossa tuettiin Trumpin 1. kauden suurituloisten huomattavia veronalenuksia vuoteen 2025 asti.

Häkämiehen siteeraama Ruotsin valiotalouden tarkastusviraston raportti tukeutuu Miaon ym. (2022) tutkimukseen, jossa tutkittiin vuonna 2016 Ruotsissa tehdyn veroreformin vaikutuksia, kun työtulovähennystä koskeneen reformin seurauksena ansiotuloiltaan suurituloisimman 5 prosentin marginaalivero nousi 3 prosenttiyksikköä.  Miao ym. (2022) tutkimuksessa ei estimoitu verotettavan tulon joustoa (ETI) eli miten verotettava tulo muuttuu veron muuttuessa vaan sitä, miten ansiotulo muuttuu, kun marginaaliveron nousu pienentää veronmaksajalle jäävä osuutta. Jos marginaaliveroaste t nousee 50 prosentista 55 prosenttiin, niin 1-t eli veronmaksajalle jäävä osuus putoaa 45 prosenttiin.

Suomessa ”dynaamisista vaikutuksista” on tullut samanlainen hokema kuin rakenteellisista muutoksista.

Ansiotulojousto on selvästi tärkeämpi ja kiinnostavampi veropolitiikan suunnittelun kannalta kuin ETI, koska ansiotulojoustolla on vahvempi yhteys todelliseen käyttäytymiseen kuten työn tarjontaan ja työponnistuksiin. Miao ym. (2022) estimoivat ansiotulojoustoksi varsin pieni 0,16, kun se on arvioitu neljä vuotta uudistuksen jälkeen vuonna 2019. He tulkitsevat tulostaan niin, että muutos johtuu palkkatason muutoksista, ei työtuntien muutoksista eikä työpaikan vaihdoista. Tulos on mielenkiintoinen myös siksi, että työpaikan vaihdoilla ei näy olevan heidän tutkimuksessaan vaikutusta ansiotulojoustoon. Juuri työpaikan vaihdolla Kleven ym. (2004) selittävät Tanskan aineistolla pidemmän ajan joustojen olevan suurempia kuin lyhyen ajan vaikutus. Tanskassa ansiotulojouston nousi 0.2:sta 0.5:teen, kun otetaan huomioon työpaikan vaihtamisen vaikutus. Tässä yhteydessä puhutaan ”dynaamisista” vaikutuksista, joihin myös Suomen hallitus näyttää kovasti uskovan. Suomessa ”dynaamisista vaikutuksista” on tullut samanlainen hokema kuin rakenteellisista muutoksista.

Ylimpien ansiotulojen marginaalivero

 Voimmeko sanoa mikä ylimpien tulojen marginaaliveron pitäisi olla? Toisin sanoen missä on ”Laffer” käyrän huippu?

Hiukan asioita yksinkertaistava tapa on tutkia suurten ansiotulojen verotulot maksimoivaa marginaaliveroa esimerkiksi ylimmässä ansiotulojensaajien yhdessä prosentissa. Tällöin verotulot maksimoiva marginaalivero tässä ryhmässä on käänteisessä suhteessa siihen, miten veron muutos vaikuttaa ryhmän ansiotuloon, työntarjontaan tai verotettavaan tuloon.[4] Toisin sanoen mitä pienempi (suurempi) jousto on sitä suurempi (pienempi) on vero. Toiseksi marginaaliveron suuruus riippuu myös tuloeroista. Mitä enemmän (vähemmän) tulot ovat keskittyneet tulonjakauman yläosaan, sitä korkeampi (matalampi) marginaaliveron pitäisi olla suurituloisilla. Monilla ekonomisteilla on taipumus olettaa, että verotettavan tulon jousto (ETI), ansiotulojen jousto tai työn tarjonnan jousto on marginaaliveron määrittämisessä asian ydin, mutta yhtä keskeisenä tulisi olla veroa edeltävä tulonjakauma. Hämmentävää on myös huomata, ettei VM:n Orpon hallituksen veronalennuksia taustoittavan muistion liite 1 (30.4.2025) mainitse sanallakaan tulonjakauman roolista. Emmehän voisi mitenkään tietää, mikä olisi ylimmän ansiotuloryhmän marginaalivero, joka maksimoisi verotulot, ellemme tiedä veroja edeltävää tulonjakaumaa [5]. Toisin sanoen sitä kuinka paljon on veronmaksajia, joiden ansiotulot ylittävät Orpon hallituksen päättämän 100 000 euron rajan.

Miao ym. (2022) tutkimuksen johtopäätösosiossa on lyhyt sovellus yllä kuvatusta verotulot maksimoivasta ylimpien tulojen marginaaliveron määräytymisestä, joka voidaan laskea yksinkertaisesta kaavasta t = 1/(1+ εa), jossa a on Pareto tulonjakauman parametri ja ε on jousto marginaaliveron suhteen. Pareto-parametri on epäintuitiivinen, koska mitä pienempi se on sitä enemmän tulot ovat keskittyneet jakauman yläosaan. Kaavassa parametrit a ja ε ovat vakioita, joten t on tasavero ylimmässä tuloryhmässä. Kaavan yksikertaisuus ei sinänsä tarvitse olla ongelma.  Mutta se kätkee sisälleen vahvoja oletuksia. Julkistaloustieteen peruskurssilla opetetaan, että marginaaliveron alentaminen kannustaa tekemään lisää työtä, mutta veron alennuksen ansiosta veron alentamista edeltävä elintaso voidaan saavuttaa vähemmällä työnteolla. Jälkimmäistä vaikutusta kutsutaan tulovaikutukseksi. Nämä kaksi vaikutusta voivat kulkea vastakkaisiin suuntiin. Tällöin on mahdollista, että veron alentamisen seurauksena työntarjonta voi vähentyä. Näin ollen pääministeri Orpon toive, että lääkäri työskentelisi viisi päivää viikoissa ei saata toteutuakaan. Lääkäri voi siis jopa vähentää työntekoa marginaaliveronsa alennuksen takia.

Miao ym. (2022) laskivat marginaaliveroasteen, kun jousto ε saa arvon 0.16 ylimmän 5 prosentin tulonsaajien ryhmässä ja Pareto-parametrin a:n arvo on 3.0. Jälkimmäinen parametri oli arvioitu huomattavasti aiempien vuosien tuloaineistosta kuin se ajanjakso miltä heidän aineistonsa veroreformin käyttäytymisvaikutuksista on. Ylimmän 5 prosentin tuloluokan marginaaliveroksi tuli 67.6 % näillä parametrien arvoilla. Johtopäätösosion alaviitteessä oli toisesta lähteestä toinen arvo Pareto-parametrille 2.0. Tällöin ylin veroaste olisi 75.8 %. Tällä veroasteella ei enää oltaisi ”Laffer” käyrän väärällä puolella. Vuonna 2024 Miao ym. tutkimus on julkaistu maineikkaassa taloustieteellisessä Economic Journal-lehdessä.  Julkaistussa versioissa ei ole enää spekulaatiota ”Laffer”-käyrästä. Tämä ei ole yllättävää, koska laadukas tutkimus veroreformin vaikutuksista ylimmän 5 prosentin ansiotuloihin ei tarvitse päälle liimattua spekulatiivista tarinaa ”Laffer” -käyrästä.

Tulovaikutuksien puuttuminen verokaavasta on ongelmallinen etenkin silloin kun veron alentaminen koskee hyvin heterogeenisesta ryhmää, ja kun ryhmän sisällä on isot tuloerot.

Lisäksi tulovaikutuksien puuttuminen verokaavasta on ongelmallinen etenkin silloin kun veron alentaminen koskee hyvin heterogeenisesta ryhmää, ja kun ryhmän sisällä on isot tuloerot. Suomessa tulohaitari venyy 100 0000 eurosta useisiin kymmeniin miljooniin euroihin. Siellä on ryhmiä, joiden työmarkkinat eroavat suuresti toisistaan, hyvätuloisista ammatin harjoittajista, jotka tienaavat jonkin verran yli 100 000 euroa, miljoonia euroja tienaaviin suuryritysten johtajiin. Vuoden 2022 tulonjaon kokonaisaineiston perusteella Orpon hallituksen marginaaliveron alennus koskee 119 000 henkilöä ja osuutena kaikista ansiotulonsaajista 2.8 prosenttia[6].

Miten luotettavia ovat arviot ylimpien tulojen marginaaliverosta?

Orpon hallituksen käyttämää ylimmän tuloluokan verokaava on johdettu mallista, joka olettaa palkan heijastavan henkilön tuottavuutta. Erityisen hyviä syitä on epäillä tätä suuryritysten johtajien kohdalla. Lisäksi johtajien todellista taloudellista panosta on myös vaikea mitata. Heidän ja muiden huipputuloisten suuret tulot perustuvat merkittävässä määrin ansiottomiin arvonnousuihin.

Esimerkiksi vastasiko vuonna 2022 UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesosen yli kuuden miljoonan vuoden ansiotulo hänen lisäponnistuksiensa vaikutusta UPM:n tulokseen? Tuskin hän on voinut vaikuttaa sellun ja kartongin vahvasti nousseen maailmanmarkkinahinnan kehitykseen vuonna 2022, eikä siihen, että vuonna 2023 nuo hinnat laskivat. Lisäksi UPM on merkittävänä sähkön tuottajana hyötynyt EU:n omituisen sähkömarkkinoiden sääntelyjärjestelmän tolkuttoman korkeista sähkön hinnoista.

Johtajien todellista taloudellista panosta on myös vaikea mitata. Heidän ja muiden huipputuloisten suuret tulot perustuvat merkittävässä määrin ansiottomiin arvonnousuihin.

Piketty ym. (2014) selittävät, miksi matalat ylimmät marginaaliverot rohkaisevat ansiottomien arvonnousujen etsintään. Heidän perustelunsa on, että alhaisempien marginaaliverojen tilanteessa huippujohtajilla on suurempi kannustin panostaa palkkaneuvotteluihin yrityksen kanssa. Jos ja kun he menestyvät näissä neuvotteluissa, palkkiosta menee suurempi osa heille kuin verottajalle. Näin ollen olisi perusteita vielä korkeampiin marginaaliveroihin. Lisäksi Pikettyllä ja kumppaneilla on yrityskohtaista aineistoa, jonka perusteella johtajat pitävät kontrollinsa ulkopuolella olevia palkkioita kuten osakeoptioita sitä tärkeämpinä, mitä alempi veroaste on.

Lockwood ym. (2012) ovat osoittaneet, että korkeapalkkaisten ankarampi verotus voi lisätä talouden tehokkuutta, jos heidän töissään syntyy vähemmän positiivisia ulkoisvaikutuksia kuin pienipalkkaisemmissa töissä. Korkeampipalkkaisten aloilla, kuten liikkeenjohdossa tai rahoitusalalla, ulkoisvaikutukset voivat olla jopa negatiivisia, esimerkiksi aiheutuvat finanssikriisit. Monilla julkisen sektorin aloilla, kuten opetuksessa ja sote-alalla, syntyy puolestaan enemmän positiivisia ulkoisvaikutuksia. Lockwoodin ja kumppaneiden mallissa marginaaliverolla on Pigou-veron eli markkinoiden synnyttämiä ulkoisvaikutuksia  korjaava ominaisuus[7]. Huipputulojen verotusta voi myös verrata ympäristöveroihin, joiden tarkoitus on parantaa ympäristön tilaa, eikä niinkään kerätä verotuloja. Samalla tavalla huipputulojen korkeiden rajaverojen tarkoitus ei ole ensisijaisesti verotulojen kerääminen vaan estää superrikkaiden ryhmän syntyminen.

Huipputulojen verotusta voi myös verrata ympäristöveroihin, joiden tarkoitus on parantaa ympäristön tilaa, eikä niinkään kerätä verotuloja. Samalla tavalla huipputulojen korkeiden rajaverojen tarkoitus ei ole ensisijaisesti verotulojen kerääminen vaan estää superrikkaiden ryhmän syntyminen.

Korkeammat ylimpien ansiotulojen marginaaliverot voivat lisätä laillista veronvälttelyä ja   laitonta veronkiertoa. Alstadsaeter, Johannesen ja Zucman (2017) tarjoavat empiiristä näyttöä siitä, että Pohjoismaissa[8] veronkierto on erityisen yleistä tulonjakauman yläpäässä. Tällaisessa tilanteessa olisi nurinkurista jo yhteiskuntamoraalin kannalta arvioida ylin marginaalivero siten, että se ottaa huomion verotettavan tulonjouston (ETI) lisäksi veron välttämisen vaikutuksen, josta Suomessa merkittävin on varakkaille mahdollinen tulonmuunto. VM:n muistion liitteessä esitetään tällä tavalla tehtyjä arvioita[9] eri veroalennusten vaikutusta orwellilaiselta uuskieleltä kuulostavaan ”itserahoitusasteeseen”. Nämä varsin epämääräiset arviot ovat taustana valtiovarainministeri Riikka Purran lausunnossa, että ylimpien marginaaliverojen laskeminen rahoittaa itse itsensä kokonaan ja tälle on myös taloustieteellistä näyttöä. (Iltalehti 23.4.2025).

VM:n muistion liitteessä ei ole myöskään mitään mainintaa tulonjakaumasta. Nimittäin tulonmuunnon takia on vaikea arvioida ansiotulonjakauman Pareton parametria. Parempi ja hyväksyttävämpi keino olisi kuitenkin ensin tukkia porsaanreiät, jotta mahdollisuudet verojen välttämiseen ja veronkiertoon ainakin huomattavasti vähenisivät, ja vasta sitten arvioida mikä on sopiva ylimmän tuloryhmän marginaalivero. Suomessa tämä vaatisi luopumista nykyisestä eriytetystä tuloverotuksesta. Verojärjestelmämme uudistamisessa tämä olisi yksi tärkeimmistä asioista. Suomessa ennen muuta varakkaat omistajat ja edellä mainitut ammattiryhmät ovat käyttäneet jo kolmenkymmenen vuoden ajan tulonmuuntoa hyväkseen. Tästä syystä verotettavan tulon jousto meillä heijastaa suurelta osin tulonmuuntoa. Suurituloisten korkeat verotettavan tulon joustot kertovat verojärjestelmän ja sen toteutuksen heikkouksista, eli jousto ei riipu vain yksilöiden preferensseistä vaan myös olemassa olevan verojärjestelmän tarjoamista verojen välttämismahdollisuuksista. Näin ollen veropohjan valinta merkittävältä osin määrittää jouston arvon.

Lainsäätäjä voisi halutessaan puuttua verotettavan tulon joustoon muun muassa laajentamalla veropohjaa ja kaventamalla tulojen muuntomahdollisuuksia.

Lainsäätäjä voisi halutessaan puuttua verotettavan tulon joustoon muun muassa laajentamalla veropohjaa ja kaventamalla tulojen muuntomahdollisuuksia. Suomen aineistolla tehdyissä tutkimuksessa (Riihelä ym. 2014, Tuomala 2016) tulonsaajien ylimmän yhden prosentin verotettavan tulon joustoarvo vaihteli välillä 0,13–0,69. Edellinen arvio saatiin vuoden 1988 veroreformista ja jälkimmäinen vuoden 1993 reformista.

Vuoden 1988 veroreformissa ylimpien tulojen marginaalivero laski selvästi, mutta veropohjan laajentamisen ansiosta tulojen koostumuksessa ei tapahtunut muutoksia. Sen sijaan vuoden 1993 veroreformin jälkeen muutos tulojen koostumuksessa on ollut melkoinen. Korkeita joustoarvoja vuoden 1993 jälkeen selittää ansiotulojen muunto pääomatuloiksi ja suurten tulojen muita tuloja voimakkaampi kasvu vuoden 1993 jälkeen. Jouston arvolla 0.13 (0.69) ja Pareto- parametrin arvolla[10] 2.5 ylin marginaaliveroaste olisi 75.5 (58) prosenttia. Esimerkiksi käteen jäävän osuuden (1-t):n  kasvu lisäsi jouston arvolla 0.13 (0.69) ansiotuloa enne veroa 1.3 (6.9) prosenttia.  On syytä vielä korostaa, että tulonmuunnon takia Pareto-parametrin arvio 2.5 on yliarvio, koska tulonmuunto koskee juuri edellä mainittuja hyvätuloisia ammatteja.

Hallituksen päättämät alennukset valtion ansiotuloverotukseen vaikuttavat tuloerojen kasvun lisäksi myös veropohjan kaventumiseen eli verotettavan tulon vähenemiseen. Näin kävi vuosina 2008 ja 2009, kun silloinen hallitus kevensi valtion ansiotuloverotusta[11].  Juuri samaan aikaan julkinen velka ja velan suhde BKT:n lähti voimakkaaseen kasvuun.

Hallituksen päättämät alennukset valtion ansiotuloverotukseen vaikuttavat tuloerojen kasvun lisäksi myös veropohjan kaventumiseen eli verotettavan tulon vähenemiseen. Näin kävi vuosina 2008 ja 2009, kun silloinen hallitus kevensi valtion ansiotuloverotusta[11].  Juuri samaan aikaan julkinen velka ja velan suhde BKT:n lähti voimakkaaseen kasvuun. Nämä menneisyyden opetukset eivät näytä vaikuttaneen Orpon hallituksen puoliväliriihen päätöksiin.

Monet pohjoismaiset ekonomistikollegamme ihmettelivät 1990 luvulla, miten Suomi on voinut omaksua näin epäoikeudenmukaisen verotuksen, joka myös vääristää pääomien kohdentamista. Muutosta ei ole tullut. Miksi? Keskeiset elinkeinoelämän lobbarit ovat onnistuneet vaikuttamaan siihen, ettei eduskunnasta ole löytynyt enemmistöä muutoksen taakse. Orpon hallitus lupasi kuitenkin panna somevaikuttajien tulonmuunnon kuriin, muttei paljon vaikutusvaltaisempien tahojen tulonmuuntoa. Vaalirahoitus on selvästi selitys tähän.

 

Alstadsæter, A., Johannesen, N. & Zucman, G. (2019). Tax Evasion and Inequality. American Economic Review, 109(6), 2073–2103.

Etla (2024). Suomen pelastuspaketti. Muistioita hallitukselle.

Kanbur, R. & Tuomala, M. (2013). Relativity, inequality, and optimal nonlinear income taxation. International Economic Review, 54(4), 1199–1217.

Kleven, H., Kreiner, C., Larsen, B. & Søgaard, J. (2023). Micro vs Macro Labor Supply Elasticities: The Role of Dynamic Returns to Effort. NBER Working Paper, 2023.

Miao, D., Selin, H. & Söderström, M. (2025). Earnings Responses to Even Higher Taxes. The Economic Journal, 135(667), 838–860. https://doi.org/10.1093/ej/ueae092

Miao, D., Selin, H. & Söderström, M. (2025). Earnings Responses to Even Higher Taxes. IFAU Working Paper 2022:12.

Mirrlees, J. A. (1971). An exploration in the theory of optimum income taxation. Review of Economic Studies, 38, 175–208.

Piketty, T., Saez, E. & Stantcheva, S. (2014). Optimal Taxation of Top Labor Incomes: A Tale of Three Elasticities. American Economic Journal: Economic Policy, 6(1), 230–271.

Ramsey, F. (1927). A Contribution to the Theory of Taxation. The Economic Journal, 37(145), 47–61.

Rauh, J.-R. & Shyu, R. (2024). Behavioral Responses to State Income Taxation of High Earners: Evidence from California. American Economic Journal: Economic Policy, 16(1), 34–86.

Riihelä, M., Sullström, R. & Tuomala, M. (2014). Top Incomes and Top Tax Rates: Implications for Optimal Taxation of Top Incomes in Finland. Working Papers 1388, University of Tampere.

Riihelä, M. & Tuomala, M. (2022). Verotuksen rooli tulo- ja varallisuuserojen taustalla. Teoksessa Rajavuori, A. (toim.), Eriarvoisuuden tila Suomessa 2022. Helsinki: Into Kustannus.

Riksrevision (2023). Förändrade inkomstskatteregler 2011–2023. Underlag till granskningsrapport. Underlag A Den svenska inkomstskatten.

Tanninen, H. & Tuomala, M. (2022). Onko kehysmenettely finanssipolitiikkaa ohjaava vai kahlitseva väline? Kalevi Sorsa -säätiö, Impulsseja, kesäkuu 2022.

Tanninen, H., Tuomala, M. & Tuominen, E. (2019). Inequality and Optimal Redistribution. Cambridge Books, Cambridge University Press.

Tuomala, M. (2016). Optimal Redistributive Taxation. Oxford University Press, Oxford.

Tuomala, M. (2019). Markkinat, valtio & eriarvoisuus. Tampere: Vastapaino.

Valtiovarainministeriö (2025). Hallituksen puoliväliriihen toimenpidekokonaisuuden vaikutuslaskelmista, Liite 1.

 

[1] Riksrevision (2023)

[2] Itse asiassa verokertymää kuvaava funktio ei välttämättä täytä kaikkia Rollen lauseen ehtoja, eikä siis tällaista Laffer-käyrää ole välttämättä olemassa,

[3] Berkeleyn yliopiston professorin Brad DeLongin (blogi 6.9.2017) mukaan

[4] Tämä osa on sovellus Ramseyn (1927) klassikkoartikkelista, joka loi perustan verotuksen taloustieteelliselle tutkimukselle siitä, miten verojärjestelmä pitäisi suunnitella. Toinen tulkinta on se, että erikoistapaus toisesta klassikkoartikkelista Mirrlees (1971). Laajemmin tästä aiheesta Tuomala (2016).

[5] Tämä näkyy esimerkiksi Eva:n ja Etla:n (2024) verosuosituksissa

[6] Marja Riihelän tekemä laskelma vuoden 2024 hinnoissa.

[7] Ks. myös Kanbur-Tuomala (2013)

[8] Valitettavasti Suomi ei ollut mukana tutkimuksessa.

[9] Muistio nojaa Etla:n raporttiin Kuusi ym 2025

[10] Pareto- parametri perustuu Suomen ansiotulonjakaumaan Riihelä ym. (2014), Tanninen ym. (2019), Todellisuudessa Pareto-parametrin on pienempi kuin 2.5, koska edellä tulonmuuntoa tekevät edellä mainitut ammattiryhmät ovat erittäin hyvätuloisia.

[11] Ks. Tanninen-Tuomala 2019 kuvio 5